Siinä jälleen
muuttomatkaltasi palanneena
olet pesänrakennuspuuhissa.
Kiertelet, kaartelet
kuivia korsia kokoilet
seinätarpeiksi.
Lennät pois,
piilopaikkaasi,- kesäkotiisi -
ajattelen
-
ovatko päiväsi onnea täynnä?
Tässä jälleen
toivottomuuteeni väsyneenä
istun tekemättä mitään.
Ajatukset harhailevat
keräävät sirpaleita
rakennusaineiksi.
Pysähdyn.
Kuka olen ja miksi elän?
Missä on kotini
missä huomiseni
missä.. minne..milloin..
En voi kohota siivilleni
-
lentäisin pois
lentäisin turvalliseen pesään.
Kuin keltavarpunen,
jokaisessa uudessa kesässä
uudestaan ja uudestaan
täynnä toivoa.
muuttomatkaltasi palanneena
olet pesänrakennuspuuhissa.
Kiertelet, kaartelet
kuivia korsia kokoilet
seinätarpeiksi.
Lennät pois,
piilopaikkaasi,- kesäkotiisi -
ajattelen
-
ovatko päiväsi onnea täynnä?
Tässä jälleen
toivottomuuteeni väsyneenä
istun tekemättä mitään.
Ajatukset harhailevat
keräävät sirpaleita
rakennusaineiksi.
Pysähdyn.
Kuka olen ja miksi elän?
Missä on kotini
missä huomiseni
missä.. minne..milloin..
En voi kohota siivilleni
-
lentäisin pois
lentäisin turvalliseen pesään.
Kuin keltavarpunen,
jokaisessa uudessa kesässä
uudestaan ja uudestaan
täynnä toivoa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Huomenta alkanut päivä.
Muutamat päivät ovat vieneet ajatukset kesään kun ilma on ollut aurinkoista ja lämmintä. Liian aikaisessa vaiheessa luonto herää. Kävelylenkilläni tuolla mäen rinteessä näin kuinka tuomessa oli valtavan isot silmut, otin muutaman oksan kotiin ja nyt maljakossani kukkii tuomi. Tuota en olisi uskonut.
Eräänä päivänä kuvasin kauniita, herkkiä sinivuokkoja pihallani ja kirosin mielessäni kun pihaa tasatessa iso osa sinivuokoista vuosia sitten hävisi. Niin se "puutarhan hoito" hävitti kauniita luonnon kukkia.
Eivät kaikki ole kadonneet, sinisenään kukkii pihani näin keväällä, keskellä nurmikkoa lumikelloja valkoisin kukin... ja paljon krookuksia, sinne tänne niitä keväällä ilmestyy kukkimaan vielä kulottuneen nurmen keskellekin. Tulppaanit kukkivat tuossa tuokiossa, uhmaavat kevättä ja varmasti vielä edessä olevia hallojakin, samoin narsissit.
Jos luonto kukkii ja herää kevääseen, linnut rakentavat pesiä ja laulavat vapautta ja riemua, ovat monet ihmiset juuri nyt kuin vailla mitään pohjaa, mieli murtuneena. Kai se on vain niin, että ihmisetkin rakentavat kevättä ja kesää kohti mentäessä mielessänsä monia haaveita ja unelmia. Sitten huomaakin että unelmat romahtavat, mieli murtuu, heikko ihminen masentuu toivottomuuteen.
Viime päivät, niiden tapahtumat, ovat saaneet ajattelemaan minne tämän ajan ihminen on menossa, tai minne nykyinen elämän meno johtaa kun yhä useampi nuorikin ihminen kärsii masennuksesta. Miksi? Yhä uudelleen kysyn miksi? Olemmeko me, kuusikymmentä luvun äidit ja isät tarjonneet lapsillemme liian heikot elämän eväät, olimmeko liian vapaan kasvatuksen kannattajia ja unohdimme antaa lapsillemme rakkautta ja turvallisuutta, - eivätkö lapsemme oppineet kohtaamaan muuta kuin tyhjän kodin tultuaan koulusta kotiin.... olimmeko me vanhemmat aina poissa, kuin irti elämästä. Emmekö koskaan ehtineet perheenä saman pöydän ääreen, - eivätkö lapsemme koskaan kokeneet olevansa hyväksyttyjä ja rakastettuja juuri sellaisina kuin he olivat. Mietin tätä siksi, että nyt olen kohdannut ihmisiä joilla on valtava tarve olla täydellisiä, olla enemmän kuin mihin voimat riittävät. Se ahdistaa, se ajaa masennukseen, se ei anna voimia elää elämän tuomien vaikeuksien yli. Tulee ero puolisosta, lapset ovat riitojen välikappaleina, koko elämä jää rauhoittavien pillerien antaman huuman keskellä elämiseksi...
Se ei voi olla elämän tarkoitus! Se ei voi olla nuorten, ei keski-ikäisten, eikä vanhusten elämän ainoa sisältö!!! Itsesyytöksiä, voimattomuutta, tahdottomuutta, masennusta, itse tuhoisia ajatuksia..... elämä kuin tunnelissa josta valo on kadonnut.
Kysyn itseltäni, olenko minäkin osaltani, oman sukupolven edustajana syyllinen tämän ajan kehitykseen? Vai, emmekö kukaan huomanneet minne elämästä katosi sisältö monen kohdalta.
Mitä nyt voimme tehdä, kuinka kohdata masentuneita, väsyneitä ihmisiä joiden silmissä asuu epätoivo. Kuinka katsomme heitä, silmiinkö, vai ohitse, kuin pyyhkien pois katseemme tieltä, häiritsemästä, liikuttamatta mieltämme?
Yritän olla tukena tuntemattomille joita olen kohdannut vaikeuksissansa, yritän olla kuuntelija, kannustaja ja rohkaisija. Me kukaan emme ole täydellisiä, emme voi sitä vaatia itseltämme emmekä toisiltamme. Annetaan itsellemme anteeksi ja hyväksytään viat läheisissämmekin.
Ilman turhia vaatimuksia voimme elää ehkä onnellisempia aikoja ja odottaa huomista, ei eläen eilisissä joissa ilo kulki rinnallamme.
En tiedä. En tiedä kuinka sinä lukijani asiasta ajattelet, mutta minä itken heidän kanssansa joita kukaan ei tunnu ymmärtävän.
Eiköhän meistä elämää nähneistä kuusikymppisistä jokainen ajattele noin.Kukista , muuttolinnuista ja luonnon kauneudesta, kesän tulosta nautimme kaikki. Masentuneita kaikki olemme varmasti myös ajoittain, sehän kuuluu elämään. Yritämme elää täällä ihmisiksi niillä resursseilla mitä meillä on. Välillä on voimaa tukea muita, vieraitakin.
Nuo ovat siis tavallisen ihmisen tavallisia ajatuksia
Kukin voi puhua vain mitä itse on ajatellut.
Tuksu ei tukeudu muiden ajatuksiin, kertoo omistaan, vaikka ne ovatkin yhteneväisiä, ne ovat hänen sanojansa elämästä.
Ymmärrän sinua, yksi monista, ymmärrän ajatustasi, kaikkihan me näitä ajattelemme, mutta haluan silti vastata.
Voit kai kuvitella millainen ilon tunne valtaa mielen kun masentunut ihminen huomaa voivansa luottaa edes yhteen ihmiseen. Hän rohkenee puhumaan toiselle, purkamaan painetta ja pahaa mieltä. Olin itse aikoinaan siinä tilanteessa, en osannut purkaa suruani, kunnes joku kuunteli!
Kuunteli MINUA!
Minuakin kuunneltiin, joku halusi auttaa, nostaa ja tukea.
Nyt olen kykyni mukaan tukena muille. Tunnen suurta iloa mielessäni kun voin olla korvana, voin havaita kuinka masentunut ihminen osaa jo nauraa. Siitä ajatukseni lähtivät ja siihen päättyvät.
Kuunnellaan toisiamme ainakin silloin kun joku haluaa että häntä kuunnellaan.
En halua häiritä enempää, herättää vain ajatuksia.
Terveisin Tuksu / Tuoksuvattu.
sinä tuoksustasi olet o:n hukannut ja koko vatunkin poistanut käytöstä?
Ketjusilmukoita olemme elämän ketjussa, jossa lenkki joskus kiristyy, rutisee ja sen kestävyys joutuu koetukselle - katkeaako.
Täydellisyyttä ei ole olemassa, ainoastaan pyrkimys siihen.
Luontokaan ei ole koskaan täydellinen.
Virheet, puutteet ja hiomattomat särmät tekevät meistä kustakin ihmisen,
persoonan ja erotumme näin kanssaeläjistä.
Magnoliapuun kukkien vaaleanpunaiset terälehdet
ovat pudonneet puun alle nurmikolle ja vihreät
lehdet täyttävät vuorostaan puun.
Elämässä murheellakin on vuoronsa iloa odotellessa.
Eilistä emme voi muuttaa ja huominen on kuin tyhjä, valkea kangas taiteilijan edessä.
Sinä maalaat sen.
Täytä se väreillä, ilolla ja odotuksella,
hupsuttele hiukan, hymyile itsellesi.
Maalauksestasi tulee ainutlaatuinen taideteos -
ainutlaatuinen kuten sinäkin.
herätti ajatuksia, todella.Vaikka itseasiassa olen täysin eri tyyppinen ihminen kuin sinä.En ole kokenut elämässäni erikoisia "järistyksiä", olen elänyt tasasen elämän.Ja tasasen varmasti tallaan tätä viimeistäkin osiota.
Jaksat kiinnostua muitten ongelmista, se on hyvä, minä taas olen mieluiten täällä omassa pesässäni, maailman tuulilta suojassa.
Minua kuunneltiin,
pilkanväre silmäkulmassa.
Jälkeen päin naurettiin,
selkäni takana.
En usko huomiseen,
en tähän päivään,
ystävää ei olekkaan,
suruni yksin
kantaa saan.
Tekoystävä jälleen
petti,lohtua ei antanut,
vieraille vei kertomukseni mun,
siksi en luottaa voi,
ystäävään tekaistuun.
-------------------------------
Yksin olet sinä ihminen,
kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt olet,
yksin sä lähetevä olet.
Askelen, kaksi sä luulet,
kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on,
taikka jo jälkes jäi.