efexor ja raskaus

olen efexoria syönyt yli 2 vuotta, mielenterveysongelmat alkavat pikku hiljaa olemaan selvitetty ja uskon mieltäni parantavan enemmän terapia kuin lääkkeet.

lapsi olisi haaveena saada. ilmeisesti efexorissa on jotain, joka estää alkion selviytymisen ainakin jossain määrin. joten lääkkeen käytön lopettaminen olisi edessä.

onko täällä muita efexorin ex-käyttäjiä, jotka ovat tulleet ihan ok raskaaksi, kun on lopettanut lääkkeiden käytön?
144155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

On hyvä jos pää on selvitetty, ennen kuin vauvaa aletaan hankkimaan. Ole varma myös siitä, että jaksat vauvaa 18v

Äänestä

En tiedä tuosta efexorin vaikutuksesta alkion selviytymiseen tms, mutta sen tiedän että kannattaa lopettaa sen käyttö ewnnen lapsen syntymää (tietty jollain muulla keinolla koittaa selättää masennus/mielenterveysongelmat, sullahan ne tais alkaakin olla ok), koska efexor saattaa vaikuttaa kykyysi hoitaa lasta. mun lähipiirissä on 3 ihmistä, jotka ovar kyseistä lääkettä käyttäneet ja kaikiklla se on vaikuttanut niin, ettö tulee tosi välinpitämättömäksi. Eivätkä sitä välttämättä itse huomaa. yhden henkilön kohdalla ero oli heti nähtävissä kun lopetti efexorin käytön. Heti väheni alkoholin käyttö ja heti alkoi ottaa vastuuta elämästään, kun aiemmin oli vain sekoillut, ei välittänyt mistään eikä kenestäkään.

En tiedä, ehkä tuo lääke ei kaikille aiheuta samanlaisia oireita, mutta itselle on tullut niin viha päälle tuota valmistetta kohtaan, kun olen nähnyt ihmisten sen takia kärsineen. Mutta siis jossain tilanteessahan lääkkeet on ainoa vaihtoehto. Niiden käyttöä vaan pitäisi harkita tarkkaan. Suositteluisin joka tapauksessa ennen raskautta hankkiutumaan lääkkeestä eroon osaavan ammattiauttajan avustuksella. Yhtäkkiähän noin riippuvuutta aiheutrtavaa lääkettä ei kannata lopettaa, voi vaan ongelmat palata/pahentua. Mutta tsemppiä raskautumiseen lääkkeen poisjättöön!

Äänestä
  • "Antidepressantit eivät aiheuta varsinaista riippuvuutta, erilaisia oireita äkillisen pitkäaikaisen lääkityksen lopettamisen jälkeen on raportoitu."

    "Hoidon lopettamisesta aiheutuvia oireita on todettu masentuneissa potilaissa. Äkillisen hoidon keskeytymisen, annostuksen pienenemisen tai venlafaksiinin annostelun asteittaisen alenemisen eri annoksilla on todettu olevan yhteydessä uusien oireiden ilmenemiselle. Näiden oireiden frekvenssi lisääntyi annostason lisääntyessä ja hoidon keston pidentyessä. Raportoituihin oireisiin kuuluu ahdistuneisuus, agitaatio, sekavuus, ripuli, huimaus, kouristukset, suun kuivuminen, väsymys, päänsärky, tinnitus, hypomania, unettomuus, pahoinvointi, hermostuneisuus, parestesiat, unihäiriöt, hikoilu ja oksentaminen. Kun tällaisia oireita ilmeni, ne olivat tavallisesti hoitoa rajoittavia, mutta muutamilla potilailla oireet jatkuivat useita viikkoja. Antidepressanteilla keskeytyksestä johtuvat vaikutukset ovat hyvin tunnettuja ja siksi on suositeltavaa että Efexorin annostusta muutetaan asteittain ja että potilasta monitoroidaan. Annostuksen alenemiseen tarvittava aika voi riippua annoksesta, hoidon kestosta ja yksilöstä."

    Eli siis suomenkielellä, Efexor aiheuttaa harvoin riippuvuutta! Yleinen suositus on että lääke lopetetaan asteittain jos käyttö on jatkunut säännöllisenä enemmän kuin 6 viikkoa, mutta itse töissä niin usein nään tämän lääkkeen käyttäjiä ja sitä että se lopetetaan ns. seinään eikä siitä koskaan ole potilaille mitään haittaa tullut. Tosin näitä Efexorin haittavaikutuksia ja lopetuksen mahdollisesti aiheuttavia oireita on joskus vaikea erottaa masennuksen oireista.

    "Kliininen kokemus valmisteen käytöstä raskausaikana on rajoitettu. Eläinkokeissa on todettu sikiön painon ja koon pienenevän sekä sikiön eloonjääneisyyden alenevan, koska venlafaksiinilla on todennäköisesti toksinen vaikutus kantavaan naaraaseen. Ennen lisäkokemuksen saamista Efexoria ei saa käyttää raskausaikana kuin vasta perusteellisen harkinnan jälkeen. Mikäli venlafaksiinia käytetään synnytykseen asti tai hiukan ennen synnytystä, tulee hoidon lopettamisesta vastasyntyneelle aiheutuneet vaikutukset ottaa huomioon.
    Venlafaksiini ja O-desmetyylivenlafaksiini erittyvät äidin maitoon. Koska on mahdollista että vauvaikäisille aiheutuu haittavaikutuksia Efexorista, on ratkaistava lopetetaanko imetys vai Efexor-hoito ottaen huomioon Efexor-hoidon tärkeys äidille."

    ^^Siinä ap:lle hieman miettimisen aihetta. Keskustele ehdottomasti lääkärin kanssa asiasta. Mä en itse henk.koht. käyttäisi lääkettä yrityksen tai raskauden aikana vaikka lääkäri näyttäisikin vihreää valoa. Mutta toivottavasti selvisi jotain. Netistä tietoa löytyy mahdottoman paljon kaikesta jos vaan jaksaa kaivaa. Ja tämmöset asiat kyllä kannattaa lääkärin kanssa keskustella läpi aina. Ei kukaan potilas voi itse päättää lääkkeiden lopettamisesta tai edes kontrolloida sitä. Toivottasti ap tajuaa asian että oireet voivat paheta raskauden aikana tai hetikin lääkkeen lopettamisen jälkeen. Ja potilas ei sitä välttämättä itse edes huomaa. =)
    Onnea yritykselle!!

    Äänestä

  • Lady_Me kirjoitti:

    "Antidepressantit eivät aiheuta varsinaista riippuvuutta, erilaisia oireita äkillisen pitkäaikaisen lääkityksen lopettamisen jälkeen on raportoitu."

    on kyllä mitä vierotusoireita efexorin poisjättö aiheuttaa.. ne ovat epämiellyttäviä todellakin. aion lääkärin kanssa puhua, että kokeilen lääkkeen vähentämisen kautta efexoreista eroonpääsyä, koska todellakin ovat kalliita ja ei hyvä, jos yrittää raskautta.

    uskon kyllä selviytyväni ainakin raskausajan, jos sinä aikana esiintyy pahoja oireita, niin voinhan lääkitystä jatkaa sitten lapsen syntymän jälkeen, joka tietty tarkoittaa sitä, että omalla maidolla ei lasta voi ruokkia.

    mutta katsoo nyt. kiitän vastauksista :)

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Itse lopetin efexorit kaksi viikkoa ennen e-pillereiden poisjättöä. Otin joka toinen päivä vain lääkkeen ja sitten lopetin kokonaan. Yritän nyt suoraan tulla raskaaksi, koska en voi olla varma, kuinka kauan kestän ilman lääkitystä. Edellisillä kerroilla olen 6 kk jälkeen yrittänyt itsaria. nyt yritän sinnitellä sinne asti, että saan vauvan puksautettua maailmaan ja sitten aloitan lääkkeet uudestaan. Ja jos ei masennus uusiudu, niin sittenhän voin vielä imettääkin.

    Äänestä

Täällä kans syöty Efexoria pari vuotta. Nyt todettu tarpeettomaksi, muu lääkitys on kohdallaan ja lopettelen Efexorin käyttöä. Meille on tulossa marraskuussa ns yllätysvauva, vaikka oltiin siis jo päätetty että yritys alkaa kun kaikki muu on saatu kuntoon... nyt sitten raskauteni on ihan alkumetreillä ja Efexor annostusta ajettu alas kolmesta 75mg- kapselista ensin viime viikolla kahteen ja nyt sitten tänään yhteen. Seuraavalla viikolla enää puolikas ja sitten loppuu vihdoin.

Kun tiputti kolmesta kahteen kapseliin niin ei tuntunut missään, ehkä vähän väsytti (tai sitten johtui raskaudesta), mutta tänään kun otinkin yhden kahden sijaan niin koko päivän ollut sähköiskuja ja heikotusta. Mietin että vaikuttavatko nämä vieroitusoireet jotenkin lapseen, tietääkö kukaan? Lääkärin mielestä ok jos ihan raskauden alkumetreillä vielä syö Efexoria ja vähentää pikkuhiljaa. Muu lääkitykseni on myös kuulemma turvallinen. Eli Throxin ja Pertriptyl.

Äänestä
  • Erilaisia neuvoja näköjään eri lääkärit antaa, sillä mun hoitava lääkäri nimenomaan sanoi ettei missään tapauksessa saa käyttää efexoria ollenkaan raskauden aikana, et se on äärettömän vaarallinen sikiölle ja voi aiheuttaa suuriakin kehitysvaurioita jos sitä syö. No, tosin mul ei tuota lääkettä olekaan mut kun tuli vaan puhe noista lääkkeistä yleisesti ni sano et se tiedetään et raskaana ollessa ei efexoria saa käyttää tai jos joutuu käyttää ni sit pitää valmistella äiti siihen mahdollisuuteen et lapsi ei synny terveenä..mut no joo, näin vaan mulle sanottu.

    Mut toki varmaan se lääkäri on sit perillä mitä sanoo mut ihmettelen vaan noin eriäviä mielipiteitä..

    Äänestä

  • mie vaan kirjoitti:

    Erilaisia neuvoja näköjään eri lääkärit antaa, sillä mun hoitava lääkäri nimenomaan sanoi ettei missään tapauksessa saa käyttää efexoria ollenkaan raskauden aikana, et se on äärettömän vaarallinen sikiölle ja voi aiheuttaa suuriakin kehitysvaurioita jos sitä syö. No, tosin mul ei tuota lääkettä olekaan mut kun tuli vaan puhe noista lääkkeistä yleisesti ni sano et se tiedetään et raskaana ollessa ei efexoria saa käyttää tai jos joutuu käyttää ni sit pitää valmistella äiti siihen mahdollisuuteen et lapsi ei synny terveenä..mut no joo, näin vaan mulle sanottu.

    Mut toki varmaan se lääkäri on sit perillä mitä sanoo mut ihmettelen vaan noin eriäviä mielipiteitä..

    erikoislääkäri sinulle kertoi SNRI-lääkkeen vaarallisuudesta raskausaikana? Mainiten vielä sen olevan äärettömän vaarallinen..

    Jos sinulla ei ole kyseistä lääkitystä niin miten se sitten tuli ihan sattumoisin esille? Kävittekö te sitten samalla kaikkien muidenkin lääkeryhmien lääkkeet lävitse? Ettette pelkästään SNRI-lääkkeitä?

    Se ettei lääkettä suositella raskausaikana ei ole sama kuin ettei sitä voisi käyttää raskausaikanakin, harkinnan mukaisesti.

    Tämä äärettömän vaarallinen ja tämä: "jos joutuu käyttää ni sit pitää valmistella äiti siihen mahdollisuuteen et lapsi ei synny terveenä..mut no joo, näin vaan mulle sanottu."..olisi tosiaan mielenkiintoista tietää minkä alan erikoislääkäri on moista suustaan päästellyt.

    Itse olen työskennellyt mm. Teratologisessa tietopalvelussa, suosittelisin sinulle sinne soittoa ennen uhkakuvien maalailua.

    Äänestä

  • sh. kirjoitti:

    Ja vielä nimenomaan tämän alan erikoislääkäri. Siis nuo sanat ei todellakaan ole omasta päästäni keksittyjä vaan hän ne nimenomaan minulle sanoi. Ja samalla myöskin sanoi ettei mitään masennuslääkkeitä ylipäätänsä pitäis käyttää raskauden aikana. En sit tiedä onko hän väärässä vai mitä mut niinkuin sanoin ni näköjään on niin montaa mielipidettä kun on lääkäriäkin..

    Ja eihän se nyt sitä tarkoita et vaik ite ei tuota kyseistä lääkettä käytä etteikö siitä voisi puhua? Lääkäri vaan sattu kysymään et tiedänkö tämän lääkkeen ja sit kertoi miten tämä lääke vaikuttaa esim.raskausaikana..

    Eli kyllä, lääkärisi ON väärässä. Minua hoitaa mm. HUSin psykiatrisen poliklinikan johtava ylilääkäri (sekä sit erikseen vielä oma psykiatri ja muuta hoitotiimiä) koska mulla on niin erikoinen paniikki-ahdistuneisuushäiriö ja hoitoa on jatkettu jo viitisen vuotta eri lääke- sekä terapiahoitoja yhdistellen. Vihdoin on oikea hoito löytynyt ja mm. Efexoria lopetellaan. Nyt syön enää puolikasta kapselia, viikolla 5 eikä verenkiertoni ole vielä yhdistynyt alkion kanssa joten ihan suurta riskiä ei heidän mukaansa ole kun lääke ehditään lopettaa ennen kuin alkio siirtyy ruskuaispussista verenkiertoon.

    Lääkärien kertomaa:

    - kaikkien lääkkeiden kanssa pitää lääkärin erikseen pohtia, onko hyötysuhde juuri siinä tapauksessa mahdollisia riskejä suurempi. Esimerkiksi jos potilas saa kohtauksia ilman lääkettä, joista olisi sikiöllekin enemmän vaaraa kuin lääkkeestä.

    - On olemassa lääkkeitä, joita ehdottomasti EI saa raskauden aikana käyttää, jolloin lääkäri määrää turvalliseksi todetun (eli vanhan lääkeen, josta on tiedossa vuosien tutkimustuloksia)

    Minulla on esimerkiksi ahdistukseen pieni annos Pertriptyliä, joka on yleinen mm. raskauden aikaisen, sekä jälkeisen masennuksen hoidossa (tosin yleisimmin vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen).

    Minulla on miltei viikoittain verikokeita, sisätutkimuksia sekä myöhemmässä vaiheessa myös ylimääräisiä ultra-, sekä lapsivesitutkimuksia varmistamassa, että kaikki menee hyvin.

    Luotan olevani hyvissä käsissä ja tiedostan riskit. Näin raskauden alkuviikoilla äidin terveys kuitenkin on etusijalla, vaikka pienestä tietty kannetaan myös huolta.

    Äänestä

  • mie vaan kirjoitti:

    Ja vielä nimenomaan tämän alan erikoislääkäri. Siis nuo sanat ei todellakaan ole omasta päästäni keksittyjä vaan hän ne nimenomaan minulle sanoi. Ja samalla myöskin sanoi ettei mitään masennuslääkkeitä ylipäätänsä pitäis käyttää raskauden aikana. En sit tiedä onko hän väärässä vai mitä mut niinkuin sanoin ni näköjään on niin montaa mielipidettä kun on lääkäriäkin..

    Ja eihän se nyt sitä tarkoita et vaik ite ei tuota kyseistä lääkettä käytä etteikö siitä voisi puhua? Lääkäri vaan sattu kysymään et tiedänkö tämän lääkkeen ja sit kertoi miten tämä lääke vaikuttaa esim.raskausaikana..

    on lääkäri ei puhunut läpiä päähänsä! Siis minkä alan? Psykiatriko vai gynekologi?

    "Ja samalla myöskin sanoi ettei mitään masennuslääkkeitä ylipäätänsä pitäis käyttää raskauden aikana. " puppua!

    "En sit tiedä onko hän väärässä vai mitä mut niinkuin sanoin ni näköjään on niin montaa mielipidettä kun on lääkäriäkin.." Kyllä, kyllä hän on ollut väärässä!

    Eli siis mikä sen lääkärin erikoisala on?

    Äänestä

  • psyk.esh. kirjoitti:

    Eli olet sitten keskustellut kliiniseen farmakologiaan erikoistuneen lääkärin kanssa? Näin oletan. Oletanko oikein?

    Äänestä

  • psyk.esh. kirjoitti:

    on lääkäri ei puhunut läpiä päähänsä! Siis minkä alan? Psykiatriko vai gynekologi?

    "Ja samalla myöskin sanoi ettei mitään masennuslääkkeitä ylipäätänsä pitäis käyttää raskauden aikana. " puppua!

    "En sit tiedä onko hän väärässä vai mitä mut niinkuin sanoin ni näköjään on niin montaa mielipidettä kun on lääkäriäkin.." Kyllä, kyllä hän on ollut väärässä!

    Eli siis mikä sen lääkärin erikoisala on?

    No tämä lääkäri jonka vastaanotolla olen käynyt on psykiatrian erikoislääkäri. Ja todellakin kyllä luotan häneen sanaansa siinä et jos hän minulle näin kertoo jostain lääkkeestä niin pidän sitä tietoa kyllä silloin ihan luotettavavana. Olenhan muidenkin lääkäreiden sanaan voinut luottaa jos on tullut kyse jonkin tietyn lääkkeen käytön soveltumisesta raskauden aikana. Kyllä usein tulee aina vastaus että kun edes yrittää tulla raskaaksi niin mitään lääkettä ei näköjään tulisi käyttää, toki joissain tilanteissa on voinut olla toisenlainen mielipide mut tällä hetkellä en kyl uskalla käyttää mitään lääkkeitä koska niin on peloteltu kaikilla ongelmilla mitä lääkkeistä voi aiheutua sikiölle (vaikken ole raskaana mutta kun mahdollisuus on et voin tulla millä hetkellä hyvänsä raskaaks)

    Ainut lääke mitä voin käyttää turvallisesti esim. kipuun on panadol. Ja se onkin sitten ainut lääke mitä ylipäätään käytän, buranan lopetin samantien kun aloitettiin yrittäminen, siinä kun kuulema suuri keskenmenon riski.

    ole se paras infon antaja kun on kyseessä lääkkeet ja raskaus-yhdistelmä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mitä pitäis tehdä kirjoitti:

olen efexoria syönyt yli 2 vuotta, mielenterveysongelmat alkavat pikku hiljaa olemaan selvitetty ja uskon mieltäni parantavan enemmän terapia kuin lääkkeet.

lapsi olisi haaveena saada. ilmeisesti efexorissa on jotain, joka estää alkion selviytymisen ainakin jossain määrin. joten lääkkeen käytön lopettaminen olisi edessä.

onko täällä muita efexorin ex-käyttäjiä, jotka ovat tulleet ihan ok raskaaksi, kun on lopettanut lääkkeiden käytön?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu