oksenteleva kissa

Hei, onko normaalia että kissa oksentelee joskus. Kissani on nyt puolitoista vuotias vasta leikattu kolli eikä ole aiemmin oksennellut, mutta nyt viikon sisällä on löytynyt matolta kaksi kertaa oksennusläjä. Eikä ihan pienimmästä päästä vaan koko mahan sisältö on matolla. Ovatko nämä niitä joskus kuulemiani "karvapallo-oksennuksia". Kissani on pitkäkarvainen maatiaiskissa ja sillä lähtee nyt mahdottoman paljon karvaa. Näin uutena kissan omistajana tiedustelisin, että vaihtavatko kissat samoin kuin koiratkin keväisin karvapeitteensä? Ostin kissanruohoa, kun pussissa sanottiin auttavan karvapallo-ongelmaan. Onko kokemuksia auttaako?
142687
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kyllä karvat lähtevät kohti kesää ja siksi voi kertyä karvapalloakin. Jos voit, opeta kissasi siihen, että pienellä teholla imuroit suoraan turkista irtokarvat. Jotkut kissat tästä jopa tykkäävätkin :) Kissanruoho on hyväksi. Kannattaa tarkistaa kodin kasvit, ettei niissä ole mitään myrkyllistä, koska kissat järsivät mielellään kaikenlaista vihreää.

Äänestä
  • Kissa vaan pelkää imuria ihan mahdottomasti. Pelkkä imurin letkun esiinotto saa sen luikkimaan sängyn alle. Kerran kokeilin imuroida sitä mutta en tiedä haluanko kokeilla toista kertaa (jätti hyvät jäljet ihoon :)). Kasveista se pääsee käsiksi vain lohikäärmepuuhun (Dracaena), mutta ei siinä kyllä järsimisen jälkiä juurikaan näy.

    Äänestä

  • huolestuako kirjoitti:

    Kissa vaan pelkää imuria ihan mahdottomasti. Pelkkä imurin letkun esiinotto saa sen luikkimaan sängyn alle. Kerran kokeilin imuroida sitä mutta en tiedä haluanko kokeilla toista kertaa (jätti hyvät jäljet ihoon :)). Kasveista se pääsee käsiksi vain lohikäärmepuuhun (Dracaena), mutta ei siinä kyllä järsimisen jälkiä juurikaan näy.

    eläinkaupasta sellainen metallikampa, jossa on toisella puolella tiheä ja toisella puolen harvempi piikitys. Meillä tykkää kovin kun sillä kampaa ja irtokarvat tarttuvat hyvin.

    Äänestä

  • Miten tuota kissanruohoa tulisi antaa kissalle? Antaako kissan syödä lautaselta oman tahtinsa mukaan vai annostella kuppiin? Meneekö kissan vatsa ensin löysälle tuoreesta ruohosta?

    Äänestä

  • huolestuako kirjoitti:

    Miten tuota kissanruohoa tulisi antaa kissalle? Antaako kissan syödä lautaselta oman tahtinsa mukaan vai annostella kuppiin? Meneekö kissan vatsa ensin löysälle tuoreesta ruohosta?

    kisulle ruoho ohranjyvistä - oli pöydällä ja siitä kävi omia aikojaan napsimassa suuhunsa.

    Äänestä

  • huolestuako kirjoitti:

    Miten tuota kissanruohoa tulisi antaa kissalle? Antaako kissan syödä lautaselta oman tahtinsa mukaan vai annostella kuppiin? Meneekö kissan vatsa ensin löysälle tuoreesta ruohosta?

    Kissa syö sitä ihan kasvualustastakin. Ulkoilevat kissat esimerkiksi järsivät ruohoa. Voit tarkailla ulostetta ja oksennusta ja jos näyttää oudolta, soita eläinlääkärille ja kuvaile tilanne. Täälläkin voit tietysti kysellä tavallisten kissankasvattajien näkemyksiä.

    Äänestä

  • huolestuako kirjoitti:

    Kissa vaan pelkää imuria ihan mahdottomasti. Pelkkä imurin letkun esiinotto saa sen luikkimaan sängyn alle. Kerran kokeilin imuroida sitä mutta en tiedä haluanko kokeilla toista kertaa (jätti hyvät jäljet ihoon :)). Kasveista se pääsee käsiksi vain lohikäärmepuuhun (Dracaena), mutta ei siinä kyllä järsimisen jälkiä juurikaan näy.

    Imurin ääni voi tuntua kissasta liian kovalta. Pitäisi aloittaa ihan pentuna tutustuminen esim. rikkaimuriin. Mutta kampaus ja harjaus auttavat ja melkein kaikki kissat pitävät siitä. Kannattaa kammata ensin ihan vähän ja päästää kissa välillä tekemään jotain muuta, ettei tule kammoa. Karvaamisvaiheessa voi myös aavistuksen nihkeällä rätillä vetää turkkia myötäkarvaan ja siten hellästi poistaa irtokarvaa.

    Äänestä

  • huolestuako kirjoitti:

    Kissa vaan pelkää imuria ihan mahdottomasti. Pelkkä imurin letkun esiinotto saa sen luikkimaan sängyn alle. Kerran kokeilin imuroida sitä mutta en tiedä haluanko kokeilla toista kertaa (jätti hyvät jäljet ihoon :)). Kasveista se pääsee käsiksi vain lohikäärmepuuhun (Dracaena), mutta ei siinä kyllä järsimisen jälkiä juurikaan näy.

    on mielikuva, että lohikäärmepuukin olisi myrkyllinen.

    Äänestä

kissanmallasta on hyvä antaa silloin tällöin muutaman päivän kuuri. saa apteekeista ja eläinlääkäreiltä ainakin.

kissalla tulisi olla aina ruohoa saatavilla. sopivaa pureskeltavaa kissalle on mm. viljan oraat

jos oksentelu jatkuu tai oksennuksessa ei näy karvaa, ota yhteys eläinlääkäriin.

joskus karvaa saattaa olla joutunut suolistoon niin paljon, että se tukkii sen ja tarvitaan järeämpiä keinoja saada karvat pois. ulostaako kissa normaalisti?

turkin ja ihon kuntoon, sekä karvan lähtöön vaikuttaa oikea ruokavalio(liha) sekä varsinkin näin karvanlähtö aikana biorion ja öljykuuri.

harjaaminen on tietysti myös tärkeää.

Äänestä
  • Kauran tai ohran oras on parasta kissalle ja sitä olisi syytä olla aina kissalla saatavana.
    kasvatus peittaamattomista siemenistä.

    Rairuohoa en antaisi syödä. Rairuohossa saattaa olla lannoitteita ja muita myrkkyjä.

    "Kaupoissa myytävä Cyperus-suvun "kissanruoho" (tunnetaan myös nimillä "katzengrass", sädekaisla, kissankaisla, niilinkaisla, sateenvarjokasvi) on ihmisille ja kissoille myrkyllinen kasvi. Sen sisältämä tujoni saattaa aiheuttaa voimakasta oksentelua ja aine kerääntyy myös munuaisiin jopa vaurioittaen niitä."
    http://terrieri.net/modules.php?name=News&file=article& sid=66

    Kissat valitettavasti syövät myrkyllisiäkin kasveja ja niiden haitat voi näkyä vasta vuosien päästä munuais ym. sairauksina. myös akuutteja myrkytystiloja aina tulee.

    Eläinlääkärin neuvo oli, että varminta on pitää kaikki huonekasvit pois kissan ulottuvilta, vaikka kaikkia ei olisi myrkylliseksi todettukaan.

    täällä listaa myrkylliseksi todetuista:

    http://www.chiritan.net/garden/poisonous.htm
    http://www.incat.fi/myrkyllis etkasvit.asp

    ja tässä kissaklinikka felinan listaa.

    (Tähdellä merkittyjä kasveja tulee varoa erityisen paljon!)

    ahosuolaheinä
    akileija ***
    alppiruusu **
    amaryllis
    belladonna *
    elämänlanka **
    hevoskastanja *
    hyasintti
    hortensia **
    hajuherne **
    hullukaali = villikaali * - kaatopaikoilla ja tienvarsilla
    hulluruoho **
    jouluruusu *
    JOULUTÄHTI ***
    kalliokielo *
    keltamo *
    ketunleipä = käenkaali *
    kevätkello
    kielo *
    kirjovehka
    kliiva
    koiranheisi
    koiranköynnös
    koiranpensas
    konnanmarja * (musta ja punainen)
    kriinumi
    krookus
    kukonkannus *
    kultanarsissi
    kultasadepensas * (siemenet ja palot)
    kurjenmiekka
    kuusama
    kuusora
    kylmänkukat
    kärhökasvit **
    lehtosinijuuri
    leinikit
    likusteri *
    lumikello
    lumimarja *
    lupiini
    marjakuusi
    mentukka
    miekkalilja
    misteli
    munkinhuppu
    muratti
    mustakoiso
    myrkkykatko *
    myrkkykeiso *
    myrkkylilja *
    narsissit
    niittysuolaheinä
    niittyleinikki **
    näsiäpensas *
    oleanteri
    oravanmarja
    orjanlaakeri **
    paatsamo
    peruna (valossa vihertynyt)
    pohjoinen ukonhattu *
    punakoiso
    punasarjanarsissi
    raparperi (lehti)
    rantatyräkki
    ritarinkukka
    ruusupapu
    salkopapu
    sarjanarsissi
    sormustinkukka *
    sorvarinpensas
    sudenmarja
    suokukka (punainen)
    suolaheinä
    suopursu
    suovehka
    tarhaukonhattu *
    terttuselja
    tulppaani
    tyräkki
    ukonhattukannus *
    vaivero
    valkonarsissi
    vehla = kalla
    villaheisi
    villiviini
    vehka
    vistaria
    vuokot

    Pienelle kissalle ovat haitallisia kasvit, jotka sisältävät runsaasti oksaalihappoa:

    kultaköynnös
    pinaatti
    punajuuri
    raparperin varsi

    Syövyttäviä kasveja:

    pylväskaktus

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kauran tai ohran oras on parasta kissalle ja sitä olisi syytä olla aina kissalla saatavana.

    Tuosta ostamastani kissanruoho pussista ei selviä, mitä se on, mutta näyttää ihan kauran jyviltä. Toivottavasti se sitä on.

    Äänestä

  • huolestuako kirjoitti:

    Tuosta ostamastani kissanruoho pussista ei selviä, mitä se on, mutta näyttää ihan kauran jyviltä. Toivottavasti se sitä on.

    Itse löysin jostain ison pussin, jossa luki "kissanruoho", ja kuvassa oli kissa ruoholautasen kanssa. Tarkemmin ei kerrottu, mitä siemeniä.

    Äänestä

On ihan normaalia että kissa silloin tällöin oksentaa vaikka koko mahan sisällön.
Meillä kissat joskus hotkivat ruokaa niin etteivät malta purra ja sitten tulee kaikki pois yhtäpäätä.
Sitten kannattaa huolestua jos oksentaminen on lähes päivittäistä tai kissa on selvästi sairas.
Karvapallo oksennuksen näkee siitä että siinä on karvoja tiukassa paketissa.
Joskus myös kissalle sopimaton ruoka voi oksennuttaa esim. allergiat tai liian kauan kupissa seisonut ruoka siis pilaantunut.
Kampaan omaa pitkäkarvaista kisuani tiiviillä ihmisten kammalla ja metalliharjalla jossa piikkien päissä muovia.
Meillä on aina ruohoa kasvamassa pikkuruukussa ja tykkäävät kaikki napostella siitä.Ehkä auttaa.
Olethan madottanut kissasi myös madot oksettavat jos niitä on paljon.

Äänestä

Mitä oli kissa syönyt ennen oksennusta? Joskus kissa hotkii liikaa ja oksentaa. Joillain kai jääkaappikylmä ruoka voi tehdä samaa. Onko madotukset kunnossa? Ja kyllä omilla (sisä)kissoilla on keväisin karvanlähtöaika.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

huolestuako kirjoitti:

Hei, onko normaalia että kissa oksentelee joskus. Kissani on nyt puolitoista vuotias vasta leikattu kolli eikä ole aiemmin oksennellut, mutta nyt viikon sisällä on löytynyt matolta kaksi kertaa oksennusläjä. Eikä ihan pienimmästä päästä vaan koko mahan sisältö on matolla. Ovatko nämä niitä joskus kuulemiani "karvapallo-oksennuksia". Kissani on pitkäkarvainen maatiaiskissa ja sillä lähtee nyt mahdottoman paljon karvaa. Näin uutena kissan omistajana tiedustelisin, että vaihtavatko kissat samoin kuin koiratkin keväisin karvapeitteensä? Ostin kissanruohoa, kun pussissa sanottiin auttavan karvapallo-ongelmaan. Onko kokemuksia auttaako?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu