Eli, ubuntua (feisty fawn) olen asentelemassa ja osionnissa olisi hieman epäselvyyksiä.
XP:n rinnalle olen aikaisemmin asentanut kokeilu mielessä pienelle osiolle ja nyt olis tarkoitus siirtyä käyttämään ubuntua hieman tehokkaammin. Koneessa on kiinni kaksi kovalevyä molemmat 200gigaa, toinen tyhjä johon ubuntun aioin laittaa (toisen jätän kokonaan xpeen käyttöön). Ymmärrän sen verran että juuri "/" on se johon U asentuu swap pitää luoda. Linux aloittelija olen, ja jo parista testaus kerrasta olen oppinut sen verran että uudelleen asennuksia jonkun asian pieleen mennessä joutuu tekemään. Jos ja kun sellainen hetki tulee eteen, en haluaisi menettää kaikkia tietoja (muzaakki, työ hommelit, etc.). Eli kuinka kannattaa osioida ettei tarvitse koko kovalevyä formatoida uudelleen asennuksessa?
Oman käsityksen mukaan juureen riittäisi 5 gigaa ja swappiin gigan verran jotka laitetaan omiin osioihin. Loput kovalevystä omaksi osiokseen ja siihen "/home", jonka alle tulee laittaa kaikki tallennettava tavara. Uudelleen asennuksen yhteydessä U laitetaan samoihin "/" ja swap, ja /home liitetään jollain tavalla myöhemmin ubuntun käytöön.
Että sellasta tällä kertaa, halan vain varmistaa asian, ennenkuin teen jotain peruuttamatonta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mielestäni olet tekemässä ihan oikeaa ratkaisua.On helpompi tehdä heti alussa /home:lle oma osio jos käyttis menee sekaisin tms niin on helppo asentaa juureen se uudestaa ja omat henk.kohtaiset tiedostot ovat turvassa /home:lla.
Itselläni on swapilla 2gt ja juurelle on varattu 10gt sekä homelle 20 gt.Rinnalla tietenkin XP ntfs:lle asennettuna
Giga swapille on varmaankin ok mutta juuriosion pistäisin ainakin 10Gt kun ei levytilasta ole pulaa ja /home ainakin 20Gt (itselläni on juuri 18Gt, /home 50Gt, swap 500Mt (RAM 2Gt)).
Uudelleenasennuksessa asennetaan kaikki tuohon entiselle juuriosiolle ja pidetään huoli ettei vanha /home-osio tule alustetuksi vaan jää asennuksen ulkopuoliseksi osioksi. Myöhemmin se liitetään uuteen asennukseen /etc/fstab määrittelyssä.
Mulla on siis feisty.
Jotakuinkin noin. Tilaa sulla tosin on niin ruhtinaallisesti, että juurelle voi hyvin lohkaista hiukan enemmänkin kuin tuon 5 gigaa vaikka todennäköisesti se on tarpeetonta.
Sun kannatttaa ehkä jättää myös hiukan osioimatonta tilaa jos aikomus on testailla ja kokeilla myös muita jakeluita jossakin vaiheessa, se kun säästää sitten siltä vaivalta, että home-osiota ei tarvitse pienentää.
Voisipa tuossa harkita yhtä osiota Windows-levyllekin varmistuksia varten ja kääntäen: linux-levyltä varata tilaa Windowsin varmistuksille.
Leffoja, musiikkia ym. molemmissa järjestelmissä käytettävää materiaalia voi varastoida ntfs-osiolle, jolloin se on käytetävissä molemmissa järjestelmissä.
Tiedostojärjestelmäajuri ntfs-3g osaa nimittäin kirjoittaa vakuuttelujen mukaan luotettavasti ntfs-osioille. Lisää:
http://ubuntuforums.org/showthread.php?t=217009
Toinen vaihtoehto tuon toteuttamiseen on Captive, joka käyttää Windowsin omia ntfs-ajureita mutta on huomattavasti hitaampi.