Miksi kosto? Millainen kosto?
Minulle paras kosto on ollut selviytyminen ja menestyminen elämässä kiusaamisen jälkeen. Olen purkanut sen pienen "kostoenergiani" (voisiko sitä myös näyttämisenhaluksi kutsua kypsemmässä muodossaan) siihen, koska suora kostaminen kiusaajilleni - siinä ei olisi mitään mieltä, eikä siitä seuraisi kenellekään mitään hyvää. Siitä saisi ehkä hetkellisen tyydytyksen, mutta sitä seuraisi joko huono omatunto tai monien muiden ihmisten murhe. Pyrkimys olla onnellinen on parempi tapa, ja se ken on onnellinen, tahtoisi jopa vihamiehetkin onnehen.
Kun onnistun jossain asiassa elämässäni ja aina kun saan uuden ystävän tai kunnioitusta, rakkautta - mitä vaan hyvää, niin mietin, että olen tämän ansainnutkin. On voima, jolla pyrin eteenpäin. Voi olla, ettei minulla olisi näin paljon motivaatiota tehdä elämässäni asioita, pärjätä hyvin, oppia tuntemaan itseni ja olemaan onnellinen, arvostamaan itseäni ja muita jne, jos en olisi kiusaamista kokenut.
Ehkä tähän myös vaikuttaa se tapa ja ne keinot, joilla olen kääntänyt kiusaamiskokemukseni voitokseni. Ja niitä on monia, se vei aikaa. Mutta se oli sen arvoista.
Nuorempana suunnittelin kyllä pieniä jekkuja, joilla saisin kiusaajille pahan mielen. Silloin en vaan nähnyt pidemmälle, aikaa ei ollut kulunut tarpeeksi.
Minulle paras kosto on ollut selviytyminen ja menestyminen elämässä kiusaamisen jälkeen. Olen purkanut sen pienen "kostoenergiani" (voisiko sitä myös näyttämisenhaluksi kutsua kypsemmässä muodossaan) siihen, koska suora kostaminen kiusaajilleni - siinä ei olisi mitään mieltä, eikä siitä seuraisi kenellekään mitään hyvää. Siitä saisi ehkä hetkellisen tyydytyksen, mutta sitä seuraisi joko huono omatunto tai monien muiden ihmisten murhe. Pyrkimys olla onnellinen on parempi tapa, ja se ken on onnellinen, tahtoisi jopa vihamiehetkin onnehen.
Kun onnistun jossain asiassa elämässäni ja aina kun saan uuden ystävän tai kunnioitusta, rakkautta - mitä vaan hyvää, niin mietin, että olen tämän ansainnutkin. On voima, jolla pyrin eteenpäin. Voi olla, ettei minulla olisi näin paljon motivaatiota tehdä elämässäni asioita, pärjätä hyvin, oppia tuntemaan itseni ja olemaan onnellinen, arvostamaan itseäni ja muita jne, jos en olisi kiusaamista kokenut.
Ehkä tähän myös vaikuttaa se tapa ja ne keinot, joilla olen kääntänyt kiusaamiskokemukseni voitokseni. Ja niitä on monia, se vei aikaa. Mutta se oli sen arvoista.
Nuorempana suunnittelin kyllä pieniä jekkuja, joilla saisin kiusaajille pahan mielen. Silloin en vaan nähnyt pidemmälle, aikaa ei ollut kulunut tarpeeksi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kiistaton totuus: Paras kosto on olla kostamatta.
"Voi olla, ettei minulla olisi näin paljon motivaatiota tehdä elämässäni asioita, pärjätä hyvin, oppia tuntemaan itseni ja olemaan onnellinen, arvostamaan itseäni ja muita jne, jos en olisi kiusaamista kokenut. "
Kuinkahan vanha olet? Puhut elämästä niin kuin jo tietäisit siitä suhteellisen paljon. Itse en väitä samaa omalla kohdallani, mutta muuten tuon sun aiemman kommenttisi kirjoittaja olisi voinut olla aivan hyvin minä. En olis sama henkilö kuin nyt, jos mua ei olis kiusattu. Mun käsityksen mukaan kiusattuna oleminen muuttaa henkilöä, mutta se muutoksen suunta ei oo itsestäänselvää.
Yleisesti varmaan ajatellaan kiusaamisen olevan pelkästään haitallista. Mun kohdalla se olikin sitä, mutta vain kiusaamisen hetkinä, tai aikoina, jolloin kiusattiin. Kun kiusaaminen loppui (todennäköisesti loppuiäksi :D ), aloin nähdä maailman eri tavalla. Näin valoa pimeydessä. Ja se ON kaunis näky. Se herättää, ja sen heräämisen jälkeen ei oo paluuta vanhaan harmauteen. Nykyisin oon muuttunu hiljaisesta ja pelokkaasta pojasta iloiseksi ja hyvä-itsetuntoiseksi nuoreksi, joka näkee suunnilleen kaikessa hyvää.
En olis tämä henkilö ilman kiusaajia, jotka muokkasivat mun luonnetta. Oikeastaan he jopa kasvattivat mua. En muuttunut heidän laisekseen, vaan jatkoin omalla polullani, ja näin sen olevan parempi kuin kiusaajien, ja se kasvatti mua. Jos olisin kostanut, en olisi kasvanut. Nyt taas ei enää edes tee mieli kostaa, ensinnäkin koska ko. henkilöt ovat ulkona elämästäni ja toisekseen, koska he eivät enää tarvitse kostoa.
He ovat jo kostaneet itselleen.
Tuo vastausviestikin voisi olla hyvin minun kirjoittama, ja olen aivan todella iloinen sinun puolestasi, koska
ei tosiaan ole itsestäänselvyys se selviäminen, valitettavasti. Riemuitsen aina, kun kuulen jonkun muunkin selvinneen koulukiusauksesta, koska niin kuuluisi kaikille käydä.
Tuntuu, että rankat kokemukset ovat vanhentaneet henkisesti, tehneet viisaammaksi, laajentaneet maailmankuvaa ja antaneet jotain suhteellisuudentajua. Siitä olen iloinen ja kiitollinen. Myöskin se, että näen tosiaan kaikessa hyvää. Löydän kaikista asioista hyvät puolet, kun en edes etsi niitä huonoja. Nöyrä asenteeni yhdistettynä sinnikkyyteen jopa siivitti minut unelmieni työpaikkaan, sillä pomo sanoi noiden ominaisuuksien olevan tärkeimmät kyseisessä työssä. Ja juuri noita opin kiusattuna, näin koen. Kuka kokee mitenkin, tärkeintä olisi vain, ettei katkeroidu, koska koko elämä on edessä ja kiusattuna olemisen voi ainakin yrittää kääntää voitokseen.
Juuri niinä kiusaamisen hetkinä se oli kamalaa, sen myönnän (ja voimaa toivon aivan äärettömästi niille, joilla ne "hetket" ovat menossa).
MUTTA, tosiaan NYT, kun vuosia on kulunut hetkinen... kymmenisen vuotta, nyt ne kokemukset ovat saaneet uuden merkityksen. Vasta aika sen näyttää.
Täytyy taistella sen eteen, että selviää; ettei jää tuleen makaamaan. Ja kyllä, nyt tuntuu, että olen oppinut elämästä enemmän, kuin muut ikäiseni. Minua on pidetty ikäistäni vanhemman oloisena kautta vuosien, ja syyksi kertonut olen noille ihmettelijöille, että rankat kokemukset vanhentaa. Se on totuus. Vaan vanhentaako ne hyvällä vai huonolla tavalla, siinäpä pulma.
Ja se on tosiaan totta! Parhaiten kostat kun et kosta ollenkaan. Kun ei ajattele niitä kiusaajia, vaan ajattelee itseään. MINÄ kasvan vahvaksi, minua ei raukkamaiset kiusaajat muserra. Minä näytän koko maailmalle.
Älkää lannistuko ajattelemaan, että kun on kiusattu, on Nolla ikuisesti. Nolla olette vain kiusaajienne kuvitelmissa! Arvostakaa itsejänne, niin saatte arvostusta! Älkää miettikö niitä huonoja puolia, sillä niitä on kaikissa kuitenkin! Kukaan ei ole paras missään, mutta kaikki me ollaan monessa asiassa hyviä. Muistan kyllä, ettei minusta siltä tuntunut yläasteen pahimpina mollausaikoina, vaan tuntui, että olen kaikessa huono. Näin ei kuitenkaan koskaan ollut todellisuudessa. Kirjoittaminen, lukeminen (Hermann Hesse varsinkin), terapia, uudet harrastukset, potkunyrkkeily ja muut liikuntalajit (itselleni BodyCombat toimi hyvin) - kaikki keinoja selvitä! Ja niitä on tosiaan monia, kun vaan osaisimme käyttää hyväksemme niitä...
Tämän(kin) voisin tähän kirjoittaa sanasta sanaan, muttapa lainaan:
"En olis tämä henkilö ilman kiusaajia, jotka muokkasivat mun luonnetta. Oikeastaan he jopa kasvattivat mua. En muuttunut heidän laisekseen, vaan jatkoin omalla polullani, ja näin sen olevan parempi kuin kiusaajien, ja se kasvatti mua. Jos olisin kostanut, en olisi kasvanut. Nyt taas ei enää edes tee mieli kostaa, ensinnäkin koska ko. henkilöt ovat ulkona elämästäni ja toisekseen, koska he eivät enää tarvitse kostoa.
He ovat jo kostaneet itselleen."
...niin, siis ainahan joku yksi ihminen on paras jossain, mutta kukaan kaikessa paras :) eikä tarvii olla missään paras edes ollakseen silti aivan tarpeeksi hyvä!!
Minusta tuntui kiusaamisen aikoina, että jäin KAIKESSA huonommaksi kuin muut, ja että varmasti sitten myös olin sen paska joksi he minua kutsuivat.
Vasta silloin, kun oikeasti hyväksyin sen totuuden, että
voin olla hyvä jossakin, vaikka joku onkin parempi siinä, jne., tajusin, etten ole huonompi kuin muut. Piti huomata, kuinka paljon muutkin ovat joitain huonompia joissain toisissa asioissa.
Eikä kaikki vahvuudet edes tule esille tavallisessa koulumaailmassa. Henkiset ominaisuudet, niistä tulee hyötyä vasta myöhemmässä elämässä, se olisi hyvä muistaa.
Paras kosto on olla kostamatta, kasvaa vain vahvaksi ihmiseksi.
Tässä tietynlaista asennoitumista.
Kun tulee naurunalaiseksi....
"And if you think I´m corny then it
will not make me sorry; it´s your right
to laugh at me and in turn that´s
my opportunity to feel brave
because ridicul is no shame, IT´S JUST A WAY TO ECLIPSE HATE, IT´S JUST A WAY TO PUT MY BACK STRAIGHT, oh it´s just a way to remain sane"
Näinkin koen itse, nykyään ei minua haittaa, jos minulle nauretaan, vaan teen itsestäni jopa tahallaan naurunalaisen: mitä väliä sillä on? hauskaa on tuntea itsensä rohkeaksi ja olla oma itsensä, toteuttaa itseään. Uskaltaa olla myös naurettava.
Tavallaan turruin siihen yläasteella, joten siihen on helppoa nyt lähteä, ei tunnu yhtään pahalta.
Tuntuu vain siltä, että haluan toteuttaa itseäni ja julistaa maailmaan sitä sanomaa, että kaikki saavat olla mitä ovat, erilaisia tai samanlaisia, eikä kenenkään tarvitsisi hävetä itseään, vaan olla itsestään ylpeitä ja toteuttaa itseään, avata itsensä maailmalle.
Näin minä koen kiusaamisen vaikutukset omassa elämässäni. Kosto voi olla se, että en käperry omaan kolooni, en tee kilpeä tai jäävuorta ympärilleni, vaan olen NIIN oma itseni kuin vaan ikinä voin ja avaan itseni niin avoimeksi kuin vain ikinä haluan, koko maailmalle vaikka, ja rakastan kaikkia maailman ihmisiä ja itseäni, ja olen onnellinen! Siinä on paras kosto, jos kostoa pitää siis ajatella.
Minä ja ystäväni:
"if you think you're tough
when you're laughing at us, well, it's no big buzz
-you can laugh if you must 'cause me and my friends
like the way we look and that's enough for us
and we don't want no fuss but if you'd like to stay
then to me it's OK
-and I don't say there's anything
wrong with your head
just wish you'd try to
think for yourself instead"
Minua on kiusattu koulussa 3lk asti ihan 9lk asti. Välillä enemän ja välillä vähemmän.
Tossa seiskalla mä skitsahdin ja vedin kiusaajia oikee urkalla turpaan mut ei siitä tullu muutako visiitti nuorisopsykiatriselle.
Nykyää olen suht rikas ja elintaso on keskiverron yläpuolella ja omistan oman firman ja rahaa tulee koko ajan.. Elämä menee hyvin..
Minulla on ihana ja kaunis (yhden kiusaajani entinen tyttöystävä.. Semmosta sattuu.) kihlattu.
Ja lähes poikseutta kaikki kiusaajani ovat nyt koulun lopettaneita sossupummeja. :D.
Saan nauraa niille minkä kerkeen.. Noh.. Semmosta se elämä on.
Saan siitä jotain kiksejä kun ajan mersullani jonkun kiusaajani vierelle parkkipaikalle ja se kattoo himoitsevasti autoani sieltä omasta pikku datsunistaan.. :D Ai että..