Minulla on tuliterä 37" taulutelevisio ja siinä on tekstityksen kanssa ylitsepääsemättömiä ongelmia. Katsoessani tv:tä tekstitys tulee näkyviin ruudun alareunaan niinkuin kuuluukin. Ongelma tulee esiin kun tekstityksessä on kaksi riviä, silloin rivit ovat väärinpäin. Televisiossani täytyy siis lukea ensin alempi rivi ja vasta sen jälkeen ylempi rivi jos haluaa pysyä juonessa mukana. Itse olen jo tottunut tuohon tekstitystapaan mutta vieraat eivät oikein tahdo päästä perille tähän "ominaisuuteen". Olen tiedustellut television maahantuojalta mahdollista syytä tähän mutta heidän mielestä ainakaan tv-vastaanottimessa ei ole mitään vikaa. Ongelma on sama digiboksilla tai ilman. Maahantuojan mukaan ongelma johtuu kaapeliverkosta johon laitteeni on kytketty. Mielestäni tämä selitys ei voi pitää paikkaansa sillä ongelma on sama kun katson esimerkiksi Blu-ray elokuvia.
Tuliterä 37"
PellervoHollo
2738
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuo ei ole mitenkään mahdollista, anteeksi nyt kamalasti jos pilasin ilosi. Televisio-ohjelmien teksti(muu kuin dvb), on kuvassa itsessään kiinni ja siihen ei mitkään omat laitteet vaikuta millään muotoa!
Käännä se televisio oikein päin, kuvaakin on kivempi katsoa niin.