lahden laatukodit

Onko kellään ko taloa tai onko kukaan pyytänyt tarjousta avaimet käteen pakettina 1-kerroksisista Lahden Laatukotien mallistosta?
Missähän hintaluokassa painii?
131862
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

..160 m2, perustukset mukaanlukien koko setti 187 200 e. lupaavat 'vain muuton vaiva jää asiakkaalle'. toisaalta kävimme katsomassa nastolassa valmistajan asuntoa, ja sen laatu ei todellakaan vakuuttanut. vinksaavia listoja, surkeaa laatoitusta ja huonosti viimeistellyt rappuset ja niiden karmit. mutta silti vastaus kysymykseen on: koko setti tontin, lupien ja liittymien päälle vakiovarustuksella toi 187 ke..

Äänestä

Me lähdimme leikkiin Laatukotien kanssa Tammenkruunu-mallista autotallin kera. Kaupat tehtiin tammikuun alussa aikataululla, että 1. kuokanpisto maahan perustuksia varten on toukokuun alussa. Tähän asti kaikki on sujunut juohevasti, nyt toukokuun alussa talo on jo runkovalmis ja lattialaatta valettu. Myös me kävimme katsomassa Villähteen esittelytaloa ja meidän silmissämme laatu, esim. kun verrataan nykyiseen YIT:n rakentamaan rivitaloasuntoomme, oli huomattavasti parempaa. Toki tarkkasilmäinen voi melkein kaikista asioista huomautettavaa nähdä ja hyväähän ei saa, jos aivan kaikkea ei aivan itse tee. Mutta kaikkeen ei itse aina ehdi.

Äänestä
  • Tuleeko maatyöt ja kaikki laatukotien kautta?

    Äänestä

  • ja kaikki eivät koskaan, edes opettelemalla saa aikaiseksi hyvää.

    Äänestä

  • Jos ei tonttia lasketa mukaan? kirjoitti:

    Tuleeko maatyöt ja kaikki laatukotien kautta?

    "Himmeää" hintaan lisää maaperätutkimus, sähkö- ja vesiliittymät, vastaavan mestarin palkkio ja pihatyöt ( lisää, jos tontti vaatii erityisen suuria maansiirto- ja/tai kaivuutöitä tai räjäytyksiä.)

    Tontilla oli tukkimetsä päällä ja urakka alkoi puiden kaadosta eli Laatukodit pystyy lähtemään aivan rakentamisen alusta liikkeelle.

    Äänestä

  • Rakennuttaja kirjoitti:

    Ilman tonttia.

    Äänestä

  • teidän projekti tuli? kirjoitti:

    Ilman tonttia.

    Muuttamaan on tarkoitus päästä e.m. hintaan + 10% + tontti. "Piha-arkkitehti" ei ole pihasuunnitelmaansa vielä julkaissut, joten sieltä voi vielä tulla yllätyksiä.

    Meille tuli niitä ns. ylimääräisiä maansiirtotöitä n. 4000 EUROlla. Em. hintaan sisältyy muutamia pieniä muutoksia peruspakettiin verrattuna mm. vuolukivitakka-leivinuuni perustakan sijaan ja ilmalämpöpumppu. Meillehän tulee vain suorasähkölämmitys, hinta tietenkin nousee, jos vesikiertoa, maalämpöä jne. laitetaan.

    Laatukotien markkinointiosasto varmastikin seuraa yrityksensä imagon rakentumista myös nettikeskusteluja luotaamalla ja varmastikin he pystyvät kirjoitustyylistäni päättelemään, kuka asiakkaistaan näitä lausuntoja antaa. Kaiken kaikkiaan Laatukodeille: jatkakaa samaan malliin, kyllä siitä vielä hyvä tulee. Kuulin tänne toiselle puolelle maapalloa, että piippu on jo muurattu ja jotain muutakin on tällä viikolla tehty.

    Mennäänkö teillä olohuoneesta kodinhoitohuoneeseen? Olemme tuota samaa taloa miettineet, mutta olohuoneesta meno kodinhoitohuoneeseen oudoksuttaa.
    Millainen maaperä teillä oli?

    Äänestä

  • Siihen tarvitaan osaamista kirjoitti:

    ja kaikki eivät koskaan, edes opettelemalla saa aikaiseksi hyvää.

    Vähemmälläkin osaamisella kyllä pärjää, jos vaan tekee huolellisesti, tarkkaan ja rauhassa. Kyllä minulle on jo ala-asteen puutyötunnilla opetettu esim. jiiriin sahaaminen. En väheksy ammattilaisia, mutta totuus on, että lähes jokainen osaa ja pystyy JOS HALUAA.
    Katsos esim. sairaanhoitajille opetetaan opiskeluaikana insuliinin pistoa ja silti alakoululainen diabeetikko osaa itsekin pistää, vaikka on LAPSI. Ja muitakin ammattitaitoa vaativia asioita osaa ammattitaidottomatkin..
    Ja lisäksi käsitys hyvä on todella suhteellinen. Toisen priima on toiselle aivan sekundaa ja niin edelleen. Joten jokainen omien kykyjensä ja jaksamisensa mukaan.. Rakentaminen on rentouttavaa! ;)

    Äänestä

  • vakioon verrattuna? kirjoitti:

    Mennäänkö teillä olohuoneesta kodinhoitohuoneeseen? Olemme tuota samaa taloa miettineet, mutta olohuoneesta meno kodinhoitohuoneeseen oudoksuttaa.
    Millainen maaperä teillä oli?

    Olohuoneesta mennään kodinhoitohuoneeseen. Voisi olla parempi eteisestä tai keittiöstä noin yleensä, mutta pakettiratkaisuissa ei ole helppo löytää kaikkia hyviä ajatuksia kohdalleen. Tutkimme mekin lähes kaikkien talotoimittajien esitteet ja ei täydellisestä löytynyt keltään meidänkään kaikkiin ennakkoajatuksiin. Tuo oli kuitenkin riittävän lähellä.

    Muutoksista: olohuoneesta myös ovi pihalle => terassin muodon muutos, perustakka vuolukivi takka-leivinuuniksi, toinen ulkovesipiste (takapihalle), lisäkaappeja (yht. 6 kpl)makuuhuoneisiin, ilmalämpöpumppu (ostamme sen itse, mutta hinta sisältyy e.m. kustannusarvioon),
    sälekaihtimet jotain pientä vesikalusteisiin (WC:n malja-allas jne.).

    Tontti on hiekkamaata (Salpausselän harjua), erittäin kivinen (yli kuution kiviä löytyi)ja tontin poikki kulki 1 m korkea harjanne, joka piti ajaa pois (yli 600 ton maata)=> n. 4000 EUR ylimääräisiä maanrakennuskustannuksia.

    Äänestä

  • painottamista kirjoitti:

    Vähemmälläkin osaamisella kyllä pärjää, jos vaan tekee huolellisesti, tarkkaan ja rauhassa. Kyllä minulle on jo ala-asteen puutyötunnilla opetettu esim. jiiriin sahaaminen. En väheksy ammattilaisia, mutta totuus on, että lähes jokainen osaa ja pystyy JOS HALUAA.
    Katsos esim. sairaanhoitajille opetetaan opiskeluaikana insuliinin pistoa ja silti alakoululainen diabeetikko osaa itsekin pistää, vaikka on LAPSI. Ja muitakin ammattitaitoa vaativia asioita osaa ammattitaidottomatkin..
    Ja lisäksi käsitys hyvä on todella suhteellinen. Toisen priima on toiselle aivan sekundaa ja niin edelleen. Joten jokainen omien kykyjensä ja jaksamisensa mukaan.. Rakentaminen on rentouttavaa! ;)

    aika turha lähteä omalla talolla opettelemaan. Siis telineen kokaminen oikein ja ohjeiden mukaan. On aika turha uskotella että talonrakentamisesta selviää huolellisuudella ja tarkkuudella, on vaan nykyaikainen talo sen verran monimutkainen tekele.

    Äänestä

  • painottamista kirjoitti:

    Vähemmälläkin osaamisella kyllä pärjää, jos vaan tekee huolellisesti, tarkkaan ja rauhassa. Kyllä minulle on jo ala-asteen puutyötunnilla opetettu esim. jiiriin sahaaminen. En väheksy ammattilaisia, mutta totuus on, että lähes jokainen osaa ja pystyy JOS HALUAA.
    Katsos esim. sairaanhoitajille opetetaan opiskeluaikana insuliinin pistoa ja silti alakoululainen diabeetikko osaa itsekin pistää, vaikka on LAPSI. Ja muitakin ammattitaitoa vaativia asioita osaa ammattitaidottomatkin..
    Ja lisäksi käsitys hyvä on todella suhteellinen. Toisen priima on toiselle aivan sekundaa ja niin edelleen. Joten jokainen omien kykyjensä ja jaksamisensa mukaan.. Rakentaminen on rentouttavaa! ;)

    kokemuksen kautta.
    Katsos, siinä se kokemus tulee pistämisessä esiin. Lapsenkin on opeteltava se pistäminen, oppiminenkin on helpompaa, kun sattuu omaan nahkaan erehdykset. Kerran kun olet pistänyt väärin tai väärään paikkaan - oppi on mennyt yleensä perille ja seuraava kerta on parempi.

    Niinhän se on osittain rakentamisessakin - omaan nahkaan sattuu harjoitelukin lisäksi maksaa mahdollisesti extraa opettelustaan ammattitöissä kun pitää ensin harjoittelun tuloksia paikkailla.

    Äänestä

  • käsityö ammateissa kirjoitti:

    Nyt on kyse ihan tavallisesta ihmisestä normaalilla älykkyydellä. Kyllä sellainen osaa koota kenkätelineen ja lukea piirrustuksia. Minä ainakin osaan.
    Osaan hioa, maalata, mitata,sahata... En ole rakentamisen ammattilainen, mutta näin naisena muita käsitöitä kyllä olen tehnyt ;) Ja kyllä osaan katsoa rakenne kuvista ja leikkauksista mistä ne kuvat on ja mitä niissä kuvataan. Itse en toimi "päärakennusmestarina" jona toimii mies, mutta ihan itse yhdessä tehdään.. Ja varmasti tulee hyvää ja oikein.
    Kyllä ensin pitää katsoa mitä tehdään ja vasta sitten aloitetaan se vimmattu nakuttelu.. Olemme kyllä harjoitelleet edellisen asunnon suurehkolla peruskorjauksella, joten yhteistyö on saumatonta ja ikinä ei työmaalla ole riitaa tullut.
    Tietysti kaikki eivät ehdi/halua aikaansa raksalla käyttää, mutta ovat kuitenkin kärttyisiä siitä minkä toinen omalla ahkeroinnilla säästi rahassa. Sitten yritetään perustella, että aina pitää palkata ammattimies joka asiaan. Kyllä, joihinkin asioihin on hyvä palkata ammattimies/nainen, mutta ei sellaiseen jonka osaan ja kykenen ja viitsin itsekin tehdä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

onko kellään hintatietoja? kirjoitti:

Onko kellään ko taloa tai onko kukaan pyytänyt tarjousta avaimet käteen pakettina 1-kerroksisista Lahden Laatukotien mallistosta?
Missähän hintaluokassa painii?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu