Terve vaan kaikki yyhoot. Olen elänyt lapseni kanssa kahden jo 3,5 vuotta ja ei vaan ikinä mistään ilmaannu mulle kivaa miestä. Ei netistä eikä siihen ihmeeseen tunnut törmäävän myöskään missään live-elämässä. Ja vapaa-aikaakin on vähänlaisesti, kun ei ole säännöllisesti vapaita viikonloppuja. Lapsen isä asuu kaukana. Myöskään harrastusmahdollisuuksia ei juurikaan ole, syinä rahan vähyys eli hoitajaa ei ole vara ottaa eikä niitä muutenkaan saa helposti.
Näin kevään jälleen kerran tullessa alkaa tuntua siltä, et ei aina vaan jaksais jakaa itsestään muille sitä jaksamista, sekä töissä että kotona...saamatta itte voimavaroja. Ainoa läheinen on siis oma lapsi, jota pidän sylissä ja hellin, mutta mua ei kukaan muu halaile eikä paijaa...koskaan.
Onko muilla samoja fiiliksiä ja mistä ja miten jotkut yyhooäiskät löytävät kivoja miehiä? Ei kai mun tarvi koko loppuelämää kökätä yksin, kun en oikein jaksais mitään yhdenyön juttujakaan? Senssipalstat ovat tulleet liiankin tutuiksi, mutta ei sieltä mitään kivaa ole tarttunut. Kertokaa kokemuksia, jos teitä on lykästänyt.
Näin kevään jälleen kerran tullessa alkaa tuntua siltä, et ei aina vaan jaksais jakaa itsestään muille sitä jaksamista, sekä töissä että kotona...saamatta itte voimavaroja. Ainoa läheinen on siis oma lapsi, jota pidän sylissä ja hellin, mutta mua ei kukaan muu halaile eikä paijaa...koskaan.
Onko muilla samoja fiiliksiä ja mistä ja miten jotkut yyhooäiskät löytävät kivoja miehiä? Ei kai mun tarvi koko loppuelämää kökätä yksin, kun en oikein jaksais mitään yhdenyön juttujakaan? Senssipalstat ovat tulleet liiankin tutuiksi, mutta ei sieltä mitään kivaa ole tarttunut. Kertokaa kokemuksia, jos teitä on lykästänyt.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mä olin lasteni kanssa itsekseni neljä vuotta. En halunnut suhdetta. Hyvä ystävä, miespuolinen, minulla oli joten oli juttukumppani, akknustaja, rohkaisija ja sylikin. Ja sitten niitä muita tyttökavereita ja ystäviä oli siihen aikaan melko paljon työ lapset.
Itseslleni yksinhuoltajuus ei ollut ongelma, muille senkin edestä . Jatkuvasti kyselyjä kommentteja: etkö sä vieläkään ole saa... löytänyt ketään?
No, sitten tapasin miehen. Rakastuin. Mentiin naimisiin. Avioliiton onnea kesti pari-kolme vuotta ja sitten alkoi alamäki mutta erottiin vasta monen vuoden kuluttua... olin itsekseni vähän aikaa, vuoden tai kaksi ja tällä kertaa biletin aika lailla, lapset olivat jo niin isoja ettei lapsenlikkaa tarvittu: olivat itse lapsenlikkana likkakamuni kanssa.
Ajattelin että en etsi mitään. No, en sitä viimeksikään etsinyt, mutta olin ajatellut että jos jotakin löytyy, en käännä selkääni...Ja toisin kuin viimeksi, en tee edes aloitetta. Tällä kertaa olkoot niin, että mies löytää minut ja haluaa minut ja tekee töitä sen eteen. Jospa se liitto ja suhde kestäisi.
Yllättävää, että tulijoita olisi ollut, miehiä jotka haluaa parisuhteen ja perheen ja vielä yhden lapsen - niitä on! ainakin kun ikä lähentelee neljääkymmentä tai ollaan 30 täytetty...
Toivon, ja luotan siihen, että tämä suhde kestää. Tämä on alkanut eri lailla kuin aiemmat; olemme jutelleet paljon, meillä on sama elämänkatsomus ym. Meillä on myös tieto, että arki on välillä tylsää, parisuhteessa ongelmansa ja kriisinsä ym., meillä on halu rakentaa tätä suhdetta, pitää se toimivana ... jne.
Että kyllä heitä löytyy, kun ei etsi. Aikanaan, kun aika on. Tärkeintä kuitenkin on, että on sinut itsensä kanssa, tyytyväinen itseensä ja elämäänsä sellaisena kuin se nyt on. Tasapainossa kaiken kaikkiaan.
Eron jälkeen itseäni(kin) riipaisi nähdä perheitä, pariskuntia, sormukset sormessa..
Kevättä!
..ääh, tuolla heti alussa on kirotusvire.. piti kirjoittaa että kannustaja, mutta näppikset meni sekaisin..
En mäkään tietysti aina etsimällä etsi, mut toivo alkaa mennä, kun kukaan ei löydä mua. Ja mistä löytäiskään, kun harvoin pääsen ihmisten ilmoille.
Töissä olen sosiaalinen ja tulen hyvin ihmisten kanssa toimeen, joten ei kai mulla ihan paska luonnekaan ole vaikka en mikään mallivartaloinen olekaan.
Olen myös uhkaavasti lähenemässä neljääkymmpiä, joten jo senkin puolesta ahistaa. Olen itse ainoa lapsi enkä tahtois omastani sellaista, mut minkäs teet, kun oo sitä suhteen toista osapuolta eikä sitä nyt heti ruveta mitään lasta tekemään, pitäis tunteakin eka.
...pitäiskö alkaa käymään vaikka rautakaupoissa, et näkis reiluja suomalaisia miehiä....
Kun eron jälkeen jää yksin lasten kanssa,on kotivankilassa.Pienten lasten kanssa ollaan täällä 24h/vrk.Eli mahdollisuudet löytää miespuolinen ihminen ovat minimaaliset.
Olen itse asunut ilman miestä jo 3v.En pääse mihinkään ilman lastenhoitajaa ja siihen ei ole varaa kuin kaksi kertaa vuodessa.Ajatelkaa!!!
En olisi eronnut jos olisin tämän tiennyt,olisi pitänyt olla sen paskan ukon kanssa ja käyttää sitä edes lastenvahtina.Koti on ainakin mun vankila.
Netistä olen löytänyt tasan 2 normaalia miestä,molemmat tosin naimisissa..mutta enemmin hyvä ukkomies kuin sekopää vanhapoika.
On tää kurjaa..jos 10v vielä jaksaa niin sitten kai pääsen johonkin.
..tässä vain että eikö teillä ole sukulaisia/ tuttavia jotka voisivat hoitaa lapsia sen aikaa että te pääsette ulos omien ystävienne kanssa?
en osaa kyllä kuvitella kuinka rankkaa ja "kamalaa" tuo on. olen kyllä itsekin yh, mutta olen ollut vasta 4kk, ja ikääkin vasta 20v.. kyllä siinä varmasti alkaa pinna kiristymään jos vuosienkin jälkeen on yh, ja kotona "vankilassa" muttakaikki kaunis tapahtuu kun vähiten osaa odottaa!!
Kaunista kevättä ja voimia kaikille yksinhuoltajille! =)
Minulla sukulaiset ovat niin omituisia etteivät pidä yhteyttä tai ovat niin vanhoja etteivät jaksa.Kavereilla on kaikilla perhe ja pieniä lapsia tai asuvat kaukana..kai niistä joku voisi joskus katsoa hetken,muttei esim.yötä.Sitäpaitsi en luota lastani kun tosi hyvälle kaverille ja muutenkin ihmiselle jonka kanssa on muutenkin tekemisissä.Ihan turha ottaa sellaista hoitoapua,että saa tunnin välein soittaa miten menee..No no
Mutta kevät etenee ja pakko keksiä jotain..
Sait aikaan auringon ruudulle!
Hyvät neuvot tulevat liian myöhään...
Olemmeko samalla chatti-sivulla??
Minäkin olen tavannut(vain) kaksi täysijärkistä!
-hihittää-
...Ja muita sukulaisia on vähän ja nekin asuvat kaukana tai vielä kauempana.
Isään matkaa on 700 km, joten se niistä säännöllisistä viikonloppuvapaista vaikka yhteishuoltajuus onkin.
Olet vielä nuori, mutta kuvittele tilanne: Olet ollut himassa jumissa kuukausimääriä ja menojalka vipattais, aurinko paistaa ja kaverit ovat vaikka terasseilla, festareilla ja ties missä, MUTTA sä olet aina vaan äitinä kotona.
Eli silloin harvoin kun pääsee ulos, sitä ottaakin sit tosi rennosti ja ilakoi ja nauttii elämästä senkin edestä.
Ja sekin on fakta ettei sitä nyt ihan kenelle tahansa lastaan jätä hoitoon. Hoitajan pitää olla varma kaikin puolin ettei tartte koko ajan soitella perään.
En halua maalata piruja seinille, mut totuus on joskus tätä.
Mut nauti toki lapsesi kanssa tulevasta kesästä, koska sua ei vielä rasita työssäkäyvän yyhoon arkikuviot ja ainainen kellon kanssa kilpajuoksu.
EI SE URHO ETSIMÄLLÄ LÖYDY, MIEKIN OLIN JA ELIN LAPSENI KANSSA PITKÄÄN JA SIT SE VAIN KUIN KOHTALON OHJAAMANA OSUI KOHDALLE JA SIT OLI KYYTI KYLMÄÄ.. KUNNES LOPPUI, NYT JÄI LAPSET JA RASKAUS ENÄÄ MUISTOKSI. MUTTA PARAS KEINO ON YRITTÄÄ LÖYTÄÄ YSTVÄVÄKSI TOINEN YH-ÄITI JOKA YMMÄRTÄÄ JA AUTATTE TOINEN TOISIANNE ETEENPÄIN. KYLLÄ SE URHOKIN SILTÄ SITTEN LÖYTYY.
kyllä se miespuolisellakin sama juttu on.kaipais jotain johon tukeutua kun arjen kaikki asiat alkaa ahistaan.mitä pitempään on lapsen kanssa kaksin ,sitä vaikeampaa ystävän löytäminen/päästäminen omaan arkeen.
Usko siihen, että kaikki hyvä ja oikea, mistä uneksit tai mitä kaipaat, tulee sinun elämääsi juuri oikealla hetkellä....
No sitä hetkeä tässä itse kukin on tainnu odotella, kuka kauemmin ja kuka vähemmän.
Mutta kyllä se tulee....parempaa kevättä :))
Sekin joskus auttaa,kun saa vaihtaa ajatuksia toisen kanssa.Olen 40 yh-isä,kulkemaan ehkä pääsisin jos haluaisin,mutta kun on nuo menohalut menny tässä lasten kanssa asustellessa.Olen ihan "täyspäinen" ja muutenkin normaaliluontoinen
mies.Se pitkä,tumma,hoikka viiksekäs satuprinssi en ole,mutta eikait se kirjoittelun esteenä pitäis olla?
Äipät vois kirjoitella:[email protected]
Uskomatonta...uskoin että olen ainoa tässä tilanteessa...hih hih!
Mutta juuri samat ongelmat mullakin on. reilu kolme vuotta yh.. eikä syliä...lapsen kanssa vaan. Muutama lyhyt suhde takana jotka kariutui miehen hyväksikäyttöön tai pelkuruuteen... ota niistä selvää.
Takapakkia tulee aina silloin tällöin mutta vielä minä uskon että paistaa se päivä tännekin.
usko sinäkin.
Mailaa osoitteeseen [email protected]
Ja myös yh-isät...teitä minä arvostan