Lesbopalstalla puhutaan siitä, että mistä sen tietää onko lesbo. No kohta se ketju varmaan siirretään tälle palstalle, mutta kysyn nyt kumminkin tässä teidän mielipidettänne. Onko tuo jako bisseihin ja lesboihin ylipäänsä mielekäs, kun monet naiset ovat jossain sillä välillä? Tai kannattaako bisseyttään edes kyseenalaistaa, jos joskus on ollut tunteita miehiäkin kohtaan... ja jos, niin milloin se lesbo-sana alkaisi olla ajankohtainen?
Itse olen kyllä bi, mutta myönnän että mua välillä hämää jotkut asiat sekä itsessäni että yleisessä keskustelussa eri suuntauksista, ja siksi nyt kyselen.
Itse olen kyllä bi, mutta myönnän että mua välillä hämää jotkut asiat sekä itsessäni että yleisessä keskustelussa eri suuntauksista, ja siksi nyt kyselen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
saa myös vastata bi-homo akselilla, tai muuten. Anteeksi kundit!
Mä koen olevani yksi niistä naisista, jotka ovat bi:n ja lesbon välimailla, enkä aina oikein tiedä, miksi minun pitäisi itseäni kutsua. Oon kyllä enemmän naisiin päin, sen tiedän, että parisuhteen ja seksiä haluan ainoastaan naisen kanssa. Mutta eivät miehetkään minua kylmäksi jätä: voin ihastua miehen persoonaan, komeita miehiä on kiva katsella siinä missä kauniita naisiakin. Tunnen yhden lesbon, joka sanoo, ettei voisi kuvitellakaan suutelevansa miehen kanssa, no minusta se ei ole mitenkään vastenmielistä. Oikeastaan varsinainen seksin harrastaminen on ollut ainoa asia, joka on miesten kanssa aina tuntunut vastenmieliseltä.
Pitäisköhän ruveta käyttämään sanaa ei-hetero, sehän kattaa kaiken. Mutta sekin kuulostaa jotenkin tönköltä.
itsensä aika tyhmäksi, kun tuntee vetoa mieheen, mutta tietää ettei itse kuitenkaan seksiä haluaisi. Tympii kun ihmiset saa väärän käsityksen.
... ajattelen asian näin:
Vaikka elämässäni joskus tulisi sellainen vaihe, että olisin seksuaalisesti/romanttisesti kiinnostunut vain naisista (eli "lesbo), en kuitenkaan koskaan lakkaa olemasta bi. Minulle kyse on koko elämänkaaresta: jos ja kun olen rakastanut ja himoinnut miestä ja ollut miehen kanssa onnellinen, en voi koskaan kokea olevani lesbo, vaikka eläisin viimeiset 30 vuotta elämästäni naisen kanssa.
En myöskään ajattele, että olin joskus hetero, vaikka kiinnostukseni kohdistui ainoastaan mieheen. Elin vain sellaista vaihetta.
Eli lyhyesti: minusta ihminen, joka on elämänsä aikana tuntenut rakkautta ja intohimoa molempia sukupuolia kohtaan on biseksuaali.
Joku toinen ajattelee asian toisin. Ja minusta jokaisella on oikeus tehdä määrittelyt omalta kohdaltaan aivan itse, koska vain itse voi tietää, minkälaisia tunteita ja tuntemuksia on suhteissaan kokenut.
juuri se oikea määrittely. Mulle taas herääminen toi mukanaan epäilyn siitä, olenko koskaan aidosti ollutkaan miehiin päin, vai olenko vain toteuttanut sellaista elämää jota minulta on odotettukin. Kaikkea on niin vaikeaa muistaa tarkasti :(
... kannattaa epäillä loppuun ja käsitellä. Onhan se mahdollista, että olet ollut miehen kanssa vain siksi, että se oli sitä mitä odotettiin. Etkä varmasti ole ainoa.
Itse tiedostan sen, että torjuin oman biseksuaalisuuteni pitkään sen takia, että "piti" olla hetero. Sehän oli perusoletus. Niissä ympyröissä, joissa kasvoin ja elin aikaisemmin, homoseksuaaliset suhteet olivat syntiä. Jopa tunnetasolla vääriä.
epäilykään ei ole helppoa. Jos seksuaalisuutta vatvoo liikaa mielessään, niin se takuuvarmasti alkaa tuntua tympeältä ihan mistä suunnasta katsottuna hyvänsä. Luulen, että itse en sieluni syövereitä analysoimalla pääse enää tämän pidemmälle. Nyt pitäisi antaa asian olla, hengittää syvään, ja keskittyä ihan muihin asioihin. Elämä sitten opettaa, jos opettaa.
kohteet olivat tyttöjä, vasta murrosiässä aloin tykätä pojista jossain määrin, mutta aina taustalla oli satunnaisia ihastuksia ystävättäriini, joita kuitenkin pidin ihan normaalina, koska samaan aikaan joka tuutista sai kuulla, että tällainen kuuluu seksuaaliseen heräämiseen ja olen silti ihan hetero. En nauti seksistä miesten kanssa, mutten voi väittää, etten olisi koskaan heitä rakastanut. Mielsin joskus vahvasti omakseni juuri tuollaisen elämänkaariajattelun, kun mainitsit edellisessä kommentissasi, joten bisse ajattelin olevani. Viimeaikoina olen kuitenkin alkanut epäillä itseäni tässäkin suhteessa. Jotenkin pelkään, että eräät nuoruudessani kokemani asiat ovat saaneet minut valehtelemaan itselleni. Valehteleminen on ollut helppoa, sillä olen aina saanut melko helposti huomiota miehiltä ja pelkään sellaista yksinäisyyttä, jota joskus teininä sain kokea mm erilaisuuteni vuoksi.
Tulipahan vuodatettua, jahka tämä jotenkin jopa liittyy aiheeseen. Jokatapauksessa on kova paikka kaltaiselleni ihmiselle, joka on mielestään aina ollut oma itsensä, myöntää, että olen kenties valehdellut itselleni näinkin tärkeässä asiassa, siksi en ainakaan tämänhetkisessä mielentilassani halua enää selvää luokitusta suuntautumisestani antaa.
Ja mitä väliä loppujen lopuksi on sillä, onko bi vai lesbo? Oikeastihan jokainen on oma persoonansa sellaisena kuin on.
Toisille sillä kuitenkin tuntuu olevan suuri merkitys. Ja jos ihminen haluaa tutkia itseään ja löytää "totuuden", hänen ehkä kannattaa se tehdä. Joillakin on siihen tarve. Mutta ei sitä niin pitkään kannata pohtia, että siitä tulee pakkomielle, joka hallitsee elämää. Rajansa kaikella.