Olen ihmetellyt, miten paljon löytyy Mauri Sariolan henkilökohtaisesti tunteneita ihmisiä nyt, kun hänestä on ilmestynyt elämänkertaromaani. Sellaisetkin jotka tuskin olivat syntyneet Sariolan kuollessa vetoavat tietoon, joka heillä on. Mitä se sellainen tieto on?
Kyllä nyt löytyy
Anniniva
181104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
liittynyt Suomi24 jäseneksi tänään kysyäksesi tätä esittääksesi tämän omituisen kysymyksen kolmeen eri kertaan?
Mitähän jos kertoisit mikä sinua nyt askarruttaa?
Kuka on Mauri Sariola. KIrjaston hyllyssä olen jotain kirjoja plärännyt...ei vaikuta relevantilta kirjailijalta.
Keskinkertainen, jolla oli hyviäkin hetkiä, tosin harvoin. Ruhtinaalliset tulot ja Suuriruhtinaan menot, totesi itse juotuaan rahansa. Rouvan nimellä stuntin avulla tehtiin vuosikausia vielä bisnestä Maurin mentyä edes.
Oletan "kuka oli M S " repliikin olevan kyynistä sarkasmia. Tai sitten olet hyvin, hyvin nuori.
Mauri oli muuten OPS-vapaa pidetty opettaja Perä-Pohjolassa, kunnes kärty kävi ja pätevyyspapereita ruvettiin syynäämään.
Sariolan varhaistuotanto oli oikein laadukasta. Käännetykin lukuisille kielille. Myöhemmin ei niinkään. Taisi äijä leipiintyä.
tai sitten viskiintyä. Siltä välillä Viiskulmassa näytti.
Sariola oli ehdottomasti aikansa ylivoimainen julkkis.Lisäksi hän oli tuottelias kirjailija, jonka tekstit loppuvuosina kärsivät toistosta ja löysyydestä. Sen teki kiire. Rahapula. Mutta kirjoja levisi maailmalle yli 2 miljoonaa kappaletta ja niitä käännettiin tietääkseni yli kymmenelle kielelle, joten ihan tyhjästä miehestä ei ollut kysymys. Sitä minä vaan ihan aluksi kysyin, että mistä nämä julkisuudessa esiintyneet ja lehtiin kirjoittavat ihmiset nyt niin hyvin MS:n tunsivat, eivät siis olleet tuttavia, vaan oikein kamuja ja parhaita kavereita. Sitäpaitsi on lapsellista kysyä, kuka MS oli. Kysyjä tuskin on ihan nuori kuten arveltiin, vaan pelkästään tollo, uskoisin, mutta sellaiseksihan minuakin tässä jo pariin otteeseen on kutsuttu.Tosin mielestäni olen osaamaton, en tolla. Silti olen sitä mieltä, että MS on ansainnut seuransa ja hän on ansainnut elämänkertaromaaninsa. Päiväkirjoista ei ota selvää kirjanoppinutkaan. Pitäisi kuulua sisäpiiriin, ymmärtääkseen merkintöjä. Ja mitä tulee Suruttomaan Sariolaan elämänkerrallisena teoksena, se on hupaisasti kirjoitettu, pitkälle fiktiivinen tai ainakin siloteltu ja surkeimmatkin asiat käännetty huvittaviksi. Sitäpaitsi se vilisee asia- ja nimivirheitä ja Suruton Sariola se on nimeltään siksi, että Waltarilla on Vallaton Waltari. MS olisi kai halunnut olla kirjailijana niin kuin Waltari ja ihmisenä kuten Susikoski, mutta,mutta...
vaan ei kerro. Ja jos kertoisi, se olisikin kovaa kamaa. Teille hyvät lässyttäjät haluaisin sanoa, että älkää nyt viitsikö olla, kun Sariola olisi vain jotain, joka ryömi maton alta. Vikansa siinä jätkässä oli, myönnetään, mutta oli siinä ihmisenä paljon hyvääkin. Ja mitä siihen viinan juontiin tulee, niin lempiharrastus se näyttää olevan suurella osalla Sariolan lukijoistakin, ainakin näistä viesteistä päätellen. Mitä se Annanivakin tarkoitti, että se on viesteissä tyhmäksi vai oliko se tolloksi haukuttu, en minä sellaisia viestejä ole löytänyt? Vahinko, olisivat voineet olla mielenkiiiintoisiakin. Mutta multa menee ohi moni muukin asia, että se siitä. Kirja Sariolan elämästä on ainakin rehellinen, joskin Sariolaa on siinä turhankin hellästi kohdeltu. On siinä silti ikävyyttä ja oveluutta kotitarpeiksi.
Suomen Rikospoliisien Liitto antoi Maurille kunniakirjan tunnustukseksi suomalaisen rikospoliisin työn aidosta kuvaamisesta. Vastaavan tunnustuksen on saanut vain Georges Simenon Pariisin Poliisiyhdistykseltä. Mauri on kuitenkin pannut paremmaksi. Hänelle myönnettiin aikoinaan myös ranskalainen Prix du Roman d´adventures-palkinto ja sekös kiusasi suomalaisia arvostelijoita, jotka olivat vuosikausi yrittäneet painaa Mauria maanrakoon. Niinpä Mauri kirjoitti Esko Laukkona ja kaikki tykkäsivät, arvostelijatkin. Tämä oli omiaan pahoittamaan Maurin mielen, kuten Maksetut viulut elämänkertakirja kertoo.Se kun selvästi osoitti, että kyse ei ollut Maurin teksteissä, vaan häntä painettiin ihmisenä.
Meillä on hänessä ollut hyvä kirjailija ja olen kuullut, että Sariola-Seuran jäsenistökin on melkoisen nuorta ja nuorekasta, joten kirjat purevat vielläkin.
Kun seitkytluvulla Sepän puistossa vartottiin, että Vuorimiehenkadun Alko aukenisi, niin usein sanottiin, että punapään hinnasta vielä puuttuu.
Haetaan kirjailijalta, sanoi joku. Tietysti haettiin ja aina saatiin. Ja kun tämä juttu on alkanut siitä, kuka kirjailijan tunsi, niin minä en tuntenut muuta kuin tämän puolen: Koputa keittiön ikkunaan.Joskus kirjailija oli kiukkusella päällä,ei halunnut tulla häirityksi ja silloin hän saattoi antaa ikkunasta kympinkin parin markan sijasta, mutta sanoi samalla, että ei sitten pariin päivään olla häiriöksi, eikä oltukaan.
Pääsin itse sieltä remmistä pois. Olin vielä melko nuori, saatoin rakentaa elämääni ja tulevaisuuttani. Armoa se oli, ei muuta. Ja vasta kun luin elämänkertakirjan, sain tietää, että kirjailija oli dipsomani. Eli hänellä oli vuoroin rajuja juomakausia ja kuivia kausia. Ilmankos hän ymmärsi meitä holisteja, kun oli itsekin kiertänyt ullakot ja kellarit ja päässyt kuiville. Ja jos kirjailija kerran ja miksen minäkin, niin ehkä moni muukin. Pitää vaan uskoa itseensä, tehdä päätös ja taistella, kyllä Jumala armahtaa. Minullakin on nyt koti, vaimo ja kaksi tyttöä ja kolme lastenlasta. Elämän onni on tässä.
Sariola jo silloin Laivurinrinteen asunnossaan, ensimmäisessä kerroksessa? Siinä, josta oli sopivan lyhyt matka, vain viistosti kadun yli, Viiskulman Primulaan, poronkäristyksen ja viskin pariin?
Anninivalta meinaan. Kun joka kolosta ja kattohuoneistosta löytyy Maukan tunteneita. Ei puutu ku se Putasjärven taksikuski joka häppää hakeen kuskas.
Iisakki-kulta hermostu, vaikket ole päässyt Mauri I Suurta livenä näkemäänkään. Komia ja kovaääninen, mutta mieluummin istuisin kuuluisan runoilijattaren kanssa leffassa kuin Maurin kanssa entisessä Viiskulman Primulassa.
Jos mies on kaksi metrinen ja sata kiloinen, hänet näkee hyvin jopa helsinkiläisissä kapakoissa. Nyt ei kuitenkaan etsitä kapakkatuttavia vaan heitä, jotka todella tunsivat kirjailijan. Ja Pudasjärven Uuno tunsi, kuten elämänkerran ensimmäisestä osasta hyvin tulee ilmi. Tosin hänen ja Sariolan reissuja olisi voinut kuvata värikkäämminkin. Olen kuullut sanottavan, että Pudasjärvellä Mauri Sariolan tunteneista ihmisistä, aikana jolloin hän siellä oli opettajana,Uuno oli ainut jolle kirjailija ei jäänyt velkaa. Kaikki muut jäivät odottamaan saataviaan.
Susikoski noitui sitä, että kaupunki kasvoi, mutta poliisivoimat ei. Tuli itäisiä lähiöitä toinen toisensa jälkeen. Oli Lumikintietä, Keijukaistenpolkua,Kivalterintietä... Ymmärtäähän sen nyt Susikosken. Kunnian mies, joka osasi asiansa, tietysti. Mutta kerran Laajasalossa, joka on myös itäinen lähiö ja missä kirjailija asui,kirjailija, joka olisi halunnut olla Susikoski tuumasi, että paikka sopi hänelle. Hän joi ja joi ne muutkin. Kait se joskus janotti vuorenpeikkoakin... Miehestä en tiedä, mutta hyviä kirjoja se teki, ainakin toisinaan. Mutta niinhän ne muutkin ihmiset työnsä hoitaa. Tänään hyvin, huomenna vähän heikommin. Olen lukenut Sariolaa ja luen mielelläni myös Sariolasta.
Maurio Sariola oli silkkaa rautaa. Samanlainen individualisti kuin nykyään on Reijo Mäki. Paitsi, että Sariola oli stadilainen kun Mäki taas asuu jossain siellä minne aikoinaan haaksirikkoutui mies ja kaksi sikaa kaupunkia perustamaan.
Sariola oli hyvä jätkä, josta kukaan ei tiedä kaikkea, mutta melkoinen lauma aina vähän. Elämänkerta kirja, se maksetut viulut on hyvä. Jos on tarvis tietää Mauri pojasta enemmän, niin pitää nyppiä asia sieltä toinen täältä. Minäkään en muuta tiedä, kun sen, että pari kertaa Tornin Kympissä pelattiin. Oli Setti ja Ennevaara ja joku pankinjohtajakin ja sen yhden nimeä en enää muista. Mauri ei ollut hyvä pelaamaan, mutta into korvasi puutteet. Tosin siinä rahaa paloi ja paljon. Aina hän sitä kuitenkin jostakin sai lisää. Sovitaan nyt kuitenkin, ettei turkulaisia mollata. Sivistyneitä ihmisiä, jotka asuvat entisessä pääkaupungissamme. Ja unohdetaan se sanonta, jossa väitetään, että sivistys lähti Turusta, eikä koskaan enää sinne palannut.
Olen tätä keskustelua seuratessani huomannut, että panin alulle jotain, joka todella on nyt pinnalla ja kiinnostaa ihmisiä. Olen saanut paljon hyviä vinkkejä, joista kiitos. Olen aivan hämmentynyt siitä, millaisia intohimoja puolesta tai vastaan Sariola vieläkin synnyttää. Ja olihan hän tietysti ristiriitojen repimä persoonallisuus eläessään. Jonkun vanhan tutkimuksen mukaan duunarit olivat innokkaimpia lukemaan Sariolaa, joskin häntä lukivat tietysti muutkin. Ja jos vain johtajat ja tohtorit tai profesorikunta, kaupunginjohtajat, kansanedustajat ja muut sellaiset silmäätekevät, joista Sariolan kirjoissa ja erilaisissa lehtiartikkeleissa puhutaan olisivat häntä lukeneet, painokset olisivat olleet vallan surkeita. Olen muuten kuullut, että nykyinen elämänkerta, tämä kaksiosainen, jonka Sarkola on kirjoittanut, saa seurakseen toisenkin. Se taas tulee ns. sotakirjailijalta, puhutaan. Ja paremmaksi pannaan, sanotaan. No, se tulee sitten nähtäväksi. Siihen saakka luetaan Sariolaa ja jutellaan näin palstoilla. Sariolaa käsitellään myös dekkari linkissä.
On hauska huomata, että sellaiset nuoret, jotka eivät ainakaan tunteneet Sariolaa silloin, kun hän eli,tuskin olivat syntyneetkään, ovat nyt niin kiinnostuneita tästä poliisiromanien mestarista. Nuoret lukevat paljon Sariolaa ja olen kuullut, että heitä on liittynyt myös Sariola-Seuraan.
Vaikka oikeutta ei enää muotomääräisesti käydäkkään aivan niin kuin Sariolan eläessä, on hänen kielensä ja juonenkehittelynsä sekä kirjallinen tunnelmansa ihan omaa luokkaa, eikä siihen ole mielestäni yltänyt kukaan muu kuin mahdollisesti Joensuu.