Miksiköhän

Miksiköhän isä aina ryyppää.
Eikö se olisi kivempaa selvinpäin.
3353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

elämän suruja viinaan, mutta se on väärä tapa.
Vain joskus voi juoda ja silloinkin kohtuudella.
Olet oikeassa, selvinpäin on hauskempaa.
Sano se isällesi, seuraavan kerran , ennen kuin ehtii avata pullon.
Hänen pitäisi kuunnella sinua!!!!!!

Äänestä

Se on yksi paheista, toki aika kurja.
muita on aivan samallasi ylensyöminen, lihominen,
vaimonvaihto, pettäminen, yms.

hyvin usealla meistä on jotain paheita,
mut on sulla yksi hyväkin, on sentään vielä iskä,
usein sekin on parempi, kuin se et ei lainkaan ole iskää.

Minä olen kasvanut isättömän elämän,
iskä kuoli ollessani 3v ja minua hoitivat äitini ja hänen 2 sisartaan, olivat neitejä.

Kyllä huomaan kuinka paljon olen jäänyt vajaaksi ja
hyvin vaikeaa oli olla isä omille lapsilleenkin.
Enkä osannutkaan olla iskä,
muuta kuin siinä että kasvatin taasen uuden puutteellisilla elämäntaidoilla omaavat lapset.

Toki pärjäävät hyvin, olen saanut heidät hyvin opiskelemaan ja
ihmissuhdetaidotkin ovat kunnossa, ajatellen työ ja harrastuksia.

Mutta kaikkiin asioihin pitää ostaa apua ja neuvoja, kun kodista ei ole saanut niitä
isän antamia taitoja.

Vielä voisin lisätä, osaisin tehdä hameen, kutoa, ym. naisten töitä.
Mutta en yksinkertaisesti osaa tehdä mitään miesten töitä.

Äänestä

nimenomaan aistit terävinä ja stondaakin paremmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


isä aina kirjoitti:

Miksiköhän isä aina ryyppää.
Eikö se olisi kivempaa selvinpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu