Siis minua häiritsee kun itsekin olen koiraa ostamassa niin mitä se koulutus on oikeasti?
Siis näkee tosi monesti kun ihmiset roikottaa koiria, nykii ja vetää täysiä ja ei anna haistella! Itsekin mietin että miten voi lopettaa sitten vetämisen tai muille haukkimisen?
Minusta kaikki eivät todellakaan tajua mitä on koiralle roikottaa niskavilloista. Silloinhan ihmisen ja koiran suhde vähenee (?) ja koira voi alkaa pelätä omistajaa jos se vaan aina löy, roikottelee ja tuolluista eikä koskaan kehu. Koiran tressaantuu tuollaisesta. Tunsin yhden ystävän kellä oli kerran koira joka oli aina "siipimaassa" koska se ei tuskin koskaan kehunut ja aina vaan huudettiin ja kanneskeltiin pois!!
Esimerkiksi jos tuollainen iso tanskandoggi pääsee perheen pomoksi niin silloinhan siinä kasvatuksessa on jotain vikaa eikä koirassa!
Siksi haluisin kysyä miten koiraa koulutetaan aikuisten oikeasti oikein ettei koira "kidu" tai koe itseään hylätyksi. Olen monesti lukenut kirjaston kirjoja mutta niissä alkaa olla niin vääriä ohjeita ettei edes viitsi tuhlata aikaa ja kahlaa koko kirjastoa!!!
Miten olette itse opettaneet mm. ei hauku muille? Ei vedä? Nuo kiinnostavat eniten, kyllä sen tiedän ettei koiraa saa torua jos se ulostaa lattialle vaan opettaa.. Muutenhan koira alkaa pelkää ja tekee tarpeensa sitten sellasiin paikkoihin johon on melkein mahdoton päästä siivoamaan!!
Kiinnostaisi ottaa joko isompi rotu kuin joko chihu, MINUSTA koiran koulutukseen ei tarvitse mitään mahdottomia lihaksia edes sellaisen ison koirankaan!! Mä en sitten tieädä mitä te kaikki olette mieltä mutta minust kovinkaan moni (ketä nyt vastaan tulee) ei ole paljoakaan koiran koulutuksesta viis. Koira vetää, haukkuu ja on agressiivinen. Varmaan kiva sohvan valtaaja mutta ne lenkit on pakollisia ja siis opittava kummankin osapuolen ;)
Tähän ketjuun toivon asiaa kannattavia ja niitä koulutus vinkkejä :)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.