Nyt järkevyyttä Sipoo

tappisilmä

Helsinki pyytää Sipoota selvittämään mahdollisuutta siirtää Malmin lentokenttä Savijärvelle.
Miksi ei Sipoo voisi hyvässä hengessä ja yhteistyöhaluisena Helsingin kanssa asiaa tutkia?
Nyt olisi oiva tilaisuus osoittaa joustavuutta ja neuvottelutaitoja. Pitäisi tehdä kaikki mahdollinen, mikä on hyödyksi tämän hetkisen rajakiistan selvittämiseksi. Molemmin puolinen myönteinen suhtautuminen ei ainakaan ole pahasta.

Malmin lentokenttää kun ajatellaan vaikkapa Savijärvelle, niin on muistettava, että se ei tule laajuudeltaan olemaan läheskään nykyisen kentän kokoinen. Nykyinenhän on aikoinaan rakennettu matkustajaliikenteelle soveliaaksi. Totta tietenkin on, että -30-40 luvuilla oli koneetkin pienempiä mitä nykyisin, mutta huomattavasti suurempia mitä pienkoneet, joiden kiitorataa ja huoltohalleja suunnitellaan siirrettäväksi pois Helsingistä.

Nyt pitäisi ottaa lusikka kauniisti käteen ja osallistua rakentavasti tähän kriisiin, joka kukkii Sipoon ja Helsingin välillä. Ei myöskään olisi kovinkaan häpeällistä tehdä vastatarjous Helsingille ja luovuttaa maata jonkin verran luoteis-Sipoosta. Niiltä kulmin, missä ei asukkaita kovin montaa ole. Rannoista, Karhusaaresta on mahdollisimman kauan pidettävä kiinni.

Myös me Sipoon asukkaat, meidän pitäisi jo pikku hiljaa ymmärtää tämä maailman meno ja innolla osallistua sen kehitykseen ja unohtaa kaikenlainen näpertely ja iän ikuinen vastaan paneminen.

6

1030

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • edcolt

      Olen samaa mieltä. Eiköhän unohdeta entiset kyräilyt ja aletaan elää.

    • paremminkin

      Lentokentänhän voisi ottaa mikä tahansa kunta jos Malmin kenttä lopetetaan. Eiköhän tuo lopettaminen se suurin ongelma ole kun helsinkiläiset itse eivät pääse siitä yhteisymmärrykseen vaan näpertelevät lähes päivittäin tuolla suosikkiaiheellaan.

      Tämä maailma pitää muuten sisällään melkomoisen joukon erilaisia besserwissereitä, joille on suotu poikkeuksellinen ominaisuus lähes ainoana ihmisenä maailmassa "ymmärtää maailman menoa".

      Jos Sipooseen tehdään lentokenttä ei sitä varten tarvitse mitään rajansiirtoja tehdä. Onhan niitä lentokenttiä ympäri Suomea ilman että Helsinki siellä maata omistaa.

      • yksi besswiss

        Miten vaan, tuli rajansiirto tai ei, niin kyllä kentän siirrosta voi neuvotella. Helsinkihän ei siihen joukoissaan pysty.

        Ei yhdestä kentästä Savijärven soilla ja metsissä mitään haittaa olisi. Ampumarata se vasta äänekäs on. Minkähänlainen haloo siitä syntyisi, jos sitä alettaisiin vaatimalla vaatia lopetettavaksi.

        Nyt vaan kaikki änkyrä-sipoolaiset itsetutkiskelukursseille. That´s it.


    • niin minäkin

      Kiva juttu, voi lasten kanssa käydä katsomassa lentokoneita. Tosi hieno asia.

      • löytyä

        Malmin kentän tulevaisuuden suhteen pitäisi tapahtua pieni liikahdus oikeaan suuntaan enemmänkin Helsingin päättäjien keskuudessa, jossa on kasapäittäin jääräpäisiä kannattajia ja vastustajia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe