Laittaisitteko tähän ketjuun esimerkkejä siitä, miten sopuisuudella saa parhaan tuloksen aikaan pesänjaossa. On perheitä, joissa on hyvinkin erilaisissa taloudellisissa tilanteissa olevia perillisiä, mutta silti ei riidellä, kun vanhempien omaisuutta jaetaan.
Miten te pystytte siihen? Kertokaa meille muillekin, jotka ajattelevat kauhulla sitä tukkanuottasilla oloa, joka luultavasti odottaa, kun vanhemmat kuolevat.
Miten te pystytte siihen? Kertokaa meille muillekin, jotka ajattelevat kauhulla sitä tukkanuottasilla oloa, joka luultavasti odottaa, kun vanhemmat kuolevat.
Vastaukset 22
Vanhimmat
tarkoittaa yleensä sitä, että perikunnassa on joko yksi todella auktoriteetti joka sanelee ja toiset nurisematta tyytyy tai sitten yksi todella kiltti jota kaikki muut kusettaa.
Hyvä esimerkki viimemainitusta: Vanhemmista toinen kuolee. Perintö jaetaan. Yksi perikunnan jäsenistä kieltäytyy perinnöstä ja hänen osansa saa yksi toinen perikunnan jäsen. Kaikki muut perikunnan jäsenet saavat vielä elävän vanhempansa omaisuudesta ennakkoperintöä
Sitten kuolee tuo joka kieltäytyi perinnöstä. Se kenelle hänen osansa silloin meni, joutuu nyt luopumaan siitä perinnönosastaan toisten sisarusten hyväksi. Eli osa hänen perinnöstään jaetaan nyt muitten sisarusten kesken kun tuo aiemmin perinnöstä luopunut kuoli!
Kalliiksihan se tuli mutta toiset saivat sitäkin enemmän. Tämä kaikki sisarusrakkauden nimissä, vaikkakaan nuo sisarukset eivät tuolle hyväksikäytetylle juuri enää edes puhu. Häpeävät kai tekoaan mutta ovat silti tyytyväisiä niihin tuhansiin euroihinsa jotka saivat.
Lahjaveroa ja perintöveroa heistä ei kukaan maksanut koska jakoivat homman ns. sovussa ja verottaja ei tiedä mitään mitä siellä jaettiin.
Perunkirjassa ei tietenkään tuota omaisuutta ollut koska se oli ihan toisen henkilön omaisuutta eikä vainajan.
Että näinkin voi jakaa kun sovussa jaetaan.
Kuulostaa ihan sopuisalta sisarusten väliseltä jaolta. Joku sisaruksista on kieltäytynyt perinnöstä, kun ei ole sitä tarvinnut ja toinen joka ilmeisesti on tarvinnut on sen saanut. No sitten menee tasajakoon, kun hän kuoli. Jos sisarukset ovat näin sopineet, ei liene kuulu kenellekään ulkopuoliselle. Ja jos valtio jäi vähän välistä lahja- ja perintöveroista, niin usko pois, kyllä se on puolensa pitänyt.
Jos et kuulu sisaruksiin, niin pysy poissa pesänjäosta. Sisarrakkaus voi olla tosi anteeksiantavaa. Enkä ny ymmärtänyt kuka muka oli hyväksikäytetty, se joka sai yhden osuuden, vai?
perikunnana jäsen joka joutui luopumaan perimästään omaisuudesta sisarustensa hyväksi.
Painostuksen alla tietysti, ei omasta halustaan.
Jos sinä perisit vanhemmiltasi vaikka kiinteistön jonka arvo on jotain 100.000 e. Sitten sinun veljesi joka on kieltäytynyt perinnöstä, kuolisi ja muut sisaruksesi vaatisivat sinulta tuon kiinteistön itselleen, olisiko oikeudenmukaista jos joutuisit luopumaan siitä. Olet maksanut siitä perintöveron ja kaikki mahdolliset lainhuuto ym. maksut ja sitten annat sen sisaruksillesi vaikka 10.000 eurolla kun varaton veljesi kuolee ja maksat myyntivoittoveron ja sisaruksesi ei mitään. Tunnetko että meni oikeudenmukaisesti jako ?
siis mitä, kuka, missä ja milloin? kuulostaa tuo sinun tarina ihan salkkareiden tai kauniiden ja rohkeiden jaksolta..... nyt ei ihan ole kaikki asiat hallinassa....
kaikki ei ole ihan hallinnassa kun pesää jaetaan sopuisasti eikä välitetä mitään siitä mitä laksi mistäkin asiasta sanoo. Siinä tulee jaettua vähän muutakin kuin kuolleen omaisuutta. Tässä esimerkissä sellaista omaisuutta joka kuolleella mahdollisesti olisi ollut jos hän olisi suostunut ottamaan aikoinaan perinnön vastaan.
Jostain joskus luin, että perinnönjaossa ei ole kysymys, ainostaan rahasta, vaan siinä puretaan loputkin agressiot sisaruusvihasta. Uskon täysin tähän tulkintaan.
Monissa suomalaisissa perheissä on ihmisten välisiä sisäisiä kuppikuntia ja ne kyllä nousevat armotta pintaan perinnönjaossa. Meillä ei edes täysin selvä testamentilla vahvistettu tapaus auttanut. Pitihän sen vielä päästä rähjäämään, että "sinuakin piti jo kakarana hoitaa, ettei saanut omaa lapsuuttaankaan viettää" ym. ym.
Jos sisarusten välit ovat kovin riitaiset muutenkin, niin ne vaan kärjistyvät perinnönjaossa.
Niin kysyit neuvoa. Älä luovu mistään OIKEUKSISTASI ja ota niistä etukäteen selvää. Perinnönjaossa, missä on rahaa tiedossa, löytyy aina joku kusettaja.
Aika paljon auttaa tilanteessa, kun kaikkia kohdellaan tasapuolisesti ja kaikki toimet tehdään lain viimeisenkin pilkun mukaan.
ja ahneus pois. Toisen ihmisen ahneuteen ei voi vaikuttaa, mutta jos jokainen ymmärtää jättää ahneuden pois ja antaa lakimiesten setviä asiat, ei tarvitse oikeuteen lähteä taistelemaan.
Jos joku haluaa riidellä, sille ei muut mitään voi.
Vanhempien kannattaa kirjata ennakkoon ylös mitä kenellekin haluavat jättää. Oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti. Sehän on sitten vanhempien tahto.
Vainajan irtaimen omaisuuden kyllä melkein kaikki lähiperijät tietävätkin. Niistäkin kannattaa sopia etukäteen, ettei tilanne ryöstäydy käsistä, niin kuin meillä. Meno oli kuin Villissä lännessä ja itse sanouduin irti vanhojen romujen riitelystä. Arvotavara kirjataan pesänselvityksessä ja niistähän yleensä juuri riidelläänkin.
Siinä vaiheessa kun asianajaja otetaan pesään niin pesän rahat menevät niille. Olen mukana pesässä, josta asianajajat on lypsänyt 50.000 euroa. Loppuun saakka ilman asianajajia niin hyvää tulee.
Juristeissa on eroja. Ennen kuin umpimähkään ketään valitsee, kannattaa heidät kilpailuttaa. Sen jälkeen tehdään sopimus siitä mitä juristin tehtävät pitävät sisällään ja mitä se maksaa.
Meillä juristin palvelukset perunkirjoituksen ja pesänjaon suhteen maksoivat 350 euroa. Kalliimpiakin oli tarjolla, ja niitä joiden lopullinen hinta ei selvinnyt vaikka kuinka väännettiin. Oli liian tulkinnanvaraista. Osa oli jo menossa oikeuteenkin, vaikka emme edes riidelleet. Jälkeenpäin on turha valittaa jos laskussa seisoo 50.000 euroa.
Meillä kaikki kuitenkin meni lain kirjaimen mukaan ja sopu säilyi, koska juristi kertoi miksi jossain asioissa ei voida vedättää edes verottajaa.
Olemme tavallisia maallikoita koko perikunta emmekä todellakaan olisi osanneet tehdä näitä asioita omin päin. Juristi ei tietenkään päätä kuka ottaa Elna-tädin hopealusikat ja kuka piirongin. Juristi tekee kaikille selväksi niiden arvon (jotka oli jo selvitetty) ja miten rahassa mitattuna jako tapahtuu. Piironkia ei ota se, kenen perintöosuus ei riitä piironkiin.
Kun paikalla on ulkopuolinen luotettava henkilö, sitä tuppaa ne omapäisimmätkin vaatijat asettumaan. Ei tarvitse lähteä oikeuteen sotimaan siitä mikä alussa meni väärin.
Perinnönjaossa ei riidellä, jos kaikki haluaa sovinnolla ratkaisun. Jos yksikin pesän osakkaista on ahne ja hankkii paljon laskutusta haluavan juristin niin sotku on siinä, on meinaan neuvot sen mukaisia. Aika moni juristeista on sellaisia, että haluaa paljon laskutusta. Jostain syystä pienet kuolinpesät ei kiinnosta asianajajia niin paljon. Mistäköhän johtuu?
oikein, niin kuin se kuuluukin tehdä. Silloin kun se on tehty oikein ja tasapuolisesti kellään ei ole jälkeenpäinkään mitään sanomista, eikä nokan koputtamista.
Mutta jos joku alkaa ahneuksissaan vaatimaan itselleen toisten kustannuksilla enemmän kuin hälle kuuluu se yleensä luo eripuraisuutta ja riitaa.
Yleensä väärin kohdeltu voi kantaa kaunaa loppuikänsä, ja suhteet katkeavat.
Kun muistaa peinnönjako tilanteessa, että kaikki ovat samanarvoisia niin hyvä tulee.
Tiedän myös onnistuneen jaon tulleen silloin jos perintöosuudet esim. maapalstat laitetaan samansuuruiseksi ja jako tehdään arpomalla. Silloin ei voi syyttää muuta kuin huonoa tuuria jos ei saanut sitä, mitä olisi halunnut. Vaihtaahan osakkaiden kesken tietenkin voi jos molemmat osakkaat haluavat vaihtaa osuutensa arvonnan jälkeen.
Joitain syitä erimielisyyksiin voi aiheuttaa osapuolten välillä vallitseva epäluottamus. Yksi tai useampi osapuoli pelkää tulevansa kusetetuksi ja siksi vaatii varmuuden vuoksi enemmän.
Joku taas pitää itseään vainajalle läheisempänä kuin toinen, vaikka laki ei sellaisia näkökohtia ota huomioon. Veljekset ovat saman arvoisia. Läheisempänä itseään pitävä ei ymmärrä mikä oikeus muka isäänsä välit katkaisseella hulttiolla on isän perinnössä. Läheisempi veli voi haluta kompensaatiota siitä kun hoiti isää viimeiset vuodet toisen veljen huidellessa maailmalla. Siksi juristi on hyvä kertomaan millä periaatteella perintö jaetaan.
On tietysti ihan suoranaisia harakoitakin, jotka eivät paljoa pesästä halua..., "mutta jos nyt edes tuon hopea-astiaston ja timanttikorut. Te muut voitte jakaa maatilan. Arvohan on sama? Kunhan minun ei tarvitse nähdä vaivaa moisen tönön takia. Mutta jollen saa koruja vien asian oikeuteen".
mukavan vanhan naisen omistamasssa talossa; hän oli miehensä kanssa rakentanut talon yhteyteen kaksi pientä huoneistoa, ja niistä saatava tulo oli hyvä lisä heidän eläkkeisiinsä. Mies oli kuollut joitakin vuosia sitten. Lapsia oli kolme - kaksi tytärtä naimisissa ja isojen talojen omistajia. Poika oli eronnut - vaimo potki ulos ja piti heidän talonsa ja lapsensa. Poika muutti äidin luokse.
Kun äiti kuoli, jossain perheessä olisi saattanut syntyä riitä. poika olisi ehkä halunnut jäädä lapsuuskotiin asumaan - olihan sisarilla jo omat kodit. Mutta ei tuo perhe. He ilmoittivat vuokralaisille, että saimme asua toistaiseksi kuten ennenkin, mutta talo pantaisiin myyntiin. Irtaimisto myytiin viimneistä kuppia myöten parissa viikonlopussa; ilmoitus lehdessä kirppiksestä ja ostajat saapuivat valitsemaan pientä ja isoa kamaa.
Ja rahat tasattiin kolmen lapsen kesken. Kun talo lopulta myytiin, nekin rahat jaettiin.
Noin toimii perhe, joka puhaltaa yhteen hiileen. Voikohan sellaista mentaliteettia opettaa vanhempana, jos ei ole lapsesta asti oppinut välittämään toinen toisistaan?
Meitä on kolme sisarusta ja rahat ja tavarat jaoimme vanhempiemme kuoltua sopuisasti.
Talo myyntiin, rahat kolmeen kasaan. Irtaimistosta jokainen nimesi mitä haluaa ja kantoi kasaan. Nämä kasat teimme saman arvoisiksi ja jokainen sai ne mitä halusi. Loput arvoimme ja viimeiset möimme pitämällä kirpputorin.
Ei riitoja, ja verottaja vie kyllä omansa, miksi lisätä enemmän tuskaa jo läheisten menettämisellä että riitelee.
Jäämistön voi myös jakaa niin että pidetään perillisten kesken teoreettinen huutokauppa. Jokainen kertoo mitä olisi mistäkin esineestä halukas maksamaan, ja parhaan tarjouksen tehnyt saa sen. Hänen nimiinsä kirjataan huutosumma ikäänkuin velkana. Lopuksi lasketaan summat yhteen ja jaetaan perillisten määrällä. Ne joiden 'velka' on suurempi kuin tämä keskiarvo, maksavat erotuksen rahana. Se jaetaan rahana niille joilla oma ostosumma on pienempi kuin keskiarvo.
Jos joku on 'huutanut' suurimman osan, tai kalliita esineitä, hän maksaa toisille rahana erotuksen. Saapahan enemmän tavaraa, joten on valmis siitä maksamaankiin. Vói olla toimivampi tapa kuin ulkopuolisille myynti tavallisella huutokaupalla. Ainakin muistoarvoiset esineet on mukavampi pitää omassa suvussa.
Meidän perheessämme sen huutokaupan pitämiseen tarvittaisiin ulkopuolinen, puolueeton ihminen, mutta se kuulostaa mainiolta idealta. Ihmettelen, etten ole koskaan aikaisemmin kuullut siitä. Kiitos, kun kerroit!
yksinkertaisimpia. Aivan kuin kuningas Salomonin keino saada selville vauvan oikea äiti määräämällä, että lapsi jaetaan kahtia. Löytyi heti se, jolle lapsi oli kallein.
Samalla tavalla tuo perheen sisäinen huutokauppa antaa kaikille oikeudenmukaisesti sen, mitä he haluavat. Miksei tästä puhuta laajemmaltikin? Voisit kirjoittaa lehdille, tai kutsua television kuvaamaan huutokauppaanne, tai kirjoittaa opaskirjan. Mikä mainio menetelmä toden totta.
Se tavara, jolle ei 'ostajaa' löydy, voidaan sitten lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, tai perhe voi kahmia sen mukaansa hyvin mielin, tietäen, ettei kukaan muu halunnut sitä.
Mikä nerokas perhe olettekaan!
arpoja vaan hattuun ja kukin vuorollaan nostamaan (arpalappuihin vain kirjoitetaan mistä on kyse, esim. olohuoneen raanu, äiten rippiraamattu).... todella yksinkertaista.
saa, mitä haluaa.
Jos järjestää sen huutokaupan, niin kunkin esineen arvo kunkin osakkaan silmissä määrää sen käyvän hinnan. Joku ei ehkä halua tikkuakaan irtaimistosta, mutta olisi hyvin iloinen saadessaan osansa rahana. Jollekulle toiselle taas se äidin rippiraamattu on niin arvokas, että sen ilomielin ostaa isollakin hinnalla.
Ja jos usea perillinen on saman esineen perään, sen arvo nousee, ja mitä enemmän jostain esineestä 'taistellaan', sen enempi muut hyötyvät rahassa.
Kerrassaan mainiota. Edistää sopuisuutta, kun jokainen yrittää valita tavarat, jotka ovat itselle tärkeitä, ja antaa toisten pitää heille merkitykselliset jutut. Ainoa heikkous, joka mahdollisesti voisi olla tässä menetelmässä on se, jos joku ei osaa hillitä itseään, vaan huuttaa jotain liian korkeaan hintaan ja sitten katuu jälkeenpäin.