Perus- ja lähihoitajat

Mistä lähtien perus- ja lähihoitajat on luettu korkeastikoulutettuihin naisvaltaisiin? Perus- ja lähihoitajat ovat toisenasteen koulujen käyneitä. Ammattikorkeakoulusta eteenpäin on korkeastikoulutettuja.
161576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

ammattikorkeakoulu vastaan yliopisto??
Kumpi on korkeammin koulutettu, niin ja opittu
viisaus ei päässä pysy.

Äänestä
  • Suomen korkeakouluja. Yliopistot tähtäävät tieteelliseen koulutukseen ja ammattikorkeakoulut kouluttavat korkeakoulututkinnon omavia, käytännön osaajia.

    Äänestä

  • Ei julkista ja yksityistä sektoria voi verrata keskenään. Jos teidän pitää johonkin itseänne verrata, niin julkisen sektorin miesten palkkoihin. Ei yksityisten! Kunnan hommat on tunnettu pitkänä ja kapeana leipänä jo pitkän aikaa lähihistoriassa. Ei se siitä ole mihinkään muuttunut.

    Tottakai tuottavilla tehtailla on varaa maksaa työntekijöilleen parempaa palkkaa kuin verovaroista palkat maksavalla kuntatyönantajalla.

    Sitä paitsi nyt monet duunarit maksavat katkeran hinnan kalliista palkastaan. Työvoima on niin kallista täällä muiden kustannusten ja tuottavuuden heiketessä entisetään, että tehtaita suljetaan ja ihmisiä pannaan kilometritehtaalle.

    Aina ei merkitse pelkkä raha. Olkaa onnellisia siitä, että työskentelette alalla, jossa töitä tulee riittämään, eikä ole pelkoa joutua työttömäksi. On henkisesti totella raskasta pelätä jatkuvasti työn loppumista. Joillain aloilla on näin.

    Ei muidenkaan alojen peruspalkka ole teidän alaanne juuri isompi. Kun puhutaan duunarin eli teidänkin hommista (ei maksa itselleen palkkaa, eikä ole alaisia), niin kyllä duunarin "hyvän" palkan tekee lisät, eikä peruspalkka. Johtoportaalla on hyvä peruspalkka.

    Tottakai on olemassa miesvaltaisia aloja, joilla maksetaan parempaa palkkaa kuin teille, mutta on olemassa niitäkin, joissa ei makseta. Monilla parempipalkkaisemmilla aloilla on tekijöitä, jotka palkkaan vaikuttavat. Raskaus, vaarallisuus, työaika.

    Mielestäni terveydenhuoltohenkilökunnalle tulisi maksaa parempaa palkkaa seuraavilla kriteereillä:
    -työn raskaus (fyysinen, henkinen)
    -vaarallisuus
    -koulutus
    -työaika (Ei peruspalkassa, mutta korotuksissa. Tämän te käsittääkseni saatte siinä missä muutkin.)
    Vaatikaa raskaan työn lisää. (Työt, joissa nostellaan paljon.) Henkisesti raskaantyön lisää. (Esim. kuolemaa paljon näkevät.) Koulutetuille enemmän. (Ammattikorkeasta eteenpäin.) Työaika tulikin jo.
    Tässä jää pois sitten esim. terv.alalla olevat toimistorotat, jotka eivät edellä mainittuihin kuormittavuuksiin joudu. Eivätkä he kyllä sitten hirveitä palkankorotuksia ansaitsekaan. Helppo työ, pienempi palkaa. Vaativampi, isompi. Oikeus toteutuu näin.

    Äänestä

  • ovat kirjoitti:

    Suomen korkeakouluja. Yliopistot tähtäävät tieteelliseen koulutukseen ja ammattikorkeakoulut kouluttavat korkeakoulututkinnon omavia, käytännön osaajia.

    Itse olen kouluni tässä järjestyksessä käynyt: lukio, ammattikoulu, ammattikorkeakoulu ja yliopisto. Yhteenvetona näistä voidaan todeta, että ammatti-, ja ammattikorkeakoulusta suoriutuvat käytännössä kaikki jotka sisään huolitaan (opistot huolehtivat rahoituksestaan joka tulee valmistuneiden pääluvun perusteella). Ammattikorkea vastaa ala-astetta ja ammattikoulu leikkikoulua yliopistoon nähden. Sairaanhoitajat eivät siis ole korkeakoulun käyneitä, vaan kädentaitoihin koulutettuja rautaisia ammattilaisia.

    Äänestä

  • Pormesteri kirjoitti:

    tai ihan vaan työkkärin sivuolta miten asia oikeasti määritellään. Tuskimpä olet edes lukiota käynyt, törkimys.

    Äänestä

Taas joku yrittää aloittaa lh - sh keskustelua. Onhan näitä jo nähty.

Äänestä

Yleisesti ajatellen suurin osa suomalaisista on korkeasti koulutettuja. Tämä ei viittaa mitenkään mihinkään yliopistoihin tai ammattikorkeisiin. Muihin maihin verrattuna pidetään korkeasti koulutettuna 9 vuotta peruskoulutusta, mahdollinen lukio 3 vuotta ja ammattikoulutus 3 vuotta. Monessa maassa Euroopassakin hoitajat ovat opiskelleet elämänsä aikana vain muutaman vuoden. Tästä on kyse!

Äänestä
  • Jos tuolla perusteella maksettaisiin kaikille kunta-alan pienpalkkaisille työntekijöille 500 ekee kuussa lisää, tarvis veropros. korottaa melko rajusti, että saatasiin kulut katettua.

    Tästä on kyse!

    Äänestä

  • Jos tuolla perusteella maksettaisiin kaikille kunta-alan pienpalkkaisille työntekijöille 500 ekee kuussa lisää, tarvis veropros. korottaa melko rajusti, että saatasiin kulut katettua. Sen tekis jo pelkkien hoitoalan työntekijöiden palkkojen korotus. Tai sitten tarttis muita palveluita karsia. Vaikka kansanedustajat nostaa omia palkkojaan, niin kansanedustajissa puhutaan muutamista sadoista ihmisistä, kun hoitoalalla työskentelee 130 000 immeistä.

    Tästä on kyse!

    Äänestä

  • Älkää valehdelko! kirjoitti:

    Jos tuolla perusteella maksettaisiin kaikille kunta-alan pienpalkkaisille työntekijöille 500 ekee kuussa lisää, tarvis veropros. korottaa melko rajusti, että saatasiin kulut katettua. Sen tekis jo pelkkien hoitoalan työntekijöiden palkkojen korotus. Tai sitten tarttis muita palveluita karsia. Vaikka kansanedustajat nostaa omia palkkojaan, niin kansanedustajissa puhutaan muutamista sadoista ihmisistä, kun hoitoalalla työskentelee 130 000 immeistä.

    Tästä on kyse!

    No se kyllä hyvin hallituksessa tiedetään! Mutta eiköhän se ole niiden ongelma repiä ne rahat jostain, koska pakko nyt on tehdä jotain, että saadaan alalle väkeä. Sekään ei ole niin suuri ongelma, etteikö hoitajien palkalla eläisi vaan se on nyt suurin ongelma, että nyt on jo niin suuri hoitajapula, että ne vähätkin työssäolevat joutuvat tekemään tuplatyöt. Vain palkankorotuksella saadaan alalle väkeä. Muissa pienipalkkaisissa ryhmissä ei ole työvoimapulaa ja siten ei niin akuutti paine nostaa niiden palkkoja, esim. kirjastonhoitajat, fysioterapeutit, puheterapeutit, toimistosihteerit ym.

    Äänestä

  • hoitoalalla kirjoitti:

    Palkankorotukset eivät ongelmaa poista. Jos palkkoja korotetaan niin paljon, että uutta väkeä ei voida rahapulassa sen jälkeen palkata, niin edelleen hoitajat tekevät tuplatyöt. Palkkoja voi korottaa enkä jonkun verran, mutta jäljelle jäävillä rahoilla tulisi kouluttaa uusia työntekijöitä alalle enemmän.

    Miksi te sitten itkette, että paperimiehet eivät saisi saada enempää kuin te, jos kerta mielestäsi koulutuksen pituudella ei ole merkitystä, vaan pelkällä työvoimapulalla on. Tiedän, että monen teidän työ on fyysisesti raskasta, mutta kyllä esim. paperitehtaankin töissä on sellaisia ammatteja, joissa vastuu on suuri. Mietippä, jos prosessissa menee joku pieneen, niin millaisten kustannukset siitä saattaa syntyä?

    Eikö koulutuksen pituus tulisi mielestäsi näkyä palkassa? Menee hommat aika perseelleen, jos ihmiset hakeutuvat korkeammalle pallille pelkän vallanhimon perusteella. Siellä meillä sitten on terveitä ihmisiä johtamassa joukkoja. Jokainen joukko kun työelämässä jonkunmoisen hierarkian kuitenkin tarvitsee.

    Korotukset ansaitsette. Koulutetut enemmän, vähemmän koulutetut vähemmin. Raskaampaa työtä tekevät enemmän, vähemmin raskasta työtä tekevät vähemmän jne. Kuitenkin hommaan joku tolkku, että jää rahaa palkata myös uusia työntekijöitä. Ei mitään 500 € per nuppi tehtävistä riippumatta. Haloo!

    Kysymys kuuluu: Mistä oli tarkoitus kouluttaa niitä ihmisiä alalle, koska ala ei vedä ihmisiä huonon palkan vuoksi suhteessa työhön?? Ja koska ei ole alalle tulijoita, ei myöskään ole työvoimaa mistä palkata lisää hoitajia!! Onko niin vaikea käsittää?? Juu, itse en ole niin lisärahan perään, kunhan edes työtahti helpottaisi ja potilaat tulisi näin paremmin hoidetuksi. Mutta kun ongelma on se, ettei ole mistä palkata vaikka olisi miljoonia siihen varattu rahaa!
    Toisekseen, minä en henk.koht ole ainakaan nurissu paperimiesten palkoista, ei ole pois meikäläisen rahapussista. Ja itse asiassa ihan hyväkin, että tienaavan, koska oma mieheni on metsäteollisuudessa töissä ja tienaa tuplat enemmän kuin minä, amispohjalla:)
    Koulutuksen pituudella ei ole väliä, mutta työn raskaudella ja kuormittavuudella kyllä. Mutta nyt olisi tuolla palkankorotuksella siis ensisijainen syy saada alalle porukkaa. Ketään ei näet voi hoitoalalle pakottaa, vaikka kuinka olisi koulutettava lisää hoitajia! Että HALOOOOOOO!!!!!

    Kuule tulijoita olis vaikka ulkomaille jakaa. Monessa kaupungissa on tänä päivänä työttömyysprosentti vieläkin todella suuri kaikesta hyvinvoinnista huolimatta ja moni heistä varmasti olisi valmis kouluttautumaan alalle tienaamaan sen teidän palkan perustyöttömyyspäivärahan sijasta. Kyse ei ole palkasta, vaan siitä ettei ihmisiä kouluteta riittävästi sekä ohjata oikeille aloille.

    Eikä jonkin alan työvoimapula ole mikään peruste suurempiin palkankorotuksiin vain tietyllä alalla. Sen sijaan palkankorotukset tasa-arvon perusteella on, mutta ei voi sekään koskettaa vain yhtä alaa! Kaikille kunnan matalapalkka-aloille kuuluu korotus, etenkin niille aloille missä naiset tienaavat vähemmän kuin miehet yhtä vaativasta työstä.

    Ja kyllä koulutuksen pituudella on väliä.

    Paperimiehen peruspalkka on n. 1600 € kk riippuen iästä ja kokemuksesta. Väitätkö todellakin, että peruspalkkasi kuukaudessa on 800 €. Vai oletko niin hölmö, että luulet ihmisten uskovan, kun vertaat omaa peruspalkkaa toisen kokonaispalkaan lisineen. Kyllä lisät sen palkan tekevät.

    On tämä kummallinen maa, kun duunarien pitää tienata enemmän kuin pomojen, eikä koulutuksella ole mitään väliä. Kohta varmaan meillä on (lastentarhan)opettajina, kirjastonhoitajina, toimintaterapeutteina, sosiaalityöntekijöinä ihmisiä, jotka ovat amiksen käyneet ja koulutetut ihmiset duunareina.

    Minusta tuntuu järkyttävältä, että millaisia ihmisiä on kaikkien niiden psykologisten testien jälkeen valittu alalle hoitamaan näitä ihmisparkoja. Kun edes halaisitte työoloihinne helpotusta, mutta ei kun rahaa, rahaa, rahaa. Väliäkö sillä vaikka sen jälkeen ei koko toimintaa pystyisi jatkamaan. Kunhan voitte lypsää oman aikanne. Vedetään kaikki niin kalliiksi, että mitään ei voi jatkaa. Paperimiehillehän tuppaa jo vähän näin käymään.

    Ja mitään rahaa ei ole varattu, on vain luvattu.

    Ongelmanne ratkaisu on: koulutetaan työhaluiset töihin, kyllä heitä löytyy. Muiden alojen koulutuksesta paikkoja sos.- ja terv. alalle. En ole kuullut yhdestäkään oppilaitoksesta, josta olisi uutisoitu, että koulutusmäärät jäävät vajaaksi suhteessa aloituspaikkoihin. Jos halukkaita ei olisi, eikö tällaisia uutisia pitäisi kuulua enemmän??????????????? Eipä tule muuta mieleen kuin, että voihan tässä käydä niinkin, että kun hoitajien palkkoja saadaan ylös, niin lääkärit tulevat uusine vaatimuksineen. Ja siitähän seuraa kaiken yksityistäminen. Siinähän sitten olet vuokratyösuhteessa, jonka voi irtisanoa milloin vain. Onko tätä jotenkin vaikea käsittää???????

    Miksikähän nuo opiskelijamäärät ei vain kentällä näy?? Osaatko siihen vastata? Miksi nyt kesäksikin täytyy palkata epäpäteviä ja kokonaan kouluttamattomia ihmisiä terveydenhuoltoon? Olisiko syynä se, että kun opiskelijoista suurin osa on nuoria ja valmistuttuaan huomaavat, ettei tämä työ niin hääviä olekkaan ja vaihtavat alaa tai tekevät muita töitä? Miksi sairaanhoitajistakin suuri osa työskentelee kaupankassana tai lääke-edustajana? Koulutuksia kyllä järjestetään joka nurkassa, mutta missä ne kaikki ovat?? Ei se riitä, että ihmiset menevät kouluun, vaan heistä pitäisi myös tulla työntekijöitä eikä vaan tutkinnonsuorittaneita. Paljon on Suomen hoitajien potentiaalisesta työvoimasta Norjassa töissä, koska palkat niin paljon paremmat ja työn kuormittavuus normaaliasteella. Ja tottakai sitä puolustaa omaa alaansa ja sen työoloja ja palkkausta. Puolustakoot lto:t ja kirjastotätit omaansa!
    Ja mitä tulee metsäteollisuuden palkkaukseen, niin en tiedä peruspalkkaa, mutta mieheni tienaa vuodessa 3-vuorossa 46 000 euroa, kun meikäläinen sen 25 000. Ja heillä sentään säännöllinen vuorotyö, kun meillä taas ilta-aamu ilta-aamu yö-yö ja sitä rataa. Ja palkaksi luetaan siis kokonaispalkka lisineen, vaikka mediassa ollaan jo kauhisteltu sairaanhoitajien 1800 euron kuukausipalkkaa, se ei pidä paikkaansa. Toki on päivävuoronkin tekeviä hoitajia, jolloin tuo palkka on tuota luokkaa.
    Sulla alkaa tuo jutun taso muilta osin olla niin kärjistettyä, etten jaksa kommentoida. Tyhmäkin tajuaa, ettei tilanne koulutusten ja työmarkkinoiden suhteen ole kuvailemasi kaltainen.
    Ja mitään rahaa ei olekkaan varattu ja lupauksiakin on jo alettu perumaan, mutta väliäkös hällä. Pääasia on, että itsellä vakanssi, säännöllinen kuukausipalkka ja that`s it. Ihmiset ikääntyy, mutta kuka heidät hoitaa. Onneksi ei ole minun päänsärky vaan päättäjien. Toivottavasti ymmärtävät pian tehdä jotain asian hyväksi!

    Kyllähän noi lisät varmasti on hoitoalalla verrattaen muihin aloihin melko pienet. Ei kuitenkaan sillä perusteella tule korottaa kaikkien hoitajien palkkoja. Kaikki eivät vuorotöitä tee. Niille isompi korotus, joilla perusteet siihen löytyy. Siis aivan järjetön veto se 500 € per nuppi. Lisäksi asia eteni median toimesta valtion tasolle, vaikka asia kuuluu kuntatyönantajalle tai yksityisella omallensa.

    Tällä alueella missä asun vähän aikaa sitten käytiin tappelua hoitotyössä työvoimakoulutuksessa olevien ja normaalissa hoitoalan koulutuksessa olevien välillä. Päiväkoulussa olevat kokivat epäreiluutta siitä, että aikuiskoulutuksessa opiskelevat saivat enemmän rahaa kuin he ja opiskeluaika on lyhyempi. Pelättiin, että aikuiskoulutuksesta valmistuvat vievät heidän työt helpommalla osaamattomammin. En tiedä sitten mistä tällainen asenne kumpuaa, jos kaikille halukkaille riittää töitä ja koulutuksen pituudella ei ole väliä. Toivottavasti Kokoomus muokkaa tuota työvoimapolitiikkaa sen verran, että aletaan kouluttaa työttömiä hoitoalalle. Siellä on ihmisiä, jotka varmasti olisivat valmiita lähtemään valittamatta tienaamaan sen 2200 € kuukaudessa, jonka sinäkin tienaat, sen 500 €:n sijasta, jolla nyt pitäisi perhe elättää. Siinä on kuntatyönantajalle vastaus ongelmaan. Ei vain saa olla liian kranttu. Lisäksi edellisessä tappelussa väiteltiin lehtien palstoilla työttömien olevan mielenterveysongelmaisia. Aika raju veto hoitoalan opiskelijoilta. Jos ihminen masentuu väliaikaisesti tulojen menetyksestä/perheen elättämisen heikentymisestä, on hän ihmisten mielestä sen jälkeen sopimaton hoitoalalleko? Jos kriteerit ovat edellä mainittujen kaltaisia, niin onko ihme ettei hoitoalalle saada riittävästi tekijöitä. Suurimmalla osalla ei varmaankaan mitään ongelmia ole, mutta ihmisten ennakkoluulot ottaa vallan. Aika rajua, että nämä lehtien palstoille kirjoittelijat ennakkoluuloiset valmistuvat hoitoalalle. Minä en sellaista ihmistä haluaisi itseäni hoitamaan. No, sinä et tällaisiin ihmisiin varmastikaan kuulu, mutta kertoilen, että miten kaupungissa, jossa työttömyyspros. on vieläkin melko suuri.

    Mielestäsi minun jutun taso alkaa olla kärjistettyä. Kuitenkin tulevaisuudessa tulee tapahtumaan kuntaliitoksia terveydenhoitopalvelujen yhdistämisiä. Palveluluita aletaan ostaa yhä enenevissä määrin yksityisiltä firmoilta. Monet yksityiset firmat tehostavat toimintaansa palkkaamalla työntekijöitä välitysfirmojen kautta. Jos alalla työntekijöiden tarve vähenee tai työntekijä osoittautuu palkkaajalle epämieluisaksi, niin vuokratyösopimus on helppo purkaa ilman minkäänlaisia sanktioita. SDP olisi tähän ongelmaan halunnut luoda selkeät pelisäännöt. Mutta nyt se on oppositiossa, Kokoomus hallituksessa ja Kokoomuksen mielestä tällainen toiminta on täysin hyväksyttävää. Tällä tavalla ihmiset eivät saa edes sitä säännöllistä tuloa, jonka he saisivat siinä epäsäännöllisessä kolmivuorotyössä, jota sinä teet. Lisäksi tämä mahdollistaa työntekijän pihalle pistämisen esim. sillä perusteella, että henk.koht. ominaisuudet ei miellytä. Eli työntekijänoikeusturva vedetään olemattomiin. Voit väittää, että juttuni taso on kärjistettyä, mutta olen sivusta seurannut, että miten ihmisille käy kun menevät vuokratyönantajan palvelukseen. Tähän toiminta tulee menemään tulevaisuudessa yhä enenevissä määrin. Siinä sitten moni miettii, että kun oli se vakinainen työ, että uskaltaisi asuntolainan ottaa, eikä tarvitsisi pelätä, että työ loppuu ehkä jo huomenna. Sitten ei paljon merkkaa mitkään 500 eurot. Toivon kuitenkin, että tämä on vain kärjistettyä, ei tulevaisuutta.

    Että mielestäni kuulut siihen ryhmään, joka suuremman korotuksen ansaitsee, mutta on monia hoitoalan työntekijöitä, joiden ei pitäisi kyllä normaalin korotuksen lisäksi saada yhtään enempää. korotuksellekin pitää olla järkevä peruste niin kuin sinulla on. Ei pelkkä ala ja työvoimapula riitä perusteeksi. Tulijoita kyllä löytyy. Haku pitää vaan kohdistaa oikeaan suuntaan, eikä olla liian kranttu. (Itse en ole työttömänä.)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Älkää valehdelko! kirjoitti:

Mistä lähtien perus- ja lähihoitajat on luettu korkeastikoulutettuihin naisvaltaisiin? Perus- ja lähihoitajat ovat toisenasteen koulujen käyneitä. Ammattikorkeakoulusta eteenpäin on korkeastikoulutettuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu