HÄKKILINTU

äitini ei laske minua ikinä minnekkään ja aina sen jälkeen kun olen saanut isäni puolelleni suostuttelemaan äitiäni hän laskee minut menemään mutta aina sen jälkeen kun joskus olen johokin päässyt hän kohtelee minua kuin saastaa. en tiedä mistä tämä johtuu mutta sellaista se on ollut aina kaikkien 15 vuoden aikana jotka olen elänyt ja en ole kuin koko sinä aikana vain kadehtia ystäväni rentoa ja ymmärtäväistä perhettä etenkin hänen äitiään johon vaihtaisin mieluusti omani.
2728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

OLE ONNELLINEN ETTÄ SINUSTA VÄLITETÄÄN. NYKYÄÄN LIIANKIN VAPAA KASVATUS AIHEUTTAA KOKO AJAN KAAOSTA. EMME TIETENKÄÄN VOI VARJELLA TEITÄ NUORIA MAAILMAN PAHALTA. OMA JÄRKENNE PITÄISI AUTTAA JA MAAILMA ON VIELÄ AVOIN SINULLEKIN. SUREN PARHAILLAAN YSTÄVÄTTÄRENI NUORTA JOLLE VAPAASSA KASVATUKSESSA TEHTIIN ENSIMMÄINEN ABORTTI NELJÄTOISTAVUOTIAANA. LOPPUA EI OLE ENÄÄ NÄKYVISSÄ KAIKKI PAHUUS KAATUU TÄMÄN NUOREN ÄIDIN HARTIOILLE. ÄITI ON NS KUNNON KANSALAINEN.

Äänestä
  • ei minusta kun vaikka aina kun olen ollut kavillani kylässä kohtelu on kaikkea muuta kuin kunnioitettavaa. hän rankaisee minua siitä että en halua olla pelkästään hänen kotiorjansa vaan elää hiukan vapaammin enkä lyhyessä lieassa. ja kotiin palattuani hänen rankaisu toimiinsa kuuluu pakottaa minut tekemään aivan kaikki hänen työnsä kun hän vahtii vierestä ja on puhumatta minulle ja jos hänen jotain pitää sanoa hän tekee sen huutamalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lidle manga girl kirjoitti:

äitini ei laske minua ikinä minnekkään ja aina sen jälkeen kun olen saanut isäni puolelleni suostuttelemaan äitiäni hän laskee minut menemään mutta aina sen jälkeen kun joskus olen johokin päässyt hän kohtelee minua kuin saastaa. en tiedä mistä tämä johtuu mutta sellaista se on ollut aina kaikkien 15 vuoden aikana jotka olen elänyt ja en ole kuin koko sinä aikana vain kadehtia ystäväni rentoa ja ymmärtäväistä perhettä etenkin hänen äitiään johon vaihtaisin mieluusti omani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu