Sakemannit

Kertokaas te Sakemannien omistajat, miten koiranne puistossa käyttäytyvät? hyväksyttekö sen, että koira murisee ja kiertää toista koiraa, ja saattaa puraistakin? Olen aina ollut sitä mieltä, että kyseinen rotu on vaativa kouluttaa. Mutta onhan niitä sellaisiakin, joilla ei koira pysy aisoissa. Kysymys kuuluukin; onko oikein tuoda tälläistä koiraa puistoon, missä on myös pieniä koirarotuja vapaana? Ja muut joutuvat lähtemään, kun kyseinen koira saapuu. Meilläpäin valituksia on tullut jo useammalta samasta asiasta.
71022
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kenen koira häiriköi.
Ja sinne ei saa päästää purevaa koiraa.

Äänestä

Vastaavia kokemuksia sakemanneista. Tuttavani mukaan sehän on rotassa vika jos ei pysy sakemannin hampaissa hengissä. Ja tällä ihmisellä on luonteenomaisia ja rotutyypillisiä sakuja ( omasta mielestään). Olen myös törmännyt rauhallisiin sosiaalisiin sakuihin ja niitä on ilo katsella, mutta se vouhottava ja pureva päälle päsmäri ärsyttää. Miten yksi ihminen huonosti koulutetun Egon jatkeensä kanssa voi pilata monelta ihmiseltä ja koiralta ulkoilun ilon. Vastaus: Helposti koska hän ei näe itsessään eikä koirassaan mitään vikaa, syy on aina muissa.

Äänestä

Sakemanni eimole oikeasti vaativa rotu kouluttaa.
Itse periaatteessa suosittelen peruskiltin sakemannin kenelle tahanssa ensimmäiseksi koiraksi koska sakemmanni antaa melko paljon kouluttajan tekemistä virheistä...

Mun mielestä

Äänestä
  • itselläni 2 harmaata työlinjaista ja olen kanssasi täysin saamaa mieltä asiasta.sakemanni on helppo kouluttaa ja antaa myös kouluttajalleen virheitä anteeksi!
    Miksi niin moni koiran omistaja tuomitsee aina sakemannit mielen vikaisiksi ja hulluiksi?
    meitä on monenlaisia niin koirissa kuin ihmisissäkin. koiran käytös on paljon kiinni omistajan käytöksestä sekä siitä miten koira on opetettu.

    Äänestä

  • harmaa sakemanni kirjoitti:

    itselläni 2 harmaata työlinjaista ja olen kanssasi täysin saamaa mieltä asiasta.sakemanni on helppo kouluttaa ja antaa myös kouluttajalleen virheitä anteeksi!
    Miksi niin moni koiran omistaja tuomitsee aina sakemannit mielen vikaisiksi ja hulluiksi?
    meitä on monenlaisia niin koirissa kuin ihmisissäkin. koiran käytös on paljon kiinni omistajan käytöksestä sekä siitä miten koira on opetettu.

    no. sakuhan on tämmönen egonjatke koira kuten esim dobberi ja rottis. mitäpä se tarkoittaa?
    sellaiset ihmiset hankkivat näitä rotuja jotka haluavat ison, pelottavan koiran joka sopii heidän "tyyliinsä".
    nämä ihmiset eivät kuitenkaan usein HALLITSE KOIRIAAN. eilenkin näin semmosen parin et huh huh..

    bodattu iso korsto oli ottanut sakun munansa jatkeeksi.
    äijä oli täys tatuointeja, "naistenhakkaaja" paita päällä ja ketjuja roikku joka puolelta.
    koiralla niitti panta ja koira TÄYSIN HALLITSEMATON. äijällä ei mitään kontaktia koiraan, yritti kyllä, mutta koira viis veisasi.
    omistaja kuitenkin ilmeisesti tyytyväinen, kun koira rähisi ohikulkijoille ja ihmiset kiersi kaukaa.
    sääli vain koiran vuoksi. :(
    itse kävelin rentona ohitse koirani kanssa. :)

    Äänestä

  • omistajista kyse kirjoitti:

    sakemannin omistajana että miten joku voi kuvitella että tollanen lössykkä on joku egon jatke, ehkä jollekkin. Mut ite en vois kuvitellakkaan ottavani sakemannia pönkittämään omaatuntoa, koska tunnen rodun. Voin sanoa että olen kasvanut sakemannien seassa, vauvasta asti meillä ollut aina saku, nyt myös aikuisena itelläni kaks. Rotu on aivan mahtava oikein koulutettuna, ei selkään annettuna.
    Mulle sattu muutama vuos sitten ihan hauska tapaus, oli just tällänen bodattu mies ja iso musta sakemanniuros. Mies yritti olla niin äksyn näköinen ku käveli koiran kans ja ainaki omasta mielestään koira oli pelottava. Huomasin etäältä että koiralla oli aivan mahtavan väriset silmät ja jotenkin vaan jäin tuijjottamaan niitä (tiedän ettei niin sais tehä). Koira lähti vetämään ukkoa mun luo ja häntä heilu ihan hulluna. Mies vaan sano että ei tällasta kyllä oo ennen sattunu:)
    Sanon vaan että tollanen herkkä rotu ei sais joutua vääriin käsiin.

    Äänestä

Ei muuten ole mikään "kaikkien kaveri koirapuistokoira". Ja ei, ei tietenkään ole oikein tuoda puistoon koiraa joka "saattaa purrakkin" , että toiset joutuvat lähtemään. Maalaisjärjen käyttö on ihan sallittua. Mun saku ei ole vihainen, mutta emme siltikään puistoile kuin oman lauman koirien ja parin muun tutun koiran kanssa.

Ja jos saksanpaimenkoira on oikeissa käsissä ja tietää rodusta,luonteesta yms. se ei todellakaan ole vaativa kouluttaa, koska palvelee ihmistä kuin ajatus :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Irina123 kirjoitti:

Kertokaas te Sakemannien omistajat, miten koiranne puistossa käyttäytyvät? hyväksyttekö sen, että koira murisee ja kiertää toista koiraa, ja saattaa puraistakin? Olen aina ollut sitä mieltä, että kyseinen rotu on vaativa kouluttaa. Mutta onhan niitä sellaisiakin, joilla ei koira pysy aisoissa. Kysymys kuuluukin; onko oikein tuoda tälläistä koiraa puistoon, missä on myös pieniä koirarotuja vapaana? Ja muut joutuvat lähtemään, kun kyseinen koira saapuu. Meilläpäin valituksia on tullut jo useammalta samasta asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu