punainen valopallo -76

muistaako kukaan syyskuista perjantaita välillä forssa-karkkila ja punaista valopalloa,vuosi muistaakseni-76?
17999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

hätäraketti.

Äänestä

Nivalassa heinäkuun lopussa- 77 näimme oranssinpunaisen kantikkaan Ufon n. klo 23.45 Taivas oli pilvinen. Havaintovälineillä oli kiikari ja kamera. Havaitsijana 3 lisäksi kuulimme me myöhemmin, että kylän toisella laidalla olisi seurattu Ufoa myöskin. Voisiko olla sama alus liikkeellä? Valitettavasti lähetin tuon kuvan Pohjois- Suomen Ufo ry lle, joka lopetti toimintansa myöhemmin ja kuva katosi sille tielle. Tämän tapauksen jälkeen olen nähnyt muitakin Ufoja. Keskustelukavereita aiheesta etsitään.

Äänestä
  • moi,kiitti viestistä vuosi saattoi olla myös -77,asuin silloin tammelassa,oli kirkas syysilta istuin saunankuistilla kun se lipui ylitse,lähes äänetön lähimme autolla forssan suuntaan seuraamaan sitä,kun kääntyi karkkilan suuntaan ja yllättäen hävisi,asiasta oli juttu forssan lehdessä,mahtaisko sen jutun vielä löytää?

    Äänestä

  • mikajon kirjoitti:

    moi,kiitti viestistä vuosi saattoi olla myös -77,asuin silloin tammelassa,oli kirkas syysilta istuin saunankuistilla kun se lipui ylitse,lähes äänetön lähimme autolla forssan suuntaan seuraamaan sitä,kun kääntyi karkkilan suuntaan ja yllättäen hävisi,asiasta oli juttu forssan lehdessä,mahtaisko sen jutun vielä löytää?

    Eiköhän lehdet löydä jostakin toimituksen kautta?
    Luulen niin. Tuo meidän näkemämme oli kirkas kuin takkatuli, mutta tasainen valo. Kello oli n. 23.45. Taivas oli pilvessä, kun sisareni mies joka ei uskonut Ufoihin. Huusi yht äkkiä " Ufo" ja esine tunkeutui pilvien lävitse niiden alapuolelle n. 2-4 km etäisyydellä. Teki kierroksen meitä kohti ja nousi taas pilviin. Kaiken kaikkiaan tuli esiin 3 kertaa, kunnes laskeutui horisontissa olevan metsän taakse. Meitä. Lapsuuteni kodin pihalla oli lisäkseni sisareni ja hänen miehensä. Mies otti mustavalko valokuvan, joka lähetettiin silloiseen pohjois-suomen Ufo yhdistykseen. Koskaan ei tullut yhteydenottoa. Kuva katosi sille tielle. Negat olivat tallessa jonkin aikaa, mutta sisareni mies oli lehtikuvaaja ja filmejä sadoittain. Lopulta katosivat mielenkiinnon hiipuessa jonnekin nekin. Jälkeen päin sain tietää, että toisella puolella kylää olisi myös tarkkailtu Ufoa. Itse muista parhainten värin ja kirkkauden. Sisareni väitti tuntevansa lämpöä ja näkevänsä reikiä esineessä ( ikkunoita?) Hän tarkkaili valoa kiikarilla. Mies taas joka seurasi esinettä kameranetsimen läpi muistaa nopeuden. Mielenkiintoista myös oli,että aikaisemmin kissamme pakeni paikalta eikä uskaltanut pysyä pihapiirissä. Vaikka haimme sen kotiin huusi vain läheisessä metsässä.Tiedän myös, että edellisenä talvena Nivalassa nähtiin muitakin Ufoja. Esim. edesmennyt serkkuni ja hänen vaimonsa näkivät talvella 1976 - 77 kaksi oranssin väristä esinettä ns. Patakorven yläpuolella. Olen monesti etsinyt yhtäläisyyksiä muihin tuohon aikaan nähtyihin ilmiöihin ja tarinasi siksi herätti mielenkiintoni. Valokuvassa esine oli kantikas.Muuten kuu oli siihen aikaan selkämme takana. En nyt ole aivan varma, mutta tapaus on mielestäni Ufo raportti 11 julkaistu. Oletko nähnyt muita outoja ilmiöitä? Itse näin heinäkuussa 1994 kesälomallani samalla paikalla päivällä taivaalla suuren tasasivuisen harmaan kolmion, joka lensi tuulta vasten alueen yllä. Saattoi olla kenties se jenkkien vakoilukone vai? Silloin olin yksin, mutta minulla oli kiikari jolla tarkkailin esinettä. Myös Tampereella olen nähnyt jotakin, mutta en tiedä mitä? Otapa yhteyttä sen lehden toimitukseen ja kysele. Ehkä se juttu löytyy heiltä? Minäkin ottaisin mielelläni kuvani takaisin, jos vain tietäisin mistä sen ihmisen löytää joka sitä yhdistystä piti. Tuohon aikaan Ufotutkinta taisi olla vielä aika sensaatiohakuista ja muutenkin rempallaan?

    Löytyy toki. Marssit Forssan lehteen ja pyydät lupaa saada lueskella arkistoituja lehtiä. Jos lehdessä ei ole säilytetty tarpeeksi pitkälle vuosikertoja niin kaikki painettu lehtimateriaali löytyy yliopiston kirjastoista arkistoituna.

    Äänestä

  • Leda kirjoitti:

    Eiköhän lehdet löydä jostakin toimituksen kautta?
    Luulen niin. Tuo meidän näkemämme oli kirkas kuin takkatuli, mutta tasainen valo. Kello oli n. 23.45. Taivas oli pilvessä, kun sisareni mies joka ei uskonut Ufoihin. Huusi yht äkkiä " Ufo" ja esine tunkeutui pilvien lävitse niiden alapuolelle n. 2-4 km etäisyydellä. Teki kierroksen meitä kohti ja nousi taas pilviin. Kaiken kaikkiaan tuli esiin 3 kertaa, kunnes laskeutui horisontissa olevan metsän taakse. Meitä. Lapsuuteni kodin pihalla oli lisäkseni sisareni ja hänen miehensä. Mies otti mustavalko valokuvan, joka lähetettiin silloiseen pohjois-suomen Ufo yhdistykseen. Koskaan ei tullut yhteydenottoa. Kuva katosi sille tielle. Negat olivat tallessa jonkin aikaa, mutta sisareni mies oli lehtikuvaaja ja filmejä sadoittain. Lopulta katosivat mielenkiinnon hiipuessa jonnekin nekin. Jälkeen päin sain tietää, että toisella puolella kylää olisi myös tarkkailtu Ufoa. Itse muista parhainten värin ja kirkkauden. Sisareni väitti tuntevansa lämpöä ja näkevänsä reikiä esineessä ( ikkunoita?) Hän tarkkaili valoa kiikarilla. Mies taas joka seurasi esinettä kameranetsimen läpi muistaa nopeuden. Mielenkiintoista myös oli,että aikaisemmin kissamme pakeni paikalta eikä uskaltanut pysyä pihapiirissä. Vaikka haimme sen kotiin huusi vain läheisessä metsässä.Tiedän myös, että edellisenä talvena Nivalassa nähtiin muitakin Ufoja. Esim. edesmennyt serkkuni ja hänen vaimonsa näkivät talvella 1976 - 77 kaksi oranssin väristä esinettä ns. Patakorven yläpuolella. Olen monesti etsinyt yhtäläisyyksiä muihin tuohon aikaan nähtyihin ilmiöihin ja tarinasi siksi herätti mielenkiintoni. Valokuvassa esine oli kantikas.Muuten kuu oli siihen aikaan selkämme takana. En nyt ole aivan varma, mutta tapaus on mielestäni Ufo raportti 11 julkaistu. Oletko nähnyt muita outoja ilmiöitä? Itse näin heinäkuussa 1994 kesälomallani samalla paikalla päivällä taivaalla suuren tasasivuisen harmaan kolmion, joka lensi tuulta vasten alueen yllä. Saattoi olla kenties se jenkkien vakoilukone vai? Silloin olin yksin, mutta minulla oli kiikari jolla tarkkailin esinettä. Myös Tampereella olen nähnyt jotakin, mutta en tiedä mitä? Otapa yhteyttä sen lehden toimitukseen ja kysele. Ehkä se juttu löytyy heiltä? Minäkin ottaisin mielelläni kuvani takaisin, jos vain tietäisin mistä sen ihmisen löytää joka sitä yhdistystä piti. Tuohon aikaan Ufotutkinta taisi olla vielä aika sensaatiohakuista ja muutenkin rempallaan?

    Näkemäsi harmaa kolmio mahtuu hyvin USAF:n Stealth blimp-ohjelman sisään. Lockheed on kehitellyt 80-luvulta alkaen stealth-kykyistä ilmalaivaa, joka on harmaan musta tai musta ja kolmion muotoinen. Nykyversiossa lienee jopa jonkinlainen optinen "verhonta", koska aluksen on nähty tulevan esiin keskeltä ei mitään ja häviävän samalla lailla. Toisinaan BBD on yksinkertaisesti kadonnut horisonttiin helvetinmoisella kiihdytyksellä, mikä taas kielii epänormaalista propulsiosysteemistä. (flash-efekti kuuluu noin yleensä Star Trekin vakiovarustukseen, joten kiihdytys voi olla havainnossaan erehtyneen havainnoitsijan mielikuvituksen tuotetta yhdistettynä Star Trekin warp-flash-efektiin.)
    Mutta arvioin, että näkemäsi BBD oli Lockheed skunkworksin tuotantoa.

    Äänestä

  • stealth fighter kirjoitti:

    Stealth Fighter jaksaa kaikissa keskusteluissa kuukaudesta toiseen tuoda esille tuota Lockheedin
    ' blimppiä '. eli ilmalaivaa.

    Olen jo varmasti kolme eri kertaa huomauttanut Stealth Fighterille ettei ole olemassa minkäännäköistä tietoa siitä että tuota suunniteltua blimppiä olisi ikinä rakennettu.
    Saattaa tietysti olla että se on olemassa, en tiedä, mutta mitään tietoja siitä ei ole olemassa.
    Ainakaan vielä.
    Muutan mieltäni tässä asiassa heti kun on aihetta.

    Ja vaikka tuota Lockheedin blimppiä olisi rakennettukin ( = valtava alus ) niin se ei selitä niitä havaintoja joissa havaitsija kertoo että kohde poistui valtavalla nopeudella.
    Joten Stealth Fighterin selitys että ' Näkemäsi harmaa kolmio mahtuu hyvin USAF:n Stealth blimp-ohjelman sisään ' on ainakin toistaiseksi
    ilman tukea.
    Ja jos se olisi ollut olemassa vuonna 1994 ( 13 vuotta sitten ) niin luulisi että siitä olisi jo enemmän tietoa.
    Jotkut asiantuntijat ovat huomauttaneet että jos tuota blimppiä olisi olemassa niin missä pirussa sitä sitten käytetään kun sitä ei ole nähty Kuwaitissa, Afganistanissa eikä Irakissa.

    En vain ollut varma. Oli sen verran iso alus, että mikään leija se ei voinut olla ja sitä paitsi se vastatuuleen eteneminen. Kikkarilla erotin hyvin ettei kyse ollut ainakaan lintuparvesta. Ihan selväpiirteinen tasasivuinen harmaa lentävä kolmio.

    Äänestä

  • Arska 5 kirjoitti:

    Stealth Fighter jaksaa kaikissa keskusteluissa kuukaudesta toiseen tuoda esille tuota Lockheedin
    ' blimppiä '. eli ilmalaivaa.

    Olen jo varmasti kolme eri kertaa huomauttanut Stealth Fighterille ettei ole olemassa minkäännäköistä tietoa siitä että tuota suunniteltua blimppiä olisi ikinä rakennettu.
    Saattaa tietysti olla että se on olemassa, en tiedä, mutta mitään tietoja siitä ei ole olemassa.
    Ainakaan vielä.
    Muutan mieltäni tässä asiassa heti kun on aihetta.

    Ja vaikka tuota Lockheedin blimppiä olisi rakennettukin ( = valtava alus ) niin se ei selitä niitä havaintoja joissa havaitsija kertoo että kohde poistui valtavalla nopeudella.
    Joten Stealth Fighterin selitys että ' Näkemäsi harmaa kolmio mahtuu hyvin USAF:n Stealth blimp-ohjelman sisään ' on ainakin toistaiseksi
    ilman tukea.
    Ja jos se olisi ollut olemassa vuonna 1994 ( 13 vuotta sitten ) niin luulisi että siitä olisi jo enemmän tietoa.
    Jotkut asiantuntijat ovat huomauttaneet että jos tuota blimppiä olisi olemassa niin missä pirussa sitä sitten käytetään kun sitä ei ole nähty Kuwaitissa, Afganistanissa eikä Irakissa.

    jonkinmoinen pakkomielle esittää tuota samaa stooria jatkuvasti. Vaikka tuosta tekniikasta ei ole mitään todellista näyttöä, perustuu aivan samaan kuin täällä tasaisesti ponnahtavat nazi-lautasten legendat.

    Äänestä

  • Arska 5 kirjoitti:

    Stealth Fighter jaksaa kaikissa keskusteluissa kuukaudesta toiseen tuoda esille tuota Lockheedin
    ' blimppiä '. eli ilmalaivaa.

    Olen jo varmasti kolme eri kertaa huomauttanut Stealth Fighterille ettei ole olemassa minkäännäköistä tietoa siitä että tuota suunniteltua blimppiä olisi ikinä rakennettu.
    Saattaa tietysti olla että se on olemassa, en tiedä, mutta mitään tietoja siitä ei ole olemassa.
    Ainakaan vielä.
    Muutan mieltäni tässä asiassa heti kun on aihetta.

    Ja vaikka tuota Lockheedin blimppiä olisi rakennettukin ( = valtava alus ) niin se ei selitä niitä havaintoja joissa havaitsija kertoo että kohde poistui valtavalla nopeudella.
    Joten Stealth Fighterin selitys että ' Näkemäsi harmaa kolmio mahtuu hyvin USAF:n Stealth blimp-ohjelman sisään ' on ainakin toistaiseksi
    ilman tukea.
    Ja jos se olisi ollut olemassa vuonna 1994 ( 13 vuotta sitten ) niin luulisi että siitä olisi jo enemmän tietoa.
    Jotkut asiantuntijat ovat huomauttaneet että jos tuota blimppiä olisi olemassa niin missä pirussa sitä sitten käytetään kun sitä ei ole nähty Kuwaitissa, Afganistanissa eikä Irakissa.

    Hetkinen. Mistä sinä tiedät onko Lockheedin stealth ilmalaivaa käytetty esim. Irakissa? Oletettavasti aluksen operaatiot on sijoitettu yöaikaan maksimaalisen stealth-efektin saavuttamiseksi, joten eipä varmaan ole alusta nähty Irakin sodan aikana. Eivät varmasti lennä sillä blimpillä navigaatiovalot päällä ja moottorit loimottaen, vaan lentävät mahdollisimman pimeänä. Lisäksi alus laskee joukkoja/sotilasmateriaalia takuulla jonnekin syrjäseudulle tai vuorten/kukkuloiden suojaamalle alueelle jotta kolmiomainen alus ei tulisikaan nähdyksi.

    Se on stealth koska sillä aluksella on tarkoitus mennä huomaamattomasti vihollisen linjojen taakse ja lennättää sotilasmateriaalia vihollisalueella kenenkään näkemättä. Näin ollen aluksella ei lennetä vihollisen nenän eteen suoraan.

    Ja se valtava nopeus poistumisessa voi johtua yksinkertaisesti siitä, että ehkäpä siinä aluksessa on jokin toistaiseksi meille tuntematon propulsiosysteemi, joka antaa riittävät tehot helvetillisiin kiihdytyksiin. (Oletettavasti aluksella kiihdytellään perskeleesti horisonttiin vain sellaisilla lennoilla joilla aluksessa ei ole ketään sisällä).
    Emme tiedä edes blimpin todellisia suoritusarvoja. Ehkäpä siinä on jo jonkinlainen varhainen versio near light speed-alueelle kiihtyvästä moottorista? Ehkä aluksessa on niin julmetun voimakkaat scramjetit, että se kykenee massastaan huolimatta kiihdyttämään uskomattoman nopeasti pois toimialueensa yltä.
    Mehän emme kukaan tiedä millainen propulsiosysteemi siinä on.

    Äänestä

  • Arska 5 kirjoitti:

    Stealth Fighter jaksaa kaikissa keskusteluissa kuukaudesta toiseen tuoda esille tuota Lockheedin
    ' blimppiä '. eli ilmalaivaa.

    Olen jo varmasti kolme eri kertaa huomauttanut Stealth Fighterille ettei ole olemassa minkäännäköistä tietoa siitä että tuota suunniteltua blimppiä olisi ikinä rakennettu.
    Saattaa tietysti olla että se on olemassa, en tiedä, mutta mitään tietoja siitä ei ole olemassa.
    Ainakaan vielä.
    Muutan mieltäni tässä asiassa heti kun on aihetta.

    Ja vaikka tuota Lockheedin blimppiä olisi rakennettukin ( = valtava alus ) niin se ei selitä niitä havaintoja joissa havaitsija kertoo että kohde poistui valtavalla nopeudella.
    Joten Stealth Fighterin selitys että ' Näkemäsi harmaa kolmio mahtuu hyvin USAF:n Stealth blimp-ohjelman sisään ' on ainakin toistaiseksi
    ilman tukea.
    Ja jos se olisi ollut olemassa vuonna 1994 ( 13 vuotta sitten ) niin luulisi että siitä olisi jo enemmän tietoa.
    Jotkut asiantuntijat ovat huomauttaneet että jos tuota blimppiä olisi olemassa niin missä pirussa sitä sitten käytetään kun sitä ei ole nähty Kuwaitissa, Afganistanissa eikä Irakissa.

    On nähty mm.israelissa ja valokuvia ja video kuvaa löytyy myös kun vähän etit.Olen ihan varma että semmonen kolmio on olemassa ja ensimmäiset kunnolliset havainnot taitaa olla Belgiassa -90 luvun alussa.Kannatta vähän tutkia ennenkuin laukoo puuta heinää.

    Äänestä

  • raato2 kirjoitti:

    tutkinut asioita, ehkä vähän enemmän kuin sinä.
    Laita tälle palstalle yksikin blimppikuva, niin katsotaan sitä yhdessä.

    Äänestä

  • Arska 5 kirjoitti:

    tutkinut asioita, ehkä vähän enemmän kuin sinä.
    Laita tälle palstalle yksikin blimppikuva, niin katsotaan sitä yhdessä.

    mitä olet tutkinut.Oletko tutkinut Sitä Belgian ufo aaltoa ja mitä olet saanut selville .

    Äänestä

  • raato2 kirjoitti:

    mitä olet tutkinut.Oletko tutkinut Sitä Belgian ufo aaltoa ja mitä olet saanut selville .

    sitä Belgian juttua, ja osallistunut keskusteluihin juuri siitä.

    Äänestä

  • raato2 kirjoitti:

    ensimmäisessä 4 sekunnin videossa näytetään
    ' jotakin '. Missään ei puhuta ' blimpistä ' .
    Toisessa 15 sekunnin videossa näytetään
    ' jotakin'.Missään ei puhuta ' blimpistä ' .
    Tuossa kolmannessa videossa näkyy kuuluisa Belgian ufo jota Belgian ilmavoimien kenraali DeBrouwer edelleenkin pitää ufona. Se mm. lensi uskomattomalla vauhdilla, jota mikään blimppi ei voi tehdä.
    Tässäkään yhteydessä ei kukaan ole puhunut
    ' blimpistä .
    Joten Raato 2:n pitää jatkaa opiskeluaan...

    Äänestä

Suomen Ufotutkijoiden seuran mukaan juttuja havainnoista seuraavina ajanjaksoina

Forssan Lehti 4.12.1968, 19.5.1977, 13.-15.11.1977

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mikajon kirjoitti:

muistaako kukaan syyskuista perjantaita välillä forssa-karkkila ja punaista valopalloa,vuosi muistaakseni-76?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu