Kiusaamisesta..

Erästä kaveriani alettiin kiusaamaan sen takia, koska hän pukeutui erilailla kuin muut ( hänellä oli mm. irokeesi ) Kiusaaminen alkoi seiskaluokan alussa. Ensiksi sitä haukuttiin ja syyteltiin. Sellaista se oli koko seiskaluokan. Kaverini ei halunnut apua, koska haukkuminen ei häntä haitannut. Kasiluokan alussa kiusaaminen taas jatkui.. Se oli samanlaista kuin seiskalla, haukkumista ja syyttelyä. Kiusaajat huomasivat, että kaveriani ei haukkumiset haitannut, joten he alkoivat käyttämään väkivaltaa. Kaveriani potkittiin, lyötiin, haukuttiin, pilkattiin.. En kestänyt katsoa sitä enää ja menin luokanvalvojalleni kertomaan asiasta. Kaverini sai apua, kiusaajat lopettivat kiusaamisen ja nyt kaikki on hyvin. Kiusaajat ovat joka tulleet pyytelemään anteeksi. Tällä hetkellä olemme kaverini kanssa ysillä ja kiusaaminen on loppunut. En ymmärrä miks pitää kiusata, eks oo just hienoo, jos joku uskaltaa olla oma itsensä ja leikkaa vaikkapa irokeesin? Hei lopettakaa kiusaaminen, täysin sairasta.
Ja hakekaa apua, jos olette kiusattu!
2433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Keltä sitä apua saa jos kukaan ei kiusattua usko!?!!!

Äänestä
  • Itse sain apua kiusaamisessa:

    -kirjoitin joka päivä päiväkirjaa johon purin kaiken ja kerroin kaiken
    -menin nuorisopsykiatrian poliklinikalle vuodattamaan
    kaiken
    -aloitin aikuisten teatterikerhossa, jossa minua
    yllätyksekseni arvostettiin kuten muitakin, ilman
    ennakkoluuloja, ja kuunneltiin myös; tästäkin sain
    apua
    -käytin mielikuvitustani paljon; keksin oloani
    helpottavia kuvitelmia, joissa minulla oli kaikki
    paremmin, ja myöhemmin sain psykologilta kuulla
    tämän olleen hyvä selviytymiskeino
    -hankin kirjeenvaihtokavereita, jotka eivät pitäneet
    minua rumana/tyhmänä: muutenkin kaverit
    koulun ulkopuolelta ihan mistä vain harrastuksista
    on tärkeitä!
    -hankkiuduin toiselle paikkakunnalle ysiluokan
    jälkeen, jolloin pääsin aloittamaan puhtaalta
    pöydältä ilman kiusaajien syytteleviä ja paheksuvia
    katseita, ilman ennakkokäsityksiä.
    -luin paljon psykologian kirjoja, sekä muuta
    henkevää kirjallisuutta, jonka kautta ymmärsin
    etten ole outo tai huono, vain ehkä sellainen
    taiteilijasielu, jonka arvomaailma on toisenlainen
    kuin kiusaajien. (ja hyvä niin!!) Lukeminen auttoi
    muutenkin, AIKUISTEN kirjojen lukeminen lähinnä.
    Tajusin, että olen vain henkisesti liian vanha
    sopeutumaan siihen sakkiin, joka yläasteella hallitsi.
    Eikä harmittanut yhtään.

    Minuakaan ei uskottu, luokkakaveritkaan eivät oikein uskoneet. Tuntui välillä, että olenko kuvitellut tämän kaiken. Terapia on auttanut aivan todella paljon, olen oppinut itseäni arvostamaan ja näkemään itsestäni ne hyvät puolet!! suosittelen. ja sitt

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


.............................. kirjoitti:

Erästä kaveriani alettiin kiusaamaan sen takia, koska hän pukeutui erilailla kuin muut ( hänellä oli mm. irokeesi ) Kiusaaminen alkoi seiskaluokan alussa. Ensiksi sitä haukuttiin ja syyteltiin. Sellaista se oli koko seiskaluokan. Kaverini ei halunnut apua, koska haukkuminen ei häntä haitannut. Kasiluokan alussa kiusaaminen taas jatkui.. Se oli samanlaista kuin seiskalla, haukkumista ja syyttelyä. Kiusaajat huomasivat, että kaveriani ei haukkumiset haitannut, joten he alkoivat käyttämään väkivaltaa. Kaveriani potkittiin, lyötiin, haukuttiin, pilkattiin.. En kestänyt katsoa sitä enää ja menin luokanvalvojalleni kertomaan asiasta. Kaverini sai apua, kiusaajat lopettivat kiusaamisen ja nyt kaikki on hyvin. Kiusaajat ovat joka tulleet pyytelemään anteeksi. Tällä hetkellä olemme kaverini kanssa ysillä ja kiusaaminen on loppunut. En ymmärrä miks pitää kiusata, eks oo just hienoo, jos joku uskaltaa olla oma itsensä ja leikkaa vaikkapa irokeesin? Hei lopettakaa kiusaaminen, täysin sairasta.
Ja hakekaa apua, jos olette kiusattu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu