Pääsin tekemään heti aamutuimaan huikeen hauskan jekun naapurin alkoholistiperheelle. Ovat semmosia ihme persläpiä, jotain tutkijoita tai professoreja ja mielellään maistelevat viinejä sun muita litkuja. Mekastivat koko yön ja lapsensakkin riekkuivat ja kiljuivat parvekkeella vielä kolmen hujakoilla.
Sain sentään jokusen tunnin nukuttua herätäkseni parahultaisesti auton ovien paukkeeseen ja kovaan mölinään pihalla johon sivumennen sanoen on autolla ajo kokonaan kielletty. Näin kun sama alkoholistijoukkio pakkasi itseään, pöytää ja eväskoreja autoonsa kovan vaivan kanssa. Olivat lähdössä ullanlinnanmäelle lisää ryypyttelemmän mutta kas kas, ei ollutkaan ketään selvää kuskia.
Arvasin, että nyt on tilaisuuteni tullut laittaa nuo alkoholistit tuumimaan eikö elämästä selviä ilman jatkuvaa viinan juontiakin ja soitin yksintein poliisille. Näin että aikomus oli lähteä vaikka ukkeli tuskin kesti pystyssä ja akka istui välillä persetenässä nurmikolla.
Noin kymmenen minuutin päästä joukkio oli käynyt viimeisenkin kerran jotain unohtunutta hakemassa ja saanut lopulta kaikki auton ovet kiinni. Silloin pistin piskin naruun ja läksin sitä ulkoiluttamaan. Talomme pihalta tullaan pitkän suoran puoliväliin pihakatu tyyppisellä väylällä ja voi riemujen riemu, samalla kun alkoholistiperheen ajokki kääntyi pihasta kadulle kääntyi kaumepaa risteyksestä maija kadullemme.
Meinasin saada orgut kun seurasin miten tenukeppi paineli hätääntyneenä jarrua, käänteli rattia sinne tänne, meinasi pysähtyä mutta jatkoi sitten matkaa kuin olisi oikeilla asioilla. Hetken päästä ulvahti sireeni kerran ja valot maijan katolla välähti ja maijan ikkunasta kurottui käsivarsi jatkeena stop lätkä.
Siihen päättyi ryyppyreissu ullanlinnaan, akka ja lapset hoippuivat kotiaan päin ja ukkeli taluettiin maijaan ja vietiin tarkempaan syyniin puhalluksen jälkeen.
Voi riemujen riemu, en ole ihanampaa vappupäivää kokenut ja vaikka on melkoisen kylmä niin silti tämä oli lämpöisin vappu miesmuistiin.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ihan oikein tuollaisille alkoholisti-rattijuoppo luusereille.
Tuskin kuitenkaan uskaltaisit täällä kirjoitella "käräyttämisestäsi", sillä tuostahan naapurisi tunnistaisi sinut heti.
Tsemppiä ja mukavaa vappua, me puhallellaan ilmapalloja lasten kanssa ja isä ottaa muutaman neuvoa antavan.
alkoholisti professorit? Jospa se viinan juonti ei ole ihan niin runsasta kuin kuvaat kun kerran ovat jaksaneet oppia ja asemaa hankkia. Olisiko pieni kateus tarinan pohjalla. Useimmat sitä paitsi laskevat tarkkaan ajokuntonsa vaikka osa porukasta kompuroisikin... ja jos väität, että maija tuli tilauksesta paikalle olet sattunut asettumaan jonkinlaiseen utopialandiaan asumaan. Täällä todellisessa maailmassa poliisia ei tilata paikalle kuin taksia.
Tarina jonka kerroin tuoreeltaan on sanasta sanaan totta. Käytin ilmaisua tutkijoita/professoreita siksi, että molemmat vanhemmat toimivat tutkijoina eräässä valtion laitoksessa ja miekkonen meuhkaa usein ryypätessään miten hänestä vielä kehkeytyy professori.
Alkoholismi on sairaus joka vie mukanaan niin koulutetun kuin koulunsa kesken jättäneen resupekankin. Tässä tapauksessa kyseessä on vajaa viisikymppinen pariskunta joka on koulunsa käynyt aikoja sitten ja lienevät silloin olleet vähemmän densoja.
Minä en ole kateellinen yhdellekkään rapajuopolle.
Maija tuli tilauksesta ja nimenomaan minun tilauksestani. Painotin soittaessani, että ajoon lähtevä porukka on vähintään kolmen promillen kumarassa toisen hoippuroidessa sinne tänne ja toisen lässähtäessä tuon tuostakin istualleen tasapainon pettäessä. Erityisesti painotin kuitenkin sitä, että kyydissä on myös kaksi lasta.
Olen äärimmäisen iloinen, että tuo rupusakki sai toimestani lopultakin muistutuksen alkoholin vaaroista.
Niinpä joo, kaikki alkoholistithan ovat kouluttamattomia työttömiä. Missä ihmeen pumpulissa te jotkut oikein elätte? Kyllä sitä maailmassa on koulutettuja ihmisiä enemmänkin kuin yksi tai kaksi, jotka ovat "juoneet uransa". Ehkä joltain teini-ikäiseltä vielä voisi odottaa tuollaista sinisilmäisyyttä, mutta ei aikuiselta ihmiseltä.
T. ei alkuperäinen.
jos naapuri on proffa ja toinen joku tutkija niillä täytyy homma olla vielä jotenkin handussa, muuten ne olis työttömiä... joten tullaan päätelmään, että kaikki rapajuopot on työttömiä, eri asia sitten on se mistä korkeuksista kukin on pudonnut.. Noilla virka-asteilla työt loppuvat nopeasti jos alkaa olla rankkaa ryyppäämistä. Pääsee niinkus hyllylle, sairaslomalle, hoitoonohjaukseen ja sairaslomankautta työkyvyttömyyseläkkeelle. Korkeassa virka-asemassa humalaansa tai krapulaansa kun ei voi piilottaa pysymällä syrjässä toisten takana. Se paljastuu välittömästi ja näkijöitä saattaa olla luentosalillinen ihmisiä, jotka kaikki katsovat ko. henkilöön. Eiköhän kirjoittaja vähän liioittele juttuaan tai ainakin ylireagoi naapureidensa vappujuhlimiseen. Varmaan on oikea unelmanaapuri.
Tarkoitatko, että tuon unelmanaapurin olisi pitänyt vain päästää tuo tenuremmi autolla liikkeelle koska eivät ole mielestäsi vielä kunnon juoppoja kun eivät ole saaneet kenkää töistään?
duunarinaapuri vaan kateuksissaa halunnut kostaa omaa kurjaa asemaansa. Ei oikein tunnu tietävän muusta kuin omasta sosiaaliluokastaan ja sen meiningeistä. Jos oikeasti on niin urpo, että käräyttelee naapurinsa vain partsilta tekemänsä tilanneanalyysin pohjalta on se todella typerää. Vastineeksi voi odottaa yhtä ikäviä temppuja niin, että sitä odotellessa vappuja sullekin!
Olen samaa mieltä kanssasi. Rattijuoppoja ei pidä kenenkään käräyttää!!
Taidat todella elää pumpulissa. Itselläni oli opettaja, joka oli täysi alkoholisti. Hän sai potkut vasta sitten, kun tuli selkeästi humalassa tunnille - sairasloman kautta. Juoppoudesta tiesi kyllä koko kylä. Kyllä se on niin päin, että jos kuvittelee, ettei virka-asemissa olevilla voi olla alkoholiongelmia, niin elää itse jossain unelmalandiassa tai sitten on vain vielä pumpulissa kasvatettu untuvikko.