Mitä tää tarkoitaa onko liian vähän muistia tämmöinen teksti.Vedostetaan fyysistämuistia levylle.
Muistiako
vähän
331350
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
vain tilttasi. Ihan normaalia wintoysia.
Sillä ole,mitään tekoa kun koneeseen tuli lisää muistia nykyisin n.1279mb.
sitten olet?
Eikös ketjun aloittajan olisi fiksua jutella omalla nickillään/nimimerkillään?
Eipä neropatit osannut vastata kyllä paaask. ja niin edespäin kyllä toimii.Mulla tosiaan tuli lisää muistia tähän.Ennen 850 nyt 1279 että on hauskaa tyhmien kustannuksella.
sulla?
Kampa paikkoja kolme ehkä siksi outo kun emossa yleinsä 2 paikkaa kammalle.
ei ole jaollisia mitenkään kahdeksalla noi luettelemasi luvut
kovikselle lisää virtuaali- eli kovalevymuistikokoa. Ei ole vikaa. Tuo kyllä kertoo että kannattaisi lisätä varsinaisen muistin eli ram määrää. XP toimii aika hyvin 1Gt.
Eli onko varsinainen muisti sama kuin ne kammat joita koneeseen voi lisätä, ja jos ei niin kuinka tuota varsinaista muistia sitten lisätään?
Eli mikä on nyt mitäkin muistia?
Keskusmuisti ja virtuaali/näennäismuisti ovat kaksi eri asiaa siinä mielessä, että muistikammoista saatavaaa keskusmuistia kone tarvittaessa laajentaa kiintolevyyn virtuaali/näennäismuistina, josta tiedon hakeminen on kuitenkin hitaampaa. Siksi riittävä keskusmuisti on tärkeä, että kone ei hidastu virtuaalimuistin takia.
Kiintolevystä varattavaa virtuaalimuistia voi säätää asetuksista, ja keskusmuistia voi lisätä muistikammoilla, mikä on paras keino.
XP pyörii moitteetta tavallisessa nettikäytössä hidastelematta alta 200 MB:n keskusmuistillakin, jos prosessori on edes kohtuullinen.
Ja tästä on turha jähnätä, kun monella koneella on todettu.
Edellisessä oli alta 200 Mb RAM/500 MHz ja toimi, mutta hitaasti. Tässä oli alunperin kone käynnissä vapaana 246 Mb RAM/2,66 GHz !, ja toimi todella nopeasti. Sitten ostin 512 Mb lisää, ja nopeutui lisää, mutta ei merkittävästi.
Keskusmuistin merkitystä huom. tavallisen nettisurffailun kannalta (pelaamatta pelejä) liioitellaan.
Mistä sitä virtuaalimuistin läisäystä voi asetuksissa säätää? Vaikuttaako se jos pelaa pelejä, eli vaikuttaako esim. pelien latautumisnopeuteen tms. vai miten se käytännössä ilmenee?
Ohjauspaneeli > Järjestelmä > Lisäasetukset > Suorituskyky > Asetukset > Lisäasetukset > Näennäismuisti.
Eli jos mulla on RAM 2048MB ja pelaan isoja pelejä, niin ton Winukan 1,5-kertainen säännön mukaan mun näennäismuistin koko pitäisi olla C-asemalle säädetty max. 3072Mt:ksi (kö?) Vai just toisinpäin, että voisin RAMin isohkon kon mukaan pudottaa sen aivan minimiinsä?
Keskusmuistia koneessasi piisaa. Vaikka virtuaalimuisti on hitaampaa, niin arvelisin, että sitä saa olla käytettävissä, sillä virtuaalimuistin puolelle kovalevyyn kone menee vain tarvittaessa.
Riippuu peleistäsi, syntyykö moinen tarve.
Ostin taannoin lisäkamman 512-Mb ja sen tökkäsin koneeseen, mutta en katsonut virtuaalimuistin määrää, ja se oli mukautettuna vanhan pienen 256-kamman mukaan. Nyt laitoin sen "järjestelmä määrittelee itse"-vaihtoehtoon, ja näkyi muuttuneen säännön 1-1,5 x keskusmuisti alarajalle. Saa olla.
Joo, ihan huvikseni kokeilin noit säätöjä, ja laitoin maximille etc. Sit sammutin koneen, että jos toi virtuaali jotain vaikuttais esim. Winukan aukeemiseen, mut mun mielestä se vaan hidastui, mut voi olla että kuvittelinkin. No sit tökkäsin ison simulaattorin asemaan, eikä sekään sen sujuvammin latautunut, mut kuten Einstein tossa jo totesikin, ni virtuaalimuisti on käytössä vaan jos sitä kone jostain syystä tarttis, mulla kai riittää muut muistit sitten ihan ok. Mutta annampa olla maximi-asetuksilla, siellähän on sit, tokkopa tosta haittaakaan on.
Et kokeilussasi voinut havaita mitään eroa, koska kone ei virtuaalimuistia edes käyttänyt.
Jep, pitänee varmaan opetella toi kellottaminenkin joskus, kun kaikki siitä puhuu,ja että sillä vauhti lisääntyis huomattavastikin. Mene ja tiedä sitten. Mutta sen voin todeta, että keskusmuistin lisääminen yhdestä kahteen Gigaan nopeutti kyllä pelejä selkeästi. sitä voi siis sillain suositella, ja sinänsä helppo homma toteuttaa, kunhan vaan oikeaa kampaa osaa ostaa.
koneesi kompuroimaan nurin tämän tästä, ja lisäksi joudut marssimaan kauppaan uuden koneen ostoon aiemmin.
Tätä ei kaikki myönnä, mutta juttu on vaan näin.
Perustele ny vähän, kun sitä kuitenkin niin monet tuntuu harrastavan tota kellottamista.
Perustele ny vähän, kun sitä kuitenkin niin monet tuntuu harrastavan tota kellottamista.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=108&conference=4500000000000301&posting=22000000022112766
ei tarvita tuotakaan. Yleensä ihmiset tekevät koneella muutakin kuin netteilyä tai tekstinkäsittelyä, he tempovat kuvia koneelle digikamerasta, videosta, vääntävät muutakin grafiikkaa. Netteilyyn ja tekstinkäsittelyyn käyvät koneet jotka ovat kymmenen vuoden takaa ja joita saa ilmaiseksi.
XP upottaa käyttikseen muistia vähän päälle 200Mt yleensä ja muistimäärä mikä on yli tuon käytetään varsinaiseen ohjelmansuoritukseen. Koska kovismuisti jatkona on yhtä hidas kun perääntymisvaihe jatkosodassa niin pistäisin koneeseen edelleen tuon gigan.
koska on kahta eri kellottamismuotoa, toisessa kokeillaan rajoja ja toisessa jatketaan koneen ikää/saadaan enemmän ruutia tuoreemmastakin koneesta. Itse kuulun jälkimmäisiin ja haluan koneen toimivan vakaasti ja varmasti koska käytän sitä työssä. Kaatumisiin ei ole varaa.
Jos muistit valitaan nopeammaksi kuin mitä tarvitaan (speksejä ei ylitetä) ja emo sekä prossu ovat laadukkaita saadaan koneelle vauhtia lisää toimintavarmuuden tai iän kärsimättä halvemmalla. Piirisarjana vaikka i965 ja prossuna Core2Duo sallii vauhdin nostamisen minkään muun kärsimättä. Tietysti täytyy tietää mitä tekee ja kellotuksen hallitseva kaveri on hyvä apu jos itse ei ole asiaa harrastanut. Samoin kannattaa pitää järki päässä eikä hamuta liikaa koska vakaus on normaalin koneen käytön tärkeimpiä asioita.
Tuo jälkimmäinen malli olisi mullakin mielessä, sattuisiko löytymään hyviä linkkejä BIOSin kautta kellottamiseen, jos vielä löytyis suomeksi niin vielä parempi.
Löytyykös noi samat säädöt kaikista BIOSeista, vai pitääkö sillekin tehdä joku päivitys, esim. HP:n koneessani on BIOSina joku American Megatrends versiolla 2.4 (kai) ja aika rajalliset on säädöt siellä, mitään taajuksia en kyllä löydä.
Sit diagnostiikka-kaluista löytyy taas joku Direct Draw'n virkistystaajuus-säädin jossa korvausarvo-valintaruutu, mutta mitä se tekis jos siihen jotain muuta laittais kuin oletuksen?
ja monessakaan ei ole oikeastaan minkäänlaisia säätömahiksia. Pohja pitää olla hyvä jos aikoo nostaa kierroksia siten että kone pysyy vakaana. Esim Intelin Celeronit eivät ole kovin kummoisia prossuja, Pentiumit taas kellottuvat vakaasti kuten Core2Duot. AMD:llä on kai pari prossumallia missä ruuti riittää.
Jos emossa ei ole suoraan mahiksia säätöjen muuttamiseen niin avuksi tulee vaikka Cpucool jolla voi nostaa prossun kyljen väylää. Se taas edellyttää että emon piirisarja pysyy vauhdissa mukana, samoin jos koneessa on vaikka 333MHz:n muistit ne pitäisi vaihtaa 400MHz:n muisteihin jos ovat muuten sopivat. Näin muistien nopeudeksi kellotettaessa jää yleensä ehkä 350-380MHz mikä alittaa selvästi specsit eli muistien nopeus varmasti riittää vakaaseen toimintaan. Jos koneessa 400MHz:n muistit niin 466MHz HyperX auttaa kummasti.
Tämä on aika pitkä juttu ja kannattaa kaivaa vaikka Muropaketin artikkeleita tuosta.
Joo, mulla on 2,93 GHz Pentium 4 , joten siinä mielessä ton toisen koneeni voisin kellottaakin. Saakos jollakin komennolla näkyviin noi kaikkien muistien Herzit, dxdiag:lla taitaa näkyä ainakin osa muistaakseni. Miksi ne muuten engalnniksi kutsuu tota prossun kyljen väylää, jos sattuisi silmiin, ja hakusanaksi Googeliin?
semmoiselta sivulta kun cpuid.com. Se kertoo noi muistot ja muut. Kylkeä kutsutaan FSB:ksi.
Siinä kun cpuz näyttää muistin nopeuden niin se näyttää todellisen eli puolet tuosta kaupallisesta arvosta, 400MHz on 200MHz jne. Kun muisto on DDR niin on double sided.
Penat pelaa hyvin kellottamalla ja sulla on tuo malli mikä ei edes kuumene kunnolla niin ilmankiertoja ei tarvitse pahemmin funtsailla, katsoo vaan että prossun jäähdytyssiili on puhdas.
Nosta varovasti FSB:tä, kone kun alkaa kaatuilemaan niin tiedät että on menty liian pitkälle. Siitä reippaasti taaksepäin niin löytyy kohta missä pelaa 100% vakaasti. Jos kellotat niin älä anna ohjelman pistää muistiin uusia arvoja siten että ottaa ne käyttöön uuden käynnistyksen yhteydessä. Parempi että käynnistyy perusjutuilla niin aina saa käynnistymään helposti. Muropaketin juttuja selaamalla löytyy paljon eri juttuja mitkä vaikuttavat koneen nopeuteen.
Oli pakko ottaa yksi kampa pois.Kaksi 512ddr 400 jäi
ja 258ddr 333 läks.Winukka ei näköjään tykännyt heikommasta kammasta nyt toimii normaalisti.
myös vähän nopeammin. Bios valitsee muistin nopeuden hitaimman kamman mukaan. Ja giga riittää hyvin kaikenlaiseen.
Ja kun vielä laittaa toisenkin Gigan perään niin aina vaan paranee, noin pelaamisen kannalta. Isot pelit lopetti ainakin minulla kokonaan vähäisenkin takkuamisen.
Ei tää vanhus tarvitse 2g.Emo tukee ddr 400mhz ja prossuna tässä on duron 1800.Käyttis xp-pro.Pääsee jossakin vaiheessa tietokoneitten taivaaseen.