NÄINHÄN

kaksi ihmistä tekee tyhmän päätöksen haudankaivamisesta ja kokonaiset kansat lyövät toisiaan turpiin.

Mitä, jos joskus ne jotka tekevät nämä päätökset ottaisivat henkilökohtaisesti turpiin nyrkkeilykehässä omista päätöksistään, niin ei tarttisi meidän sivullisten kärsiä. Meillähän ei ole osaa eikä arpaa päätöksiin!

Ehdotan televisoitua nyrkkeilymatsia patsaan kaadon päätöksen tekijälle ja sitten venäjän puolelta voisi ottaa osaa joku korkea virkamies, joka eniten otti nokkiinsa tästä spektaakkelista.

Ehkä he sittenkin sopisivat suullisesti ennen matsia, mutta se jäisi sitten nähtäväksi. Matsista tottakai saisi lyödä sitten vetoa.
5378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eiköhän tämä patsaskiista ole ollut vain pelkkä tekosyy. Jonka varjolla venäläisvähemmistö aloitti mellakat Tallinnassa. Venäläisvähemmistön halutessa osoittaa mieltään ja kapinoida nykyisen asemansa takia Virossa. Virolainen eli vuosikymmeniä miehittäjänsä ikeen alla. Oppien "pakkovenäjän" kouluissa. Eläen tietyn nöyryytyksen alla. Isännän ollessa ”Veli Venäläinen”.

Kun Viro itsenäistyi 1991, niin asetelma muuttui täysin päinvastaiseksi. Ja entiselle ”herrakansalle” tuli "pakkoviron" opiskelu kielikokeineen. Edellytyksenä kansalaisuuden ja passin saamiseksi. Eli tämän he kokivat ennennäkemättömänä nöyryytyksenä, itseään kohtaan. Tämä tietynlainen "sotatila" on kytenyt vuosikausia Venäläisten ja Virolaisten välillä.

Äänestä
  • VIROSTA! Venäläiset tulisi lähettää SIPERIAAN!

    Äänestä

  • Venäläiset ulos kirjoitti:

    VIROSTA! Venäläiset tulisi lähettää SIPERIAAN!

    Sieltähän niitä pakkosiirrettiin aikoinaan asuttamaan Viroa.

    Äänestä

  • eräsN1 kirjoitti:

    Sieltähän niitä pakkosiirrettiin aikoinaan asuttamaan Viroa.

    ei ajattele omia kauppasuhteitaan Venäjään, ja tässä samalla haittaa myös meidän suomalaisten asemaa.

    Toivottavasti suomalaiset nyt osaa pysyä tarpeeksi kaukana Viron töppäilyistä.

    Äänestä

  • miten Viro kirjoitti:

    ei ajattele omia kauppasuhteitaan Venäjään, ja tässä samalla haittaa myös meidän suomalaisten asemaa.

    Toivottavasti suomalaiset nyt osaa pysyä tarpeeksi kaukana Viron töppäilyistä.

    Tässä on ihan jostain muusta nyt kysymys. Miksi muuten haukut Virolaisia? Etkä ota ollenkaan kantaa huonosti käyttääntyviin Venäläisiin? Jotka vähemmistönä hilluvat Tallinnassa, särkien paikkoja, rosvoten ja häiriten yleistä rauhaa.

    Patsas asia oli ainoastaan se "nalli", joka laukaisi tämän vuosia kyteneen vihan, kahden kansallisuuden välillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


se aina menee kirjoitti:

kaksi ihmistä tekee tyhmän päätöksen haudankaivamisesta ja kokonaiset kansat lyövät toisiaan turpiin.

Mitä, jos joskus ne jotka tekevät nämä päätökset ottaisivat henkilökohtaisesti turpiin nyrkkeilykehässä omista päätöksistään, niin ei tarttisi meidän sivullisten kärsiä. Meillähän ei ole osaa eikä arpaa päätöksiin!

Ehdotan televisoitua nyrkkeilymatsia patsaan kaadon päätöksen tekijälle ja sitten venäjän puolelta voisi ottaa osaa joku korkea virkamies, joka eniten otti nokkiinsa tästä spektaakkelista.

Ehkä he sittenkin sopisivat suullisesti ennen matsia, mutta se jäisi sitten nähtäväksi. Matsista tottakai saisi lyödä sitten vetoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu