Jos avoliiton aikana on hankittu koti ja merkitty omistusosuudet rekisteriin 1/2 ja 1/2, mutta todelliset rahoitusosuudet ovat 25% ja 75%, niin millä tavoin uskottu mies jakaa kodin myymisestä saadut rahat? Puoliksi vai rahoitusosuuksien suhteessa? Vai jotenkin muutoin?
Yhteisomistajuuden purku avoliitossa
M145
113835
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
asunnon rahoitusosuudet niin niitten mukaan jaetaan myös voitto-osuudet.
Eli kuitit on oltava siitä mitä kukakin on maksanut.
Avoliitossahan kun ei ole sitä avio-oikeutta niin sen mukaista ositusta ei tehdä vaan todellisen omistustilanteen mukaan.
... on se, mitä kauppakirjaan on merkitty eli tässä tapauksessa 50/50. Sen mukaisesti uskottu mies jakaa myyntikauppahinnan.
Se osapuoli, joka on maksanut enemmän kuin mitä omistusosuus olisi edellyttänyt, ei tällä menettelyllä ole saanut lisää omistusoikeutta; se on ja pysyy. Sen sijaan toinen omistaja on mahdollisesti jäänyt maksajalle velkaa. Jos hän ei velkaansa muuten suostu maksamaan, tuomioistuin voi hänet toisen kanteesta siihen velvoittaa. Vasta tämän jälkeen uskottu mies voi ottaa mainitun ylisuorituksen rahan jaossa huomioon.
Tarkoittanet pesänjakajaa, jonka käräjäoikeus voi määrätä elleivät puolisot muuten pääse sopuun osituksestaan... edes lakimeisten avustuksella.
On puolisoilla avioehtoa tai ei ole, jos he omistavat talonsa 1/2 ja 1/2 (voi tarkistaa lainhuudosta), niin sen mukaisesti osuudet ovat osituksessa vaikuttamassa kummankin nettovarallisuuteen.
Jos sitten lainat todellakin ovat niin, että toisella 75% asunnon lainoista, ja toisella 25% ... niin MIKSI ihmeessä sitä ei ole huomioitu asunnon omistussuhteissa. Tosin, sillähän olisi merkitystä VAIN jos puolioislla ON avioehto.
Noh, onhan vaihtoehtona tosiaan käräjäoikeuden määrämä pesänjakaja... hänen palkkionsa ovat huomattavat kummallekin puolisolle. MUTTA, hän voi sovitella osituksen "normaalista" osituksesta .... mutta riippuu täysin tapauksesta.
Nyt M36 on ollut kovin huolimaton. Kysymyksessähän ei ollut avio- vaan avoliitto. Avoliittoon EI sovelleta avioliittolakia eikä siten pesänjakajaa koskevia säännöksiä. Avoliittoon sovelletaan lakia eräistä yhteisomistussuhteista. Sen mukaisesti omaisuuden myymisestä ja kauppahinnan jakamisesta huolehtii oikeuden määräämä uskottu mies.
... enpä huomannut... varmaan silloin nimike tosiaan on "uskottumies".
Koetan olla jatkossa tarkempi.
Kiitos vastauksista!
Ymmärsinkö siis oikein: Kun oikeus on määrännyt uskotun miehen myymään talon ja tuomari ei ole päätöksessään ottanut kantaa omistusosuuksiin tai velkataakkoihin (joihin siis pyrittiin saamaan oikeudessa ratkaisu - ts. kanteessa haettiin omistusosuuksia määräytyväksi rahoitusosuuksien mukaan), uskottu mies jakaa myynnistä saadut rahat puoliksi (- tietysti kaikki välistä vedot). Ja kun vähemmän rahoittanut osapuoli jää todellisuudessa velkaa toiselle osapuolelle, voi enemmän rahoittanut vaatia liikaa maksettua osuutta itselleen ja tarvittaessa käynnistää hakuun uuden oikeusprosessin. Niinkö?
Minkälainen käsitys näistä asioista nykyisin on, onko tällaisella ns. "normaalin oikeustajun mukaisella vaatimuksella" saada itselle kuuluvat rahat mitään mahdollisuuksia mennä läpi? Ensimmäisen oikeudenkäynnin jälkeen jäi tunne, että naisten vaatimuksilla (tässä tapauksessa siis nainen oli se vähemmän rahoittanut osapuoli) näyttää olevan parempi mahdollisuus mennä läpi. Oikeudenkäynti oli enemmän naisasiataistelua kuin rehellistä rahariitojen käsittelyä. Esimerkiksi tässä tapauksessa miehen selvät kirjalliset todisteet rahoitusosuuksista eivät painaneet mitään naisen sanallisille vetoomuksille (jotka osittain olivat jopa keksittyjä juttuja). Sanokaapa, onko tämä tyypillistä Suomessa nykyisin? Vaikka avoliittoon ei sovelleta avioliittolakeja ja yhteisomistajuudesta koskevat lainkohdat näyttäisivät ainakin maallikolle olevan selkeitä, niin ainakin tässä tapauksessa tilanne tuntui menevän sen mukaan, kuin olisi avioliitto ollut takana (ja nimenomaan naisen vaatimana). Tähänkö suuntaan ollaan menossa? Vai oliko nyt vain huonoa tuuria tuomarin, yms. suhteen?
Onko tässä tapauksessa parempi antaa mennä rahat ja yrittää niellä kiukku, kuin pyrkiä saamaan niitä takaisin? Jos nyt valittaisi hoviin, asian ratkaisu taas siirtyisi, eikä sekään ole kovin hyvä vaihtoehto.. Ehkä toiselle muodostuvaa velkaa kannattaisi yrittää saada takaisin ainakin omilla vaatimuksilla, vai kuinka?
Arvelen että uskottumies voi sovitella jakoa (kuten avioerossa pesänjakaja), mutta kohtuullisen hyvät näytöt oltava sinulla siitä, että olet todellakin maksanut asunnosta 75%, vaikka omistat siitä vain 50%. Vastaavasti toinen puoliso voi vedota siihen, että hän on maksanut "arjen pyörittämisen". Vakio vastausta ei ole, riippuu tapauksestanne ja uskotusta miehestä.
Ei toinen puoliso jää toiselle velkaa, vaan uskottu mies jakaa myynnistä saadut rahat parhaaksi (oikudenmukaisimmin) katsomallaan tavalla, ja siihen sitten tyytyminen. Tuskinpa asia miksikään muuttuisi jos tehtyä päätöstä ryhtyisit vaatimaan muutettavaksi (tai velkomaan exääsi).
En ymmärrä miksi sitten maksoit asunnosta 75% mutta et vaatinut omistusoikeutta 75%:iin?
>>Arvelen että uskottumies voi sovitella jakoa (kuten avioerossa pesänjakaja)>Ei toinen puoliso jää toiselle velkaa, vaan uskottu mies jakaa myynnistä saadut rahat parhaaksi (oikudenmukaisimmin) katsomallaan tavalla, ja siihen sitten tyytyminen.>En ymmärrä miksi sitten maksoit asunnosta 75% mutta et vaatinut omistusoikeutta 75%:iin?>Vastaavasti toinen puoliso voi vedota siihen, että hän on maksanut "arjen pyörittämisen".
Kun harkitset käräjäoikeuden päätöksestä valittamista tai siihen tyytymistä, ota huomioon, että tuomioistuin EI voi ottaa uudelleen ratkaistavaksi asiaa, joka on jo lainvoimaisella päätöksellä ratkaistu. (Ainoa poikkeus: tuomion purku) Jos siis käräjäoikeus on hylännyt jonkin vaatimuksesi, ja tuo päätös on saanut lainvoiman, ET voi saada samaa vaatimusta uudelleen tuomioistuinkäsittelyyn. Jos olet joltain osin käräjäoikeuden ratkaisuun tyytymätön, sinulla ei ole muuta keinoa kuin valittaa asiasta hovioikeuteen ja katsoa, mitä mieltä hovioikeus vaatimuksistasi on.
Tästä tuomioistuimen ratkaisun OIKEUSVOIMA-vaikutuksesta tietää "Wikipedia"-tietosanakirja seuraavaa:
""Oikeusvoima-käsite syntyy sen seurauksena, että "ne bis in idem" (ei kahdesti samassa asiassa) nimellä tunnettu oikeusperiaate on toteutettu jonkin maan oikeusjärjestyksessä. Tällöin tuomioistuinten lainvoimaiset ratkaisut saavat ns. oikeusvoima-ominaisuuden. Käytännössä oikeusvoimalla tarkoitetaan, ettei tuomioistuin saa ottaa uudestaan käsiteltäväksi sellaista seikkaa, joka jo on lainvoimaisella päätöksellä ratkaistu.
Oikeusvoima on siten eri asia kuin lainvoima. Ratkaisu tulee lainvoimaiseksi, kun se on lopullinen eli kun siitä ei saa (enää) valittaa. Kun harkitaan kysymystä, onko jokin seikka jo ratkaistu (lainvoimaisella) päätöksellä eli sisältyykö tämä seikka aiemmin tehtyyn ratkaisuun käsitellään kysymystä, jota nimitetään oikeustieteessä "oikeusvoiman ulottuvuudeksi".""
Ei ole ensimmäinen kerta kun arveluni mennyt pieleen, koetan olla arvelematta väärin samanlaisessa tapauksessa toista kertaa :-)
Näinhän se usein menee, että mies maksaa tuloillaan kiinteää omaisuutta ja sitten nainen pyörittää arkea ja makselee kulutuslaskuja ja ruokia yms.
Tässä tapauksessa siis saattaa hyvinkin olla, että uskotun miehen tekemä ratkaisu on juuri se oikea?! Eli asunto 50/50.
Te miehet vain olette usein niin kovin yksisilmäisiä, että näette vain sen materian ettekä aina ymmärrä, että se "arjen pyörittäminen" on todella kallista nykypäivänä - ja eihän siitä mitään näkyvää maalista omaisuutta jäljelle jää. Mutta silti se on hyvin ARVOKASTA.