Kriisi?

Viimeisessä Auditoija-lehdessä listattiin jälleen jonkun auditointitason saavuttaneita ja kurssinsa päättäneitä. Heitä oli todella vähän verrattuna aikaisempiin vuosiin. Ja jopa ulkopuolinen saattoi havaita, että niistä muutamistakin suuri osa oli henkilöstöä.

Jos maksavia "asiakkaita" on noin vähän, herää kysymys: onko Scientologia kriisissä?

Kustannuksethan ovat valtavat. Noilla asiakasmäärillä ei sitä touhua voida kustantaa.
5278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Millä rahalla luulet Suomen valtion luterilaisen kirkon pyörittävän toimintaansa? :) OPEN YOUR EYES!

Äänestä
  • Suomen valtion luterilaisen kirkon toiminta pyörii tietysti verorahoilla.

    Sitähän minä tässä juuri ihmettelenkin, että kun te ette saa verorahoja ja maksavia auditoitavia ja kurssilaisia on NOIN vähän - niin jokainen laskutaitoinen osaa päätellä häivähdyksen kriisistä.

    Äänestä

  • ratkaisua kriisiin oikeudesta verottaa?

    Scientologia on monella tavalla kriisissä, pahinta liene se, että maksavien asiakkaiden määrä on kovasti laskenut viimeisten viidentoista vuoden aikana. Alamäki clear ja OT -tuotannossa on hyvin selkeä, eikä jätä tilaa epäröinnille romahduksen suhteen. Se on tosiasia.

    Luterilaisen kirkon jäsenten aktiivisuus on niin heikkoa, että kyllä pahasti köyhtyisi, jos ihmiset joutuisivat maksamaan jäsenmaksunsa ihan suoraan lompakoistaan. Verojen yhteydessä rahankeruu on huomaamatonta.
    Toinen tapa hankkia rahaa on osakesalkut ja muut sijoitukset, joihin ohjataan kansalaisilta aikoinaan enemmän ja vähemmän varastettu ja huijattu raha.

    Verotuksen yhteydessä rahastuksestako etsit ratkaisua? Siihenkö viittasit? Vai olisitko sittenkin tarkoittanut, että rahat tulevat aiemmin rahastetuista varoista, joita sijoitetaan osakesalkkuihin ja silleen? Paljonko niitä on? Ronin perheeltähän kirkko vei 400.000.000 dollarin perinnön. Paljonko on lisää?

    Äänestä

  • aiot etsiä kirjoitti:

    ratkaisua kriisiin oikeudesta verottaa?

    Onko sinulla lökäpöksy rahahuolia:)

    Äänestä

  • Raaka-Arskan frendi kirjoitti:

    Onko sinulla lökäpöksy rahahuolia:)

    ..kertoa omaa mielipidettäsi, vaaran kuntotilaan päätymisen pelossa ja tästä syystä tarjoat henkilökohtaisuuksiin menevää versiota.....

    Hyvin olet oppisi sisäistänyt.....

    Katsoitko vilä "suurin kostein ja viattomin silmin"näyttöruutuun tuon kirjoittaessasi, jotta jokainen ymmärtäisi olevansa "väärän tiedon" uhri????

    D :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

herää kysymys kirjoitti:

Viimeisessä Auditoija-lehdessä listattiin jälleen jonkun auditointitason saavuttaneita ja kurssinsa päättäneitä. Heitä oli todella vähän verrattuna aikaisempiin vuosiin. Ja jopa ulkopuolinen saattoi havaita, että niistä muutamistakin suuri osa oli henkilöstöä.

Jos maksavia "asiakkaita" on noin vähän, herää kysymys: onko Scientologia kriisissä?

Kustannuksethan ovat valtavat. Noilla asiakasmäärillä ei sitä touhua voida kustantaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu