Erästä kaveriani alettiin kiusaamaan sen takia, koska hän pukeutui erilailla kuin muut ( hänellä oli mm. irokeesi ) Kiusaaminen alkoi seiskaluokan alussa. Ensiksi sitä haukuttiin ja syyteltiin. Sellaista se oli koko seiskaluokan. Kaverini ei halunnut apua, koska haukkuminen ei häntä haitannut. Kasiluokan alussa kiusaaminen taas jatkui.. Se oli samanlaista kuin seiskalla, haukkumista ja syyttelyä. Kiusaajat huomasivat, että kaveriani ei haukkumiset haitannut, joten he alkoivat käyttämään väkivaltaa. Kaveriani potkittiin, lyötiin, haukuttiin, pilkattiin.. En kestänyt katsoa sitä enää ja menin luokanvalvojalleni kertomaan asiasta. Kaverini sai apua, kiusaajat lopettivat kiusaamisen ja nyt kaikki on hyvin. Kiusaajat ovat joka tulleet pyytelemään anteeksi. Tällä hetkellä olemme kaverini kanssa ysillä ja kiusaaminen on loppunut. En ymmärrä miks pitää kiusata, eks oo just hienoo, jos joku uskaltaa olla oma itsensä ja leikkaa vaikkapa irokeesin? Hei lopettakaa kiusaaminen, täysin sairasta.
Ja hakekaa apua, jos olette kiusattu!
Ja hakekaa apua, jos olette kiusattu!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Keltä sitä apua saa jos kukaan ei kiusattua usko!?!!!
Itse sain apua kiusaamisessa:
-kirjoitin joka päivä päiväkirjaa johon purin kaiken ja kerroin kaiken
-menin nuorisopsykiatrian poliklinikalle vuodattamaan
kaiken
-aloitin aikuisten teatterikerhossa, jossa minua
yllätyksekseni arvostettiin kuten muitakin, ilman
ennakkoluuloja, ja kuunneltiin myös; tästäkin sain
apua
-käytin mielikuvitustani paljon; keksin oloani
helpottavia kuvitelmia, joissa minulla oli kaikki
paremmin, ja myöhemmin sain psykologilta kuulla
tämän olleen hyvä selviytymiskeino
-hankin kirjeenvaihtokavereita, jotka eivät pitäneet
minua rumana/tyhmänä: muutenkin kaverit
koulun ulkopuolelta ihan mistä vain harrastuksista
on tärkeitä!
-hankkiuduin toiselle paikkakunnalle ysiluokan
jälkeen, jolloin pääsin aloittamaan puhtaalta
pöydältä ilman kiusaajien syytteleviä ja paheksuvia
katseita, ilman ennakkokäsityksiä.
-luin paljon psykologian kirjoja, sekä muuta
henkevää kirjallisuutta, jonka kautta ymmärsin
etten ole outo tai huono, vain ehkä sellainen
taiteilijasielu, jonka arvomaailma on toisenlainen
kuin kiusaajien. (ja hyvä niin!!) Lukeminen auttoi
muutenkin, AIKUISTEN kirjojen lukeminen lähinnä.
Tajusin, että olen vain henkisesti liian vanha
sopeutumaan siihen sakkiin, joka yläasteella hallitsi.
Eikä harmittanut yhtään.
Minuakaan ei uskottu, luokkakaveritkaan eivät oikein uskoneet. Tuntui välillä, että olenko kuvitellut tämän kaiken. Terapia on auttanut aivan todella paljon, olen oppinut itseäni arvostamaan ja näkemään itsestäni ne hyvät puolet!! suosittelen. ja sitt