Siivouksesta

päätinpä kertoa oman mielipiteeni siivousalalla työskentelystä. olen nyt työskennellyt 1,5 vuotta siivoojana erään siivousfirman yhdessä suurimmista asiakaskohteista. tätä ennen opiskelin kaupallista alaa ammattikorkeassa, kunnes alkoivat opiskelut tökkiä sen verran, että päätin lähteä motivaatiota kasvattamaan tuohon raskaaseen työhön.välivuosi siis... Koulutusta minulla ei ole minkäänlaista siivoustyöhön, mutta yllätyin todella positiivisesti siitä, kuinka palkitsevaa tuo työ saattaa parhaimmillaan olla. olen alusta asti saanut paljon kiitosta sekä työnantajafirmaltani että asiakaskohteesta. kiitosta olen saanut ripeydestä, asenteesta ja hyvästä tuloksesta totta kai. tämä kaikki on miellyttänyt totta kai paljon, vaikka olen koko ajan tiennyt, etten todellakaan tule tälle alalle jäämään. minun oli kai helppo motivoida itseni tekemään työni hyvin, koska tiesin, että työn loppumisen jälkeen saan taas suunnata energiani opiskeluun. Työn väliaikaisuuden vuoksi minun on ollut helppo myös ummistaa silmäni niin monilta epäkohdilta, jotka siivoojia koskettavat; huono palkka työn raskauteen verrattuna sekä olematon arvostus yleensäkin siivoojia kohtaan. (vaikka asiakaskohde, jossa työskentelen, osaa kyllä siivousta arvostaa) asiakaskohteessamme työskentelee myös koulutettuja siivoojia, jotka kyllä jaksavat korostaa paremmuuttaan meihin kouluttamattomiin nähden. mutta missään tuo koulutus ei ainakaan vielä ole näkynyt; asennetta työn hyvin suorittamiseen ei ole alkuunkaan, työn jälki huonoa, huolimattomuutta, paljon sairaslomia yms epämääräisiä poissaoloja. Että eipä sillä tutkinnolla paljon tulosta tehdä, jos oma motivaatio on kadoksissa. Itse palaan kohta koulun penkille, mutta olen todella kiitollinen tästä puolestatoista vuodesta, jotka olen tähän ammattiin saanut tutustua. sillä kun itse joskus istun toimistossa tietokonetta näpyttelemässä, osaan arvostaa miljoona kertaa enemmän siivoojaa, joka kiireessä yrittää minunkin työpisteeni siivota niin hyvin kuin mahdollista.
1577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hienoa, että olet jaksanut puurtaa tässä siivoojan työssä välivuotenasi. Myöhemmin sinun on helpompi suhtautua tähänkin työhön ja sen tekijöihin, kun olet itse kokemusta siitä hankkinut.

Tähän työhön ei ihan kaikista ole: tarvitaan juuri sitä asennetta. Työ, jonka käsistään päästää, pitää olla laadullisesti moitteetonta. Siivoustyössä se oma asenne ja laatunäkemys näkyy.

Kaikilla ei myöskään ole "siisteyssilmää": pienet roskat eivät kaikkia häiritse. Mutta asiakasta ne häiritsevät. Kaikki eivät tämän vuoksi sovellu tähän tarkkuutta vaativaan työhön.

Ammattiylpeyttä peräänkuuluttaisin siivousalan ammattilaisilta. Varsinkin pitkään alalla olleilta.

Samaa ammattiylpeyttä peräänkuulutan työnantajiltamme - varsinkin siivousliikkeiltä. Halvalla ei saa hyvää. Ei halvalla hinnalla eikä halvalla palkallakaan.

Mikähän firma uskaltautuisi ensimmäisenä mainostamaan parempaa laatua paremmalla hinnalla? 1800 eurolla voisi saada pysyviä ja töihinsä sitoutuneita siivoojia. Nykyisellä 1100 eurolla niitä ei ainakaan pääkaupunkiseudulla saa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


marika279 kirjoitti:

päätinpä kertoa oman mielipiteeni siivousalalla työskentelystä. olen nyt työskennellyt 1,5 vuotta siivoojana erään siivousfirman yhdessä suurimmista asiakaskohteista. tätä ennen opiskelin kaupallista alaa ammattikorkeassa, kunnes alkoivat opiskelut tökkiä sen verran, että päätin lähteä motivaatiota kasvattamaan tuohon raskaaseen työhön.välivuosi siis... Koulutusta minulla ei ole minkäänlaista siivoustyöhön, mutta yllätyin todella positiivisesti siitä, kuinka palkitsevaa tuo työ saattaa parhaimmillaan olla. olen alusta asti saanut paljon kiitosta sekä työnantajafirmaltani että asiakaskohteesta. kiitosta olen saanut ripeydestä, asenteesta ja hyvästä tuloksesta totta kai. tämä kaikki on miellyttänyt totta kai paljon, vaikka olen koko ajan tiennyt, etten todellakaan tule tälle alalle jäämään. minun oli kai helppo motivoida itseni tekemään työni hyvin, koska tiesin, että työn loppumisen jälkeen saan taas suunnata energiani opiskeluun. Työn väliaikaisuuden vuoksi minun on ollut helppo myös ummistaa silmäni niin monilta epäkohdilta, jotka siivoojia koskettavat; huono palkka työn raskauteen verrattuna sekä olematon arvostus yleensäkin siivoojia kohtaan. (vaikka asiakaskohde, jossa työskentelen, osaa kyllä siivousta arvostaa) asiakaskohteessamme työskentelee myös koulutettuja siivoojia, jotka kyllä jaksavat korostaa paremmuuttaan meihin kouluttamattomiin nähden. mutta missään tuo koulutus ei ainakaan vielä ole näkynyt; asennetta työn hyvin suorittamiseen ei ole alkuunkaan, työn jälki huonoa, huolimattomuutta, paljon sairaslomia yms epämääräisiä poissaoloja. Että eipä sillä tutkinnolla paljon tulosta tehdä, jos oma motivaatio on kadoksissa. Itse palaan kohta koulun penkille, mutta olen todella kiitollinen tästä puolestatoista vuodesta, jotka olen tähän ammattiin saanut tutustua. sillä kun itse joskus istun toimistossa tietokonetta näpyttelemässä, osaan arvostaa miljoona kertaa enemmän siivoojaa, joka kiireessä yrittää minunkin työpisteeni siivota niin hyvin kuin mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu