Kirje sinulle

Pakko saada hieman tuulettaa ajatuksia. Koska en voi tehdä sitä muualla, niin vuodatan hiukan tänne.
Jos vaikka joku kohtalotoveri saa voimaa siitä ettei ole ainoa... tässäkään tilanteessa.

Sinä

Älä ole niin hämmentynyt. Vai oletko? Minusta vain tuntuu siltä kuin olisit. Enhän minä minnekään ole ihmisenä kadonnut. Suljin vain hiukan kuortani, jonka sait hetkeksi auki. Ymmärrät varmaan että itseäni suojelen, olin aika haavoittuvainen avoimena. En tietenkään pysty palaamaan siihen aikaan, jolloin en ollut vielä mitään sanonut, mutta yritän toki säilyttää ystävyyden rippeet. Tai eihän ne mitään rippeitä ole, sinulla on toivottavasti aina paikka elämässäni. Kiitän sinua siitä, miten olet minut ihmisenä, pienenä ja epätäydellisenä, ottanut vastaan.
Olen toki asettanut hienoisen aidan väliimme, mutta eihän se ole yhtään sen korkeampi kuin omasi? Miksi se sinua vaivaisi? Ja kyllä minä sinut tunnen, kun olemme lähekkäin. Aistin läheisyytesi, vaikka en näkisi. Usein tuntuu että aistin herkästi myös mielialasi. Mieleni tekisi tulla lähelle ja sanoa: "kyllä se siitä", kun tarvitset tukea. Hymyillä kannustavasti, ehkä koskea. Nauraa onnesi mukana hyvinä hetkinä. Mutta olenhan luvannut, etten tule liki, joten toivottavasti näet tukeni kauempaa.

Ihana on huomata, että aktiivisesti kuitenkin haluat pitää minua elämässäsi, vaikka en tiedä yhtään, mitä itse asiassa minusta ajattelet? Tuskin tulen koskaan saamaan selville. Et ole kertonut järkytyitkö minusta, tai petyitkö minuun. Toivon ettei näin ole. Vai onko ystävyys vain taitavasti naamioitua pakkopullaa ilman todellista pohjaa? Olen todella pahoillani jos se sinulle olisikin tuon kaltaista, ja ei sinun sellaista todellakaan tarvitse tehdä.

Voi tietenkin käydä niinkin, että kellun hiljalleen läheltäsi pois elämän melskeissä, mutta se ei ole mitenkään tarkoitus. Niin käy jos on käydäkseen.

Olen pahoillani, jos aitani vaivaa sinua. Mutta, kuten tiedät, saat sen milloin vain matalammaksi purkamalla hieman omaasi.

Kaikkea hyvää kukkuroittain elämääsi, Pato
161301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

vähän voisit antaa vinkkiä kenelle, tai minne päin Suomea, viestisi on? Muuten täällä alkaa anonyymien mökkihöperöiden, kuten minun, mielikuvitus käydä ylikierroksilla.

Äänestä
  • Kirjeen kohde ei tällä palstalla tietääkseni käy. Siksi tämä oli paikkana niin hyvä purkaa mietteitä. Oli vaan tarve kirjata ajatuksia jotka välillä vellovat päässä. Vertaisin tätä sellaiseen pöytälaatikkokirjailuun, koska kyseinen sinä ei tällaista ikinä saa. Jos saisi, olisin sellaisen hänelle jo laittanut.

    Tästä kirjeestä ei kannata ylikierroksia ruveta kehittämään ;-). '
    Hyvää vappua, Pato

    Äänestä

  • pääkaupunkiseudulla kirjoitti:

    Kirjeen kohde ei tällä palstalla tietääkseni käy. Siksi tämä oli paikkana niin hyvä purkaa mietteitä. Oli vaan tarve kirjata ajatuksia jotka välillä vellovat päässä. Vertaisin tätä sellaiseen pöytälaatikkokirjailuun, koska kyseinen sinä ei tällaista ikinä saa. Jos saisi, olisin sellaisen hänelle jo laittanut.

    ettei lue?

    ..jotain vinkkiä. liippaa hirveän läheltä omia viimeaikaisia elämän kokemuksia.

    Äänestä

  • tiedät kirjoitti:

    ettei lue?

    aavistus.

    Mikäli hän täällä käy, niin lukee kirjoituksen juuri samoin kuin moni muukin: "Onpa minuun osuva teksti, mutta ei se kuitenkaan ole minulle".

    Pato

    Äänestä

  • sellainen kirjoitti:

    aavistus.

    Mikäli hän täällä käy, niin lukee kirjoituksen juuri samoin kuin moni muukin: "Onpa minuun osuva teksti, mutta ei se kuitenkaan ole minulle".

    Pato

    Hyvä, kun sait tuntojasi purettua, mutta ulkopuolisen on vaikeaa ymmärtää miksi et kerro näitä asioita hänelle itselleen. Hyvin varovaisestihan sinä kirjoitit, etkä varmasti nolaisi itseäsi mitenkään jos nuo samat jutut puhuisit hänelle.

    Äänestä

  • se on. kirjoitti:

    Miksi kirje lojuu täällä eikä asianosaisen laatikossa.

    Lupasin jotain hänelle aikanani: vedin itselleni rajaviivan jonka yli en astu. Viiva on kyllä siitä helppo ja hassu, ettei se ole olemassa kuin minulle. Hän pääsisi siitä halutessaan yli tuosta vain.

    Ja hän kyllä tietää tasan tarkkaan, miten hänestä ajattelen, olen sen aikanani tehnyt erittäin selväksi.

    Siksi on paljon helpompi antaa myräkän jälkeisten maininkien velloa täällä.

    Pato

    Äänestä

  • p............................. kirjoitti:

    oletko sanonut sen hänelle?

    Äänestä

  • sen kirjoitti:

    oletko sanonut sen hänelle?

    joo olen

    Äänestä

  • sen kirjoitti:

    oletko sanonut sen hänelle?

    Usko tai älä, perinteinen breivi.
    Harvoin olen ollut niin avoin.

    No, se siitä. Toivon salaa että tämä kirjoitus muistuttaisi joitain samassa tilanteessa olevia ihmisiä laskemaan hiukan sitä omaa aitaansa. Mikä määrä ihastusta täälläkin pulppuaa, mutta aidat pidetään korkeana ja mielellään piikkilankaa päällä.

    Äänestä

  • Patona........................ kirjoitti:

    Usko tai älä, perinteinen breivi.
    Harvoin olen ollut niin avoin.

    No, se siitä. Toivon salaa että tämä kirjoitus muistuttaisi joitain samassa tilanteessa olevia ihmisiä laskemaan hiukan sitä omaa aitaansa. Mikä määrä ihastusta täälläkin pulppuaa, mutta aidat pidetään korkeana ja mielellään piikkilankaa päällä.

    pitää korkealla, niin se toinen saa käsityksen että hänet torjutaan. Harva jaksaa olla yhtä ymmärtäväinen kuin sinä.

    Äänestä

  • lisää... kirjoitti:

    ..jotain vinkkiä. liippaa hirveän läheltä omia viimeaikaisia elämän kokemuksia.

    sait sellaisen kuormallisen vinkkejä että hui.
    Eli tuskinpa osui? Voit nukkua yösi rauhassa.

    Vappua, P

    Äänestä

  • patona................... kirjoitti:

    sait sellaisen kuormallisen vinkkejä että hui.
    Eli tuskinpa osui? Voit nukkua yösi rauhassa.

    Vappua, P

    Pitäisikö minun se kirje lähettää.
    Mikä jatkuu ja jatkuu aina vaan,
    ei viimeistä pistettä löydä milloinkaan.
    Ei minun pihallani ole aitaa.
    Jos et tee mitään itse,
    en uskalla aidallesi tulla notkumaan.
    Naapureita moikkaamaan.
    Tunnen minäkin sinut ja väliin nukahdan onnellisena kuvitellusti sinä vierelläni.
    Tiedät että petyin, mutta aika on saanut minut sen hyväksymään. Vaikka kipu säilynee aina.
    Ottaisin sinut viereeni ja halaisin pois kaiken pahan. Jos helpottaisit hiukan kärjistettyä tilannetta. Tai sitten on vaan oltava.

    Äänestä

  • uimaportaat kirjoitti:

    se olisi mukavaa. Ja selkeyttävää.

    t. Patona

    Äänestä

koskaan. Olet minulle tärkeämpi, kuin osasinkaan kuvitella. Olet minulle toisaalta, kuin pikkusisko. Yhtä haavoittuvainen. En ole sinuun pettynyt. Aistin myös läsnäolosi, olit sitten siinä vieressä tai vähän kauempana. Olen pahoillani kaikista loukkauksista. Tahdon kerätä ystävyyden rippeet ja koota niistä lämpimän ystävyyssuhteen. Olet minulle tärkeä, toivottavasti annat myös minulle anteeksi. Olemme kaikki ihmisiä ja teemme virheitä (minkä kerkiämme ;) ). Kukaan ei ole pohjimmiltaan paha. Kaikkea hyvää sinnullekin.

Äänestä

"sophia"??

Äänestä

Kommentoi aloitusta

patona................... kirjoitti:

Pakko saada hieman tuulettaa ajatuksia. Koska en voi tehdä sitä muualla, niin vuodatan hiukan tänne.
Jos vaikka joku kohtalotoveri saa voimaa siitä ettei ole ainoa... tässäkään tilanteessa.

Sinä

Älä ole niin hämmentynyt. Vai oletko? Minusta vain tuntuu siltä kuin olisit. Enhän minä minnekään ole ihmisenä kadonnut. Suljin vain hiukan kuortani, jonka sait hetkeksi auki. Ymmärrät varmaan että itseäni suojelen, olin aika haavoittuvainen avoimena. En tietenkään pysty palaamaan siihen aikaan, jolloin en ollut vielä mitään sanonut, mutta yritän toki säilyttää ystävyyden rippeet. Tai eihän ne mitään rippeitä ole, sinulla on toivottavasti aina paikka elämässäni. Kiitän sinua siitä, miten olet minut ihmisenä, pienenä ja epätäydellisenä, ottanut vastaan.
Olen toki asettanut hienoisen aidan väliimme, mutta eihän se ole yhtään sen korkeampi kuin omasi? Miksi se sinua vaivaisi? Ja kyllä minä sinut tunnen, kun olemme lähekkäin. Aistin läheisyytesi, vaikka en näkisi. Usein tuntuu että aistin herkästi myös mielialasi. Mieleni tekisi tulla lähelle ja sanoa: "kyllä se siitä", kun tarvitset tukea. Hymyillä kannustavasti, ehkä koskea. Nauraa onnesi mukana hyvinä hetkinä. Mutta olenhan luvannut, etten tule liki, joten toivottavasti näet tukeni kauempaa.

Ihana on huomata, että aktiivisesti kuitenkin haluat pitää minua elämässäsi, vaikka en tiedä yhtään, mitä itse asiassa minusta ajattelet? Tuskin tulen koskaan saamaan selville. Et ole kertonut järkytyitkö minusta, tai petyitkö minuun. Toivon ettei näin ole. Vai onko ystävyys vain taitavasti naamioitua pakkopullaa ilman todellista pohjaa? Olen todella pahoillani jos se sinulle olisikin tuon kaltaista, ja ei sinun sellaista todellakaan tarvitse tehdä.

Voi tietenkin käydä niinkin, että kellun hiljalleen läheltäsi pois elämän melskeissä, mutta se ei ole mitenkään tarkoitus. Niin käy jos on käydäkseen.

Olen pahoillani, jos aitani vaivaa sinua. Mutta, kuten tiedät, saat sen milloin vain matalammaksi purkamalla hieman omaasi.

Kaikkea hyvää kukkuroittain elämääsi, Pato

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu