Turvallisuus

periaatteessa saman työnantajan palveluksessa. Työ muuttui koko ajan, ei ehtinyt sammaloitumaan. Mielelläni jäin kuitenkin eläkkeelle ja puuhaa riittää. Lasten ollessa pieniä ja kouluikäisiä en halunnut vaihtaa työtä, on helpompi olla, kun arkirutiinit sujuvat. Näillä on suuri merkitys. Vanhempana alkaa ajatella mm. eläkejuttuja. Vaihtelua on ollut aivan tarpeeksi työelämän ulkopuolella.

Tietysti asian/elämän voi nähdä noinkin eli ainoastaan työn kautta ja siinä olevan turvallisuuden. Kuitenkin: Suomessa varmat työpaikat ovat olleet varsin hakusessa ainakin viimeiset viisi vuotta. Mielestäni kauemminkin, kun työelämän ja yhteiskunnan rakennemuutokset ovat jyllänneet toden teolla niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Työpaikka on harvalla alalla ollut turvattu kenellekään, oli alainen tai johtaja.

Toinen seikka on muutosvastarinta yleensä. Jos henkilö ei ole halukas kehittymään, hän ei kehity missään työssä, vaikka vaihtaisi paikkaakin. Pelkkä ymnpäristön muuttuminen ei kehitä, jos ei halua ole itsellä. Kehittyminen edellyttää, että on valmis muutoksiin elämässään: suunta on tulevaisuuteen, ei jo elettyyn. Muutos voidaan nähdä myös muuttumisena aina vain jäykemmäksi, eteenpäinmenon sijaan mennäänkin taaksepäin. Juuttumista paikoilleen ei ole olemassa, sillä me muutumme koko ajan, jompaan kumpaan suuntaan.

Minun on vaikea nähdä ns. taaksepäin suuntautuvaa muuttumista pelkän työpaikan/työn kautta, ikäänkuin tiheät vaihdot jollakin tavalla olisivat se ainoa autuaaksi tekevä keino kehittyä ihmisenä ja ikäänkuin työ olisi ainoa kanava, joka kehittää. Kasvun paikkoja ovat myös menetykset, epäonnistumiset,eivät ainoastaan nousujohteiset urat ja siihen sisältyvä raha, asema ja ihmissuhteet.

Miksi joku urautuu ja kehittyminen suuntautuu menneisyyteen, on monisyinen asia. Lahjakas ihminen yleensä löytää yhden kanavan sijaan toisen, jos on tarpeeksi lahjakas. Syynä muutospelkoon saattaa olla rohkeuden ja kannustuksen puute eli osa sisäisistä tekijöistä ja osa ulkoisista tekijöistä johtuvaa. Jos ympäristö ei juurikaan anna palautetta hyvin tehdystä työstä - vaikkapa siitä lahjakkuudesta - ja henkilö itse on itseään kohtaan huippukriittinen, hän ei koe tekevänsä hyvää työtä koskaan. Eipä hän sitten yritäkään muuta. Vaihtoi hän työpaikkaa tai ei, tulos on samanlainen muissakin toimissa ellei kannustusta tule ja ellei hän luota itseensä.

Rohkeus eli aloitteellisuus ja erilaisuus eivät ole niitä tekijöitä, joita Suomessa yleisesti arvostetaan. Vaikka huudamme luovuuden perään, emme sitä itse asiassa sulata ihmisissä. Luova ihminen on harvoin kovin sovinnainen, juuri siksi hän on luova. Harvassa ovat myös ne johtajat, jotka arvostavat ja antavat tilaa lahjakkaalle alaiselleen. Suunta on pikemminkin sellainen,
että lahjakkaat pyritään syömään ulos, jotta eivät uhkaa johtajan/toisen kollegan asemaa. Tällaisissa tilanteissa lahjakaskin yksilö pärjää vain, jos hänellä on luja itseluottamus ja rohkeutta yrittää uudelleen sekä tukea läheisissä ihmissuhteissa.

En pidä työtä eli työnäkökulmaa ratkaisevana tekijänä, miten ihminen itsensä ja asemansa elämässään arvottaa. Eläkkeelle lähtö on tilanne, jossa pyritään lisäksi säilyttämään fasadi hinnalla millä hyvänsä, joten lähtikö henkilö oikeasti tyytyväisenä eläkkeelle vai näyttelikö tyytyväistä - vastauksen tietää vain hän itse todellisuudessa. Samaten se, pitääkö joku oikeasti itseään korvaamattomana.

Oletko itse tukenut lahjakkaita työtovereitasi vaihtoon? Monet kaipaavat pientä tuuppausta juuri silloin. Ja olen eri mieltä siinä, että lahjakkaiden ihmisten elämän sisältö muka näivettyy, jos ainoastaan työ ei anna tyydytystä. Kyllä se näivettyminen oikeasti on on isompien asioiden summa. Työ voi olla tärkeä tekijä elämässä, mutta se ei ole tärkein tekijä, sillä harvapa viimeisillään on tullut katuneeksi sitä, että ei tullut enemmän tehtyä työtä ja vaihdettua paikkaa ajoissa.

Varmaan et jaksanut lukea loppuun.