Kyydissä Unkariin

Onko Unkariin matkustavia viikon 28 lopulla? Olisi autossa tilaa.

Lähden lauantaiaamuna 14.7. Helsingistä Nordic Jet Linella Tallinnaan. Tarkoitus on yöpyä lauantain ja sunnuntain välinen yö Pohjois-Puolassa Augustówin lähellä. Tiedän aika hyvän majatalon matkan varrelta. Sunnuntaina matka jatkuu Puolan ja Slovakian läpi ja Budapestiin saavuttaisiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Toisin sanoen taukoja ei juuri pidetä. Matka on kuitenkin kokemuksena mielenkiintoinen, jos on sopivankaltaista seikkailunhalua.

Tavaraa voi ottaa mukaan matkaan periaatteessa niin paljon kuin nelioviseen perheautoon mahtuu ja 1,3-litrainen moottori jaksaa vetää. Sekä auto että kuljettaja ovat kokeneet matkan ennenkin.

Aion matkustaa takaisin ihan viikon 33 alussa siten että maanantaina 13.8. saapuisin Helsinkiin. Tämä siksi, että Puolan läpi ajaminen kannattaa sijoittaa sunnuntaille jolloin siellä ei ole rekkaliikennettä. Voit osallistua myös pelkkään meno- tai paluumatkaan. Paluumatkalla vain ei ole vapaata tavaratilaa ihan yhtä paljon kuin menomatkalla. ;)

Matkakustannukset ovat olleet luokkaa 250 - 300 € suuntaansa. Ne jaettaisiin kohtuullisesti.

Kyselyjä voi laittaa sähköpostiosoitteeseen iivo.rytkonen(âđ)šuômí24.fí.

Rohkeasti yhteyttä vaan.
0275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


IAWR kirjoitti:

Onko Unkariin matkustavia viikon 28 lopulla? Olisi autossa tilaa.

Lähden lauantaiaamuna 14.7. Helsingistä Nordic Jet Linella Tallinnaan. Tarkoitus on yöpyä lauantain ja sunnuntain välinen yö Pohjois-Puolassa Augustówin lähellä. Tiedän aika hyvän majatalon matkan varrelta. Sunnuntaina matka jatkuu Puolan ja Slovakian läpi ja Budapestiin saavuttaisiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Toisin sanoen taukoja ei juuri pidetä. Matka on kuitenkin kokemuksena mielenkiintoinen, jos on sopivankaltaista seikkailunhalua.

Tavaraa voi ottaa mukaan matkaan periaatteessa niin paljon kuin nelioviseen perheautoon mahtuu ja 1,3-litrainen moottori jaksaa vetää. Sekä auto että kuljettaja ovat kokeneet matkan ennenkin.

Aion matkustaa takaisin ihan viikon 33 alussa siten että maanantaina 13.8. saapuisin Helsinkiin. Tämä siksi, että Puolan läpi ajaminen kannattaa sijoittaa sunnuntaille jolloin siellä ei ole rekkaliikennettä. Voit osallistua myös pelkkään meno- tai paluumatkaan. Paluumatkalla vain ei ole vapaata tavaratilaa ihan yhtä paljon kuin menomatkalla. ;)

Matkakustannukset ovat olleet luokkaa 250 - 300 € suuntaansa. Ne jaettaisiin kohtuullisesti.

Kyselyjä voi laittaa sähköpostiosoitteeseen iivo.rytkonen(âđ)šuômí24.fí.

Rohkeasti yhteyttä vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu