Mitä kautta pystyn selvittämään bioäitini olinpaikan? otanko ensin yhteyttä väestörekisteriin vai minne?
Ompa jännittävää alkaa selvittää juuriaan - mitäköhän minun pitäisi huomioida tässä "projektissani"?
Mitä jos hän järkyttyy yhteydenotostani?
Tai jospa hän on odottanut sitä vuosikymmeniä?
Ompa jännittävää alkaa selvittää juuriaan - mitäköhän minun pitäisi huomioida tässä "projektissani"?
Mitä jos hän järkyttyy yhteydenotostani?
Tai jospa hän on odottanut sitä vuosikymmeniä?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Sinut välittäneellä firmalla pitäisi olla tiedot biologisista vanhemmistasi. luulisin ???
Tiedään siis nimen, mutta mihin rekisteriin pitäisi seuraavaksi ottaa yhteyttä?
tiedon ? Onnea sinulle toivotan.
tietysti riippuu siitä minkä ikäinen olet? Mitä kautta adoptio on hoidettu? Jos adoptiotasi on hoitanut Pelastakaa lapset ry niin heiltä löytyy biologisen äidin tiedot ja niillä tiedoilla on helppo jatkaa eteenpäin.
Ensimmäiseen yhteydenottoon suosittelisin kirjettä äidillesi, siihen voit laittaa vaikka s-postiosoitteesi ja puhelinnumerosi ja näin äitisi voi harkintansa mukaan päättää mitä kautta hän sinuun ensimmäisen yhteyden luo.
Alussa teidän molempien on edettävä asiassa hitaasti, kuulostelette varmasti molempien tuntemuksia ja pikkuhiljaa kun tutustutte "etänä" voisi sitten jopa sitä tapaamista suunnitella.
Uskon että hyvin menee!
Ota yhteys Pelastakaa Lapset ry:hyn, mikäli sinut on adoptoitu kotimaasta. Ulkomaan adoptioita hoitavat myös Interpedia ja Helsingin kaupunki. Mikäli olet 18 täyttänyt, saat myös muut adoptiotietosi/tiedot taustastasi ko.paikasta.
En halua sammuttaa intoasi, mutta toivon, että olet henkisesti vahvoilla silloin kun kohtaat adoptiovanhempasi. Ole realisti. Varaudu kohtaamaan myös mahdolliset sinulle ikävät tosiasiat. Uskon, että tapaamisenne on kaikille oaspuolille hyödyllinen.
Miksi välttämättä haluat tavata ihmisen joka on sinut jo kerran hylännyt?
Mistä tiedät että äiti on hylännyt?
Jos esitit tämän kysymyksen muuten vain, niin oli se kyllä rumasti tehty.
Nykyaikana sdoption pitäisi aina turvata niin lapsen olosuhteet/oikeudet kuin äidin aseman.Jos taustalla on esim äidin alkoholismi voilapsen kannalta adoptio olla järkevin ratkaisu.
Käyttämäni hylkäämis- sana on karski, anteeksi.
Sitä ei saisi käyttää edes tilanteessa missä äiti luopuu lapsestaan jonka on maailmaan saattanut ja
josta välittää mutta luopuu kuitenkin silmäterästään. Olosuhteitten pakko antaa anteeksi luovuttamisen.
lapsen äiti on esim. sairastunut, vammautunut ja häneltä ei ole edes kysytty antaako hän lapsensa pois vai ei??
Olen adoptoitu Helsingin kaupungin kautta, siellä heidän arkistoissaan olen jo kerran käynyt.
Aikaa on kulunut jo lähes 4o vuotta tapahtuneesta.
Sen verran tiedän, että äiti oli vielä kovin nuori eikä voinut kertoa asiasta vanhemmilleen eikä hänellä ollut edellytyksiä huolehtia lapsesta eli minusta yksin.
40 vuotta sitten todella raakaa. Yksi luokkakaverini pakotettiin vastoin tahtoaan tekemään abortti, vanhemmat pakottivat. Sukupuolivalistusta ei monikaan tyttö saanut. Silloin tultiin täysi-ikäiseksi vasta 21 vuotiaana, vanhempien valta oli suuri. Toinen koulumme tyttö joutui muuttamaan toiselle paikkakunnalle, ehkä häpeän takia, sai kyllä pitää lapsensa, mutta elämä vieraassa paikassa nuorena pienen lapsen kanssa oli kovaa, hän sairastui skitsofreniaan. Yksi tuntemani kahvila-apulaisena = olemattomalla palkalla, kaksivuorotyötä tehnyt tyttö joutui antamaan lapsensa suoraan synnytyslaitokselta adoptioon, koska ei olisi voinut hoitaa häntä alivuokralaishuoneessaan. Naisten ja tyttöjen palkat oli pienet, asunnot kalliita tai niitä ei edes ollut, eikä ollut kuin muutama päiväkoti isollakaan paikkakunnalla, harva niihin lapsensa sai. Ei muuten saanut vielä 80-luvun alkaessakaan. Yksi tuntemani tyttö salasi raskautensa, muutti toiselle paikkakunnalle alivuokralaishuoneeseen, hänen vuokraemäntänsä oli vanha nainen, joka lupasi hoitaa vauvaa äidin ollessa töissä. Äitiyslomat olivat siihen aikaan vain pari viikkoa. Tämä vauva oli syntyessään aliravittu, samoin äiti. Noina vuosina e-pillerit tulivat käyttöön, mutta lääkärit olivat haluttomia niitä määräämään, koska siten kuulemma tyttöjen moraalitaso laskisi. Niin on kyllä tainut käydäkin. Mutta vielä moraalittomampaa on tuollainen vauvojen ja tyttöjen kohtelu.
Sinulla oli muutama erittäin ikävä esimerkki naisten kohtelusta.
Valitettavasti tänä päivänä tilanne ei ole paljoakaan korjaantunut, muuttunut kylläkin. Suomen kasvatus- ja ihmisyyskulttuuri kehittyy todella hitaasti.
Tälläkin palstallakin on "tuomareita", jotka ilman mitään todellista tietoa ja ilman mitään inhimillisyyttä tuomitsevat kaikki äidit , jotka ovat joutuneet luovuttamaan lapsensa pois, ja samaan hengenvetoon leuhkivat, kuinka hyviä kasvattajia ovat.
että naisen, joka adoptoi toisen lapsen täytyy kompensoida huonommuudentunteita aliarvostamalla ja arvostelemalla biologisia äitejä. Nostaa itsensä sädekehäiseksi auttajaksi ja kaiken osaajaksi. Biologisia äitejä taas painetaan alas ja jätetään auttamatta kaikkien niiden taholta, jotka kokevat kateutta siitä, että näillä on lapsia. On kummallista, että biologisen äidin biologinen lapsi on muille arvoton, mutta jos tämä lapsi muuttuu adoptiolapseksi, hän kohoaa oitis arvoon arvaamattomaan. Heti kun hänet on otettu pois kilpailevalta naaraalta. Apinoita olemme. Ymmärrän kyllä kuinka suuri on adoptoivan äidin lapsettomuuden tuska, mutta joutuuhan sen saman lapsettomuuden tuskan kokemaan sitten se biologinenkin äiti.
Täytyy sanoa että olen aivan toista mieltä.
Ensinnäkin miksi kuvittelet että adoptioäiti kokisi huonommutta ? Mistä ? Eihän biologinen lapsettomuus tee ihmisestä mitenkään vähempiarvoista tai huonompaa.
Paitsi tietenkin niiden silmissä jotka arvioivat ihmistä sillä mitalla - ehkäpä se joilla on biologisia lapsia kokevat että se jolla ei ole, on jotenkin viallinen, huonompi ?
Tai miksi ihmeessä adoptioäti kaipaisi sädekehää päänsä päälle ? Mistä hyvästä ? Että on valmis ja halukas elämään lapsiperheen elämää, haluaa rakastaa ja hoivata lasta. Ei siinä mitään sädekehää tarvita.
Tai miksi adoptiovanhemmalla olisi tarvetta jotenkin painaa alas lapsen biologista vanhempaa ? Miksi ihmeessä ? Omituinen väite.
Minusta tuntuu että asia on aivan päinvastoin: adoptiovanhemmat pyrkivät selittämään lapsilleen että biologinen äiti joutui elämäntilanteesta johtuen luopumaan lapsesta, ei siksi että olisi ihmisenä jotenkin huonompi.
Minusta tuntuu että tällaisia väitteitä esittävä ihminen ei oikein ymmärrä adoptiovanhemmuutta.
Sitä paitsi, ei läheskään kaikki adoptiovanhemmat ole biolapsettomia.
Bioloisen äidin biologinen lapsi muille arvoton...eikähän lapsen pitäisi ensisijaisesti olla arvokas biologisille vanhemmilleen.
lapsestaan ulkoisten (talous) syiden vuoksi.
Maailma ei tosiaan ole tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen paikka.
teikäläisten yksioikoinen ja minänapainen ajattelu ja empaattisuuden puute teissä hirvittää.
Taidat olla vielä "baby". Kirjoituksestasi huokuu heiveröinen elämänkatsomuksesi ja
-kokemuksesi tai sitten olet "Moon oikees, tootta vääräs".
Olen 42 v, perheellinen ja työssäkäyvä, ja ilmaisin mielipiteeni - joka on edelleenkin sama kuin kirjoituksessani :-)
Elämänkatsomukseni (ei uskonnollinen) ihan vamasti näkyy kirjoituksessani, samoin elämänkokemkseni - kuten kaikilla.
En ole pyytänyt - enkä oletakaan - että toiset muuttaisivat omaa mielipidettään samanlaiseksi kuin minä. Totta kai minä koen, että omat mielipiteeni ovat minulle niitä oikeita, samoin kuin toisten mielipiteet heille. Eikös näin koe kaikki ?
Näin jo aikuisena ymmärtää sen että asioista ei tarvitse olla samaa mieltä eikä toisten mielipiteitä tarvitse muuttaa omia vastaaviksi.
Kaikkea voi kuitenkin kyseenalaistaa.
Aloin kiinnostua oikeasta isästäni ollessani noin 12-vuotias ja asuessani kasvatusvanhempieni luona. Äitini ei koskaan halunut puhua isästästäni, mutta löysin hänen kirjeenvaihtonsa, josta myös isäni nimi kävi ilmi. Soitin hänelle nimettömiä soittoja, kun en uskaltanut kertoa asiaani, mutta kuulinpahan hänen äänensä. Kerran sitten soitin ja esittelin itseni ja asiani. Hämmästykseni oli suuri, kun hän halusi tavata minut. Hän oli mennyt pian syntymäni jälkeen naimisiin ja saanut kaksi lasta ja oli edelleen avioliitossa. Heidän perheessään oli keskusteltu minusta. Niinpä sitten tapasin isäni ja keskustelimme. Aivan lopuksi hän kysyi minulta voisinko hyväksyä hänet isäkseni. Se tuntui mahtavalta. Tutustuin myös hänen perheeseensä, joka vaikutti tosi mukavalta. Aikaa myöten yhteydenottomme harvenivat ja hän kuoli noin 20 vuotta sitten. Oli kuitenkin mukava tavata hänet, vaikken tuntenut häntä isäkseni, kuten en äitiänikään. Minulla oli hyvät kasvatusvanhemmat, joiden luona olin parin kuukauden ikäisestä lähtien.
Olin varautunut vaikka minkälaiseen vastaanottoon ensi kontaktin yhteydessä, mutta onneksi se sujui odotukset ylittäen. Kasvatusvanhemmilleni en tohtinut koskaan kertoa bioisäni tapaamisesta.
Jos olet 18 täyttänyt sinulla on oikeus saada äitisi tiedot itsellesi, jos tiedät sinun adoptiotasi hoitaneen järjestön (PE-LA yms.) ota yhteyttä sinne heillä on tieto ja taito he voivat ottaa ensin yhteyttä äitiisi ja yrittää hoitaa tapaaminen ja yhteydenotto "pehmeästi". Äidilläsihän voi olla uusi perhe joka ei esim. tiedä olemassaolostasi mitään, mutta olen varma että hän on ikävöinyt sinua koko olemassa olosi ajan joten yritä tavoittaa hänet itsesi eheytymisen kannalta jos tunnet sen tärkeäksi.
Itsekin tietysti voit tavoittaa jos nimen tiedät. Neuvon kuitenkin että ehkä kirje on parempi lähestymistapa kuin puhelinsoitto. On nämä niin tunneasioita että puhelimessa voi mennä ns. lukkoon ja voit ymmärtää tunnekuohun väärin.