Meillä on paha kriisi miehen kanssa menossa, ja yrityksestä huolimatta taitaa kaatua tämä liitto. Olen siitä erittäin pahoillani enkä vähiten alle 4-vuotiaiden lastemme takia.
Kertokaa, miten käytännössä on järjestetty esim. alle vuoden ikäisen tapaaminen etävanhemman kanssa? Tällä hetkellä mies on raivoa täynnä ja on ilmoittanut vetävänsä mut oikeuteen kaikesta mahdollisesta, vaativansa lasten lähivanhemmuutta yms. Kuitenkaan hän ei ole ikinä viettänyt edes yhtä päivää lasten kanssa yksin, ja kyse ei ole siitä ettenkö olisi yrittänyt ja tarjonnut hänelle tätä mahdollisuutta.
No, se siitä. Itse toivon toki, että mahd. riidassa saisin lähivanhemmuuden. Mutta lapsilla on toki oikeus isäänsä ja siksi toivoisin myös isän viettävän lasten kanssa mahd. paljon aikaa, enemmän kuin "joka toinen viikonloppu". Mies on kuitenkin ilmoittanut erotilanteessa muuttavansa toiselle paikkakunnalle n. 40 km päähän.
Miten me voimme järjestää tapaamiset? Millaisia käytäntöjä teillä on? Nuorempi lapsistamme on vielä rintasyötölläkin (toki siis kiinteiden ohella). En siis voi esim. antaa häntä tuosta vaan viikonlopuksi toiselle paikkakunnalle, ja esikoinen taas on niin arka ettei varmaan edes halua ilman pikkusisarusta mennä edes isälleen.
Olen esittänyt esim. että isä tulisi kahtena-kolmena iltana viikossa minun luokseni ja voisin itse mennä pois (koska jos ero tulee, niin hän ei kuulemma "halua ikinä edes nähdä mua") ja isä voisi myös joka toinen lauantai ottaa lapset, muta tuoda yöksi kotiin. Näin toimittaisiin kunnes kuopuskin kasvaa tuosta hiukan. Mutta miehelle se ei sovi, koska "mun ovesta hän ei sitten jalkaansa laita".
Kertokaa siis, pliis, sekavan sepustukseni päälle, miten tällaisia tilanteita on käytännössä ratkaistu?
Kertokaa, miten käytännössä on järjestetty esim. alle vuoden ikäisen tapaaminen etävanhemman kanssa? Tällä hetkellä mies on raivoa täynnä ja on ilmoittanut vetävänsä mut oikeuteen kaikesta mahdollisesta, vaativansa lasten lähivanhemmuutta yms. Kuitenkaan hän ei ole ikinä viettänyt edes yhtä päivää lasten kanssa yksin, ja kyse ei ole siitä ettenkö olisi yrittänyt ja tarjonnut hänelle tätä mahdollisuutta.
No, se siitä. Itse toivon toki, että mahd. riidassa saisin lähivanhemmuuden. Mutta lapsilla on toki oikeus isäänsä ja siksi toivoisin myös isän viettävän lasten kanssa mahd. paljon aikaa, enemmän kuin "joka toinen viikonloppu". Mies on kuitenkin ilmoittanut erotilanteessa muuttavansa toiselle paikkakunnalle n. 40 km päähän.
Miten me voimme järjestää tapaamiset? Millaisia käytäntöjä teillä on? Nuorempi lapsistamme on vielä rintasyötölläkin (toki siis kiinteiden ohella). En siis voi esim. antaa häntä tuosta vaan viikonlopuksi toiselle paikkakunnalle, ja esikoinen taas on niin arka ettei varmaan edes halua ilman pikkusisarusta mennä edes isälleen.
Olen esittänyt esim. että isä tulisi kahtena-kolmena iltana viikossa minun luokseni ja voisin itse mennä pois (koska jos ero tulee, niin hän ei kuulemma "halua ikinä edes nähdä mua") ja isä voisi myös joka toinen lauantai ottaa lapset, muta tuoda yöksi kotiin. Näin toimittaisiin kunnes kuopuskin kasvaa tuosta hiukan. Mutta miehelle se ei sovi, koska "mun ovesta hän ei sitten jalkaansa laita".
Kertokaa siis, pliis, sekavan sepustukseni päälle, miten tällaisia tilanteita on käytännössä ratkaistu?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tuntuu, että hyvin olet itse sinut tilanteen kanssa ja pystyt suhteellisen objektiivisesti katsomaan tilannetta. Miehellä puolestaan on erokriisi pahimillaan ja toivottavasti pahin uho pikkuhiljaa laantuu. Tuossa tilanteessa ei ainakaan kannata ehdottaa mitään valmiita ratkaisuja isukille vaan mieluummin tyyliin, mieti rauhassa mitä haluat ja kerro se sitten...
Tapaamisten suhteen voi olla, että miehelle on ylipääsemätön paikka tulla sun kotiin joten onko mahdollista järjestää tapaamista kotisi lähelle neutraaliin paikkaan? isovanhemmat, kummit, miehen kaverit. Kovin pitkiähän tapaamisten ei tarvitse olla ja tuolla välimatkalla(vaikka olisi se 40km) niitä on mahdollista järjestää varmastikin usein mikäli miehellä vain halua on.
Mikäli vanhempi on jo noinkin iso niin tuntuu oudolta, että ei voisi mennä yksinkin isälleen? Omasta mielestäni se voisi olla hyväkin vaihtoehto kun vauvasta ei kuitenkaan ole vielä leikkiseuraksi.
Jos oikein ymmärsin niin ero ei ole vielä selvä. Tällöin tuollainen uhoaminen on oikeastaan ymmärrettävää. Omaa tuskaa siellä koitetaan ääritilantein työstää eikä niistä vielä kannata liiemmälti perustaa. Sen sijaan kannattaisiko käydä yhdessä pariterapiassa? Vaikka ei liittoa pelastaisikaan niin antaa ainakin paremmat eväät käsitellä ero.
Olen tätä asiaa joutunut jo monta kuukautta miettimään ja olen ymmärtänyt, että en itse haluaisi ja pystyisi elämään ilman jatkuvaa yhteyttä lapsiini, miksi siis mies pystyisi sen paremmin... Siksi haluaisin sopia mahd. joustavasti ja mahdollisimman paljon kumpaakin tyydyttävästi nämä tapaamisasiat, saati sitten että lapsiahan tässä eniten pitää ajatella. Heidän ikäväänsä isäänsä.
Meillä ei asu tällä paikkakunnalla ketään sukulaisia, eikä mies sitä paitsi ikinä suostuisi astumaan sitten mun vanhempienikaan ovesta. Hän on näitä ihmisiä, jotka tosiaan OTTAVAT eron sitten koko ex-puolison maailmasta... =( Ja mies tosiaan muuttaa eron toteutuessa paikkakunnalle, jossa hänen oma sukunsa asuu.
Esikoisemme on 3,5 v ja kuopus 10 kk. Kyllä he ovat jo kuin paita ja peppu. =) Mutta miksi esikoinen ei voisi mennä isälleen yksinkin? Saa toki mennä, jos haluaa! Mutta kun isä ei ole koskaan ollut hänen kanssaan 2 tuntia kauemmin yksin, niin isä on hänelle sellainen kaipuun kohde ja leikkikaveri, mutta isyys mieheltäni on hakusessa aika pahasti... Vai mitä kertoo sekin, että mies on kauhean huolissaan siitä, kuinka usein hänen äitinsä sitten näkee lapsia, jos ero tulee - sen sijaan että olisi huolissaan siitä, kuinka usein hän itse näkee...? =(
Oikeastaan osittain jopa toivon, että esikoinen ei haluaisi mennä yksin isälleen - se nimittäin pakottaisi mieheni tekemään sellaisia järjestelyjä, että kuopuskin tulee huomioitua. Mies nimittäin on jopa sanonut, että hänen ei tarvitse nähdä kuopusta lainkaan enne kuin tämäkin on sen ikäinen, että voi tulla hänelle viikonloppuvierailulle!?
Joo, terapiassa haluaisin käydä ja yrittää tämän liiton pelastaa, mutta mun halut pelkästään ei taida enää riittää...
mies rupesi tekemään tuossa tilanteessa lastensuojeluilmoituksia nimettömänä, ja puhelemaan kaikille mahdolilsille virnomaisille ja sukuslaisille että pelkää mua ja olisin muka halunnut tehdäö pahaa lapselle... nyt on lapsi ollut huostassa(ns kiireellinen huostaanotto josta en tiennyt mistä kyse, poliisi ilmoitti vaan että lapsi menee nyt isälle, olimme kaikessa rauhassakotona nukkumassa) kun viikko meni eikä isi antanut tavat lasta sain vihdoin sossut tomimaan ja lapsi onsistä lähtien ollut lastenkodin intensiiviosastolla, Jorvin mukaan traumaperäinen joku häiriö(en ihmettele) joten lasta ei voi minulle antaa koska en ole pystynyt häntä suojelemaan... hanki ajoissa tukea ettei käy niinkuin mulle, mies sai jopa omat sukulaiseni kääntymään mua vastaan, kun on niin mukava tyyppi. niinpä niin.
Eivätkö muut ole joutuneet eroamaan lasten ollessa näin pieniä vai pystyvätkö kaikki muut sopimaan asiansa vai miksi ei löydy kokemuksia...? Olisi tosi mukava kuulla miten näitä tapaamisia on käytännössä järjestetty!
Kyllä se mieskin siitä rauhoittuu, kunhan saa ensin päästettyä enimmät höyryt ulos (toivottavasti)
Me erottiin lapsen isän kanssa kun lapsi oli melkoisen pieni.
Ihan aluksi isä tuli meille poikaansa katsomaan ja minä lähdin siksi aikaa pois. Silloin suurinpiirtein inhottiin toisiamme, eikä todellakaan voitu sopia mistään.
Muutaman viikon päästä alettiin päästä taas puheyhteyteen ja sovittiin, että poika menee isälleen joka viikonloppu yhdeksi päiväksi(joka toinen viikko lauantaiksi ja jokatoinen perjantaiksi), aluksi yöksi kotiin ja vähän kasvettuaan myös yöksi isälleen.
Näin mentiin olikohan noin 3-vuotiaaksi asti, jolloin vasta aloitettiin toi jokatoinen viikonloppu tapaaminen.
Isä tosin hakee poikaa luokseen muutenkin aina silloin kun on mahdollista. Voi hakea vaikka joka toinen päivä jos ei ole töissä.
Mitään sopimusta ei olla lastenvalvojalla tehty, paitsi elatusmaksuista ja niitäkin ollaan muokattu oman mielemme ja tarpeen mukaan.
Suosittelen kuitenkin jos oikein tulehtuneet välit tarkan sopimuksen tekemistä, on sitten paperilla näyttää sovitusta jos tulee takkua.
Kyllä asioilla on aina tapana järjestyä, eiköhän se sinunkin ukko tule järkiinsä.
Erottiin, kun tyttö alle puolivuotias,alkoi ns.heti olemaan joka toinen v.loppu (joi korviketta), isä oli aikasemminkin (kesällä jo) ollut yhden yön kahdestaan ja kokemusta vauvan hoidosta oli (siis tästä omasta), oikein hyvä isä.
Meillä edelleen hyvät välit, eli meidän käytäntö tähän päivään (ja toistaiseksi jatkuu): isä tulee viikolla (joka toinen pvä, eli n.2krt/vkossa) minun luo, tyttöä tapaamaan, en lähde mihinkään, korkeintaan tässä koneella olen (muuten en paljoa, tämä mun 15v.pojan kone ja sen huone:)) ja sitten joka toinen v.loppu tyttö on hänen luonaan (meillä välimatkaa n.4km.).
Tällainen tarina.