mitä teen

Olen ollut samassa työssä 30 v. Kaikki mennyt ok muuten mutta puolitoista vuotta sitten työkaveri tuli sanoon että asiakas on sanonut hänelle että olen humalassa töissä. Menin suorastaan shokkiin enkä tajunnut mennä puhalluttaan eikä mua sinne käskettykään. Päin vastoin työkaveri lähti ruokatunnille ja jätti minut yksin kassalle. Tein työni loppuun ja viikon päästä oli 2 pomoa paikalla ja hoitoon ohjaus paperit valmiina. En tiennyt pomojen tulosta mitään joten olin täysin yllättynyt. No minut ohjattiin 18 kk hoitoon joka on nyt kärsitty. Tästä eka tapahtumasta kerkesi kulua 3 kk kun taas toinen pomo soitti ja käski lähteä töistä koska en ollut työ kunnossa. Menin poliisilaitokselle ja puhalsin täydet nollat. Miksi mut jätettiin molemmilla kerroilla yksin töihin vaikka epäilivät, että en ollut työ kunnossa?Tämän jälkeen olen käynyt veri kokeissa monta kertaa, eikä yhdessäkään ole ollut viitteitäkään siitä että olisin ottanut jotain. Olin kuulema tehnyt virheen kun en ollut mennyt sairaalalle vaan poliisin luo. Lääkärissä kävin noin 3 tunnin päästä, eli heti kun sain ajan. Hänen mielestään ei ollut mitään valittamista. Kaikki tämä tapahtui vaan noin 2 kk sen jälkeen kun siskoni teki itsemurhan, jonka yli en vieläkään ole päässyt. Täytyy myöntää että oli päiviä että en muista työssä olosta mitään, mutta kun sanottiin että työssä olo auttaa niin yritin. Eikö pomojen olisi pitänyt kutsua luottamus henkilö paikalle kun antavat hoitoon ohjauksen? Minä olin aivan yksin heitä vastaan. Ainoastaan kriisiryhmän työntekijä siskon kuoleman takia tukenani. Tälläkin hetkellä olen sairaslomalla ihan tämän asian takia, ja pelottaa kunhan työt alkaa.
Kerro hyvä lakimies mitä minun pitäisi tehdä tai olisi pitänyt tehdä. Entäs kun meen takaisin töihin ja jos tapahtuu samanlaista, niin mitä minä sitten teen? Miehellenikin kerroin vasta muutama kuukausi sitten ja olen yksin kantanut kaikki. OON AIVAN LOPPU....
Onko tämä työpaikka kiusaamista vai mihin tämä viittaa.Poliisi ja terveydenhoitajakaan ei käsitä tätä. Lisäksi toinen näistä pomoista juoksee sairaalassa kyselemässä asioitani. Alussa ne kävi molemmat. Auta hyvä ihminen.
9720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ota yhteyttä työterveyshuoltoon tai työsuojelupiiriin. Kerro asiat niin kuin ne ovat.
Työpaikkakiusaaminen on rikos, josta vastaa työnantaja.
Myös väärä ilmianto on rikos.

Äänestä
  • Tutkintapyyntö EI ole rikos.

    Äänestä

  • "Ota yhteyttä työterveyshuoltoon tai työsuojelupiiriin. Kerro asiat niin kuin ne ovat.
    Työpaikkakiusaaminen on rikos, josta vastaa työnantaja.
    Myös väärä ilmianto on rikos. "

    Myös minusta on tehty perätön ilmianto mutta koska _viranomainen_ on sen jo uskonut, ei oikein taida mahtaa mitään, eihän ne ikinä myönnä väärässä olleensa.

    Epäilen että jos olet jo hoitoon mennyt (ei-juoppona, ainakin on tehonnut ? vai menikö hermot hoidosta ja..) niin voi olla hankala juttu.

    Yritä toki silti, eihän tuossa mitään menetettävääkään ole, kun sinua ei sentäs rikoksesta syytetty kuten mua, joten ei ole mikään häpeä tms. mennä oikeuteen jne.

    Äänestä

...

Äänestä

Mietippä kannattaisiko turvautua lakimies apuun ja ottaa asianajaja sekä tehdä asiasta valitus käräjäoikeuteen...

Äänestä

olen yrittänyt jo kaiken mahdollisen. Työterveyshuollon sekä ammattiliiton mutta mistään ei ole apua. Poliisi on ollut kaikkein eniten asiasta kiinnostunut. Kiitos hirveesti kaikista neuvoista. Oliskohan palstalla ketään lakimiestä joka tietäis noista pykälistä?????

Äänestä

Eikö tosiaan löydy ketään kuka voisi neuvoa minua tässä asiassa.Mulla ei todellakaan ollut mitään ylimääräisiä aineita veressä kummallakaan kertaa.
Ainoastaan ajatukset olivat siskon kuolemassa.
En ole yhtään ainoaa päivää ollut pois töistä minkään itseaiheuttaman asian takia. Takana kuitenkin pitkä työputki. Vaikeudet alkoi heti pomon vaihduttua.

Äänestä
  • Ihan ensin: VOIMIA SINULLE!!

    Minua puistattaa se, että 30v samassa talossa työskennellyttä ihmistä kohdellaan näin! Kertoo hirveästi siitä moraalista jota työnantaja noudattaa.

    Kaikki merkit viittaavat siihen että työnantajasi antaa nyt olettamusten mennä faktojen edelle.Tiedän että ei ole tavallista avautua yksityisasioistaan työpaikalla, ja mikäli näin on, työnantaja vetää omat johtopäätöksensä asian tiimoilla.

    Se ISO kysymys onkin: Vaikka asia selviäisikin, oletko TODELLA valmis työskentelemään näiden ihmisten kanssa? Vaikka se kohtuutonta onkin, yksi ratkaisu on vain lähteä kävelemään.Minun perspektiivissäni sinua on aiheetta loukattu, sekä sinun yksityiselämääsi on tongittu.Ne ovat asioita jotka eivät häviä, vaikka epäkohdat selviäisivätkin!!

    1. Kerää kaikki faktatieto asiasta. Lääkärien epikriisit, lausunnot, yms.
    2. Hanki itsellesi Psykiatrin lausunto tilastasi, josta selviää mm. sinua vaivaava siskosi poislähtö.
    3. Ota yhteyttä oikeusaputoimistoon, ja käy paperit läpi oikeusasiamiehen kanssa, ja laita juttu vireille mikäli näette tähän syyn.
    4. Vaikka juttua ei nostettaisikaan, voit esitellä Psykiatrin lausunnon työnantajasi ylemmälle johdolle, samalla ilmoittaen että et tule hyväksymään jatkossa ainuttakaan aiheetonta ilmiantoa.Jos nyt aiot silti työpaikallesi jäädä.

    Meillä kaikilla on ihmisarvo. Tämä monasti unohtuu organisaatioissa, joissa tähdätään maksimaaliseen tuottavuuteen ja tehokkuuteen.Joskus tämä "piiskaaminen" voi tosiaan mennä pahasti yli, juuri kertomasi tarinan tyyliin. Älä anna näiden polkea ihmisarvoasi!!

    Toivottavasti orastava kevät ja aurinko tulee saamaan sinunkin mielesi iloiseksi! Koita jaksaa!

    Äänestä

  • myös sorsittu kirjoitti:

    Ihan ensin: VOIMIA SINULLE!!

    Kiitos rohkaisevasta kirjoituksesta. Olen ollut välillä töissä, mutta olen siellä sillai että en puhu työkavereiden kanssa mitään ylimääräistä. Siskon kuolemasta puhuin työkaverille heti tapahtuman jälkeen koska kriisiryhmässäkin sanottiin että puhuminen auttaa. Siskoni lähti täältä omasta halustaan.Tälle työkaverille avautuminen olikin eka virhe.Hän nimittäin meni terveyden hoitajan luo ja kertoi minun suunnittelevan itsetuhoa ja oli kertonut paljon muutakin minusta sellaisia asioita jotka ei pitäneet paikkaansa. Tämän sain selville kun uhkasin hoitajaa virkavallalla jotka olisinkin pannut asialle jos ei olisi kertonut. Nyt olen sairaslomalla. Saan nukuttua öisin noin neljä tuntia, rintakipu vaivaa ja olen saanut siihen nitrot. Saa nähdä kauanko jaksan? Voi kun entinen pomo olisi jatkanut vielä niin näitäkään ei olisi tapahtunut. Heti kun tuli uusi nämä alkoi. Pomoissa on eroja. Mutta luottamus on kyllä ihmisiin mennyt. Nyt harkitsee tarkasti kenelle puhuu ja mitä. Sen olen kyllä päättänyt että jos vielä sattuu jotain tällaista niin asia ei jää tähän. Toivottavasti kesä tuo pikkuisen mulle voimia ja piristystä. Hyvää kesää sulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lakimies apua kirjoitti:

Olen ollut samassa työssä 30 v. Kaikki mennyt ok muuten mutta puolitoista vuotta sitten työkaveri tuli sanoon että asiakas on sanonut hänelle että olen humalassa töissä. Menin suorastaan shokkiin enkä tajunnut mennä puhalluttaan eikä mua sinne käskettykään. Päin vastoin työkaveri lähti ruokatunnille ja jätti minut yksin kassalle. Tein työni loppuun ja viikon päästä oli 2 pomoa paikalla ja hoitoon ohjaus paperit valmiina. En tiennyt pomojen tulosta mitään joten olin täysin yllättynyt. No minut ohjattiin 18 kk hoitoon joka on nyt kärsitty. Tästä eka tapahtumasta kerkesi kulua 3 kk kun taas toinen pomo soitti ja käski lähteä töistä koska en ollut työ kunnossa. Menin poliisilaitokselle ja puhalsin täydet nollat. Miksi mut jätettiin molemmilla kerroilla yksin töihin vaikka epäilivät, että en ollut työ kunnossa?Tämän jälkeen olen käynyt veri kokeissa monta kertaa, eikä yhdessäkään ole ollut viitteitäkään siitä että olisin ottanut jotain. Olin kuulema tehnyt virheen kun en ollut mennyt sairaalalle vaan poliisin luo. Lääkärissä kävin noin 3 tunnin päästä, eli heti kun sain ajan. Hänen mielestään ei ollut mitään valittamista. Kaikki tämä tapahtui vaan noin 2 kk sen jälkeen kun siskoni teki itsemurhan, jonka yli en vieläkään ole päässyt. Täytyy myöntää että oli päiviä että en muista työssä olosta mitään, mutta kun sanottiin että työssä olo auttaa niin yritin. Eikö pomojen olisi pitänyt kutsua luottamus henkilö paikalle kun antavat hoitoon ohjauksen? Minä olin aivan yksin heitä vastaan. Ainoastaan kriisiryhmän työntekijä siskon kuoleman takia tukenani. Tälläkin hetkellä olen sairaslomalla ihan tämän asian takia, ja pelottaa kunhan työt alkaa.
Kerro hyvä lakimies mitä minun pitäisi tehdä tai olisi pitänyt tehdä. Entäs kun meen takaisin töihin ja jos tapahtuu samanlaista, niin mitä minä sitten teen? Miehellenikin kerroin vasta muutama kuukausi sitten ja olen yksin kantanut kaikki. OON AIVAN LOPPU....
Onko tämä työpaikka kiusaamista vai mihin tämä viittaa.Poliisi ja terveydenhoitajakaan ei käsitä tätä. Lisäksi toinen näistä pomoista juoksee sairaalassa kyselemässä asioitani. Alussa ne kävi molemmat. Auta hyvä ihminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu