Pitkääsiimaa

Leikarit ja muut härpättimet sotkevat enemmän kuin auttavat siimanlaskussa.
Pitkänsiiman laskussa tärkeintä on,että tarvekalut ovat järjestyksessä laskijan ulottuvilla.

Meillä tehdään näin. Selkäsiima on halkaisijaltaan 35 cm kelalla,se voi olla muutakin,kuin kalastajalankaa. Kela on akselilla,akseli päistään reilunkokoisen ämpärin reunaan tehdyissä rei`issä.
Ämpäriin laitetaan vettä. Vesi toimii painona,jarruna kelan pyörimiselle ja märkään selkäsiimaan tulee pitävämpi tapsisolmu.

Laskija istuu perässä,keskipenkin takaa ämpäristä tuleva selkäsiima kulkee hänestä katsoen etuviistoon vasemmalle (veneen laitaan) tehdyn siimanohjaimen kautta. Vesijarrun takia siima pysyy suht tiukalla ja siihen on helppo tehdä vetosolmu.

Tapsit säilytetään korkkipäällysteisissä puurimoissa koukuista kiinnitettyinä,kunkin riman tapsien vapaat päät solmitaan säilytystä varten yhteen ja avataan vasta ennen laskua. Rimalaatikko voi olla vaikkapa rei`itetty muovilaatikko,tapsilangat kuivuvat.

Laskussa siiman alku painotetaan ja merkitään. Otetaan rimasta tapsi,syötitetään se. 12 cm tapsin vapaata pää viedään alakautta selkäsiiman "taakse" ja nostetaan sen yli laskijan puolelle,tehdään sama toisen kerran. Syntyneet lenkit ovat nyt laskijasta katsoen pitkän tapsinosan vasemmalla puolella,tapsin lyhyt pää viedään etukautta pitkän osan oikealle puolelle ja sen taakse, peukalo/etusormiotteella tartutaan jäljelle jääneen hännän puolivälistä ja vedetään se puolirusetille tapsin vasemmalle puolelle. Syötti heitetään oikealla kädellä pyyntiin ja solmu tiukataan pitämällä vasemmalla kiinni solmusta ja vetämällä oikealla tapsista. Oikein tehtynä tapsi ei luista pääsiimassa.
Kokiessa solmu aukeaa vetämällä tapsin irtopäästä,se on etu etenkin ankeriaanpyytäjälle.

Kokiessa pääsiiman voi lappaa veneen pohjalle taikka astiaan ellei kalakaveria ole kelanpyörittelijäksi. Siitä sen saa kelalle myöhemminkin.
Irtotapsisiiman etuja ovat minkä tahansa mittaisen siiman laskeminen,koukkujen sijoittelu tiheämpään oletetuille kalapaikoille ja "tyhjien" kohtien ohittaminen. Siima selätessä ja sen syöttejä vaihtaessa ottipaikoille voi asetella koukkuja tiheämpään,tyhjistä paikoista niitä voi ottaa pois.Pitkäsiima on erinomainen kalojen hakukone.
Kiinteätapsisen siiman koukut löytyvät monesti kämmenselästä isompaa kalaa väsyteltäessä,irtotapsisiimasta löytyy väsytysvaraa.

Irtotapsisiiman suurin kynnys on tapsin solmun opetteleminen. Ei se vaikeaa ole. Oikeakätisenäkin teen sen tiukkaamista lukuunottamatta pelkästään vasemmalla kädellä. Opettelin sitä talvikauden olohuoneessa televisota katsellessa. Turun mallin haarukkavavan kasille kehimisen opetteluun kului huomattavasti enemmän olohuoneaikaa. Olen muuten kuullut kalamiesten tekevän huomattavasti tätäkin hullumpia asioita - niin että eikun kynnykset matalaksi ja siimoille!

Solmimisen voi tehdä peilikuvana oikealtakin puolelta mutta silloin muut hommat jäävät oikeakätiseltä sille huonommalle kädelle. Monissa veneissä ohjauspulpetti on perässä oikealla,se pienentää tilaa ja haittaa siimanlaskua.

Lapin legendaarinen riistapäällikkö Puttonen väitti pätevän pitkäsiimakaksikon hakkaavan kalantulossa viisi venekunnallista virvelimiehiä,eivätkä ne kalat ole pelkästään haukea,haukea,haukea. Olen vähän samaa mieltä.
Pitkäsiimakalastus on kaiketi elpymässä. Toivottavasti sitä ei vaikeuteta lupa- ja hintapäätöksillä.
Syöttisiimaan kannattaa laittaa sinne tänne myös matoja,matosyöttiin käyneet rupukalat pitävät kuolleetkin syötit liikkeessä. Tehokkain koukutustapa on laittaa suuren syöttikoukun yläpuolelle pikkukoukku ja syötittää se madolla.Kaksikymmentä senttiä on hyvä välimatka koukuille. Käsiteltävyys huononee mutta tulos paranee,tuplakoukutuksesta jää plussalle.

Kun synninteosta on jo kauan,kerrottakoon siitä sivuasiana tässä.
Pentujen pienenä ollessa telttailimme paljon meren reunassa. Siihen aikaan ei ollut viehelupia,muiden lupien hankkiminen oli vaikeaa,usein mahdotonta.
Hankin 27 mm verkon. Se kahdeksi tunniksi rantakaislikon viereen ja tulo-illan tikkuahvenkeittovärkit tuli hankittua.

Saareen tullessa laskin reilunkokoisen kiven ankkuriksi,merkiksi läpinäkyvän kanisterin. Kanisterin kahvassa oli trissapyörä,vedin sen kautta tuplasiiman rantaan. Muina miehinä rannalla ongiskellen vedin toisesta siimasta ja asettelin toiseen irtotapseja. Kun siiman stoppari tapasi taittopyörän niin kolmenkymmenen koukun pitkäsiima oli laskussa. Sitten kela kivenkoloon ja toinen pää solmulla kiinni katajannysään,kataja sitten vilkutteli kun kala kävi satimeen..Luvatonta mikä luvatonta mutta oppivathan ainakin pennut syömään kalaa. Myöhemmin noita lupia on sitten kyllä tullut maksetuksi tuonkin edestä.

Ja tasan samaa mieltä kirjoitti:

Leikarit ja muut härpättimet sotkevat enemmän kuin auttavat siimanlaskussa.
Pitkänsiiman laskussa tärkeintä on,että tarvekalut ovat järjestyksessä laskijan ulottuvilla.

Meillä tehdään näin. Selkäsiima on halkaisijaltaan 35 cm kelalla,se voi olla muutakin,kuin kalastajalankaa. Kela on akselilla,akseli päistään reilunkokoisen ämpärin reunaan tehdyissä rei`issä.
Ämpäriin laitetaan vettä. Vesi toimii painona,jarruna kelan pyörimiselle ja märkään selkäsiimaan tulee pitävämpi tapsisolmu.

Laskija istuu perässä,keskipenkin takaa ämpäristä tuleva selkäsiima kulkee hänestä katsoen etuviistoon vasemmalle (veneen laitaan) tehdyn siimanohjaimen kautta. Vesijarrun takia siima pysyy suht tiukalla ja siihen on helppo tehdä vetosolmu.

Tapsit säilytetään korkkipäällysteisissä puurimoissa koukuista kiinnitettyinä,kunkin riman tapsien vapaat päät solmitaan säilytystä varten yhteen ja avataan vasta ennen laskua. Rimalaatikko voi olla vaikkapa rei`itetty muovilaatikko,tapsilangat kuivuvat.

Laskussa siiman alku painotetaan ja merkitään. Otetaan rimasta tapsi,syötitetään se. 12 cm tapsin vapaata pää viedään alakautta selkäsiiman "taakse" ja nostetaan sen yli laskijan puolelle,tehdään sama toisen kerran. Syntyneet lenkit ovat nyt laskijasta katsoen pitkän tapsinosan vasemmalla puolella,tapsin lyhyt pää viedään etukautta pitkän osan oikealle puolelle ja sen taakse, peukalo/etusormiotteella tartutaan jäljelle jääneen hännän puolivälistä ja vedetään se puolirusetille tapsin vasemmalle puolelle. Syötti heitetään oikealla kädellä pyyntiin ja solmu tiukataan pitämällä vasemmalla kiinni solmusta ja vetämällä oikealla tapsista. Oikein tehtynä tapsi ei luista pääsiimassa.
Kokiessa solmu aukeaa vetämällä tapsin irtopäästä,se on etu etenkin ankeriaanpyytäjälle.

Kokiessa pääsiiman voi lappaa veneen pohjalle taikka astiaan ellei kalakaveria ole kelanpyörittelijäksi. Siitä sen saa kelalle myöhemminkin.
Irtotapsisiiman etuja ovat minkä tahansa mittaisen siiman laskeminen,koukkujen sijoittelu tiheämpään oletetuille kalapaikoille ja "tyhjien" kohtien ohittaminen. Siima selätessä ja sen syöttejä vaihtaessa ottipaikoille voi asetella koukkuja tiheämpään,tyhjistä paikoista niitä voi ottaa pois.Pitkäsiima on erinomainen kalojen hakukone.
Kiinteätapsisen siiman koukut löytyvät monesti kämmenselästä isompaa kalaa väsyteltäessä,irtotapsisiimasta löytyy väsytysvaraa.

Irtotapsisiiman suurin kynnys on tapsin solmun opetteleminen. Ei se vaikeaa ole. Oikeakätisenäkin teen sen tiukkaamista lukuunottamatta pelkästään vasemmalla kädellä. Opettelin sitä talvikauden olohuoneessa televisota katsellessa. Turun mallin haarukkavavan kasille kehimisen opetteluun kului huomattavasti enemmän olohuoneaikaa. Olen muuten kuullut kalamiesten tekevän huomattavasti tätäkin hullumpia asioita - niin että eikun kynnykset matalaksi ja siimoille!

Solmimisen voi tehdä peilikuvana oikealtakin puolelta mutta silloin muut hommat jäävät oikeakätiseltä sille huonommalle kädelle. Monissa veneissä ohjauspulpetti on perässä oikealla,se pienentää tilaa ja haittaa siimanlaskua.

Lapin legendaarinen riistapäällikkö Puttonen väitti pätevän pitkäsiimakaksikon hakkaavan kalantulossa viisi venekunnallista virvelimiehiä,eivätkä ne kalat ole pelkästään haukea,haukea,haukea. Olen vähän samaa mieltä.
Pitkäsiimakalastus on kaiketi elpymässä. Toivottavasti sitä ei vaikeuteta lupa- ja hintapäätöksillä.
Syöttisiimaan kannattaa laittaa sinne tänne myös matoja,matosyöttiin käyneet rupukalat pitävät kuolleetkin syötit liikkeessä. Tehokkain koukutustapa on laittaa suuren syöttikoukun yläpuolelle pikkukoukku ja syötittää se madolla.Kaksikymmentä senttiä on hyvä välimatka koukuille. Käsiteltävyys huononee mutta tulos paranee,tuplakoukutuksesta jää plussalle.

Kun synninteosta on jo kauan,kerrottakoon siitä sivuasiana tässä.
Pentujen pienenä ollessa telttailimme paljon meren reunassa. Siihen aikaan ei ollut viehelupia,muiden lupien hankkiminen oli vaikeaa,usein mahdotonta.
Hankin 27 mm verkon. Se kahdeksi tunniksi rantakaislikon viereen ja tulo-illan tikkuahvenkeittovärkit tuli hankittua.

Saareen tullessa laskin reilunkokoisen kiven ankkuriksi,merkiksi läpinäkyvän kanisterin. Kanisterin kahvassa oli trissapyörä,vedin sen kautta tuplasiiman rantaan. Muina miehinä rannalla ongiskellen vedin toisesta siimasta ja asettelin toiseen irtotapseja. Kun siiman stoppari tapasi taittopyörän niin kolmenkymmenen koukun pitkäsiima oli laskussa. Sitten kela kivenkoloon ja toinen pää solmulla kiinni katajannysään,kataja sitten vilkutteli kun kala kävi satimeen..Luvatonta mikä luvatonta mutta oppivathan ainakin pennut syömään kalaa. Myöhemmin noita lupia on sitten kyllä tullut maksetuksi tuonkin edestä.

Lue lisää

Nimittäin tuo sisältäpäin purkautuva kela.Se on kätevä tapa säilyttää kohtuullisen lyhyt (200 m) selkäsiima. Keloja toki voi olla useampia,solmu narun jatkaa.

Kartiopulikkaan, päät 30/50 mm, kehitään selkäsiimaa samalla periaatteella,kuin haspelikela kelaa siiman. Siimakerrosten on mentävä reilusti ristikkäin. Kun siima on kehitty,kartiopulikka vedetään pois keskiöstä. Kehitty selkäsiima puretaan keskireiästä sisältäpäin,kehiessä syntynyt kierre oikenee purettaessa. Periaate on siis sama,minkä aiemman viestin kirjoittaja kertoo.