Hiljaisuuteen vaipuneena
hetkeksi pakenin ajatuksiani
merkiten polkuni
jotta löytäisin vielä takaisin
Risumajassani piilottelin
ettet näkisi minua
Silti salaa toivoen
että minua etsisit
ja siitä hyvilläni
etten katsettasi kohdannut
Nyt täällä olen ollut
vierelläsi, hiljaa
Haamuna selkäsi takana
katsettasi paeten
Antaen itselleni aikaa
rauhoittua
Mielelleni antanut aikaa
tähän taas tottua
Katso minua
Olen niin avuton taas kerran
Olen kuin sodassa
tätä kaikkea vastaan
Missään ei vieläkään
mitään järkeä
Mitä minä olen tehnyt
tämän ansaitakseni?
Enkö saisi vain olla
se harmaa hiirulainen
jota ei huomata koskaan
Hiljaa pesässäni
Ja kuitenkin sydämeni huokaa
hiljaa kaipaa
enkä tahdo tästä tunteesta eroon
sillä se pitää minut elossa
Ollen vain, kuutamolla
hetkeksi pakenin ajatuksiani
merkiten polkuni
jotta löytäisin vielä takaisin
Risumajassani piilottelin
ettet näkisi minua
Silti salaa toivoen
että minua etsisit
ja siitä hyvilläni
etten katsettasi kohdannut
Nyt täällä olen ollut
vierelläsi, hiljaa
Haamuna selkäsi takana
katsettasi paeten
Antaen itselleni aikaa
rauhoittua
Mielelleni antanut aikaa
tähän taas tottua
Katso minua
Olen niin avuton taas kerran
Olen kuin sodassa
tätä kaikkea vastaan
Missään ei vieläkään
mitään järkeä
Mitä minä olen tehnyt
tämän ansaitakseni?
Enkö saisi vain olla
se harmaa hiirulainen
jota ei huomata koskaan
Hiljaa pesässäni
Ja kuitenkin sydämeni huokaa
hiljaa kaipaa
enkä tahdo tästä tunteesta eroon
sillä se pitää minut elossa
Ollen vain, kuutamolla
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hieman ihmettelen haluasi kirjoittaa julkisille palstoille, koska kuitenkin kerrot haluavasi käpertyä hiirulaisena piiloon. ?
Runon ajatus on ihastuttava. Mikäs sen parempaa kuin käpertyä turvaan ja unohtaa kaikki inhotukset.
Muielestäni todella hieno runo.
Kuutamolla on hyvä olla :)
Kaksi ensimmäistä säkeistöä ovat varsin laatuunkäypiä. Ne kiteyttävät runon perimmäisen ajatuksen, mitä minä nyt siitä tavoitin. Aihe on hyvä. Rakkausrunot-palstalla on virkistävää lukea tekstejä, jotka eivät suoraan suitsuta rakkauden ihanuutta ja oih ja voih. Rakkaudessa on omat nurjat puolensa. Kauniiseen tunteeseen voi joskus liityyä paljon pelkoa ja ahdistusta. Ihminen on siksi epävarma, ailahtelevainen olento, että toisinaan pelkää rakkauttaan. Hän suojelee itseään viimeiseen asti eikä halua laittaa kaikkea peliin. Kas siihen liittyy aina epäonnistumisen riski. Samalla ihminen ei kuitenkaan tahdo luopua tunteestaan, haluaa löytää sen ytimeen takaisin, vaikka mitä maksaisi.
Runosi jää kuitenkin minulle jumittamaan aika pahasti ensimmäsiten säkeistöjen jälkeen. Jotenkin tuntuu, että selität liian perusteellisesti. Samat sanat toistuvat (hiljaisuuteen, hiljaa, hiljaa, hiljaa esimerkiksi). Selkeät lauseet kiertävät kehää toistensa häntiä syöden, jotta lukija VARMASTI ymmärtäisi, mistä on kyse. Olen tiivistysvimmainen ja mielestäni saisit tästä runosta jäntevämmän karsimalla reippaasti.
Johtoajatuksesta kuitenkin pidän, kuten sanottu. Ensimmäinen säkeistö voisi johtaa vaikka mihin suureen ja upeaan. Kiitos runostasi ja hyvää viikonloppua!