Sinun naurusi!
Helähteli sinun naurusi
kirkkaasti kuin pulppuileva puro.
Kiirien ylös,
värähdellen alas laskeutui,
kuin leiskuvat revontulet
pohjoisen kuulaalla taivaanrannalla,
kuin kaukaisten salamoiden
leimahtava luonnon kauneus
se kumpuili helisten, valloittaen.
Sinun naurusi, se vangitsi mieleni.
Seisoin vaieten, vain kuunnellen
jähmettyen patsasmaiseen ihmettelyyn.
Kenelleköhän nauroit, ketä kosketit.
Minulle kuitenkin
soi naurusi musiikkina,
tunkeutui sydämeeni, vei ajantajuni.
Hengittää en osannut,
vain ihmetellen nauttia.
Miten naurusi saitkaan soimaan kuin sävel,
iloisesti, intohimoisesti.
Naurussasi tulvahteli tunteet.
Minun tunteeni yhdistyi sinuun.
Olit kaikkeni , sinut omistin.
Rakkaus tulvi sinun naurustasi minuun,
huumauduin, antauduin sinulle.
Vaan sinä! Kenelle naurusi omistit??
Vastaukset 1
Vanhimmat
...oikein mieltä avartava runo,
kaikkea ei aina tule ajatelleeksi...