Ammattiliitot on työnvastustajia

Valitettavasti

En tunne tarkalleen Akt:n toimintatapoja, mutta uskoisin senkin pitävän ykkösasianaan pitää työaikoja lyhyinä, sekä vaikuttaa lainsäädäntöön ja lainsäätäjiin, jotta valvonta ja lait kiristyisivät.

Sinällään aivan naurettavaa, koska minun kaveripiirissäni ainakin töitä haettaessa kysytään ensimmäisenä, maksetaanko tessin mukaan ja TOISENA: SAAKO TEHDÄ PITKÄÄ PÄIVÄÄ...

Että näin kohtaa jäsenien ja liittojen odotukset ja tarpeet.

Itse tunnen paremmin asfalttialaa ja sitä edustavia liittoja. Voitteko kuvitella, että silläkin alalla, jossa työkausi on puolivuotinen ja työt reissutöitä, kiinnostaa liittoa ensisijaisesti vain se, ettei vuosittaista ylityörajaa 250 h rikota. Ei jumalauta. Tarkoitus olisi työntekijöiden kannalta saada vuoden työtunnit kasaan puolessavuodessa. Ei alalla liene ketään, joka haluaa katsella parakinseiniä, jossakin soramontunlaidalla tippaakaan enempää kuin yöunet vaativat.

Toisaalta ymmärrän, että liittojen aktiiveiksi ja toimitsijoiksi ajautuu sellaiset, joilla on lyhyen työpäivän vuoksi ajanvietto-ongelmia. Sitten siellä kokouksissa ja palavereissa ahkerille työkavereille kateelliset "edustajat"vtekevät kaikkensa, ettei kukaan pääsisi tekemään rahaa pitkillä työpäivillä.

Kauan eläköön kommunismi saatana

19

2890

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selväää

      Autoliikenteen lakipykälien kiristyminen on lähtöisin EU:sta. AKT ei käsittääkseni ole ollut ajamassa nykyisiä kiristyneitä ajo- ja lepoaikoja. Toiseksi AKT ei valvo vuotuisia ylityömääriä. Se asia on täysin työsuojelupiirin hoidossa. Mutta kaikkeahan et voi tietää, joten ota opiksesi.

      • Kokemusta on

        Sen verran on tullut liittojen kanssa häärittyä.... myös siellä pimeällä puolella, eli aktiivina, että tiedän tasan tarkkaan minkälaiset ihmiset niissä vaikuttavat ja minkämoisiin asioihin he takertuvat.
        Tohdin lyödä vetoa, että esim. akt on enempi ajoaikalakien takana kuin niitä vastaan. En väitä, että akt on yksin aikaansaanut työaikalait, mutta erimaiden liitot yhdessä ovat taatusti osana olleet mukana vaikuttamassa lainsäätäjiin työaika ja ajoaikalakien puolesta.

        On myös egologisesti tyhmää, että maailmassa pitäisi olla puolet enemmän kuorma-autoja siksi, ettei niiden käyttöaste ylitä edes puolta vuorokaudesta, koska jokin typerä laki kieltää kuskin liikuttamasta niitä.

        Hullunkin pitäisi käsittää, ettei ole reissuhommissa olevan kuskin etu tehdä lyhyttä päivää, kun riskeittä voisi ajaa huomattavasti enemmän. Tietenkin ajamisessakin pitää olla jokin tolkku, mutta eiköhän näidenkin rajoituksien takana ole oikeasti jokin aivan muu seikka kuin liikenneturvallisuus.

        Ja se seikka on asioista päättävien sisällä asuva pieni kommunisti.
        Mielenkiintoista olisi tietää, onko ameriikassa jotain ajoaikalakeja ja jos ei ole, nukkuuko siellä kuskit rattiin suhteellisesti enemmän kuin täällä valvotussa euroopassa.

        Ei ammattiliitot voi mistään repiä suurta palkkaa pienellä työllä. Kyllä se on allalla oleva fakta, että töitä tekemällä tulee rahaa ja rahan ja työnmäärä on pitkässä jouksussa suhteessa toisiinsa.

      • jos se tepsisi
        Kokemusta on kirjoitti:

        Kommunismista sinulla tuntuu olevan paremmat sisäpiiri- ja omakohtaiset elämän kokemustiedot, kuin minulla. Ole siitä ylväästä puolueajastasi onnellinen!
        Onko niin, että jos yhdellä hevosella ei ehdi tehdä kahden töitä, niin se yksi pitää vedättää ja rääkätä loppuun muutamassa kuukaudessa?
        Kerron kokeilusta tuossa viimeisessä kappaleessa. Siinä puuttuu kohta USA. He ovat tässä teknisesti EU:ta 15 vuotta jäljessä. Terrorismin nimissä ja Osmo pin Landenin pelossa he saavat kyllä auto- ja kuskikontrollin kovaan kuriin nyt muutamassa vuodessa.
        Kyllä lainsäädännössä niin Suomessa, kuin EU:ssa osaa miljoonavoittoja tahkoavien kuljetusliikkeiden omistajien järjestöjuristit ja lobbarit pitää puolensa. Laki kirjoitetaan aina omistajan ja "oikeassa olevan rahan" näkökulmasta. Siksi liikenteen työaikalaissa on isäntää ja herraa miellyttävästi palvelevia kohtia. Ne markkinoidaan vielä niin, että kuskitkin osaa niitä arvostaa.
        Kokonaan toinen asia on, että Keski-Euroopan hyvinvoinnissa eivät omat kuskit enää suostu vääntämään rattia 18 18 18 18 18 18 tuntisia (taitaa tulla yli 100 tuntia) työviikkoja. Espanjalainen ja ranskalainen kuljetusliike odottaa nyt niitä Itä-Euroopan ihmepoikia ajamaan 3.69 € tunti ympyriäisiä päiviä ilman kiekkoa. Käryistä ne siirtyvät toiseen firmaan ja voitot vain kasvaa isännille.
        Tästä on jo mallia Italiassa. Slovenit ja eu-albaanit ajavat naureskellen ratsiaan ja näyttävät piirturinkiekkoa, jonka piirsivät kuulakynällä viime viikolla. Itävallan ja Saksan viranomaiset eivät tiedä montako kymmentätuhatta "vapautettua rekkakuskia" huristaa heidän baanoilaan.

        Mitä tulee valvontaan, niin peltipoliisilaatikoihin tienvarsissa ja Calilei-satelliittiin tietoa välittävät sirut ovat jo totta. Niitä kokeillaan uutta lainsäädäntöä varten. Luulen lain tulevan 2010-11 EU:ssa, jolloin edellytetään uusissa autoissa (ensin bussi- ja tavaraliikenne ja sitten henkilöautot) sirua, joka lähettää auton omistaja/kuljettajatiedot, vuorokautisen ajoajan reitteineen, ajotapa- ja nopeustiedot, taukoajat, maksut moottoriteille ja silloille, kuorman laadun, tankkauksen ja monia muita asioita reaaliajassa viranomaistiedostoon.

      • stycke
        jos se tepsisi kirjoitti:

        "Onko niin, että jos yhdellä hevosella ei ehdi tehdä kahden töitä, niin se yksi pitää vedättää ja rääkätä loppuun muutamassa kuukaudessa? "

        Tämä on tällaisen kasvottoman viestinnän heikko kohta, ns. sävyt jäävät välittämättä. Se, että esim. juurikin ulkomaanajossa olevan kuskin on ihan järkevää tehdä vähän pidempää päivää ei tarkoita automaattisesti todella pitkää päivää. Itsellänikin tulee joskus päiviä, jolloin sen täyden 15h saa touhuta ja vielä voisi tunnin pari mesoa jos saisi - yleensä sitä seuraa sitten huomattavasti lyhyempi päivä, ehkä 5-7h. Siinä saa laskea minuutteja jotta saa tauot täyteen ja ehtii laivaan, enemmän tuo aiheuttaa stressiä ja väsymystä kuin se, että voisi käyttää ajan järkevästi.

        "Kerron kokeilusta tuossa viimeisessä kappaleessa. Siinä puuttuu kohta USA. He ovat tässä teknisesti EU:ta 15 vuotta jäljessä. Terrorismin nimissä ja Osmo pin Landenin pelossa he saavat kyllä auto- ja kuskikontrollin kovaan kuriin nyt muutamassa vuodessa. "

        Epäilen hieman tuota, sillä tuossahan periaatteessa hyödynnetään sotateknologiaa jossa USA ei kovin jälkijunassa ole. Siellä vain lainsäädännössä ei ole katsottu niin aiheelliseksi vetää autonkuljettajia hirteen, siellä kun ei vielä käytetä edes ajopiirtureita, tuskin heti satelliittiteknologiaankaan hypätään. Eikä siellä taideta sitä kotimaanliikennettä pelätä, kaikkea maahan saapuvaa kyllä.

        "Tästä on jo mallia Italiassa. Slovenit ja eu-albaanit ajavat naureskellen ratsiaan ja näyttävät piirturinkiekkoa, jonka piirsivät kuulakynällä viime viikolla. Itävallan ja Saksan viranomaiset eivät tiedä montako kymmentätuhatta "vapautettua rekkakuskia" huristaa heidän baanoilaan. "

        Tässäkin ongelma on myös viranomaisen. Kun ei normaalilla valvonnalla saada tuollaisia asioita järjestykseen, on vika sekä siinä että lainsäädännössä. Tämä on havaittavissa Suomessa asti; kun ei saada törkeitä ylilyöntejä karsittua, niin kiusataan sitten rehellisiä, lasketaan minuutteja kiekosta. Koko kuljetusalalle olisi etu jos oikeasti puututtaisiin törkeämpiin ylilyönteihin ja koitettaisiin karsia niitä pois, sillä jos jonkun tauko on 10min myöhässä sillä ei ole paskankaan väliä verrattuna siihen että toinen on mennyt jo 20h yhtä syöttöä. Ilmeisesti täällä kuitenkin tiettyjen teollisuudenhaarojen suuret herrat ovat sanoneet mitä liikennettä ei ole suotuisaa häiritä.

        "Mitä tulee valvontaan, niin peltipoliisilaatikoihin tienvarsissa ja Calilei-satelliittiin tietoa välittävät sirut ovat jo totta. Niitä kokeillaan uutta lainsäädäntöä varten. Luulen lain tulevan 2010-11 EU:ssa, jolloin edellytetään uusissa autoissa (ensin bussi- ja tavaraliikenne ja sitten henkilöautot) sirua, joka lähettää auton omistaja/kuljettajatiedot, vuorokautisen ajoajan reitteineen, ajotapa- ja nopeustiedot, taukoajat, maksut moottoriteille ja silloille, kuorman laadun, tankkauksen ja monia muita asioita reaaliajassa viranomaistiedostoon."

        George Orwell oli vajaat 30v etuajassa. Tässä on vielä ratkaisematta se seurantaongelma, vielä ei saa henkilöä jäljittää ilman tämän suostumusta. No, sehän on vain pikku lakirukkaus. Herää kuitenkin kysymys, mitä ihmettä viranomainen sillä valtavalla informaatiotulvalla sitten tekee? Toki sillä voi valvoa ja kätevästi sakottaakin, mutta saadaanko tälläkään ihan oikeaa rikollisuutta ym. kuriin? Ei saada. Viranomaiset ovat vaipuneet niin syvään teknologiauskoon, että silmät ovat sumentuneet todellisuudelta. Vanha kunnon "saappi ja kaks poliisia" on sittenkin monipuolisempi, varmempi ja ihmisystävällisempikin, mutta se on myös eletrkoomisia härpättimiä kalliimpi vaihtoehto.

      • muuten olemme linjassa
        stycke kirjoitti:

        Näitä tarkastelen.

        "Epäilen hieman tuota, sillä tuossahan periaatteessa hyödynnetään sotateknologiaa jossa USA ei kovin jälkijunassa ole. Siellä vain lainsäädännössä ei ole katsottu niin aiheelliseksi vetää autonkuljettajia hirteen, siellä kun ei vielä käytetä edes ajopiirtureita, tuskin heti satelliittiteknologiaankaan hypätään. Eikä siellä taideta sitä kotimaanliikennettä pelätä, kaikkea maahan saapuvaa kyllä."

        Ei US hallinto kuskiparkojen työaikojen vuoksi haluakaan uudistusta, vaan kiristettävään kontrollin ja ihmisten seuraamisen. On osavaltioita (Itärannikon ja Kanadan vastaiset valtiot), joissa ajoaikaa seurataan. Sitä myös valvoo paikallinen sheriffitoiminta, jota on rutosti enemmän maantien varsilla, kuin Euroopassa.
        Valtio, joka vaatii ystäviltään iiriksenkuvat, veriryhmät, sormenjäljet, sekä viisumit ja kaivaa aanukset lentoasemilla, siirtyy vaivattomasti orwelin hommiin.

        "Tässäkin ongelma on myös viranomaisen. Kun ei normaalilla valvonnalla saada tuollaisia asioita järjestykseen, on vika sekä siinä että lainsäädännössä. Tämä on havaittavissa Suomessa asti; kun ei saada törkeitä ylilyöntejä karsittua, niin kiusataan sitten rehellisiä, lasketaan minuutteja kiekosta."

        Ei viranomainen riko rekkamiehen työaikalakia, vaan kuski isäntänsä kanssa sopien. Se menee juuri tähän, jos joka päivä annetaan joustaa ylitunteja. Seuraavaksi joustetaan ylituntien ylitunnit. Taas ovat päivät 16 tuntisia ja nukutaan rattiin.
        Italiassa pyrittiin saamaan liikennöitisijöille velvollisuus vero- ja eläkemaksujen tilityksien yhteydessä ilmoittaa pätkäkuljettajan id-tiedot. Berlusconin hallinto esti sen. Sillä olisi kontroloitu ulkomaalaiset ajajat ja heidän isäntänsä todelliset maksut.
        Saksassa näet slovenien, turkkilaisten ja eu-albaanien kohta täyttävän taukomestat. He tulevatkin töihin "vain kuukausi, sitten kotiin vaimon luo" tyylillä. Se vaimo on seuraava kuljetusliike saman kadun varrelta.

    • ja luuloa

      En viitsisi oikoa tyhmyydestä pulppuavaa luuloa mutta tässä provossa on oikaistavaa.
      Työaikalait, liikennelait, tes, lobbausliikkeet kansanedustajiin, akt, skal, yritykset, yleinen lainsäädäntömme ja EU:n lain noudattaminen ovat kaikki eri polkuja kulkevaa tavaraa. Siinä ei yksi ryhmä ole hosumassa kaikessa.
      Tarve tehdä "pitkää päivää" tarkoittaa, että normaalissa työajassa ei kuljettaja saa mieleistään palkkaa. Toimeentulo jää vajaaksi. Se ei ole liiton syy, vaan elinkustannuksien ja palkan välisen erotuksen. Palkkatulo ei riitä.
      Maita, joissa ei tunneta, tai noudateta työaikalakia, kutsutaan kehitysmaiksi. Niissä ihmisen täytyy tehdä 14 tuntisia päiviä elääkseen. Ketkä haluavat samanlaisen Suomeen? Liikennöitsijätkö?
      Minkään liiton toimitsijalla ei ole lain valvontavaltaa, vaan ainoastaan tarve tarkkailla lain noudattamista. Viranomaiset tekevät mainitsemaasi lainvalvontaa, siellähän saattaa salaa itää kommunismi ja kaikkea muutakin kokouksissa.

      • stycke

        Olet juuri määritellyt Suomen kehitysmaaksi.

        Aikani kun olen tuota liiton hommaa seurannut sivusta, olen tullut vakuuttuneeksi, että AKT on hyvä liitto. Edellytyksenä tuon edellisen toteutumisena vain on, että olet ahtaaja tai piäkaapuntiseuvun koulutetuu buusikuskii. Tavaraliikenteen kuljettajat ovat kätevää matskua jäseninä kun yritetään saada meheviä tukilakkoja aikaan, jotta hassanin ei tarvitse tehdä ihan täyttä päivää täyden palkan eteen. Viimeksi tukilakon uhatessa kävi mm. Auramaan kuljettajia useampikin irtisanoutumassa AKT:stä, kun lakon syyt alkoivat olla sekä etäisiä että pehmeitä.

        Jos AKT olisi oikeasti hereillä palkka-asioissa, ajaisin vieläkin erästä jakoautoa, noin 45h/vko (4x 10h päivä ja perjantaina kotiin klo 11!), mutta nykyisellään kun tuo tuntimäärä edellyttää nykyisellä palkkatasolla sitä, että perjantaina mennään puolilta päivin nukkumaan, jotta jaksaa painaa yön taksin ratissa.

        Kyllä minulla tekemistä riittäisi vähemmälläkin työmäärällä, jos vain rahaa valuisi jostain runsain mitoin.

    • Ohjaamotarkkailija

      Ylitöiden osalta. Ammattiliittojen tarkoitus on saada täystyöllisyys aikaan. Neuvostoliiton malli "onko totta ettei neuvostoliitossa ole työttömyyttä". Sosialismissa on ideana että,kaikilla on yhtäpaljon.
      sanotaan että "työmies on palkkansa-ansainnu". Entäs yrittäjä? Hän ei saa hyötyä millään tavalla. Siitä pitää huolen "järjestelmän" vartiat. Kateellisuus on vaan vieläkin vahvana ja sitä piilotellessaan keksitään lisää vaikeuksia työntekoon. Samalla "huudetaan" lisää töitä ja kaivataan yrittäjyyttä. SUOmaa ei ole "yrittäjä-myönteinen" vaan sitä rajoittava. Ja siinä on ammattiliitot sopivasti mukana. Sattumalta "puhaltamassa samaan.."
      Järjestelmä joka huonolla menestyksellä kepein ohjaa tätä "käpyä metsässä",kuluu vielä loppuun. Kun kukaan ei uskalla siihen tarttua ja kantaa "metsänläpi".
      "vastakkain asettelun" ajan loppua odotellen..

      -Itsenäinen Porvari-

    • unique69

      Siis nää työaikalaithan tekee yleensä ne jotka menee kotiin töistä klo 16.00, ja kuvittelee et muut tekee samoin. Onhan se hyvä, et on jotain tolkkua ajoajoissa, mut nää uudet jutut sopii lähinnä sorakuskeille(kaikki kunnia heillekin), ja jonnekin keskieurooppaan, missä ehtii maan päästä päähän muutamassa tunnissa. Kuka helvetti alkaa makoilemaan jossain napapiirin tuolla puolen 35 asteen pakkasessa, ja jollain parkkipaikalla? siellä kun ei oo noita 5n tähden taukopaikkoja ihan joka kylässä!! Ottaisin ilomielin mukaan reissuun jonkun asioista päättävän, et näkis sen toisenki puolen...

      • just joo

        tässä puhuu mies joka tietää enemmän ulkomaanliikenteestä kuin sitä ajava kyllä joku nyt on näyttänyt ja ilmaissu tietämättömyytnsä

      • -----

        Suosittelleen sulla vaihtaa ajopelia tai ammattia,jos pakkaskeli ärsytää!

    • ollenkaan

      Et taida kovin hyvin olla perillä asioista, kun sait noin monta asiavirhettä kirjoitukseesi. Mahtaa olla ihan Suomenennätys virheiden määrässä tuo kirjoituksesi.

    • tieto ja taito

      Tyypillinen tilanne näissä "ammattimiespiireissä", heitetään essolla kuultu vale palstalle suurena kohuna ja siihen se loppuu. Loppuu kun asialliset kaverit sen torpedoi järkevillä perusteluilla. Näitä mullqvistien aloitusviestejä ovat palstat täynnä. Niin kävi tälläkin essoistujalla.

      • ole muuta hommaa

        kuin kytätä jotain keskustelupalstoja päivät päästään. Ei ihme, ettei mitään saada aikaan.

      • ei täällä
        ole muuta hommaa kirjoitti:

        kuin kytätä jotain keskustelupalstoja päivät päästään. Ei ihme, ettei mitään saada aikaan.

        Ole tänään ollut muita ku määääääää

      • niitä muita sisään
        ei täällä kirjoitti:

        Ole tänään ollut muita ku määääääää

        jooko?

    • Kyllä se on totuus että nykyjään pitkät päivät ovat haluttuja

      Esim vuorot tyyliin ma-la 11h yössä ja jokatoinen viikko vapaata on erittäin haluttuja, ei tartte edes molliin laittaa ilmoitusta niin tulijoita ihan tarpeeksi

      Sen sijaan juuri kukaan ei halau nykyjänä tehdä pelkkää pitkää päivää, tyyliin ma-pe joka viikkoa 10h päivässä

      • HulluSeOn

        Tuomas, ketju vuodelta 2007. Kovin on ollut taas yksinäistä Tuomaksella.

      • HulluSeOn kirjoitti:

        Tuomas, ketju vuodelta 2007. Kovin on ollut taas yksinäistä Tuomaksella.

        Niin? Jos tuo "nosto" häiritsee, pane palautetta yllöpidolle joka päätti että viestit eivät saa olla enää aloitusjärjestyksessä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1957
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1743
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1604
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1346
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1262
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1236
    8. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      45
      1213
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1202
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe