Minulla on tiedossani tasan kolme tyyppiä jotka ovat Steineriin joutuneet kun eivät normaalissa koulussa pärjänneet , kaksi ylivilkkauden takia ja kolmas muuten levottoman olemuksensa takia. miten sinne viitsii sitten näiden joukkoon laittaa oppivia lapsia?vastatkaa te jotka ootte käyneet.
Vastaukset 4
- Steinerkoulun käynyt
Minun kokemukseni oli se, että luokalle tuli runsaasti sellaisia lapsia, jotka olisivat normaalikoulussa joutuneet tarkkailulokalle. Kun vanhemmille oli selvinnyt, että heidän ihana lapsukaisensa joutuu tarkkikselle, niin äkkiä etsittiin vaihtoehtoa, ja tällöin tuli steinerkoulu mukaan kuvioihin. Steinerissa tarkkailuluokkaa ei ollut, vaikka sellaiselle olisi ollut käyttöä vähintään yhtä paljon, kuin peruskoulussa. Nämä häirikköoppilaat pilasivat ja sabotoivat tunteja parhaansa mukaan. Meininki oli suoraan kuin tarkkailuluokalta, sillä erolla, että opettaja ei edes yrittänyt saada lapsia kuriin. Tilannetta pahensi se, että opettajalla ei ollut pedagokisia valmiuksia edes normaalien lasten opettamiseen. Hän oli kyllä antroposofi, mutta ei kasvattaja. Lisäksi opettajan yleistieto oli kehnolla tolalla, sillä hän oli käynyt vain steinerilaisten lähetysopiston, eli Snellman -korkeakoulun. Luokka oli kaoottinen, ja luokkahengestä ei voinut puhuakkaan. Kiusaaminen oli näkyvää ja opettajien tiedossa. Siihen ei puututtu, sillä steinerin oppien mukaan vanhojen sielujen edellisistä elämistä johtuviin kaunoihin ei tule puuttua. Oppilaista moni on kokenut surullisen kohtalon, ja kokemani perusteella voin sanoa, että vanhemmille markkinoitiin aivan jotain muuta, kuin mitä todellisuus on. Pettyneitä vanhempia, ja ahdistuneita lapsia oli, ja moni kantaa synkkiä muistoja sisällään. Oma tapani käsitellä kokemaani on kirjoittaa siitä. Toivon että kirjoitukseni voisi toimia myös varoituksena niille vanhemmille, jotka pahaa-aavistamattomana harkitsevat lapselleen vaihtoehtoista koulua.
- ei steinerlainen
tuohon kiusaamiseen kyllä puututa tavallisessa peruskoulussakaan ainakaan mun luokalla,vaikka on opettajien tiedossa.Että silleen ei oo eroa ainakaan!
- Aika hyvä peruste
Siten, että "tuutista" tulee lopulta näistä yhteiskunnan hyljesimistä "adhdistä" ja muista vastaavista itsestään käsin oivaltavia nuoria eikä opetettuja koir.. ..nuoria.
No, leikki leikkinä... Kävin koulun,viihdyin hyvin, sain hyvät valmiudet elämään "aspergeriydestäni" huolimatta ja olen myös hyvässä työpaikassa juristina... Olin kyllä kahden vaiheilla ryhtyä itse koulun opettajaksi tai sitten taidemaalariksi. Ehkä vielä joskus...- ahjklak
Ainakin siinä steiner koulussa mitä käyn ei ole kummempia 'häirikköoppilaita' normaaleja kapinallisia teinejä muutama mutta ei kummempaa. Eikä sinne ole tullut muista kouluistakaan mitään ongelmanuoria, tai jos on tullut niin aika hyvin ne on sitten saatu taltutettua sillä en ole ainakaan havainnut siellä sellaisia olevan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650- 65630
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561