Tästä aiheesta on jo varmasti olemassa tuhat ja yksi viestiä, mutta nyt neuvoja kaivataan ja pikaisesti.
Olen ilmeisen ihastunut yhteen naiseen, hän on erittäin puoleensa vetävä, räväkkä luonteeltaan ja muutenkin aika paljon samanlainen kuin minä itsekin.
En tiedä seurusteleeko hän jne, mutta miten tehdä kunnolla vaikutus häneen ja saada selville mahdollinen kiinnostus. Ollaan joskus samassa paikassa töissä, joten en sen tarkemmin tiedä hänen työkuvioistaan, enkä kehtaa sitä sitten muilta udella.. Mutta kuitenkin aina toivon, että hänet näkisin. Ja kun sitten näemme, en oikein tiedä mistä juttelisin hänen kanssaan ja olen huomannut että pieni puna se hänenkin poskiinsa tulee, kun jotain juttua aikaiseksi saamme ja näemme.
Monet ystäväni sanovat, että ole oma itsesi ja niin teet parhaimman vaikutuksen.
Apua, olen oikeasti hukassa!
En vain ikinä ole näin tuntenut jotain ihmistä kohtaan ja se jännittää ja omalla tavallaan hiukan pelottaa.
Kiitos kaikille vastainneille etukäteen ja mukavaa vappua!!!!!
Olen ilmeisen ihastunut yhteen naiseen, hän on erittäin puoleensa vetävä, räväkkä luonteeltaan ja muutenkin aika paljon samanlainen kuin minä itsekin.
En tiedä seurusteleeko hän jne, mutta miten tehdä kunnolla vaikutus häneen ja saada selville mahdollinen kiinnostus. Ollaan joskus samassa paikassa töissä, joten en sen tarkemmin tiedä hänen työkuvioistaan, enkä kehtaa sitä sitten muilta udella.. Mutta kuitenkin aina toivon, että hänet näkisin. Ja kun sitten näemme, en oikein tiedä mistä juttelisin hänen kanssaan ja olen huomannut että pieni puna se hänenkin poskiinsa tulee, kun jotain juttua aikaiseksi saamme ja näemme.
Monet ystäväni sanovat, että ole oma itsesi ja niin teet parhaimman vaikutuksen.
Apua, olen oikeasti hukassa!
En vain ikinä ole näin tuntenut jotain ihmistä kohtaan ja se jännittää ja omalla tavallaan hiukan pelottaa.
Kiitos kaikille vastainneille etukäteen ja mukavaa vappua!!!!!
Vastaukset 28
Vanhimmat
ihastunut yhteen naishenkilöön työpaikalla. tuttu tunne siis! mulla on siis samanlainen ongelma, etten tiedä kuinka tehdä vaikutus ihastukseeni. olen sitä miettinyt tässä muutaman päivän ja tullut siihen tulokseen että kun meillä on seuraavan kerran samat vuorot menen ja olen oma itseni ja juttelen hänen kanssaan, ihan vain jokapäiväisistä asioista. ja jos kaikki menee hyvin, pyydän häntä kahville tms. :) vielä kun saisi hänet vakuuttumaan siitä, ettei pieni ikäero haittaa mitään. olen siis itse 21 ja hän on 29.
niskasta kiinni ja hoida homma kotiin! :D ole oma itsesi (tiedän, se ei tunnu riittävältä), mutta ainakin ihastuksesi tietää että olet tosissasi. jos vedät jotain roolia se antaa jotenkin pinnallisen vaikutelman. ole rohkea ja anna luonteesi tulla esiin, se riittää. ei se sinun ihastuksesi punastelisi jos et häneen olisi vaikutusta tehnyt. ;)
Melkein punastuttaa, ku alkaa miettimään, että kirjoittaako täällä joku "meistä" vai onks tää mun juttu ihan omansa....
Vieraat ihmiset, tapaavat kerran kaks viikossa "pelikentällä", joka kuuluu enemmän toiselle, vaikka eri merkityksessä myös toiselle :). Miten IHMEESSÄ vois aloittaa luontevan keskustelun! Kohtaamisissa on niiiiin paljon jjjjännitettä, että ajatus juuttuu kurkuuun ja päälaki on hetkessä taivaan tuulissa. Uuuuh.
mitä ajatella, ku tuntuu et sä luet kaikki mun ajatukset. Toivottavasti et ihan kaikkea...
Mä en tajuu enää mitään, pitäis oikeesti laskee jalat maahan ja silleen...
mut toi "pelikenttä" oli aika hyvä ;)
muuta keksi sanottavaa, ni voisithän sä kysästä heti aluksi, et mitä mieltä tyttönen on ulkopolitiikasta ;) Aika luonteva tapa aloittaa keskustelu tuntemattoman kanssa... ;)
että missä päin sä kirjoittelet? Ootkos lännessä, idässä, pohjoisessa vaiko....rannikolla etelässä ;)
Iloista Vappua,
t. tää toinen
etelä suomessa asustelen. Pitäis taas muuttaa elokuussa, mutta se ei nyt tainnut ihan tähän kuulua.. ;)
Entäs sinä???..sori siis te katit (siis ei ne ss...nan ;)pervot? Vai onks teil törkeet orgiat siellä... ;) Joo, en nyt ihan koko osoitetta viitsi laittaa, mut jos kirjotat mulle syndekortin, ni eiköhän se perille tule.. Hm, höpöhöpö, ei auta muu ku korkata eka kalja... lähtee taas systeemit käsistä...
mainita semmonen asia, että olen tänään hippasen hiprakassa... Rapuihmistä vähän olen kaipaillut "silleen" (siis en tiedä onko tämä nainen rapu, mutta systeri perusteella tunnistan ne). Me oinaat ollaan semmosia ihmisiä, että tajutaan toisiamme liian hyvin tullaksemme toimeen. Mutta olette huippuja:) Hyvää Vappua!!!
t. ujo oinastyttö ;)
etelä-suomesta, tarkalleen ottaen kaakkois-suomesta :)
meidän kaupungin maine ja kunnia on laku ;)
nyt tiedän, että omalla kohdallani ihastus on varattu :((
fiilikset hiukan nollassa, mutta kai tästä selvitään
jotain tuon tapaista ounailinkin, mutta nythän se totuus ilmi tuli.
herää kysymyksiä mitä seuraavaksi
ainakin sieltä... ;)
minä myös kouvolasta!!!!
liikaa etukäteen.anna tilanteen viedä.onnea.
mutta mitenkäs se sitten onnistuu kun tilanne tulee päällensä?
tiedän, että minusta näkee kyllä että kiinnostusta on ja enkä pysty olemaan "normaalisti" vaan vatsan pohjaa kutittaa ja poskia alkaa kuumottamaan....
edes pienen pieni vihjailu kiinnostuksesta auttaisi ainakin minut rohkaistumaan ja ehdottelemaan kahville tms.
toisaalta, voihan asian kertoa suoraankin, mutta pelkään sitten taas reaktiota.
en kuitenkaan tahtoisi että ihastukseni alkaisi karttaa minua.
vaikeaa on.
mutta periksi ei anneta, hiljaa hyvä tulee!
vappuja kaikille ja koitetaan saada ihastuksemme kiikkiin ;)
auta muu, ku kerätä ittensä ja antaa tilanteen viedä. Ootsä aika hauska, ku tolleen vaikenet. Vaikka oot niin ihanan räväkkä eukko;)..siis silleen "normaalissa" tilanteessa.
Ja mulla on vähän semmonen fiilis, et tuskin se rupee karttaan sua. Jos sust tuntuu siltä, ni se saattaa taas karata.. säälittävää. Mutta jotkut ihmiset on vaan semmosia. Mutta tosiaan, ei anneta periksi. Hämmentää vaan niin p...sti. Et oikein kiva.... Nii, toi poskien kuumotus on tuttu tunne..
mistäs päin ihmiset kirjoittelee..
ainakin paikkakunnan perusteella voisi saada pientä vinkkiä kenelle viesti on mahdollisesti osoitettu ;)
Mulla sama juttu aloittajan kanssa. Miten voi edes jotain päätellä tykkääkö toinen tytöistä vai ei? Vilkuilua on, mutta mikä olisi joku keino vihjata sinne päin ennen kuin nolaa itsensä???
Pahempi se jos toinen on täysin hetero kuin toinen olisi varattu............
että aloittaja olis itse hetero JA varattu.
ja varmaa muuta keinoa ei ole kuin suoraan kysyminen
itse en sitä kyllä tekisi, koska paikka missä olen, on täynnä uteliaita katseita ja juoruilijoita, jolloin oma yksityinen elämäni menis täysin poskilleen..
toisaalta evvk muiden mielipiteet ja teot, mutta kyllä ammattikin sen jo sanoo, että oma yksityisyyselämä pidetään erossa työjutuista :)
vilkuilu on jo hyvä merkki, miksi toinen katselisi jos ei ole kiinnostunut?
jos tiedät ihastuksesi esim suosikkilaulajan yms sellaisen, voisit vaikka yrittää vääntää keskustelua siitä, tai jos rohkeus riittää, koita vaikka jotain kivaa tekstiviesti juttua, esim lähetä hänelle vaikkapa vapun toivotukset!
itse olen samassa tilanteessa, enkä oikein tiedä mitä tekisin, joten kommentit ovat tervetulleita!!!
pinkistä. En tajua miksi, mutta sen biisit koskettaa... mikäs sun numeros sitten on jos tolleen tahdot vappua vietellä...?? ;) Onhan se hyvä ottaa riskejä, se on nyt SUN vuoro. Jos et ole "se" ni paska tsägä!
pink iskee minuunkin
riskit on otettu ja saatu vastauskin
vappuja!
laittelepa sähköpostiosoitetta, vaihdetaa vaikka kuulumisia ;)
;) Kirjoittelepa vaikka osoitteeseen [email protected]. Tosin toi nim.. nii sä tiiät, kai ;) tota, voisit sitten mainita nimes, ettei TARVITSE ENÄÄ ARVAILLA. Katotaan mitä tapahtuu ;)
ps.oon vasta jonkin aikaa sitten alkanu tykkään pinkistä .. ;)
käsitä väärin, mun TOINEN nimi on kristiina. ;) että hyvät vaput sulle ;)
tässä vaiheessa pakko sanoa, ettei ihan heti ala raksuttamaan, annapa vähän lisää vinkkejä niin osaan tunnistaa sut ;)
koska mä en usko tätä hommaa kuitenkaan todesta. Oon tämmönen pilkunnussija-bioanalyytikko ;) Pakko lähtee viettään vappua ku toi mun kaveri pinaa tossa silleen. En ole varattu. Tiedän varmasti pitäväni naisista (varmaan mutsikin hyväkyy tämmösen kummajaisen vielän joskus..) Mutta mitä väliä sillä on, onko bi vai lepakko, koska mä oon ihastunut tulisesti semmoseen persoonaan, et jalat alta. Nyt mä vasta käsitän, että erotutaan tosiaan muista siellä jossain. Mutta ei kerrota sitä muille. Mä tahdon nostaa katseeni ja katsoa sua sun ihaniin silmiin. En saanut ennen mitään otetta susta (tai sun silmien viesteistä) mutta nyt tuntuu siltä että luen sua ku kirjaa, joten pistäppä räväkkä nainen sitä viestiä, tai turpiin tulee;)
ps. Ihan sama oletko "se" nainen, nyt mä tiedän ehkäpä, kuka olet. Ja toivottavasti ole "se". Mut ei tehdä sitä numeroo. Uskallan varmasti seuraavaksi katsoa sua silmiin. Tuntuu vieläkin epäuskottavalta (samat tunteet sullakin varmaan...) Lähen nyt tansiimaan sieluni kyllyydestä ku joku painostaa tossa vieressä;) Mutta, me nähdään vielä.
Ja nyt pois sieltä koneen ääreltä, on kuitenkin VAPPU! ;) Sä oot ihana:)
löys toisensa ;)
kai mä tykkään pinkistä niin paljon, koska SÄ muistutat sitä!!!
kyllä mä sulle voin kirjoitella
laitan viestiä vielä tässä ennen nukkumaan menemistä..
nyt on vähän outo olo, että voiko oikeasti olla totta vai onko tää pilaa vai mitä huumoria..
nähtäväksi jää, ja muista pitää hauska ilta!!!!!