Kävimme viikonloppuna hotelli Virussa lomailemassa. Poliisi pyysi turisteja pysymään hotelleissaan, joten tankkasimme hotellin ravintola Amarilossa. Vapaan pöydän löytämiseen meni 30 minuuttia, koska 30% paikoista oli varattuina. Tarjoilijoilla ei ollut aikomustakaan auttaa asiakkaita pöydän löytämisessä. Alkukaljojen jälkeen tarjoilija tuli noin 5 min kuluttua kysymään mitä ottaisimme. Koska yksi meistä ei ollut vielä päättänyt, pyysimme saada miettiä vielä hetken. Ilmeisesti tarjoilija suuttui tästä, koska lopetti tarjoilun meille kokonaan. Tunnin kuluttua saimme toisen naistarjoilijan ottamaan tilauksen vastaa. Hän ihmetteli tilannetta, muttei tietenkään voinut asialle mitään. Kun oli aikaa tarkkailla, niin panin merkille, että miestarjoilija palveli samassa ajassa kaksi kertaa niin paljon, kuin kaksi naistarjoilijaa. Saattoi olla, että naiset tekivät keittiössä jotain muutakin, koska he hävisivät aikaajoin takahuoneeseen pitkäksi aikaa. Naapuripöydässä ruotsalaisseurue sai yhtä huonoa palvelua, eivätkä meinanneet saada laskua ollenkaan. Tästä syystä emme valittaneet paikan päällä asiasta, mutta vierailu jäi huonojen muistojen kera varmasti viimeiseksi. Me olimme kaikki selvinpäin, kuten myös naapuripöydän ruotsalaiset.
Matkailija
Satunnainen
10796
0Äänestä
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen käynyt eestissä kymmeniä kertoja. Ensimmäisen kerran olen käynyt jo 1980-luvun alussa, kun maa oli vielä venäjän vallan alla = perspektiiviä ja kokemusta asiasta siis on.
Itse en enää sinne meilelläni matkusta. Virolaisten asenne suomalaisia kohtaan on nykyään niin huonoa että ei sitä mielellään roposiaan sinne kanna. Nuiva asenne ja palveluhaluttomuus on jo samaa luokkaa kuin ranskalaisilla, samoin virolaisten oma ylemmyydentunne. Miksi siis pilata lomaa menemällä maahan joka ei meitä suomalalisia sinne enää halua? Ainakin minä olen vironmatkailun lopettanut tyystin ja menen mielummin jonnekin muualle jos lomailla haluan.
P.S. kaikille epäilijöille = en käytä alkoholia lainkaan eli syy virolaisten asenteisiin ei ole ainakaan minun kohdalla humala. Kieltäkin puhun hieman eli kommunukaatiovaikeus ei myöskään selitä moista asenteiden muutosta viime vuosien aikana.
Jaa että palvelualttius ja ylemmyydentunto virolaisilla ranskalaisten luokkaa. Sittenhän ne ovatkin kohdillaan. Viimeksi Pariisissa käydessämme saimme erittäin hyvää ja asiallista kohtelua joka paikassa. Ei ollut valittamista. Eri asia kokonaan onkin sitten paikallinen hintataso.
En usko väitteisiin ainakaan rinnastuksen muodossa. Onhan selvää tietysti, että vasta uudelleen itsenäistyneellä kansalla saattaa olla hieman oppimista tällä saralla. Mutta ei siellä noin huonosti asiat sentään ole. Ehkä hipiä on herkempi suomalaisten joskus hieman öykkärimäisellekin käytökselle. Aina ei ymmärretä että maksava asiakas on aina oikeassa. Käyttäytyi tämä sitten hyvin tai huonosti.
Ps
Missään muualla en ole nähnyt yhtä huonosti palveluhenkilökuntaa kohtaan käyttäytyviä suomalaisia kuin Tallinnan laivoilla tai itse Tallinnassa. Tosin marginaali-ilmiö sekin tätä nykyä on.
Kyllästyyhän sitä yhteen paikkaan.
Okei, toivottavasti et vaivaa meitä muistemillas enempää. so long.
Kyllä, matkustan mielelläni muualle ja niin olen tehnyt jo hyvän aikaa. Sitä kun haluaa tulla kohdelluksi ihmisenä, ei paremmin tai huonommin kuin muita vaan tasa-arvoisesti. Niin myös itse teen ja odotan sitä myös muilta.
Jaksoit kuitenkin lukea ja jopa nähdä vielä niin paljon vaivaa, että jättää turhan kommenttisi mielipiteestäni. Jos jokin juttu ei kiinnosta, annan vinkin: Jätä väliin. Kun tulet vanhemmaksi, oppinet myös käyttäytymistä ja hyviä tapoja, niitä mikä sinulta vielä uupuu.
Jumalavite suomalaiset, kun te matkustatte ulkomaille, niin olkaa siellä niin kuin muutkin turistit.
Virossa asuvana suomalaisena minua eniten etoo suomalisturistien tyyli. Olipa ikävä taas kerran, että teille ei ollu levitetty punaista mattoa, kun tulitte ravintolaan.
Neuvoisin sinua matkustamaan seuraavan kerran sellaiseen maahan missä niin tehdään. Hyvää matkaa.
Ei ole kysymys siitä, että vaatisimme erikoispalvelus, mutta jos joutuu odottamaan 1,5 tuntia ennenkuin pääsee edes tilaamaan ruokaa, ei voi olla normaalipalvelua. Varsinkin kun tosiaankin näytti siltä kuin hidastelu olisi ollut tahallista. On sinulla elämä siellä tosi vaikeaa, jos siellä asuvana sinua eniten etoo suomalaisturistien tyyli. Hanki uusi elämä ja hyvää matkaa.
ei onnistuuuuu
Maassa helvetinmoiset mellakat menossa ja tarjoilija on epäkohtelias. Mee nyt peilin eteen kattoon itsees.
EI OLE PAKKOA ISTUA TUNNIM. VOI VAIHTAA HETI PAIKKAA JA ANTAA JUOMARAHAA 0
Voi jeesus,"naapuripöydässä ruotsalaisseurue sai yhtä huonoa palvelua,tästä syystä emme valittaneet paikanpäällä",täällähän siitä kannattaa itkeä.Kannattaa pysyä kotoa tuommoisten ääliöiden.