Plussa vai ei???!!

Tein apteekin oman raskaustestin joka mielestäni näytti noin viiden minuutin kuluttua negaa. Laitoin tikun pois ja vilasin sitä jonkin ajan päästä heittäessäni sitä roskikseen vihapäissäni. Tikkuun oli piirtynyt vaaleampi kuin kontrolliviiva mutta selkeä vaaleanpunainen viiva. Onko kellään kokemuksia moisesta?Voiko testi valehdella??Apua!
81443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siis jos katsoo tulosta kun aika on jo mennyt umpeen. Itse olen saanut monta ns. roskishaamua monella eri testillä, eikä ensimmäinenkään ole plussaksi muuttunut..

Äänestä
  • Olen myös vuosien saatossa bongannut erinäisiä haamuja, toinen toistaan tummempina muttei kuitenkaan koskaan värillisenä. Mutta en kyllä nytkään plussaan usko.Täytynee uusia testi...

    Äänestä

mulle kävi aikoinaan juuri noin, että katsoin eka apteekin testiä ja tulkitsin negaksi.
sit menin sohvalle köllii ja jonkin ajan, ehkä n. 1-2 tunnin jälkeen uudestaan pissalle, niin hailu punainen viiva oli ilmestynyt! seuraavana päivänä tuli sitten plussa testiajan kuluessa.

sen verran hirmuisesti noista testeistä on kokemusta, että apteekin testiin et saa mitenkään päin värillistä haamua, ellei ole plussa kyseessä.

ONNEA!

Äänestä
  • ...voi olla kyseessä ns kemiallinen raskaus. sitä r. hormoonia on pisussa joten saat haamun, mutta sitä ei ole tarpeeksi ja kesken menee... minulla oli juuri tuollainen tapaus, ehdin iloitakkin, mutta toisin kävi. toivottavasti sinulla on parempi tuuri!

    siis haamusta EI aina voi iloita pitkään, mutta onnea sinulle.

    Äänestä

  • Onko kokemuksia acon10 kasettitestistä, saako siihen haamua mitenkään, jos ei ole raskaana?
    Onko siinä viivanpaikka tai voiko kontrolliviivan väri "valua" testiviivaa värjäämään?

    Tai siis sain vaalean viivan testikohtaan ja viivassa oli hieman punertavaa-violettia toisessa laidassa.Viiva oli yhtä pitkä ja vahva kuin kontrolliviivakin, mutta vain toisesta päästä hieman värillinen. Vähän tähän tyyliin, kuin joku toinenkin oli saanut http://www.aijaa.com/v.php?i=506569.jpg.
    Tämä ei siis minun kuvani, mutta minulla näytti testi samalta.

    Olenko saanut haamun, hailakan plussan vai viivanpaikan?

    Äänestä

  • kiitos etukäteen kirjoitti:

    Onko kokemuksia acon10 kasettitestistä, saako siihen haamua mitenkään, jos ei ole raskaana?
    Onko siinä viivanpaikka tai voiko kontrolliviivan väri "valua" testiviivaa värjäämään?

    Tai siis sain vaalean viivan testikohtaan ja viivassa oli hieman punertavaa-violettia toisessa laidassa.Viiva oli yhtä pitkä ja vahva kuin kontrolliviivakin, mutta vain toisesta päästä hieman värillinen. Vähän tähän tyyliin, kuin joku toinenkin oli saanut http://www.aijaa.com/v.php?i=506569.jpg.
    Tämä ei siis minun kuvani, mutta minulla näytti testi samalta.

    Olenko saanut haamun, hailakan plussan vai viivanpaikan?

    ei tule tuohonkaan testiin ilman hcg hormonia. oon n. 20 ton merkkistä testiä tehny. silloin kun plussa on ollut tuloillaan, niin käyttäytyy juuri noin, että toisesta laidasta tummempi ja violetinpunertavaa väriä kyllä löytyy. harmailla viivanpaikoilla ei ole mitään merkitystä. onnea matkaan!

    Äänestä

Tein toisen testin seuraavana päivänä joka kyllä ihan selkeästi nega. Vuotokin alkoi tosin järjettömillä kivuilla ja vuoto on kuin hanan olis avannut. Tikku siis ilmeisesti saattaa näyttää plussaa jos aika ylittyy...varokaamme siis näitä!

Äänestä
  • käsitys että lugestron vaikuttaa tulokseen eikä testiä voi tehdä virtsasta. Siksi menen aina verikokeeseen. Niin mulle on neuvottu, osaako joku valaista asiaa, kiitos etukäteen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinikukka kirjoitti:

Tein apteekin oman raskaustestin joka mielestäni näytti noin viiden minuutin kuluttua negaa. Laitoin tikun pois ja vilasin sitä jonkin ajan päästä heittäessäni sitä roskikseen vihapäissäni. Tikkuun oli piirtynyt vaaleampi kuin kontrolliviiva mutta selkeä vaaleanpunainen viiva. Onko kellään kokemuksia moisesta?Voiko testi valehdella??Apua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu