Tuntuuko..

Moi.

Meillä on tonninen matkakone jolla on vaimon kanssa ajeltu ja ihan liikaa on tehoja ja kallis ylläpitää muutenkin. Vauhtivarat ovat täysin yläkanttiin ja kone tuntuu tukkeutuvan kun ajellaan hissukseen pitkin pieniä ja hiljaisia kyläteitä, kolutaan kaikki kyläpahaset.
Nyt on vaimo alkanut kovasti kiinnostua omasta pyörästä ja siihen liittyy kysymykseni.
Olemme ajatelleet vaihtaa tuon ison pyörän vaikka kahteen piikkiin. Itselle olen ajatellut Hondan Varaderoa ja vaimo saa valita customin tai jonkin sievän kyykyn. Olen Hondaa kokeillut ja minusta oli ihan mahtavan hyvä ajettava, fyysisestikin iso pyörä.
Vauhti ei ole meille pääasia aikä tavaroita tule paljon kuskailtua kun olemme aina yötä jossakin mökillä tai hotellissa riippuen että mikä sattuu olemaan kohdalla kun alkaa päivä loppumaan.
Heitelkää mielipiteitä ja esittäkää näkökantoja asian puolesta ja vastaan. Ei millään viitsisi investoida toista isoa pyörää kun ei sellaiselle ole tarvetta.
Vastailkaa..
6701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei kannata hankkia,kuin korkeintaan ensi peliksi.

Äänestä
  • Mulla on nykyään isokoneinen peli ja olen todennut turhaksi peliksi..kaipaan edellistä pikkukoneista peliä,jolla sai oikein yrittää tosissaan mutkateillä...tää isokone on mäntti ajaa, kaasua ja jarrua..samaa rataa aina, tosi typerää !Puolella kaasulla pikkusuorat ja taas jarrua..idiootin touhua ,ei mitään urheilullisuutta olleenkaan !

    Äänestä

olipas taas tyhmä juttu

Äänestä

kuten varmasti huomaat, suuri osa tänne kirjoittelevista on varustettu 10-vuotiaan älyllä ja uhmaikäisen asenteella.

Piikki voi tonnisen jälkeen tuntua hiukan nuhaiselta (lievä ilmaus!)... olen itse asiassa ajanut sellaista 125 Varaderoa, ja ainoa huomauttamisen aihe siinä oli, ettei se oikein kulje mihinkään. Varsinkin jossain isommilla teillä sen kanssa on liikenteen jaloissa. Eipä nykyiset piikit tietysti saakaan kulkea. Muutenhan se on aivan erinomainen peli noin mitoitukseltaankin.

Jos olisin itse miettimässä vaihtoa tonnisesta pienempään, en ehkä tekisi noin rajua "kuutionpudotusta".. jonkun 350,500 tai 650-pelin varmaan saisi käytettynä aika sopivasti. Nekään eivät tosiaan ole mitään tehohirviöitä, mutta soveltuvat todella mainiosti leppoisaan matkantekoon ilman että tarvitsee käyttää koko tehorekisteriä.

Äänestä
  • Esim joku R6 yamaha vois passata, ei oo niin hirveesti tehoja.

    Äänestä

  • Tero2001 kirjoitti:

    Esim joku R6 yamaha vois passata, ei oo niin hirveesti tehoja.

    osaisitkos Terppa kertoa meille mitään fiksua. Veikkaan että et.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


..järjettömältä? kirjoitti:

Moi.

Meillä on tonninen matkakone jolla on vaimon kanssa ajeltu ja ihan liikaa on tehoja ja kallis ylläpitää muutenkin. Vauhtivarat ovat täysin yläkanttiin ja kone tuntuu tukkeutuvan kun ajellaan hissukseen pitkin pieniä ja hiljaisia kyläteitä, kolutaan kaikki kyläpahaset.
Nyt on vaimo alkanut kovasti kiinnostua omasta pyörästä ja siihen liittyy kysymykseni.
Olemme ajatelleet vaihtaa tuon ison pyörän vaikka kahteen piikkiin. Itselle olen ajatellut Hondan Varaderoa ja vaimo saa valita customin tai jonkin sievän kyykyn. Olen Hondaa kokeillut ja minusta oli ihan mahtavan hyvä ajettava, fyysisestikin iso pyörä.
Vauhti ei ole meille pääasia aikä tavaroita tule paljon kuskailtua kun olemme aina yötä jossakin mökillä tai hotellissa riippuen että mikä sattuu olemaan kohdalla kun alkaa päivä loppumaan.
Heitelkää mielipiteitä ja esittäkää näkökantoja asian puolesta ja vastaan. Ei millään viitsisi investoida toista isoa pyörää kun ei sellaiselle ole tarvetta.
Vastailkaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu