vammaisen perheen mahdollisuus kotimaan adoptioon.
itse katsoin dokumentin jossa neliraaja halvaantunut isä ja terve äiti haki adoptiolasta.
Minulle ei biologisena äitinä olisi niinkään fyysinen vamma rasitteena ,vaan voin suositella bioäitinä lasta tallaiseen perheeseen, pahempi on asenne vamma jota olen kohdannut oman lapseni adoptiovanhemmilta.
Totuus on kuitenkin se että adoptiovanhemmat ovat harvoin niin vahvoja että voivat jakaa vanhemmuuden biologisten vanhempien kanssa.
kumpi siis pahempi fyysinen vai asenne vamma???
Jos tietty molemmat vammat löytyy samasta perheestä niin silloin sairastuu myös lapsi :)
Jos nyt voisin biologisena äitinä päättää millaiseen perheeseen lapsi pääsee niin enemmän vaatisin avoimuutta ja tiettyjä "pelisääntöjä" adoptioperheeseen.
Ennen PeLa ja Adoptioperheet laativat marssijärjestyksen mutta tulevaisuuden nään kotimaisen adoption kuihtuvan kasaan ja ne lapset jotka adoptioon joutuvat/pääsevät olevat niin vähäinen ryhmä että tuskin RAY alkaa tukemaan näin pientä joukkoa, ihmettelen jos alkaa :)
Kotimaisille lapsille löytyy kyllä sijaisperhe ilman että niitä tarvitsisi adoptioperheisiin sijoittaa.
itse katsoin dokumentin jossa neliraaja halvaantunut isä ja terve äiti haki adoptiolasta.
Minulle ei biologisena äitinä olisi niinkään fyysinen vamma rasitteena ,vaan voin suositella bioäitinä lasta tallaiseen perheeseen, pahempi on asenne vamma jota olen kohdannut oman lapseni adoptiovanhemmilta.
Totuus on kuitenkin se että adoptiovanhemmat ovat harvoin niin vahvoja että voivat jakaa vanhemmuuden biologisten vanhempien kanssa.
kumpi siis pahempi fyysinen vai asenne vamma???
Jos tietty molemmat vammat löytyy samasta perheestä niin silloin sairastuu myös lapsi :)
Jos nyt voisin biologisena äitinä päättää millaiseen perheeseen lapsi pääsee niin enemmän vaatisin avoimuutta ja tiettyjä "pelisääntöjä" adoptioperheeseen.
Ennen PeLa ja Adoptioperheet laativat marssijärjestyksen mutta tulevaisuuden nään kotimaisen adoption kuihtuvan kasaan ja ne lapset jotka adoptioon joutuvat/pääsevät olevat niin vähäinen ryhmä että tuskin RAY alkaa tukemaan näin pientä joukkoa, ihmettelen jos alkaa :)
Kotimaisille lapsille löytyy kyllä sijaisperhe ilman että niitä tarvitsisi adoptioperheisiin sijoittaa.
Vastaukset 51
Vanhimmat
Adoptiopuuhastelijat ovat eniten asennevammaisia
ja heidän ideologiansa ei käsitä älyllisen kasvatuksen merkitystä.
Minäkin antaisin lapsen Salomonin tuomioon perustuen, enkä sille kenellä on eniten fyysistävoimaa pitää lapsesta kiinni.
Vanhempien taiteelliset suuntaukset ja harrastukset ovat kuulemani ja lukemani mukaan yksi hyvänä pidettu asia adoptiolapsille vanhempia valitessa. Ajatellaankohan sellaisessa tapauksessa että lapsesta voisi tulla isona hyvä taiteilija-apurahan hakija.
Minusta olisi mielenkiintoista tietää millaisia 'pelisääntöjä' tarkoitat ?
Tai mitä tarkoitat 'avoimuudella' ?
Minusta Suomessa äitien, jotka miettivät lapsensa antamista adoptioon, kannattaisi todella tarkkaan miettiä mitä eroa on adoptiolla ja sijaisvanhemmuudella. Jottei jälkeenpäin tarvitsisi jossitella ja syytellä.
Jos biologinen äiti haluaa että hänelle jää oikeuksia lapsen suhteen vaikkei hän lasta pystyisi pitämäänkään, on lapsen antaminen sijaisperheeseen oikea vaihtoehto.
Jos lapsi taas annetaan adoptoitavaksi, ei biologisella vanhemmalla ole enää mitään oikeuksia lapseen nähden: oikeudet ovat lapsella (esimerkiksi biologisen vanhemma tapaamisoikeus LAPSEN niin halutessa jne.) ja lapsen adoptiovanhemmilla.
On kurjaa jos näitä eroja ei aikoinaan ole biologiselle äidille tarpeeksi selkeästi kerrottu ja tämä aiheuttaa ristiriitoja myöhemmin.
Minusta täytyy nyt aina muistaa se että biologisen äidin tarpeet eivät ole sama asia kuin adoptioon annetun lapsen tarpeet. Eli esimerkiksi jos biologinen äiti haluaakin yllättäen pitää yhteyttä lapseen, ei se tarkoita automaattisesti että lapsi niin haluaisi. Tai että se kaikissa lapsen elämäntilanteissa olisi olisi lapselle edes hyväksi.
Yhteydenpidon haluamisen täytyy aina lähteä lapsen halusta ja tarpeesta, ei biologisen vanhemman.
Lisäksi lapsen parhaiten tuntevien ihmisten eli lapsen adoptiovanhempien pitää olla tässä 'lapsen puolella': jos lapsi ei halua tavata biologista vanhempaansa, ahdistuu tapaamisista tms. täytyy adoptiovanhempien sanoa ei tapaamisille. Ja ottaa biologisen vanhemmat vihat niskoilleen ja olla suojamurina lapsen ja biologisen vanhemman välillä - huolimatta siitä että saa huonon maineen biologisen vanhemman silmissä. Sitä on vanhemmuus, lapsen suojelemista siihen saakka kunnes lapsi on tarpeeksi kypsynyt henkisesti käsittelemään biovanhemman kohtaamiseen liittyviä asioita.
Nykyisin jokainen adoptiovanhepin tietää että lapsen on tärkeää tuntea biologiset juurensa, biologiset vanhempansa, jos se vain suinkin on mahdollista. Adoptiovanhemmatkin ovat toki vain ihmisiä ja heillä on erilainen kyky käsitellä biologisen vanhemman olemassaoloa lapsen elämässä.
Kyllä aalapsella on oikeus omiin biologisiin vanhempiinsa, kuten myös kaikkiin muihinkin ystäviinsä. Tämä asia kuuluu ihmisoikeuksiin, eikä mihinkään pelan pelisääntöihin. Ongelma tulee tietenkin silloin, jos toinen avanhemmista on luonnevikainen, jolloin myös lapsi saattaa olla alistettu. Jotkut avanhemmat pitävät alapsiaan omaisuutenaan ja/tai kiintymisvammaisina lopun elämäänsä.
Kukaan ei itse tiedä mitä haluaa, vaan pela ja pikkuhitlerit tietävät LOPPU ja VITTU!!!
niinkin että kannustettiin aikuista lasta tapaamaan bioäitiä mutta tämäpä ei halua! Eli hylkäsi toistamiseen!!!
fiksua porukkaa! Samaa ei voi sanoa sinusta.Huom.
kielenkäyttö!!!!
Aivan niin, siis "kahden kauppa", asia ei kuulu muille, eikä kukaan sivistynyt ihminen puutukaan tämän tapaiseen arkaluoteiseen asiaan.
Jos tunnet heidät yhtähyvin kuin minut, niin en kommentoi älykkyyttäsi ja arvostelukykyäsi.
"adoptiovanhemmat ovat harvoin niin vahvoja että voivat jakaa vanhemmuuden biologisten vanhempien kanssa"
Kun olet käynyt adoptioneuvonnan, sinulle on varmasti selitetty tarkasti se, että adoptiovanhemmat ovat lapsen vanhempia, eivätkä jaa vanhemmuutta kanssasi, vaikka haluaisivatkin pitää yhteyttä. Sinä olet parhaimmillasikin samassa asemassa kuin lapsen perheen ulkopuoliset sukulaiset (vrt. täti tai setä). Adoptiovanhemmat tekevät päätökset lapsen puolesta, kun hän on pieni ja hänen kanssaan, kun hän on isompi. Vaikka he mielestäsi voivat näyttää asennevammaisilta, et välttämättä tiedä kaikkea päätösten taustalla olevaa ja ehkä päätös tosiaan on lapsen paras. Ja vaikka ei olisikaan, sinulla ei ole siihen sen enempää valittamista kuin vaikkapa minulla - vanhemmilla on oikeus tehdä lapsen kasvatuksessa myös virheitä ja vain, jos virheet ovat vakavia, viranomaiset voivat niihin puuttua (toki tarpeen mukaan siviliien avustuksella).
Sekä minä että mieheni olemme adoptoituja. Minun äitini ei halua tavata minua enkä minä häntä. Olen jonkin verran yhteydessä biologiseen sisarpuoleeni, joka on yritänyt ylipuhua meitä molempia, mutta meillä kummallakaan ei ole halua tapaamiseen. Mieheni äiti on kirjeitse lähestynyt miestäni ja haluaisi tavata, mutta mieheni ei halua. Me molemmmat olemme sitä mieltä, että meilla on yhdet (adoptio) vanhemmat, emme tarvitse toisia vanhempia. Olemme kumpikin yli nelikymppisiä.
että teillä menee hyvin avanhempien asiassa.
Toivottavasti menee jatkossakin, mutta valitettavasti se on fakta, että teillä molemmilla on biologiset vanhemmat ja ovat sitä vielä kuolemansa jälkeenkin, tarvitsette heitä tai ette.
kun joudut hautaamaan biologisen vanhempasi. Katsotko häntä kuolleena.
En minä aio osallistua biologisen vanhempani hautajaisiin. Olin 6 kk kun minut adoptoitiin, nyt yli neljänkymmenen. Miksi ihmeessä menisin vieraan ihmisen hautajaisiin? Enkä tietenkään halua perintöä hänen jälkeensä.
Että biologinen äiti on vieras ihminen. Eipä taida tulla tällainen ajatus usein esille, mutta meillä jokaisella on ihan omat ajatukset ja saa tietenkin ollakin.
Jos olet tavannut ihmisen viimeksi kun olit 6 kk:n ikäinen ja sen jälkeen elänyt runsaat 40 vuotta, niin ei häntä nyt tutuksikaan voi sanoa. Siinä ei paljon paina, että on minut synnyttänyt. Jotkut adoptoidut haluavat tavata biologisen äitinsä, minä ja mieheni emme halua. Ja huomatkaa te joilla on vakaita käsityksiä asioista, ME olemme adoptoituja, joten kai meilläkin saa olla mielipide asiasta, joka koskee MEITÄ.
Nyt puhun jo aikuisesta adoptiolapsesta joka on halunnut olla biologiseen sukuunsa yhteydessä mutta joutuu tekemään sen salaa koska adoptiovanhemmat (jotka eivät edes tunne biosukua, puhumattakaan että haluaisivat tutustua) eivät salli lapsen yhteydenpidon.
Minä en ole aikanaan saanut adoptioneuvontaa.En todellakaan tiedä kaikkea mitä ado-perheen taustalla on, mutta jospa he pelkäävät itse hylätyksi tulemista lapsen puolelta :)
voivat estää aikuista ihmistä pitämästä yhteyttä? Vai onko niin, että adoptoitu pelkää adoptiovanhenpansa pahoittavan mielensä?
Me ihmiset vain satumme olemaan sellaisia, että kasvamme psyykksesti iän mukana, kuka enemmän kuka vähemmän. Hyvin monet painottavat asioita eritavalla kuuskymppisinä kuin nelikymppisinä.
On tietenkin poikkeuksia, että ajatusmaailma kapenee, mutta silloin usein on syynä sairaus tai jokin muu ongelma.
tapauksista, jolloin biologinen vanhempi on kuollut, ilmeisesti sitten ilman muita lähisukulaisia, niin on otettu yhteys adoptioon annettuun aikuiseen lapseen, vai oisko sitten ollut kysymys kasvatiksi annetusta, että tämä järjestäisi hautauksen. Se on ollut järkytys sellaisille, jotka eivät ole tienneet edes biologisen vanhemman olemassaolosta, joilta kaikki on salattu. Jos yritän kuvitella, että olisin adoptoitu ja biol.äiti ottaisi yhteyttä, voisin hyvinkin tuntea niin suurta loukkaantumisen tunnetta siitä, että hän on antanut minut pois, etten haluaisi tavata, tämä siis vain tilanteen kuvittelua.
Adoptiohan katkaisee täysin lapsen ja hänen biologisen vanhempiensa suhteet. Kunta hoitaa hautauksen yksinäisen, omaisettoman ihmisen kohdalla joko vainajan varoilla tai kunnan kustannuksella. Kasvatiksi annettu lapsi on taas eri asia, mutta tuskin pienenä kasvatiksi annettukaan haluaa järjestää hänelle vieraan biologisen vanhemman hautausta.
Tuttavani sai huomattavan perinnön biologiselta vanhemmaltaan, vaikka olikin adoptoitu. Tämä siitä verisiteiden katkaisusta.
vanhan adoptiolain aikaan. -79 muuttui laki niin että perii vain adoptiovanhempansa.
lisään vielä tähän, että edelleen tänä päivänä voivat biovanmmat testamentata omaisuutensa kenelle haluavat mm. biolapselleen. Että silleen.
Tarkoitat varmaankin adoption katkaisulla juridisia suhteita. Muutenhan ihmiset, ainakin toistaiseksi, saavat solmia suhteita melko vapaasti, eli on biovanhemman ja alapsen kahdenkeskinen asia minkälaiset suhteet heillä on. Adoptio ei sitä ainakaan katkaise, mutta esim. "lähestymiskielto" voi rajoittaa.
..miten suvaitsematonta tekstiä:
"On tietenkin poikkeuksia, että ajatusmaailma kapenee, mutta silloin usein on syynä sairaus tai jokin muu ongelma."
Jos minä olisin sinä niin häpeäisin silmät päästäni jos kirjoittaisin tuollaista tekstiä julkiselle kaskustelupalstalle.
Toivottavasti sinäkin ajattelet niin tänään, kun on uusi päivä koittanut!
En ymmärrä miten jotkut tuntevat heidän tehtävä on arvostella muita ihmisiä ja heidän tekemisiään!
Jokainen kantakoon itse tekojensa seuraukset.
Ja minusta adoptoitu tuntuu hyvin tasapainoiselta ihmiseltä jolla on asiat tärkeysjärjestyksessä!
Voi kun kaikilla olisi asiat niin..
Kenelle tahansa voi tietysti testamentata, kai sen kaikki ymmärtävät. Mutta jos adoptoitu saa perinnön biologiselta vanhemmaltaan, hän maksaa perintöveron korkeimman mukaan, sillä häntä ei pidetä rintaperillesenä.
Tälle adoptoidulle lapselle ei testamentattu mitään, vaan toiset rintaperilliset vaativat pois annettua sisartaan kohdeltavan samanvertaisena perinnön jaossa kuin muitakin sisaria. Ja niin tekivät. Eipä tehnyt verottaja "Irwin Goodmaneja" siitä huolimatta.
Kuten tuolla joku jo kertoi, adoptiolaki muuttui v. -79, sitä ennen adoptoidut perivät myös biologiset vanhempansa rintaperillisinä, ei tarvita testamentteja.
lapsestaan luopunut vanhempi ei saa ottaa yhteyttä lapseensa. Tätä tarkoitan kaikkien siteiden katkaisulla. Jos lapsi on annettu vauvana pois, niin biologiset vanhemmat ovat hänelle täysin vieraita ihmisiä. Jotkut haluavat aikuisena etsiä biologiset vanhempansa, toiset eivät halua. Vanhemmat taas eivät saa etsiä lastaan.
Voisitko ystävällisesti kertoa mikä on tämä kansainvälinen säädös tai sopimus joka voi tällaisen yhteydenoton kieltää?
Siis en kysy jonkun mielipidettä.
Kuka tahansa voi suomessa lähettää kirjeen toiselle. Minä voin kirjoittaa vaikka presidentille jos haluan, kuka sen estää? sama juttu on yhteydenpidossa adoptiolapseen, kuka tahansa biologinen vanhempi (joka tietää lapsensa nimen ja osoitteen) voi kirjoittaa tai vaikka soittaa lapselleen, mitä siitä seuraisi? no jos lapsi on täysi-ikäinen niin hän saa itse päättää miten suhtautuu yhteydenpitoon. Jos lapsi on ala-ikäinen voi adoptiovanhemmat hakea biologiselle vanhemmalle lähestymiskielto, mutta aika paljon pitää biojen koettaa "häiritä" ennekuin se lähestymiskielto rapsahtaa.
Mutta jos adoptiovanhemmat menevät niin pitkälle että hakevat biologiselle vanhemmalle lähestymiskielto jos tämä ei ole muuta kuin koettanut ottaa yhteyttä lapseen niin en usko että se myöhemmässä vaiheessa on adoptioperheen/lapsen/biojen kannalta hyvä ratkaisu.
Adoptioperheen on vain ymmärrettävä se asia että heille tehdään selväksi jo adoptioneuvonnassa se mahdollisuus että biot on ehkä myöhemmin lapsen elämässä mukana.Siihen asiaan on vain sopeuduttava, kuten biojenkin tietty on sopeuduttava siihen ettei lapsi ehkä haluakkaan pitää koskaan yhteyttä.
Veri nyt kuitenkin on vettä sakeampaa.
koskaan kerrota minne tai keille heidän lapsensa on joutunut. Näin biot eivät pääse häiritsemään perheen elämää.
..ja kun suomessakin näitä tietovuotoja sattuu :)
Joskus vaan käy niin että järjestelmä vuotaa kuin seula :)
sitä mieltä, että sijaisperhe/vaihtuvat sijaisperheet on lapselle paras vaihtoehto täälläisessä tilanteessa, jossa äiti ei ole tulevaisuudessakaan ole valmis lasta itse pitämään? Entä jos lapsi olisi muutaman vuoden sijaisperheessä ja kiintyisi sijaisvanhempiin ja sitten bio haluaisikin hänet itselleen? Ei taaskaan kuullosta lapselle hyvältä vaihtoehdolta. Eikö lapsen etu ole, että hänellä on pysyvä koti ja vanhemmat, paikka jonne juurtua. Sen sijaan, että hän olisi perheessä (tilapäisesti) hoidokkina? Sijaisperheistä on lisäksi nykyiselläänkin huutava pula, joten mikä estäisi lapsen joutumisen laitokseen aina täysi ikäisyyteen asti? Vanhemman kannalta sijaisperhe / sijaishuolto voi toki olla parempi vaihtoehto, sillä silloinhan hänellä itsellään säilyy lapsen huoltajuus. Hän voi käydä halutessaan tapaamassa lasta ja osallistua päätöksentekoon jne. Sijaisperheessä vanhemmuus on jaettua, adoptioperheessä ei.
Adoptioiden (kotimaan) lukumäärä on pysytellyt yli 20 vuoden ajan samassa (yhtä pienenä), mihin siis perustat uskomuksesi siitä, että adoptiotoiminta on kuivumassa kasaan? Jos seuraat uutisia, niin nyt on päinvastoin tuotu julkisuuteen sellainen asia, että pitkäaikaisissa sijoituksissa (esim. päihdeäidit), joissa lapsen palauttaminen vanhemmalle ei ole todennäköistä, siirryttäisiinkin yhä enemmän suosittelemman adoptiota.
kuitenkaan, että alapsikin aikuistuu joskus ja hänen elämänsä on tuolloin vasta edessäpäin.
Tämä asia tuntuu useilta unohtuvat kun vouhotetaan muotiasian "kaikki lapsen parhaaksi"
asian kanssa.
ulkomaiset adoptiot eivät kuivu kasaan mutta kotimaan adoptioon tulee vuosittain aina vain vähemmän lapsia.
Miksi adoptiolasta haluavat eivät sitten halua adoptioida isompaa lasta tai vaikka sisaruksia jos niitä on lastenkodit täynnä?
Miksi pitää saada vauva jos kyse on lapsen edusta ja lapsen parhaasta?
Mutta tuo jono jossa ne 250 perhettä vuosittain lasta jonottaa eivät halua isompaa lasta.
Kukaan ei meistä voi nähdä tulevaisuuteen. Biologisen vanhemman elämä voi korjaantua niin että sijaisperheeseen väliaikaisesti sjoitettu lapsi palaa takaisin ja elämä jatkuu.
Entäs jos adoptioperheessä tapahtuu vaikka avioero? adoptioäidille jää lapsi ja adoptioäidin uusi puoliso ei hyväksykkään lasta?
Entäs jos he saavat sitten yhteisen biologisen lapsen? mikä kuvio sitten adoptiolapsella on perheessä?
Entäs jos adoptiovanhemmista toinen sairastuu? kuolee? alkoholisoituu? tulee hulluksi? vai onko tämä 250 perheen jono tosiaan niitä joille ei mitään satu?
Muuten, hyvää vappua vaan kaikille!
Kaikista ulkomaisista adoptiomaista ei edes anneta Suomeen adoptoitavaksi isompia lapsia, esim. Kiina on nykyisin tällainen maa.
Ja kyllä sisarussarjoja ja isompiakin lapsia adoptoidaan Suomeen.
Mutta oikeassa olet, pienemmät lapset ovat toivotumpia, eli suurin osa Suomeen adoptoitavista lapsista on 1,5-3 vuotiaita (ei kuitenkaan siis ihan vauvoja).
Pienen lapsen toive johtunee pääasiassa siitä että halutaan kokea lapsen vauva/taaperoaika, onhan se aika erilaista kuin esimerkiksi viisivuotiaan kanssa. Minusta ihan inhimillistä.
Sijaisoerheistä: on erikseen olemassa lyhytaikaisia sijoituksia jolloin oletettavasti lapsi asuu sijaisperheessä vain rajoitetun ajan biologisen äidin/isän pitäessä aktiivisesti yhteyttä lapseen. Näin suhde säilyy ja lapsia voi palata asumaan biologiseen perheeseen kun tilanne on parantunut.
Mutta on myös pitkäaikaisia sijoituksia, joissa biologinen vanhempi ei esimerkiksi alkoholismin tai huumeidenkäytön johdosta pysty lasta pitämään, eikä myöskään tapaamaan lasta. Onko silloin lapsen edun mukaista että esimerkiksi viiden vuoden kuluttua lapsi palautetaan biovanhemmalle jos mitään aktiivista suhdetta ei ole ? Eikö silloin olisi parempi että lapsi jatkaa elämistään sijaisperheessä ja biologinen vanhempi liittyy lapsen elämään toisella tavalla, tapaamisien yms. kautta.
Kirjoitat kysymyksiä siitä, mitä tapahtuu jos esim. adoptioperheessä tulee ero ja uusi puoliso tai perheeseen tulee biologinen lapsi.
Adoptoitu lapsi on oma lapsi, yhtä rakas kuin biologinenkin. Tätä on usein ihmisten, joilla on vain biologisia lapsia, vaikea ymmärtää - siksi adoptoimme koska pystymme ja osaamme, kykenemme rakastamaan adoptiotua lasta omanamme. Sellaisten, jotka eivät siihen pysty, ei missään nimessä kannata adoptoida.
Ja jollei uusi kumppani hyväksy lasta, saa kumppani painua niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.
Eikös jokainen normaali äiti ajattele ja tee näin ? Ei adoptioäiti ajattele sen kummemmin, yhtä lailla lapsi tulee ensin.
Jopa niin että ihan tavallisiakin asioita, kuten muuttoa, mietitään tuplatarkasti juuri sen takia koska adoptiolapsi on jo kokenut niin paljon isoja muutoksia elämässään.
Täytyy taas korostaa että adoptiovanhemat ovat ihan tavallisia vanhempia ! Voi tulla eroja, sairauksia ja mitä tahansa. Tulevaisuutta ei todellakaan voida ennustaa. Mutta kuten missä tahansa perheessä, asiat pyritään hoitamaan mahdollisimma hyvin.
Toisten kasvatusvirheitä on vaikeampi korjata kuin kasvattaa lapsi pienestä pitäen oikein.
lasta on vaikeampi muokata sellaiseksi, kuin "minä" haluan. Missäs muualla tehdään enmmän kasvatusvirheitä kuin adoptiolasten kohdalla?
kasvatusvirheitä tehdään yhtä paljon biologisten lasten kuin adoptoitujen kohdalla. Kun luen näitä juttuja alan uskoa että minä en normaali eivätkä vanhempani olleet normaaleja, koska minä olen adoptoitu ja olivat adoptiovanhempia. Emme ilmeisesti olleet perhe, vaikka olemme niin luulleet,
kotimaan adoptioluvut ovat kyllä pystytelleet aika lailla samoissa lukemissa 80-luvulta asti. Kansainväliset adoptiot ovat sen sijaan lisääntyneet huomattavasti. Kotimaan adoptioon tulevat lapset ovat myöskin 99% vauvoja. Suurin osa adoptiojonossa olijoista haluaisi adoptoida vanhemmankin lapsen. Näitä ei vain tule adoptoitavaksi.
Adoptiovanhemmat ovat aivan tavallisia ihmisiä ja elävät tavallista elämää niin kuin muutkin vanhemat. Toki heille voi sattua onnettomuuksia, eroja yms. Aivan niin kuin biologisillekin (ja sijaisvanhemmillekin). Eksyit mielestäni hieman kauas aiheesta. Tarkoituksena adoptiossa on kuitenkin tarjota lapselle pysyvä koti aivan normaalin elämän puitteissa. Jossitella voi kyllä aina.
Minun henkilökohtaisen kokemukseni mukaan adoptiovanhemmat eivät kyllä pysty aina suhtautumaan adoptio- ja biolapsiinsa tasa-arvoisesti, vaan biolapsi lapsi saa hyväksyntää ja rakkautta kohdalleen enemmän. Traagista on, kun koko muu suku huomaa eriarvoisuuden, mutta vanhemmat väittävät kivenkovaan olevansa tasapuolisia.
Tiedätkö että on olemassa paljon mielenkiintoisia kasvatustieteen ja erityispedagogiikan kirjoja, psykologian kirjoista puhumattakaan.
Niistä saa tietoa.
Kun perhe päättää adoptoida lapsen he saavat adoptioneuvontaa.
Ja luulen että adoptioon alkaa sellaisia ihmisiä jotka ovat jo pitempää miettineet kasvatuksellisia asioita. Heille asiat ovat selkeitä ja heidän valintojen takana on ihan kasvatuksellisia asioita.
Minua harmittaa että sitten täällä palstalla kirjoittaa ihisiä jotka arvostelee adoptiota ja heillä ei itsellään ole tietoa mistään!!!
Minusta se on törkeää!
Toivon sinulle mielenkiintoisia opiskeluhetkiä kasvatustieteen ja adoptio parissa!
Ja voin ihan omilla silmillä havaittuna kertoa että ne suurimmista ongelmista kärsivät löytyvät suomalaisiista bilogisista perheistä joissa ei ole mitään tietoa siitä miten pitää ja kannattaa kasvattaa. Voi olla että perheessä mielenterveysongelmat tai herra alkoholi on paljon tärkeämpää kuin oma lapsi.
Miksi täällä on niin paljon huostaaottoja? Miksi sijaisperheitä ei ole tarpeeksi? Miksi lastenkodit pullistelee lapsia?
Onko sijais- ja lomaperheille asetettu liian kovat vaatimukset? Voiko esimerkiksi keskituloinen yksinasuva ryhtyä sijaisperheeksi, heitähän on Suomessa noin miljoona. Miten on vuorotyöläiset, kelpaavatko he? Mietin vaan, että johtuuko sijais- ja lomaperhepula siitä, että tavalliset tiinat ja taunot eivät uskalla hommaan ryhtyä. He pelkäävät etteivät kelpaa, jos on tarjota "vain" ihan tavallista elämää ja läsnäoloa, ilman mönkijöitä ja merenrantamökkiä.
keskustelupalsta. Usko itseesi, älä muihin. Sinähän olet itse asiantuntija omassa asiassasi.
Niilo Hallman mainitsi tästä vappupäivänä TV:ssä. Oma huomioni:70-luvulla jankutettiin, ettei äidinrakkautta oikeesti ole olemassa tai se on pelkkää itsekkyyttä. Ensin lasten hoitopaikkoja ei ollut ollenkaan, nyt päiväkoteihin vedetään joka ikinen lapsi = perhe päivän hajalla, miksei sitten muulloinkin, 80-luvulla jokaisen piti olla nuori kaunis rikas lapseton sinkku, jotta sai ihmisarvon, lapsia ei haluttu ollenkaan. Kotiäiti nimettiin halveksituksi aikuiselätiksi jo 60-luvulla, koska naiset haluttiin vetää työelämään. Perheeltä vietiin arvo ja aatteet. Mainonta on aktiivisesti tallonut arvoja. Lehdistö ja toimittajat ovat jankanneet kuinka nuoriso juo, eikä kukaan nuori uskalla olla erilainen. Meitä manipuloidaan kulloisenkin yhteiskunnan (rahan) edun mukaan. Siellä me lillumme sopassa saamatta mistään kiinni.
"Ja voin ihan omilla silmillä havaittuna kertoa että ne suurimmista ongelmista kärsivät löytyvät suomalaisiista bilogisista perheistä joissa ei ole mitään tietoa siitä miten pitää ja kannattaa kasvattaa. Voi olla että perheessä mielenterveysongelmat ...".
Koska tunnut olevan asiantuntija ja tiedät asiat, niin ole ystävällinen ja kerro. miksi tutkimuksen mukaan suomalaisella adoptiolapsella on kaksinkertainen riski tehdä itsemurha biolapsiin verrattuna?
Koska on niin paljon kasvastusta käsittelevää kirjallisuutta ja tietoa, niin kerro miksi suomalaiset ovat yhä länsimaissa itsemurhatilastojen kärjessä?
Emme kaipaa mielipidettäsi, vaan tutkittua tietoa.
Koska tunnut olevan asiantuntija ja tiedät asiat, niin ole ystävällinen ja kerro. miksi tutkimuksen mukaan suomalaisella adoptiolapsella on kaksinkertainen riski tehdä itsemurha biolapsiin verrattuna?
----> En ole kyseinen kirjoittaja mutta vastaan kuitenkin. Riski on varmasti olemassa mm. siksi että hylkäämiskokemus ei varmastikaan ole se helpoin asia maailmassa käsitellä.
Miksi biologiset vanhempani eivät pitäneet minua ? Eivätkö he rakastaneet minua ? Enkö ollut tarpeeksi hyvä, rakastettava ? Olenko huono, mikä minussa on vialla kun he eivät halunneet minua ?
Lisäksi adoptiolapsilla, ainakin ulkomailta adoptoiduilla, voi myös olla kokemuksia rankoistakin asioista, pahoipitelyistä, laiminlyönneistä, vanhempien alkoholismista, huumeidenkäytöstä jne. jne. jotka ihan varmasti vaikuttavat lapseen ja lapsen kehitykseen.
Kiintymyssuhteen häiriöistä on kirjoitettu kirjoja joista käy ilmi miten vahingollista voi olla se ettei lapsella on pysyviä aikuissuhteita lapsen ollessa vauva, tai miten vaikuttaa se ettei pienen lapsen itkuun reagoida lohdutuksella jne jne. Kaikki tällaiset asiat vaikuttavat lapsen ja myöhemmin nuoren hyvinvointiin. Samanlaista kohtelua voi lapsi saada myös bioperheessä, jossa vanhemmat ovat alkoholisteja, huumeiden käyttäjiä, työholisteja, narsistisen luonteen omaavia tai muuten vain kykenemättömiä normaaliin lapsi-vanhempisuhteeseen.
Tämä vastaus on varmaankin tehty pelan adoptioneuvonnan tiedoilla. Tässä haluan huomauttaa jälleen, tämä ei koske kaikkia adoptioperheitä, kyllä useimmilla varmaankin on jalat maassa. Tutkimustietoa näyttää kuitenkin olevan aiheesta julkisuudessa kovin vähän.
Helppohan se alapsi on syyllistää, vanhempi on aina oikeassa. Jos lapsi vielä erehtyy kertomaan jotain muuta, niin hänet leimataan häiriintyneeksi mainitsemistasi syistä tai hänestä tehdään valehtelija. Se, että monilla adoptiolapsilla menee huonosti, johtuu myös osittain siitä, että
avanhempien valinta on osittain metsässä ja kasvatus / hoito sen mukaista. Valvonta lähes olematonta, asioihin puututaan vasta sitten, kun se lapsen kannalta on myöhäistä.
Myönnän, että luonnevikaisten, sairaalloisen mustasukkaisen, Mynhausenin syndrooman ym. psyykkisten häiriöden seulominen on vaikeaa, mutta yritetäänkö edes asialle tehdä mitään?
Luonnevikaisten kohdalla on vielä se ongelma, että he kyllä pärjäävät adoptioneuvonnassa loppuun saakka syrjäyttäen ”kiltit” hakijat.
Kyllä kiintymyssuhteen häiriöistä löytyy tietoa, ei ole kysymys siitä, vaan siitä, kuinka tietoa käytetään. Kyllä tavallinen äiti tai isä tietää, ettei lapsia kasvateta tilastojen perusteella, kaikki ihmiset ovat yksilöitä, myös alapset. Ei kiintymyshäiriö oikeuta vanhempia väkivaltaiseen toimintaan, kyllä se kiintymys pitää saada positiivisella toiminnalla, eikä eristämällä ja pitämällä lapsia vankeina. Jos näin olisi, niin eiköhän vangit kiintyisi vankilan johtajaan ja vartijaan, mutta useat kyllä sanovat, ”ei enää ikinä vankilaan”.
Vastaukseni perustuu 10 vuoden kokemukseen adoptioäitinä olemisesta. Samaisena aikana, ja pidempäänkin, olen lukenut aiheesta kymmeniä kirjoja, käynyt kuuntelemassa lukuisia luentoja (Kalland, Sinkkonen yms.), keskustellut lukematomien adoptiovanhempien kanssa, tutustunut theraplay-leikkiterapiaan jne. jne.
Eli ihan PeLa:n adoptioneuvonnan tietoja en tässä jaa - enkä edes ole kyseisen palvelunantajan palveluita edes käyttänyt.
Suomessa kv-adoptio on vielä varsin uutta ja pienimuotoista joten tutkimuksiakaan ei aiheesta ole paljon tehty, suomeksi.
Maailmalla (Hollanti, Ruotsi, Jenkit) taas on lukuisia tutkimuksia, erittäin tuoreitakin, mm.adoptiolasten hyvinvoinnista.
Tutkimusten mukaan suurin osa adoptiolapsista voi hyvin, mutta pieni osa voikin sitten tosi huonosti.
Kukaan adoptiovanhempi ei syytä lapsia siitä että he voivat huonosti, eihän se missään nimessä lasten vika ole !
Totta kai adoptiovanhemmissakin on kaikenlaisia kasvattajia, niinkuin biovanhemmissakin.
Ja totta on sekin että tulevien adoptiovahempien adoptioneuvonta saisi olla laajempaa, hakijat jopa voitaisiin testata psykologisin menetelmin jotta ihan luonnehäiriöiset tunnistettaisiin.
Ja kaikki adoptiovanhemmat ottaisivat riemumielin vastaan kaiken jälkipalvelun mitä olisi tarjolla vahemmille ja lapselle sen jälkeen kun lapsi on tullut perheeseen - valitettavasti tätä ei riittävässä määrin ole nykyisin tarjolla ja suomalaisia adoption asiantuntijoitakin on vasta muutama.
Kiintymysongelmia ei todellakaan ratkaista fyysisellä väkivallalla. Adoptiovanhemma eivät ole lapsipsykologian asiantuntijoita eikä heidän tarvitse ollakaan, toivottavaa on vain että jos lapsi oireilee, vanhemmat hakevat asiantuntijoiden apua ja toimivat tämän ohjeiden mukaan.
Vain yhdet vanhemmat voivat omistaa lapsen. Vaiia lapsen parhaaksi olisikin joskus että biovanhemmatkin tukisivat lastaan, mutta omistushalu on yksi hallitseva tekijä ja lapsi ajatellaa omaisuudeksi. Sellaista lasta jonka kasvatusvastuu halutaan jakaa ei halua kukaan. Omien lasten kanssa kävi pieni erinmielisyys naapurissa, kun erehdyin kuvittelemaan että uimarannalla heidän lapsien kanssa leilkkiessä myös minun lasteni perään katsottaisiin, mutta tulikin selväksi lähelläpiti-tilanteen johdosta ettei toisten lasten tähden kannata eväänsä liikuttaa. "Jokainen hoitakoon omat lapsensa".