Tajusin vasta n. vuosi sitten että oon bi. Tai kai siis jollain tasolla tiesin jo aiemmin, mutta se iski varsinaisesti tajuntaani vasta tuolloin. Epäröin ajatuksiani ennen kuin tapasin aivan ihanan naisen, tapailtiin muutama kuukausi, ja se oli kieltämättä parasta aikaa elämässäni, ainakin mitä tulee ihmissuhteisiin. Tunsin ja koin ihan uusia asioita, jotain mistä en ollu ees osannu koskaan unelmoida. Tajusin että oonpas jääny paljon kaikesta ihanasta paitsi. Jotenki tämän kaiken jälkeen oon alkanu pohtia että pidänköhän ees oikeesti miehistä, vai onko se vaan ollu ns. opittua käyttäytymistä, sitä että tyttö ja poika kuuluvat yhteen. Nykyään jos mietin seksiä, kuuluu siihen nainen, ei mies. Ylipäänsä miesten ajatusmaailma ja käyttäytyminen (ainahan poikkeuksia tietysti on) on alkanut ärsyttämään, ja ne tuntuu hieman vierailta. Naisissa on niin paljon enemmän sellaisia yleisiä piirteitä joista pidän, ja joihin voin samaistua. Ja fyysisestikin naiset kiehtovat huomattavasti enemmän. Voisin siis kuvitella seurustelevani sekä miehen että naisen kanssa, mutta jotenkin tuntuu että jos eläisin miehen kanssa, tuntisin että siitä puuttuu jotain. Näin en kuitenkaan ajattele jos kuvittelen eläväni naisen kanssa. Tää on melko hämmentävä ajatus. Miten siis edes voin kuvitella pystyväni olemaan miehen kanssa, kun tiedostan ettei se täysin tyydytä mua, ei henkisesti eikä fyysisesti?! Olisin varmasti tyytyväinen elämääni miehen kanssa, mutta olisinko oikeesti onnellinen?
Ei mun periaatteessa edes tarvi tietää oonko bisse vai lepakko, ei sen määrittely mua miksikään muuta. Ja muutenkin ihastuminen ja rakastuminen kohdistuu varsinaisesti ihmiseen, ei sukupuoleen. Mutta jollain tasolla vaan helpottaisi jos pystyisin selventämään itelleni mikä oon. Haluisinki kysyä teiltä, että missä vaiheessa, millä tavoin ootte tajunnu olevanne lesbo? Onko ollu samaa kaavaa kun mulla tässä, että ette oo ollu varmoja mistä pidätte enemmän, vai ootteko yksinkertaisesti jollain tapaa aina tienny että pidätte vain naisista?
Ei mun periaatteessa edes tarvi tietää oonko bisse vai lepakko, ei sen määrittely mua miksikään muuta. Ja muutenkin ihastuminen ja rakastuminen kohdistuu varsinaisesti ihmiseen, ei sukupuoleen. Mutta jollain tasolla vaan helpottaisi jos pystyisin selventämään itelleni mikä oon. Haluisinki kysyä teiltä, että missä vaiheessa, millä tavoin ootte tajunnu olevanne lesbo? Onko ollu samaa kaavaa kun mulla tässä, että ette oo ollu varmoja mistä pidätte enemmän, vai ootteko yksinkertaisesti jollain tapaa aina tienny että pidätte vain naisista?
Vastaukset 8
Vanhimmat
aiheesta kirjoituksen alla olevaan "Mikä paikka Helsingissä" ketjuun, ja joo... kovin mystistä tuo kaikki on.
Jos susta tuntuu, ettet voisi olla täysin tyytyväinen miehen kanssa, niin ehkä olisi viisainta etsiä kumppania naisista. Muuten luultavasti löytäisit jonkun hyvän miehen, joka ei ikinä tuntisi olevansa sinulle kyllin hyvä. Toisaalta, jos tapaat sen oikean, ja hän onkin mies, niin huomaat sen ihan varmasti kyllä :)
oli tuttua tekstiä sulla, ihan kuin omasta päästäni olis tullu :) Mä olenki kyllä alkanu "etsimään" kumppania naisesta. Tyttöystävän vierelleni haluaisin mielummin kuin miesystävän. Mutta eipä sitä tosiaan tiedä mitä vastaan tulee, vaikka jotenkin ihmeen kaupalla joku mies tulisi ja veisi jalat alta, mitä tosin hieman epäilen. Mutta avoimin mielin oon liikkeellä, niinkuin aina :) Oli helpottavaa saada purettua näitä ajatuksiani sanoiksi, kun ei ole oikeen ihmisiä joille tästä voisi puhua. Kiitos sulle vastauksesta :)
sekä nuoruusajalta miehistä, että itseni löydettyäni, vain ja ainoastaan naisista.
Kokemus on sellanen, että kun mies saa tyydytettyä itsensä, se kääntää useimmiten selkänsäja alkaa kuorsaamaan, korkeintaan miettii miten huomisessa Kärpät-Lukko- ottelussa käy.
Tätäkän ei saa yleistää.
Naisten kesken voi leikkiä, nauttia ja hassutella vaikka koko yön. Tätäkään ei pidä ihan yleistää.
Mutta kuitenkin.....
Sillon viimeistään huomasin olevni lesbo kun vähät välitin tuli sisälläni kumpi lätkäjoukkueista vie voiton.
En varmistunut varsinaisesti mitenkään kun olen juuri siinä varmistumisprosessin keskellä... Tai siis onko sillä nyt merkitystä olenko bi vai lepakko. Vai voisinko olla bi joka on kallellaan enempi naisiin.
Aloin seurustelemaan aivan liian varhain, ja tietysti jätkien kanssa. Ei muu olis tullut kuuloonkaan. Siis että tyttö seurustelis toisen tytön kanssa? Aivan naurettava ajatus! (Siis silloin ajattelin näin, en tietty enää.) Ja sitäpaitsi, ei mulla seurustelukumppaneiksi ollut muita tarjollakaan kuin poikia tai miehiä.
Ihmettelin joskus et miksi mul on outoja ajatuksia joistakin tytöistä, mut en ajatellut sitä sen syvemmin. Mul oli kuitenkin niin paljon kaikkea muuta ajateltavaa ja huolehdittavaa ihan kotiongelmissakin, etten ehtinyt miettiä tarkemmin mun outoja tunteita. Jätkäkaverit nyt kuitenkin kuului mun elämään tiiviisti, joten se siitä. Heidän avullaan selvisin arjesta.
Kai se tavallaan kaihersi mielessä, että mitä jos mä sittenkin tykkäisin tytöistä, mut kun olin kuitenkin ollut sängyssä miesten kanssa ja ihan tykännytkin siitä... ainakin joidenkin kanssa. Ja kylhän mä rakastin yleensä mun poikaystäviä.
Ne vähät kokemukset mitä mulla oli nuorena tyttöjen kanssa, oli aika huonoja. Vertailin sit niitä kokemuksiini miehistä, ja kokonaisuudessaan miehet vei voiton. En niinkään puhu sänkykokemuksista kuin esim. toisen huomioimisesta ja sellaisesta. Miehiltä sain turvaa elämääni, ja sellaista huolenpitoa. Mut tajuan nyt vanhempana, että eihän keskenkasvuiset tytöt voikaan tarjota sellaista huolenpitoa ja turvaa kuin aikuiset omillaan elävät miehet. Ei tullut ajatelleeksikaan silloin tätä.
Koko ajan mul oli kuitenkin tällaisia ihastuksia toisiin tyttöihin. Mut jotenkin onnistuin sulkemaan ne pois mielestäni. Oli kuitenkin ihastuksia myös miehiin ja poikiin. Sit erään kerran ajattelin taas kokeilla uudestaan kun eräs tyttökaverini halusi mennä sänkyyn kanssani. En ollut koskaan tuntenut mitään vetoa häntä kohtaan (kaverina ok), mutta menin silti. Pakkopullaa alusta loppuun asti. Ei tuntunut missään. Luulin tällöin varmistuneeni asiasta lopullisesti. Eli olen hetero, en lesbo. Jostain syystä en ikinä tullut ajatelleeksi, että mitäs jos olen bi tai mitäs jos kaikki tytöt / naiset ei kiihota minua.
Mut jokin kaiversi mieltäni koko ajan. Sit aloin ihmettelemään kun kroppani heräili joidenkin naisten seurassa ihan itsestään. Sit kokeilin taas. Mut täs välis oli vuosia aika paljon. Ja yllätyin! Mun kroppa heräili pelkästään jo siinä vaiheessa kun olin toisen lähellä, tai halasin tai kun suutelin. Yleensä ei miesten kyseessä ollen ollut tuntunut tällaista. Uskomaton kokemus! Mut ikävä kyllä kyseessä oli vain yhden yön juttu, joten siihen se jäi. Mutta opin jotain uutta itsestäni.
Joten, olenko siis lesbo vai bi? Hetero en ole, siitä olen varma. Minulla on kuitenkin ollut elämässäni useita miehiä joita olen rakastanut todella SYVÄSTI, hurjan paljon. Mutta sitten se kipinä siellä sängyssä... En ihmeemmin nauti miehen hyväilemisestä tai suihin otosta (oikeastaan aika yök juttu), jos niin teen niin haluan vain miellyttää toista. Mutta nainen, naista tykkään kosketella ja haluan tehdä paljon muutakin kuin vain kosketella, ja jopa nautin siitä. Siinäkö se vastaus on? Kyllä kroppa tietää.
Ehkä. En vain koskaan ole rakastanut ketään naista. Olen vain ollut rakastunut miehiin. Vai eikö ole koskaan tullut eteen sellaista naista jonka kanssa voisin rakastua? Siinäpä mulla mietittävää.
En tiedä auttoiko tää sekava vuodatus sua millään lailla. Paitsi että et ole ainoa joka on joutunut pohtimaan asiaa.
Minulle kävi niin että ulkopuoliset outtasivat minut vasten minun tahtoani ennen kuin minulle itselleni oli selvinnyt mikä minä olin, eli siis huhupuhe pääsi leviämään, että minä olen lesbo tai ainakin epähetero. Sen jälkeen en saanut rauhaa. Tälläkin palstalla on liikkunut kaikenlaista puhetta, lähinnä transepäilyjä. IRL, minusta ei saa pihdeilläkään kiskottua tunnustusta siitä mikä minä olen.
No mikä minä sitten olen?
Minä olen narsisti. Minä haen riippuvaisia ihmisiä jonkinlaiseen läheisriippuvaisuussuhteeseen itseni kanssa. Minulla on sellainen tunne, että minä olen suhteessa hallinnassa, ohjaimet ovat minulla. Tietysti joku toinen voi nähdä, että minua vedätetään ja että minua hallitsee ihminen (poikkeuksetta nainen), joka on avuton ja riippuvainen. Oli miten oli, minä olen perin väsynyt tällaisiin suhteisiin. Loppuunpalanut.
Ennen kaikkea tällainen suhde ei ole rakkaussuhde.
Olenko minä koskaan rakastanut, ollut rakastunut samaan sukupuoleen? Minusta tuntuu siltä, että olen. Rakastuin niin voimakkaasti naiseen, jota nimitän Kullannuppu I:ksi, että menetin hallinnan ja unohdin itseni.
Tämä tekee minusta vähintään bin ja ilman muuta epäheteron. Ulkopuolisten mielestä olen lesbo.
Miesten kanssa en ole edes paljoa tekemisissä niin enhän minä voi niihin rakastua. Mutta nyt ajattelen toisin päin: jos miehissä jokin vetäisi, ensi askel olisi hakeutua miesten seuraan, ihan vaistonvaraisesti. Mutta oikeasti miehissä ei vedä yhtään mikään, perin harvat miehet olen ylipäätään nähnyt kiinnostavina ja vain harrastustoiminnan puitteissa. Rakkaus syttyy kuin Trangia Kaskadivuorilla.
Minulla on siis oikeusministeri Johannes Koskisen tapaan sanottuna "riittävä ennustettavuus" sille, etten muodosta parisuhdetta miehen kanssa.
A on paha. En laske aseksuaalisuutta tässä kuviossa mukaan lainkaan. En usko sellaisen olemassaoloon, kuitenkin lähinnä minua kuvaava termi on aseksuaali. Olen vain tunteeton narsisti, siksi en tunne helliäkään tunteita kovin helposti.
jollain tavalla tutulta. ite en halua leimata itseäni miksikään. aseksuaali kai kuvais muaki parhaiten, joskin puutteellisesti.
jos miettii millasiin ihmissuhteisiin hakeudun vaistomaisesti: toinen osapuoli on mua vanhempi/henkisesti kypsempi ja suhtaudun siihen niinku äitiin. kaipaan siltä vain hellyyttä, en seksiä. saatan takertua kovastikin ja yritän miellyttää viimeiseen asti. pelkään siis hylkäämistä, usein jo ennen kuin tunnen toisen, eli neuroottinen luonne...
niin olen siis 23 v. tällaisia tunteita voi tosin olla heteroillakin tiedän sen. siis äidin ikävää. mut se mikä ulkopuolisten mielestä musta tekee lesbon tai ei-heteron, lainatakseni, on se että pukeudun poikamaisesti, tai vähintäänkin epäilyksiä herättävästi. kaikki vastaantulijat periaatteessa näkee omassa päässään, että oon jotain muuta kuin hetero.
ongelmalliseksi tän kaiken tekee se, että en halua ensisijaisesti seksiä naisen tai oikeestaan kenenkään kanssa, vaan hellyyttä. mut mun poikamaisuus tekee kaikille niitten mielestä selväksi miten mulla on asiat. myönnän että mulla on ollu ongelmia oman itseni hyväksymisen suhteen ja pojaks pukeutuminen on kai ollut jonninlaista vahvuuden hakemista ulkosista symboleista.
eli se mitä minusta on tullut on sekoitus kaikkee, huonoo itsetuntoo, äidinikävää, yksinäisyyttä, itsevihaa, heikkoutta ja niin edelleen.
oonko mä näillä kriteereillä lesbo ? hyvä kysymys. muiden mielestä pelkkä ulkonäköön kattominen riittää, mulla se ei ole niin yksinkertainen asia.
Mun mielestä ei kannattais stressata eikä yrittää lokeroida väkisin itteään mihinkään.Eiköhän se sitten ajan kanssa selviä. Vaikka ihan samoja asioita itsekin välillä kelailen. Ihan lesboksi en uskalla nyt itseäni sanoa, enemmänkin bisse, ja tuntuu siltä et enemmän naisiin päin kallellaan :) jotkut miehet varmaan ihan ok, mut seksi miehen kanssa ällöttää. Ja muutenkin naisen kanssa rakkaus on varmasti erilaisempaa ku mitä miehen kans,vaikkakin eihän sekään varmastikaan aina pelkkää ruusuilla tanssimista ole :) Kun nyt ihan muistellaan, niin suurin osa mun pitempiaikaisista ihastuksista on ollut tytöt.
Oli aika jolloin kielsin koko asian ja "yritin" olla hetero.
Mut nyt taas myönnän tän asian itelleni ja oon sinut sen kanssa. Ei ihminen voi muuttua. ja oon onnellisempi just näin, omana ittenäni :)
Vielä kun joskus löytäisin jonkun ihanan naisen viereeni ;)
En yritä miehiäkään kokonaan teilata, yritän olla avoin ja niin poispäin..
..että aloin seurustelemaan naisen kanssa. Sen jälkeen se on ollut aika selvää mikä niissä parisuhteissa aina on tökkinyt. Sitä ennen ajattelin olevani bisse. Minulla vain ei ollut harmaintakaan aavistusta siitä miltä sen on tarkoitus tuntua kun haluaa olla jonkun ihmisen lähellä, tuntee tähän vetoa, kun palaset loksahtaa kohdilleen. Puhumattakaan siitä seksistä! Se tuli ihan täytenä yllätyksenä, en ajatellut naisenkaan kanssa olevani yhtään sen helpompi tapaus, ajattelin aina että minussa oli vain jotain vikaa kun en pysty tuntemaan mitään niitä tunteita mistä kaikki puhuvat.
Nyt on selvinnyt että ei minussa mitään vikaa ollutkaan, mitä nyt hieman vino olen ja hölmö ehkä kun en sitä aiemmin tajunnut! :D