Oottekos muuten koskaan miettineet, mitä se tasa-arvo oikein tarkoittaa?
Tasa-arvosta tulee ensimmäisenä mieleen se, että syrjintä ja rasismi kitketään pois, sekä tietysti se että kaikki ihmiset on samanarvoisia keskenään.
Tähän kuitenkin sisältyy toinenkin puoli, joka olisi silloin tällöin hyvä muistaa.
Jos tasa-arvo vallitsee, ihmisiä kohdellaan samanlailla kaikissa tilanteissa.
Tasa-arvosta tulee ensimmäisenä mieleen se, että syrjintä ja rasismi kitketään pois, sekä tietysti se että kaikki ihmiset on samanarvoisia keskenään.
Tähän kuitenkin sisältyy toinenkin puoli, joka olisi silloin tällöin hyvä muistaa.
Jos tasa-arvo vallitsee, ihmisiä kohdellaan samanlailla kaikissa tilanteissa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tasa-arvo kuitenkaan ei liiemmälti uskoisin käytännössä sittenkään ole samanarvoista
ihmisyyttä,
*ENNEN KUIN SAAMME VAIKUTTAA YMPÄRILLÄ;
*voimmeko olla jotakin ja VALITA ARVOMME
*olemmeko ansainneet kohtuullisen TASAISEN ELÄMÄN
tässä kerron vähin ajatuksin vain sitä että
esimerkiksi byrokratian kukka on kun;
toimeentulotuki lasketaan netto eli tosiasioallisista tuloista,
jos esimerkkinä olet saanut koko vuoden tuota ja saatkin monen tonnin maksut , se ei olekaan niin että käytit liikaa vuoden joka kk jolloin olisitte saaneet toimeentulotuessa käteen kun jää vähemmän kuukaudessa tosiasiassa, menoiksi
ei kuitenkaan veromätkyjä voida huomoida, siksi että ettet ole palkkaa saava ei maksajaksi tulisi valtio , vaikka tosiasiassa olet samanlainen tuloinesi joka kuukausi veronmaksaja.
mikään ei ole niin yksioikoisesti arvo:
eiu perhe arvo eikä myös ihmisarvo; vaikka keskustelemme oletuksista ,
koulumenestymisen , lihavuuden, syrjäytymisuhan alaisen taikak rodullisesti erityisen lapsen perheen osalta taikka käytännössä huolesta sosiaali ja terveydenhuollossa.
sen mitä mua vaivasi aikoinaan sosiologian tunnilla kun keskustelimme miten yhteiskunnassa
on tultu tuottamisesta ja jakamisesta teolliseen aikaan
ja edelleen arvoihin tapoihin ja toiminnan tasoon
tulee muutoksia ,ensin on hanki ja kuluta materialismi.
sitten tyhjä sielu, moralittomuus johtaa tappeluun paikasta olla ja ehtiä ensin ja ottaa mitä irtoaa..
jos sossu jakaa tasa-arvonsa mukaan
samanarvoisena kansalaisille päivää kohden pari kymppiä kaikkeen elämiseen,
'mistä saa maahanmuuttaja kaiken'
eihän hän ole suomen kansaa lakien mukaan. miksi heillä on suuri suu?
Rakkautta pitää vaatia,vaalia ja oikeutemme olis pitää lapsella koti ja rauhalliset elinolot
samaten ihmettelen oikein mistä
kummasta johtuu että heille löytyy asunnot, ulkomaalaisille kyllä , muuttavatko usein ja kuka korjaa ja huoltaa ne kaikki vuokrakohteet millä rahalla .
eräs toinen rasismin kukka on
suomeen tullut ihan lamaa aiheuttavana ,tätä nykyään oottako tietoisia kun meillä on kansalaisina verojenmaksajina tällähetkellä 3 pressaaa samaan aikaan maksettavina kuukausittain varmaan vuositasolla menee miljoonia,
mutta että työttömän lapset huostaan
syrjään ja vaarallinen yhteys että parempi kun vaikenevat ja siihen jaksamiseen uskoon elämään, sitten yritämme vaikuttaa ettei lasten pahoinvointi lisääntyisi perheissä niin , lastensuojelu laitoksiin
lapsen koulimiseen
6000e/kk valtiolla on varaa,
kiva että jollakin on verojen maksu kykyä,
käytännön asumisen ja eläminen maksuina siis vähästä omaisuudesta se ei pitäisi mennä... tilit on asia erikseen?
luulen ettei
korkein maamme kunnioitettu presidenttimme maksa veroa?
samanarvoisena on
kakku-palasina lautasella kuka ottaa , ei se joka ehtii vaan saman kokoisen kerran! niinhän?
leipä-jonossa saman arvoinen on perhe
vaikka yksin-eläjä tulee avopuolison
esim.
yksinhuoltaja ja asumis- lisätuilla arjessa niin kuin oletetusti 65oe/kk toimeen yksikkönä.
tai lapsien ruoka puhtaus ja harrastus lahja ja terveys asioissa - saman kuivamuona kassin saa kanssa suurperhe. ja kateellisena ollaan .
lisää vain tuskaa,
mielenterveys toimisto ja tk pullistelee. apteekki tienaa ; vaikka omavastuut pienisi vielä
!!
ajatelkaa että ihan paikallisen lehden sivulla kertomus siitä kuinka jopa lapsia tuodaan työttömien ruokailuun , ja
*HIENOA ETTÄ JAKSAVAT lapsiaan vaikka kävellen kaukaa (urheilemalla)TUODA!
*julkisesti HUOLISSAAN
kauhistelevat että niin hirveän huonoja lapsi-perheitä ,.?
**oikeesti siis kun ruoka loppui kesken; tuli tappelu !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
*ei kysytä on ko toimeentulotuki tulossa,,,tulossa!
*lapsesta on ihanaa syödä jälkiruokaakin!
- lapsi ei saisi syödä, vaikka lapussa lukee
lapset ilmaisesksi :)
hävettää kun rahaa eiole vuokran jälkeen !!!!!!(aikuiset pari euroa). SENTÄS ON YRITETTY tienata
**kirkko avusti työttömien ruokailua ensinnäkin että tulisi kaikki hyvin syötyä tervehdyttyä ja voitua voimallisemmin ...
-kadehdintaa oli mm. lapsen polkupyörästä
kenellä sitten ei ole pyöriä?
että....ihmisiä kohdellaan...