Oon tässä koko päivän vaan lorvinut yksikseni; aika kuluu niin nopeasti netissä istuessa, telkkaria katsoen ja virkaten sekä piirrellen. Eilen kehittelin oman salakielen ja oon kirjoitellut kaikkea mahdollista sillä koko aamun.
Tuntuu tyhmältä.
Miulle on ihan sama mitä ihmiset tekee vapaa-ajallaan, ja pyrin itsekin siihen, että teen juttuja jotka tuntuu miusta vaan hyvältä. Miusta on ihan kivaa viettää viikonloput edellä kuvaamallani tavalla, mutta jotenkin se tuntuu niin tyhmältä. Olen 18-vuotias, mutta teen yhä samoja asioita mitä tein viisi vuotta sitten. Miun elämä ei ole muuttunut tippaakaan!
Olen aika katkera joskus kun ajattelen mitä muut nuoret mahtaa tehdä. Toiset lähtee jonnekin reissuun kavereidensa kanssa, viettää aikaa leppoisasti ryypiskelleen tai sitten bilettäen tai jotain. Se on antoisampaa kuin kotisohvalla pötköttäminen. Miekin kaipaisin jotain vähän poikkeavaa elämääni, mutta elämän muuttaminen on vaikeaa.
Asun kaksin äitini kanssa, ja näen ettei äidilläni ole juuri mitään iloa omassa elämässään. Ennen hän haaveili kaikesta ja suunnitteli mökin vuokraamista kesäksi, polkupyöräretkiä ja siskojensa luona vierailemista. Nyt hän ei enää puhu sellaisista asioista. Olen huomannut että äidin ainoa nautinto on lähinnä syöminen. Hän tykkää leivoksista ja karkeista ja jäätelöstä. Se saa miut tuntemaan syvää sääliä äitiäni kohtaan.
Ja äidin yksinäisyys vaikuttaa miuhun siten, että en itsekään tunne että voisin lähteä joskus tekemään jotain. Tunnen huonoa omatuntoa jos lähden elokuviin kaverin kanssa, koska mietin että äiti vain makaa yksin sohvalla ja katsoo jotain tylsiä sarjoja, tai sitten siivoilee puhdasta kämppää. Enää ei huvita tuoda kavereita muutenkaan kotiin, koska tulee huono omatunto siitäkin; äiti on vaan yksin ja mie naureskelen viereisessä huoneessa kaverin kanssa.
Tämä elämä alkaa tympiä. Kaikki menee aina samaa rataa, ja mie jään aika usein kelkasta kun kaverit suunnittelee jotain tekemistä. Tosin se ei niin paljoa haittaa kun en yleensä koe oloani kovin mukavaksi kavereiden kanssa. Meillä on ihan liian eri jutut nykyään.
Lähinnä nykyään nautin koulussa olemisesta, kun siellä saan olla omanikäisteni kanssa, enkä koe olevani jotenkin erilainen, tylsä ja lapsellinen, mitä koen olevani kun nyhjään kotona. Tosin sitten kun olen kotona, miulla on hyvä olla ja kaikki on ihan ok, mutta nykyään vain tulee niin usein olo, että jään jostain paitsi.
Niin, siis sitä miun piti kysyä, että onko nuorten elämä oikeasti niin kivaa miltä se kuulostaa? Tulee vain niin kateellinen olo kun kuuntelee serkun puhetta hänen ja poikaystävänsä sekä kaveriporukkansa reissuista pääkaupunkiseudulle tai kun katsoo galleriassa kuvia toisten menontäyteisistä vk-lopuista. Mitä itse teet vk-loppuisin, ja oletko usein menossa vai vietätkö usein aikaa kotona perheen seurassa?
Tuntuu tyhmältä.
Miulle on ihan sama mitä ihmiset tekee vapaa-ajallaan, ja pyrin itsekin siihen, että teen juttuja jotka tuntuu miusta vaan hyvältä. Miusta on ihan kivaa viettää viikonloput edellä kuvaamallani tavalla, mutta jotenkin se tuntuu niin tyhmältä. Olen 18-vuotias, mutta teen yhä samoja asioita mitä tein viisi vuotta sitten. Miun elämä ei ole muuttunut tippaakaan!
Olen aika katkera joskus kun ajattelen mitä muut nuoret mahtaa tehdä. Toiset lähtee jonnekin reissuun kavereidensa kanssa, viettää aikaa leppoisasti ryypiskelleen tai sitten bilettäen tai jotain. Se on antoisampaa kuin kotisohvalla pötköttäminen. Miekin kaipaisin jotain vähän poikkeavaa elämääni, mutta elämän muuttaminen on vaikeaa.
Asun kaksin äitini kanssa, ja näen ettei äidilläni ole juuri mitään iloa omassa elämässään. Ennen hän haaveili kaikesta ja suunnitteli mökin vuokraamista kesäksi, polkupyöräretkiä ja siskojensa luona vierailemista. Nyt hän ei enää puhu sellaisista asioista. Olen huomannut että äidin ainoa nautinto on lähinnä syöminen. Hän tykkää leivoksista ja karkeista ja jäätelöstä. Se saa miut tuntemaan syvää sääliä äitiäni kohtaan.
Ja äidin yksinäisyys vaikuttaa miuhun siten, että en itsekään tunne että voisin lähteä joskus tekemään jotain. Tunnen huonoa omatuntoa jos lähden elokuviin kaverin kanssa, koska mietin että äiti vain makaa yksin sohvalla ja katsoo jotain tylsiä sarjoja, tai sitten siivoilee puhdasta kämppää. Enää ei huvita tuoda kavereita muutenkaan kotiin, koska tulee huono omatunto siitäkin; äiti on vaan yksin ja mie naureskelen viereisessä huoneessa kaverin kanssa.
Tämä elämä alkaa tympiä. Kaikki menee aina samaa rataa, ja mie jään aika usein kelkasta kun kaverit suunnittelee jotain tekemistä. Tosin se ei niin paljoa haittaa kun en yleensä koe oloani kovin mukavaksi kavereiden kanssa. Meillä on ihan liian eri jutut nykyään.
Lähinnä nykyään nautin koulussa olemisesta, kun siellä saan olla omanikäisteni kanssa, enkä koe olevani jotenkin erilainen, tylsä ja lapsellinen, mitä koen olevani kun nyhjään kotona. Tosin sitten kun olen kotona, miulla on hyvä olla ja kaikki on ihan ok, mutta nykyään vain tulee niin usein olo, että jään jostain paitsi.
Niin, siis sitä miun piti kysyä, että onko nuorten elämä oikeasti niin kivaa miltä se kuulostaa? Tulee vain niin kateellinen olo kun kuuntelee serkun puhetta hänen ja poikaystävänsä sekä kaveriporukkansa reissuista pääkaupunkiseudulle tai kun katsoo galleriassa kuvia toisten menontäyteisistä vk-lopuista. Mitä itse teet vk-loppuisin, ja oletko usein menossa vai vietätkö usein aikaa kotona perheen seurassa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
tää ikä 16 on iha idioottimainen! kaikkee on liian nuori tai liian vanha. aika valuu hukkaa, elämä tuntuu ihan turhalta. nautin yksinolosta yleensä, ammennan melankoliasta elämänilon, mut nyt ei enää tunnu siltä. kaipais jotai muuta. mut uskon siihen et hauskaa voi pitää ilmanilolientä. alkoholiin en koske, ku mä tiiän et tällä luonteella mä oon heti ihan alkoholisti ja se mua ei kiinnosta.
toisinaa mä käyn siskon kaa jossai ulkomailla tai jossai. sillo on yleensä huippu kivaa. systeri on ainut johon mä luotan täydellisesti ja isä ja äiti tietty kans.
mut nyt systerillä on oma kulta ja mä jään sen varjoo, kiistatta kakkoseksi. ymmärrän sen kyllä täysin. mun pitäs hankkia oma, mut mä haluaisin seurustella vaan kerran. haluisin heti löytää sen oikean. ku en varmasti kestä sitä et joku jättää tai pettää.
ei vaan voi luottaa kehenkää..
mun elämänilo katoaa palapalalta, kohta en jaksa enää...
Galleriaanhan monet kerää just ne suurimmat jutut, mitä on niiden elämässä kavereiden kanssa tapahtunut... että kaikki näkee, että niillä on menoa, ehkä se on jonkunlaista statuksen luomista itselle. Tietenkin ne voi jollain olla muista syistä.
Mutta miksipä vaikka kuinka monella on ainakin yksi kuva, jossa ollaan kaljapullo kädessä. Siis jos ei mitenkään olisi tarkoituksena näyttää muiden silmiin coolilta tai menevältä. Tai kun toiset keräävät galleriaan kaikki mahdolliset ihmisten kuvat. Ei välttämättä edes tarvi olla hyvä ystävä, kyllähän se serkkukin käy, varsinkin, jos se on oikein kivan näköinen. Koska on kiva näyttää muille, että katsokaa, minulla on paljon ystäviä ja olen ehkä suosittu.
Ehkäpä monet luovat galleriaan sellaisen kuvan itsestään ja elämästään, mitä he oikeastaan haluaisivat olla ja mitä he haluaisivat muiden näkevän heissä. Mutta sehän kuuluu nuoruuten, että etsitään itseä ja on erilaisia ihanteita ja yritetään pönkittää itsetuntoa eri keinoin.
Varmaan sielä on ihmisiä, joiden elämään kuuluu paljon piletystä, mutta minun silmiini se näyttää hieman enemmän siltä, että sielä on paljon nuoria, jotka haluaisivt elämänsä näyttävän sitä, että heillä on menoa. Joillakin saattaa olla ne kymmenen kuvaa samasta illasta, mutta vähän eri tilanteista ja sitten ylistystä, miten oli mahtavaa. Toisilla taas toisin. Mutta se, että on yleisesti tavallaan hyväksyttyä puhua siihen sävyyn, että oli niin tosi mahtavaa. Mutta ei se välttämättä ole aina totta... Se on monille sellainen kehuskelun aihe ja siitä puhutaan kovaan ääneen. Toiset taas pitää omat reissut ihan omana tietona, ilman tarvetta julistaa kaikille, katsokaa, minulla on elämää.
Niin, siis sitä miun piti kysyä, että onko nuorten elämä oikeasti niin kivaa miltä se kuulostaa? Tulee vain niin kateellinen olo kun kuuntelee serkun puhetta hänen ja poikaystävänsä sekä kaveriporukkansa reissuista pääkaupunkiseudulle tai kun katsoo galleriassa kuvia toisten menontäyteisistä vk-lopuista.
Jos ensinnäkin miettii sitä, miten ihmisiä on niin hirveän erilaisia. Eikö olisi todella ihme, jos jokainen kuitenkin haluaisi viettää viikonloput juuri samalla tavalla? Jonkun mielestä ne viikonloppu reissut ovat ehkä elämän kohokohta, mutta tiedän sellaisiakin, jotka harrastavat niitä, koska kaveritkin tekee niin, eivätkä he viitsi jäädä yksin kotiin.
Jotkut saattavat viettää viikonloppunsa liikunnanmerkeissä, toiset taas vierailevat paljon sukulaisilla ja tututuilla ja varmaan merkittävä osa nuorista viettää viikonloppunsa juuri neljän seinän sisällä kotona tai omassa kämpässä.
Ei ole mitään oikeaa tapaa vietää viikonloppu, tietenkään. Jokainen on erilainen ja saa viettää viikonloput, miten itsestä parhaalta tuntuu. Jos joku asia on kavereiden mielestä niin parasta, niin se ei silti välttämättä ole itselle mukavin vaihtoehto. Jostain syystä elokuvat, media, nuortenlehdet ym. luovat kuvaa, että viikonloput tavallaan kuuluu bilettää ja tekeväthän monet julkkiksetkin niin. Se on vain yksi tapa monien joukossa.
Mutta jotenkin se yleinen kuva saa monet tuntemaan itsensä huonoksi, koska heidän elämä ei olekaan sellaista. Miksi? Senkö takia, että heillä ei ole hauskaa? Vai senkö takia, että ihmiset näkevät, että heillä ei ole sellaista elämää? Jotka haikailevat viikonloppu reissulle, mutta eivät omaa sellaisia kavereita, jotka pyytäisivät mukaan, kiinnostaako heitä todella se ryyppääminen ym. vai se, että he saavat tuntea kelpaavansa mukaan siihen joukkoon? Eli olisiko heille se niin hirveän hauskaa? Mutta tietenkin, jos on päässytkin mukaan, niin sitten tekee mieli puhua, kuinka oli mukavaa ja oli niin hauskaa.
Minä vietän viikonloput kotona. Eli nuo oli sellaisen ulkopuolisisen näkökulmasta, ehkäpä joku, jolla viikonloput ovat täynnä kaikenlaista voisi kertoa oman näkökulmansa tuohon.
Mutta minusta viikonloput eivät edes ole niin ihmeellistä aikaa, niitä vaan monet korostaa niin suuresti, ihan kuin viikonloppuna aika olisi jotenkin erilaista. Omalta kohdaltani tuntuu, että näin on ihan hyvä. Kavereita kyllä näkee koulussa ja on taas viisi päivää aikaa jutella kaikkien kanssa. Viikonloppuisin käyn lenkillä ja muutenkin teen kaikkia pikkuasioita ja oleskelen ja kaikkea kivaa:) Ehkäpä käyn kirjastossa ja löydän jonkun hyvän kirjan ja sitten voin vaikka ostaa jotain herkkuja ja nautiskella itsekseni. Ja tietenkin joudun siivoamaan ja tekemään läksyt, mutta ei niissä kovin paljoa aikaa mene. Minulle viikonloput ovat mukavaa omaa aikaa ja näin tuntuu ihan hyvältä. Asun vielä kotona, en tiedä sitten miten käy kun muutan pois. Ehkäpä sitten tuntuu liian yksinäiseltä olla yksin omassa kämpässä ja alan käyttää viikonloppuja myös kavereiden tapaamiseen, mutta se nyt ei ole vielä ajankohtaista.
Ehkä jollekkin toiselle tuo ei tuntuisi "oikealta" tavalta. Mutta varmaan, kun ikää tulee jokaiselle lisää niin alkaa vielä pikkuhiljaa paremmin huomaamaan, mistä todella itse pitää ja voi tehdä niin. Eikä niin, että käyttää viikonloput sellaiseen, josta ei oikeasti pidä, mutta ei osaa sanoa kavereille ei, tai ei oikeasti tiedä, mikä nyt mukavaa olisi. Tai jotkut taas tekevät viikonloppuna kaikkea sellaista esim. käyvät uimassa, kiertelevät kaupungilla ym. joista eivät tavallaan itse edes pidä... siksi, jotta heidän viikonloppunsa eivät kuulostaisi heidän omiin korviinsa niin mitättömiltä. Eikä muidenkaan korviin. Ketä siinä huijataan?
Minulla ainakin oli joskus sellainen tarve, ehkä eniten muiden takia, että pitäisi käyttää viikonloput "oikealla" tavalla. Ja tunsin syyllisyyttä kun en tehnyt "mitään". Ketähän varten se oikeastaan tapahtui? :D Ja nyt kun olen huomannut, että se entinen "ei mitään" oikeastaan onkin kaikkein mukavinta. Se nyt ei vaan enää tunnukkaan "ei miltään" vaikka oikeastaan samoja asioita teen kuin ennenkin. Vaan oikeasti tuntuu mukavalta ja juuri oikealta ja nautin siitä. Kyllä minä viikolla teen ihan tarpeeksi kaikkea hyödyllistä ja kaikkea. Viikonloppuna ei sitten ole enää mitään velvollisuuksia viettää niitä "oikealla" tavalla. Eikä ole mitään syyllisyydentunteita pilaamassa mukavaa rentouttavaa omaa aikaa viikonloppua:) Elän ne itseäni varten, en muita varten. Enkä tunne enää tarvetta esittää muille, että minun viikonloput olisivat jotain muuta kuin ovat. Ja näin on minulle varmasti paras:)
"Jotka haikailevat viikonloppu reissulle, mutta eivät omaa sellaisia kavereita, jotka pyytäisivät mukaan, kiinnostaako heitä todella se ryyppääminen ym. vai se, että he saavat tuntea kelpaavansa mukaan siihen joukkoon? Eli olisiko heille se niin hirveän hauskaa? Mutta tietenkin, jos on päässytkin mukaan, niin sitten tekee mieli puhua, kuinka oli mukavaa ja oli niin hauskaa."
tuo oli ihan kuin mun suustani! todellakin haikailen v-loppureissuille mutten omaa sellasia kavereita jotka pyytäis mukaan. mua ei kiinnosta ite ryyppääminen vaan se, että voin tuntea kelpaavani siihen porukkaan. ei se nyt oikeastaan hauskaa ole, mutta jotenkin coolimpaa olla rellestämässä kuin kotona kattomassa uusintaelokuvaa. ja rahaakin palaa rellestäessä. onko yksi ilta todella 50€ arvoinen? ja nekin rahat kuluvat vain juomiseen/pääsylippuun/kyyteihin. no ei minun mielestäni! silti haikailen vain viikonloppureissuille ja masentaa kun en niihin pääse mukaan. ryyppäämisessä on vaan jotain coolia jota en tajua ja jonka media ja kulttuuri ovat onnistunu luomaan.
kaikki me ollaan vaan ihmisiä. kaikki me kuollaan täältä. vois joskus kokeilla elää päivää kuin se olisi viimeinen.
mene puhumaan terapeutille tai psykiatrille äidistäsi, koska se selvästi vaivaa sinua ja saatat jo itsekin olla aika masentunut.