troijalaiset

Kuinka todennäköistä tällainen on?

Mieheni väittää, ettei ole käynyt erotiikkabaarin nettisivuilla. Sivuhistoriassa on kuitenkin näkyvillä googlen kautta haettuna useaan kertaan kyseisen erotiikkabaarin sivut. (Ei siis vain yhtä linkkiä, vaan kuusi kertaa eri hakusanoilla googlen kautta haettuna tietoa ko. paikasta ja nettisivuista. Linkki sivuille näkyy samalla tavalla, kuin myös muut googlen kautta haetut tiedot näkyvät).

Mieheni sanoo, että koneella oleva peliohjelmaan ohjelmoitu väärä, troijalaisen sisältänyt, tiedosto on aiheuttanut ko. sivujen näkymisen sivuhistoriassa. Jos näin olisi, tuskinpa se siellä näkyisi ainakaan googlen kautta tällä tavalla haettuna? Myös aiemmin, kun sivuhistoriasta on löytynyt epämääräisiä sivustoja ja tiedostoja, on hän joka kerta syyttänyt viruksia...

Olemme väitelleet asiasta ja olisi mukava tietää kumpi on oikeassa. Mieheni perustelee oikeassa olemistaan sillä, että hänellä on datanomi -tutkinto takana, kun taas minä olen todella tietämätön..Asia ei ole suuri, mutta olisi kiva saada tietää olenko todella niin tietämätön...

Toinen tietokoneella esiintyvä ongelma on hiiren liikkuminen itsestään. Hiiren kursori saattaa välillä liikkua itsestään hitaasti ja pieniä liikkeitä näytöllä. Mistä se voisi johtua ja voisivatko edellä mainittu asiat liittyä toisiinsa? (Asia on mieheni huomaama, itse en ole sitä huomannut, vaikka käytän konetta kyllä yhtä paljon, kuin hänkin).
143369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Taitaa miehesi olla pahimman luokan kusettaja. Hiiren liikkuminen saattaa johtua monesta asiasta, mitä luultavammin optisen hiiren oikkuilua.

Äänestä

kyllä juttu on niin,että mikään virus ei jätä sivuhistoriaan google-merkintöjä.kyllä siellä on tainnut miehesi piipahtaa ihan itse.ja tyhmä kun on niin ei tajua asentaa koneelle ohjelmaa,joka poistaa sivuhistorian kun kone laitetaan uudelleen käyntiin.sitten tuo hiiri-juttu,niin näkyypä tuo minunkin kursori liikkuvan välillä itsekseen,mikä johtunee epätasaisesta alustasta,mutta mikään troijalaisjuttu se ei ole.

Äänestä

kun edes päästää koneen pöpöiseksi. Taitaa ammattitaito olla ihan ahterista.

Äänestä

>Mieheni sanoo, että koneella oleva peliohjelmaan ohjelmoitu väärä, troijalaisen sisältänyt, tiedosto on aiheuttanut ko. sivujen näkymisen sivuhistoriassa.<
-Saattaapa hyvinkin olla mahdollista, koska hiiren yksistään liikkumistakin tapahtuu.

Se nyt ainakin on varmaa jotta koneella on haittaohjelma ja konettanne käyttää jokin ulkopuolinen taho, jos hiiren kursori liikkuu ykistään.

Etenkään datanomin tutkinnosta ei ainakaan ole mitään pienintäkään hyötyä ko.asiassa, miehesi saa hävetä moista lapsellisen tyhmää datanomi lausuntoaan.

Äänestä

Miehesi valehtelee sinulle päin naamaa se on ainakin fakta asia.

Pyydä datanomiasi myöntämään asia reilusti, ellei myönnä, laita datanomisi maailmalle kierrätykseen, kyllä ne naiset sille vuosien myöten rehellisyyttä opettavat ja saattaahan datanomi aikanaan itsekkin rehellisyyden merkityksen tajuta.

Äänestä
  • Onhan se mies ainakin yhtä rehellinen kuin ihailemasi Microsoft joten eikös se riitä? Suurpaskanjauhaja S. Pallomerikään ei ole nähnyt peilistä rehellistä miestä sen jälkeen kun täytti kolme vuotta.

    Äänestä

Siis ajoittain. Joku tarjosi siihenkin jotain haittaohjelmaa syyksi, mihin en usko tippaakaan, vaan syy siihen optisella hiirellä on liian tasavärisessä alussa. Ellei ola mattoa, laita joku kirjava.
Ei sinne googleen niitä historiatietoja ilmesty, ellei siellä ole myös käyty.

Äänestä
  • 10-0

    Äänestä

  • ..syy siihen optisella hiirellä on liian tasavärisessä ALUSTASSA..

    Äänestä

Herrojen VAISTOT ohjastaa käymään PORNOSIVUILLA! Jos vaimo on todellakin kääkätin, niin ihmettelen jos tyytyy pelkkään sivujen selaamiseen. Semmoisessa tapauksessa PITÄÄ tarkistaa, onko herra käynyt deittailu tai escort sivuilla.
Anna herrasi rauhassa selailla PORNSIVUJA, voit jopa kannustaakin, jos muuta annettavaa ei enää ole :(

Äänestä
  • Lieneekö tuo kursorin liikkuminen ihan itsestään aivan tavaton ilmiö. En ole kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota. Ilmiö esiintyy ainakin yhdellä hiirityypillä. Mistä johtunee, en tiedä.
    Tällä hetkellä on käytössäni langaton hiiri, jonka kursori on joskus vaeltanut itsestään jopa 10-15 cm. Liike on tapahtunut aina vasemmalta oikealle. Tarkastin juuri vatupassilla hiirimaton. Se on täysin vaakasuorassa, joten siitä ei liike ainakaan johdu.

    Äänestä

  • ****---**** kirjoitti:

    Lieneekö tuo kursorin liikkuminen ihan itsestään aivan tavaton ilmiö. En ole kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota. Ilmiö esiintyy ainakin yhdellä hiirityypillä. Mistä johtunee, en tiedä.
    Tällä hetkellä on käytössäni langaton hiiri, jonka kursori on joskus vaeltanut itsestään jopa 10-15 cm. Liike on tapahtunut aina vasemmalta oikealle. Tarkastin juuri vatupassilla hiirimaton. Se on täysin vaakasuorassa, joten siitä ei liike ainakaan johdu.

    "Tarkastin juuri vatupassilla hiirimaton. Se on täysin vaakasuorassa, joten siitä ei liike ainakaan johdu. "

    EIHÄN SIIHEN TIMPURIN VATUPASSI KELPAA, SE PITÄÄ OLLA TARKKUUSVATUPASSI. HIIRIMATTOSI ON KALLELLAAN !

    Äänestä

  • Köh. kirjoitti:

    Mistä hitosta sä tiedät minkälaista vekotinta käytin? En muuten ole huonokuuloinen, joten huusit aivan turhaan.

    Äänestä

ja tyhmä datanomi sinulla. Miten sä tuollasen olet ottanu?

Hiiri kun liikkuu, niin se kertoo vain siitä että se on elossa. Nou hätä.

Hyvää Valpuria!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hmmhmm kirjoitti:

Kuinka todennäköistä tällainen on?

Mieheni väittää, ettei ole käynyt erotiikkabaarin nettisivuilla. Sivuhistoriassa on kuitenkin näkyvillä googlen kautta haettuna useaan kertaan kyseisen erotiikkabaarin sivut. (Ei siis vain yhtä linkkiä, vaan kuusi kertaa eri hakusanoilla googlen kautta haettuna tietoa ko. paikasta ja nettisivuista. Linkki sivuille näkyy samalla tavalla, kuin myös muut googlen kautta haetut tiedot näkyvät).

Mieheni sanoo, että koneella oleva peliohjelmaan ohjelmoitu väärä, troijalaisen sisältänyt, tiedosto on aiheuttanut ko. sivujen näkymisen sivuhistoriassa. Jos näin olisi, tuskinpa se siellä näkyisi ainakaan googlen kautta tällä tavalla haettuna? Myös aiemmin, kun sivuhistoriasta on löytynyt epämääräisiä sivustoja ja tiedostoja, on hän joka kerta syyttänyt viruksia...

Olemme väitelleet asiasta ja olisi mukava tietää kumpi on oikeassa. Mieheni perustelee oikeassa olemistaan sillä, että hänellä on datanomi -tutkinto takana, kun taas minä olen todella tietämätön..Asia ei ole suuri, mutta olisi kiva saada tietää olenko todella niin tietämätön...

Toinen tietokoneella esiintyvä ongelma on hiiren liikkuminen itsestään. Hiiren kursori saattaa välillä liikkua itsestään hitaasti ja pieniä liikkeitä näytöllä. Mistä se voisi johtua ja voisivatko edellä mainittu asiat liittyä toisiinsa? (Asia on mieheni huomaama, itse en ole sitä huomannut, vaikka käytän konetta kyllä yhtä paljon, kuin hänkin).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu