VHS-laatu paljastui kamalaksi

moderni digittäjä

Meillä on siirrytty jo ajat sitten digiaikaan, mutta viikonloppuna päätin katsoa aikani kuluksi vhs-nauhalle tallennetuja kotivideoitamme 80-luvun Kanarianreissuilta. Silloin VHS eli kulta-aikaansa ja edusti sen ajan high tech -tekniikkaa.

Viedoiden katselua varten minun piti hakea varastosta vanhat vhs-videot, jotka ovat siellä olleet jo pari vuotta. Meillä kun siirryttiin hyvissä ajoin digitaalisen tallennuksen maailmaan, ensin tallentavan dvd-soittimen ja sitten tallentavan digiboksin avustuksella.

Kytkin videot uudenkarheaan HD-ready taulutelevisioomme ja pistin videon pyörimään. Järkytys oli suuri, kun teräväpiirtotelevision näytöltä paljastui miten huonolaatuista vhs-tasoinen video onkaan! Voi sitä ruutujen vilinää, rätinää ja sameutta!

Onneksi jo 2000-luvun alusta on vuotuiset etelänreissumme kuvattu joko digitaalisille nauhoille ja myöhemmin dvd:lle, kuvanlaatu on paljon parempi kuin vanhoissa vhs-nauhoissa.

Kehotankin nyt kaikkia vhs-ihmisiä vaihtamaan analogisen tallennuksen digitaaliseen tallennukseen ja hankkimaan tallentavan digiboksin. Myös tallentava dvd-soitin on uskomattoman kätevä vanhaan vhs-nauhuriin verrattuna. Tärkein argumentti digitaaliseen elämään siirtymisen kannalta on kuitenkin kuvanlaatu; VHS edustaa menneen ajan maailmaa.

23

3091

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • $ $ $ $ $

      Missä liikkeessä kehotat meitä asioimaan?

      • moderni digittäjä

        Niin sanotuissa nettikaupoissa hinnat ovat kohdallaan ja toimitukset nopeita. Asiointi niissä on nykyisin myös varsin turvallista, eivätkä luottokorttitiedot joudu vääriin käsiin.

        Tuotteista on saatavilla paljon tietoa, mutta tekniset yksityiskohdat tuotekuvauksissa saattavat panna tekniikkaan tottumattoman pään pyörälle. Heille suosittelenkin perinteisiä kodinkoneliikkeitä, jossa myyjät voivat vastata niin sanottuihin typeriin kysymyksiin.

      • HUOLTOAPUA
        moderni digittäjä kirjoitti:

        MISSÄ VERKKOKAUPPA SITTEN KUN TARVITSET APUA

    • Jos VHS näyttää TV:lläsi noin kamalalta niin hanki parempi TV. Tuntuu oudolta miten monille hyvän TV:n merkki on se, että kuva näyttää huonolta. :-)

      • hp_guru

        Järkevät, kuten minä, pysyttelevät vielä putkitelkuissa. Minulla on 4 vuoden vanha eliitti 21" putki-tv. No entäpä sitten? Pitäisikö mun hävetä itseäni, että minulla on nimenomaan putki-tv?

        Kun taulutelkkareiden kuvanlaatu paranee, voisin harkitakin ostoa. Mutta toistaiseksi eläköön kaikki maan putki-tv roinat. Ne toimii. Mun Samsung on nörttiputkien kuningatar.

      • VHS, ei kiitos

        Tallentavaan digiboksiin kahden vuoden ajan tottuneena kokeilin itsekin VHS:ää joku viikko sitten ja totesin, että tuollaista oikeasti tuli joskus ennen muinoin katsottua. Oli järkytys. Ja telkkari on hyväkuvainen (tumma kuvaputki, jossa musta on mustaa) eikä mikään halpismalli. En vaan vielä ole raaskinut heittää videokasetteja jätteisiin, mutta sekin aika tulee vielä. Vai olisiko pk-seudulla vielä joku, joka haluaisi ottaa vastaan lähemmäs sata kasettia (eivät ole halpismerkkiä) tai edes osan jotta eivät menisi roskikseen?

      • VHS, ei kiitos kirjoitti:

        Noiden tyhjentämisessä on aika työ. Itsenauhoitettuja kasetteja ei saa levitellä.

      • hp_guru kirjoitti:

        Järkevät, kuten minä, pysyttelevät vielä putkitelkuissa. Minulla on 4 vuoden vanha eliitti 21" putki-tv. No entäpä sitten? Pitäisikö mun hävetä itseäni, että minulla on nimenomaan putki-tv?

        Kun taulutelkkareiden kuvanlaatu paranee, voisin harkitakin ostoa. Mutta toistaiseksi eläköön kaikki maan putki-tv roinat. Ne toimii. Mun Samsung on nörttiputkien kuningatar.

        Siis pointtini nimenomaan oli ihmetellä sitä, miten toiset pitävät LCD-TV:iden erinomaisuuden ilmentymänä sitä miten huonosti videonauhat näkyvät niillä.

      • puhu potaskaa
        okaro kirjoitti:

        Noiden tyhjentämisessä on aika työ. Itsenauhoitettuja kasetteja ei saa levitellä.

        "Itsenauhoitettuja kasetteja ei saa levitellä."

        Kaikki kirppikset ovat noita väärällään.
        Itsekin olen kymmeniä ostanut/myynyt.
        Tietääkseni koko Suomessa ole kukaan koskaan
        asiasta rutissut (muuta kuin Sinä nyt).

      • puhu potaskaa kirjoitti:

        "Itsenauhoitettuja kasetteja ei saa levitellä."

        Kaikki kirppikset ovat noita väärällään.
        Itsekin olen kymmeniä ostanut/myynyt.
        Tietääkseni koko Suomessa ole kukaan koskaan
        asiasta rutissut (muuta kuin Sinä nyt).

        Se, että siitä ei tähän asti kukaan ole rutissut ei muuta asiaa. En minäkään rutissut vaan huomautin asiasta. Jos panee niitä myyntiin ottaa riskin, että joutuu maksamaan hyvityksen oikeuksien omistajalle.

      • Immu.

    • Kotiteatterimies
    • silloin

      80-luvulla tallentanut kaitafilmille eikä VGA-kameralla. Meikäläinen katselee senaikaisia lomakuvia korkealaatuisena isolta valkokankaalta.
      Voit katsella otoksiasi paremmalla laadulla vaikka 14 tuumaisella kuvaruudulla. Eikä tarvii olla HD-ready.

    • parempaa...

      ihan köpöltö tuo digiboxin kuva näyttää myös hd töllössä. Syynä on resoluution huono skaalautuminen korkearesoluutioiseen näyttöön. Kun lähetys on pieni resoluutioista niin laatukin heikkenee räjähdysmäisesti.

      Joten ei vhs kuollut vielä ole. Itseltäni löytyy super vhs videot ja aivan loistavaa kuvan laatua noilla vielä saa. Mutta normaalit vhs videot ovat eri juttu sitten. Mutta kyllä ne vielä menevät perusnauhoitukseen jos joku asia pitää nauhoittaa ja ei kerkeä katsomaan. Mutta mitään säilytys kelpoiseen materiaalia noita tuskin enää kannattaa käyttää.

      • digi -> nyt parani kuva :)

        > Mutta mitään säilytys kelpoiseen materiaalia noita tuskin enää kannattaa käyttää.

        Äänen kanssa aikoinaan samanlaista. Kun tuli hankittua NICAM-stereovideot, vanhat kohinaiset nauhoitukset saivat mennä eli uutta vaan päälle. Nyt digi-tv:n ja tallentavan digiboksin myötä ei enää niillä kaseteilla juuri ole käyttöä.

      • S-Vidiootti
        digi -> nyt parani kuva :) kirjoitti:

        > Mutta mitään säilytys kelpoiseen materiaalia noita tuskin enää kannattaa käyttää.

        Äänen kanssa aikoinaan samanlaista. Kun tuli hankittua NICAM-stereovideot, vanhat kohinaiset nauhoitukset saivat mennä eli uutta vaan päälle. Nyt digi-tv:n ja tallentavan digiboksin myötä ei enää niillä kaseteilla juuri ole käyttöä.

        TBC-aikavirhekorjaimella varustettu S-VHS-video on vielä käypäinen peli. Ei juuri häviä DVD:lle kuvan laadussa.

    • Anonyymi

      VHS nauhat kannattaa katsoa nimenomaan siitä perinteisestä putkitelkkarista. Näin kuva on paljon parempi kuin isosta taulutelkkarista.
      Varsinkin monet alkupään taulutelkkarit olivat sitäpaitsi kuvaltaan huomattavasti huonompia kuin putkitelkkarit. Ihmiset menivät siinä suhteessa miinaan vaihtaessaan tosiasiassa huonompaa kuvaa näyttävään telkkariin.

      • Anonyymi

        Riippuu varmaan mitä kuvanparannuspiirejä TV:ssä on, ainakin omassa kuvan saa ihan kohtuulliseksi, kokokin tosin vain 42". Ei tietenkään TV-kuvan tasoista saa millään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riippuu varmaan mitä kuvanparannuspiirejä TV:ssä on, ainakin omassa kuvan saa ihan kohtuulliseksi, kokokin tosin vain 42". Ei tietenkään TV-kuvan tasoista saa millään.

        Minkä aikainen se 42-tuumainen telkkarisi sitten on?

        Muistan etsineeni ennen vuotta 2010 taulutelevisiota, mutta niissä oli oikeasti niin huono kuva, ettei ollut mitään järkeä vaihtaa laadukkaampaa ja hyväkuvaista 25-tuumaista putki-tv:tä mihinkään sellaiseeen.

        Vasta 2010 löysin 32-tuumaisen FullHD-telkkarin, jonka kuvanlaatu riitti ja jossa toimi kuvasuhdeautomatiikka täysin oikein, ettei venyttänyt 4:3-kuvaa koko ruudulle vaan näytti kaiken alkuperäisellä kuvasuhteella (4:3 venyttämättä ja litistämättä ja 16:9 koko ruudulla). Oli sen ovh kyllä sitten paljon kovempi kuin niillä huonokuvaisilla ja taisin maksaa tarjouksestakin vielä 450 euroa. Muuten hyvä kuva paitsi LCD-televisiona sen tummien sävyjen toisto oli mitä oli... tummat sävyt harmaata mössöä eikä voinut katsoa täysin pimennetyssä huoneessa sen takia. Se tv on edelleen työhuoneessa käytössä (huoneessa on aina jotain valoa, joten LCD ei haittaaa) ja katseluetäisyydellä alle 1,5 metriä on ihan sopivan kokoinen kuvakin. :-)

        Jotain 6 vuotta sitten ostettu Panasonic, kuvaputki-TV oli myös Panasonic ja molemmat pärjänneet hyvin testeissä. Kuvaputki-TV oli 36" ja järjettömän painava, vei myös paljon tilaa. Varmaan huonokuvaisia edelleen, mutta ensimmäiset oli surkeita. En ainakaan itse tarvitse isompaa tai 4K.

    • Anonyymi

      vhs-nauhurin ja tämän päivän hienoihin televisioihin pitää olla se välikappale. joka "keksii" niitä puuttuvia osia kuvaan. ihan 1:1 ei kuva ole hyvä, mutta mokulan kautta ihan katottavaa ja digi-muotoon tallennetavaa laatua. jossain telvisioissa on jo sisään rakennettuna tuo ominaisuus ("vhs-mode"). sanoo jo järkikin että kuvaputki telkari toimii eri tavalla kun uhd-televisio :)

      • Anonyymi

        Joo se tekniikka taisi olla nimeltään "upscale" tai jotain sinne päin lisää keinotekoisia pikseleitä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      112
      1394
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      107
      519
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      100
      482
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    15. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      52
      462
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe