Kuka?
Krishnamurti. Kuka hän on?
7
925
Vastaukset
- nunchaku-overlord
- olevan,,
perkeleen, eli paholaisen kätyri, paljasuu teksteistä, joita tuo linkki toi esille!
- kätyrit
EIVÄT sano näin:
"Vapaus on aidosti ja suuntaamattomasti tarkkailemista, eikä siihen liity rangaistuksen pelkoa tai palkkion odotusta. Vapaudella ei ole vaikutinta. Vapaus ei ole ihmisen kehityksen päätepiste, se on hänen olemassaolonsa ensimmäinen askel. Tarkkaillessaan ihminen alkaa havaita, että ei ole vapaa. Vapaus on olla valikoimattomasti tietoinen arjen olemisestaan ja toimistaan."
Oikeat paholaisen kätyrit pelottelevat rangaistuksella ja houkuttelevat palkkiolla. Taivas (paratiisi) ja helvetti ovat joidenkin ihmisten toiminnan vaikutteita. Vapaus luvataan, mutta lopussa, ei suinkaan alussa. Uskontojen johtajat nykymaailmassa pelkäävät nimenomaan, että ihminen tarkkaillessaan huomaa, ettei ole missään mielessä vapaa. Krishnamurti on eräs huippuopettaja, joka menee suoraan asioiden ytimeen. - Sulautunut uskovainen
kätyrit kirjoitti:
EIVÄT sano näin:
"Vapaus on aidosti ja suuntaamattomasti tarkkailemista, eikä siihen liity rangaistuksen pelkoa tai palkkion odotusta. Vapaudella ei ole vaikutinta. Vapaus ei ole ihmisen kehityksen päätepiste, se on hänen olemassaolonsa ensimmäinen askel. Tarkkaillessaan ihminen alkaa havaita, että ei ole vapaa. Vapaus on olla valikoimattomasti tietoinen arjen olemisestaan ja toimistaan."
Oikeat paholaisen kätyrit pelottelevat rangaistuksella ja houkuttelevat palkkiolla. Taivas (paratiisi) ja helvetti ovat joidenkin ihmisten toiminnan vaikutteita. Vapaus luvataan, mutta lopussa, ei suinkaan alussa. Uskontojen johtajat nykymaailmassa pelkäävät nimenomaan, että ihminen tarkkaillessaan huomaa, ettei ole missään mielessä vapaa. Krishnamurti on eräs huippuopettaja, joka menee suoraan asioiden ytimeen.Olen aivan samaa mieleltä. Suurin osa buddhisteista, hinduista ja muista uskovaisista salaa uskovat Jeesuksen tulevan ja pelastavan heidät!!!! Kaikki te olette kaappikristittyjä. Myöntäkää se niin pelastutte...kai.
- Meiju XMZ
Suomessa on valitettavan vähän ihmisiä, jotka ovat tutustuneet tämän viisaan miehen opetuksiin. Hänhän oleellisesti vain kehottaa katsomaan itse ja huomaamaan, kuinka ehdollistuneita olemme. Suora näkeminen on huikeaa, ja se onnistuu vain, jos ymmärrät, kuinka perinteet, kulttuuri ja propaganda ovat muovaneet sinut ja vaikuttavat koko ajan kaikkeen mitä teet ja ajattelet.
- jupiter68
Siis se on ainutlaatuista, että ajattelet noin. Minä olen parikymmentä vuotta asiasta kiinnostuneita etsiskellyt. Tai on Krishnamurti tiedotus ry. olemassa Suomessa. Mutta sielläkin aika vähän porukkaa. Myös Teosofit puhuvat hänestä aika paljon. Mutta sellaisia jotka TODELLA ovat häneen juttuihin paneutuneet..Harvinaista!
Kuka muu maailmassa on niin mahtavasti puhunut suorasta näkemisestä, mutaatiosta, universumin järjestyksestä, kauneudesta, rakkaudesta..? - Meiju XMZ
jupiter68 kirjoitti:
Siis se on ainutlaatuista, että ajattelet noin. Minä olen parikymmentä vuotta asiasta kiinnostuneita etsiskellyt. Tai on Krishnamurti tiedotus ry. olemassa Suomessa. Mutta sielläkin aika vähän porukkaa. Myös Teosofit puhuvat hänestä aika paljon. Mutta sellaisia jotka TODELLA ovat häneen juttuihin paneutuneet..Harvinaista!
Kuka muu maailmassa on niin mahtavasti puhunut suorasta näkemisestä, mutaatiosta, universumin järjestyksestä, kauneudesta, rakkaudesta..?Joo, tunnen itseni tosi oudoksi. Pikkutyttönä ajattelin, että on se kumma, kun sota tulee niin kuin sade tai ukkonen, eikä sille mitään voi. Nyt ymmärrän, että ihminenhän kaiken luo ajatuksillaan, eristäytymisellään, pyrkimisellään. vallanhalullaan, kunnianhimollaan. Se oli hämmästyttävä oivallus. Elämä on nykyään ihan erilaista: katson ja tarkkailen puolustamatta ja tuomitsematta. Luontokin on ihan jotain muuta, katson kaikkea jotenkin eri silmin ja näen maan kauneuden. Enkä enää pyri mihinkään, elämähän on koko ajan tässä ja nyt, muuta ei ole. Eikä mikään muu kuin rakkaus lopultakaan merkitse mitään, sillä siellä missä on rakkautta, ei vain ole ongelmia. Perhekin on huomannut, että jotain on tapahtunut; en kiihdy, riitele enkä latele mielipiteitä joka asiasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4336279Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1223601Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?882416Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251899Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1091215Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?921184- 631055
- 621038
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te76930- 41924