apuuva

voinko jättää kohta 7 vuotiaan lapsen yksin kotiin nukkumaan, jos menen aamuyöllä pariksi tunniksi jakamaan sanomalehtiä? Mitä mieltä olette?
Työttömyyskortisto uhkaa ja ajattelin että lehtiä jakamalla voisi tienata edes vähän, mutta tuon parin tunnin takia en oikein tiedä pitäisikö lapsi viedä hoitoon...tosin myös hoitopaikkaa joutuisi vaihtamaan...
Syksyllä joka tapauksessa lapsi joutuu lähtemään yksin kouluun, jos pääsen johonkin töihin...
3453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

7 vuotiaat lähtevät monissa perheissä yksin kouluunkin kun vanhemmat menevät aikaisin töihin ja koulu alkaa myöhemmin. Ei ehkä ihanneratkaisu, mutta jos lapsi tietää, että käyt jakamassa lehtiä ei pelästy jos herää sinä aikana. Hoitoon vieminen olisi vähän ylimitoitettua ja älytöntä herättää pientä koululaista keskellä yötä hoitoon. Jaa sinä lehtiä ja anna lapsen nukkua. Kyllä se siitä... älä kuitenkaan erityisesti levittele ratkaisujanne lähiympäristöön. Ihmiset ovat pahantahtoisia ja puuttuvat mielellään tällaisiin pieniin epäkohtiin.

Äänestä
  • sehän tässä vähän huolettaakin, kun pelkään että naapurit tekevät sossuun jonkin ilmotuksen... tekivät naapuristakin joka huutaa lapsilleen (on kahden lapsen vuorotyötätekevä yh-äiti)...

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    sehän tässä vähän huolettaakin, kun pelkään että naapurit tekevät sossuun jonkin ilmotuksen... tekivät naapuristakin joka huutaa lapsilleen (on kahden lapsen vuorotyötätekevä yh-äiti)...

    on sellaisia naapureita. Se kannattaa todella ottaa huomioon. SIlloin voi olla hyvä, ettet jätä lasta aamuyöllä yksin... vaikka jos yh on tehtaassa töissä ja lapset aloittavat koulun äiti menee töihin viideksi tai ainakin aika aikaisin. Lapsethan eivät pääse enää siinä iässä mihinkään hoitoon, joten pakkohan ne on jättää kotiin. Jos epäilet kysy nimettömänä sossun neuvonnasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kohta työtön kirjoitti:

voinko jättää kohta 7 vuotiaan lapsen yksin kotiin nukkumaan, jos menen aamuyöllä pariksi tunniksi jakamaan sanomalehtiä? Mitä mieltä olette?
Työttömyyskortisto uhkaa ja ajattelin että lehtiä jakamalla voisi tienata edes vähän, mutta tuon parin tunnin takia en oikein tiedä pitäisikö lapsi viedä hoitoon...tosin myös hoitopaikkaa joutuisi vaihtamaan...
Syksyllä joka tapauksessa lapsi joutuu lähtemään yksin kouluun, jos pääsen johonkin töihin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu