Mites meni aatto?

Minulla meni oikein hauskasti. Ystävä toisesta kaupungista oli käymässä, tehtiin ihan kunnon baarikierros. Eräässä baarissa viihdyttiin oikein pitkään kun nuori rokkibändi soitti ihan just oikeita biisejä. Me vanhat rouvatkin innostuttiin jammailemaan muiden mukana. Ja kun myöhästyttiin bussista niin vielä piti käydä ottamassa oluset. Ja sitten "juoppojunassa" kotiin. Kyllä oli hauskaa. Ikä ei painanut lainkaan. Nyt odottelen että tuo nuorempi rouva tuolta heräilee. Sit mennään katsomaan kaupungin hulinaa. Aurinkokin paistaa täysillä vaikka ei pitänyt.
191209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

muualle, ei ollu pakko mennä. Ihan ok. Tänään sitten jonnekin luontoon tepastelemaan. Nuorempana oli kyllä ihan pakko, mut nyt ton kaiken jo kokeneena voi hyvin olla ihan kotonakin. Ei silti, hyvää vappua vaan!

Äänestä

naistenillassa. Terveellistä ruokaa ja henkeviä keskusteluja. Illalla sitten kotona ihan yksin. Eikä ole krapulaa, kun olen absolutisti. Elämä on ihanaa.

Äänestä

miesten elämän epävarmaks,tai te oikeastaan,
kikä kaupunki meni sekasin??

Äänestä
  • Miehetön vappu meni hyvin. EVVK mennä kapakkaan katsomaan humalaisia örisijöitä. Mistähän löytyisi raitis noin 55 vuotias vapaa mies ?

    Äänestä

  • vaan en löydä kirjoitti:

    Miehetön vappu meni hyvin. EVVK mennä kapakkaan katsomaan humalaisia örisijöitä. Mistähän löytyisi raitis noin 55 vuotias vapaa mies ?

    ku vessan pytyt,joko varattuja tai täynnä sitä ittiään!

    Äänestä

  • vaan en löydä kirjoitti:

    Miehetön vappu meni hyvin. EVVK mennä kapakkaan katsomaan humalaisia örisijöitä. Mistähän löytyisi raitis noin 55 vuotias vapaa mies ?

    55 miehenä raittiina mökilläni haravoin pihaa ja tietenkin saunoen, saunakaveria ei vain ollut.
    Mistähän löytyisi suht koht raitis nainen "saunakaveriksi", ei tietenkään mitään"mummomallia"olevaa.

    Äänestä

  • minä.... kirjoitti:

    55 miehenä raittiina mökilläni haravoin pihaa ja tietenkin saunoen, saunakaveria ei vain ollut.
    Mistähän löytyisi suht koht raitis nainen "saunakaveriksi", ei tietenkään mitään"mummomallia"olevaa.

    En vain pidä mökkeilystä, enkä saunasta. Siinäpä se juuri on, miten löytää sen sielunkumppanin tässä iässä, ei juuri mitenkään....valitettavasti !!

    Nainen, joka ei ole mummomallia vaan sporttinainen

    Äänestä

  • minä.... kirjoitti:

    55 miehenä raittiina mökilläni haravoin pihaa ja tietenkin saunoen, saunakaveria ei vain ollut.
    Mistähän löytyisi suht koht raitis nainen "saunakaveriksi", ei tietenkään mitään"mummomallia"olevaa.

    mutta millainen on mummomalli naisesta, taarkoittaako se lihavaa? Eikö auta, vaikka neuraa heläyttelee tilannekomiikalle ym. jos on ylipainoinen?
    Näinkö on...

    Äänestä

  • sekaannun, kirjoitti:

    mutta millainen on mummomalli naisesta, taarkoittaako se lihavaa? Eikö auta, vaikka neuraa heläyttelee tilannekomiikalle ym. jos on ylipainoinen?
    Näinkö on...

    mummomallinen,että ylen lihava ja tallustelee mahdollisimman matalakorkoisilla kengillä(sämpylät),pukeutuu hyvin löysiin vaatteisiin ettei läskit näkyisi ym, semmonen on minun mielestä mummomallinen.

    Äänestä

  • On tuo parasta ennen -päivä jo niin kaukana, että mikään kaupunki ei tainnut mennä meidän takia sekaisin. Mutta ehkä viimeisessä baarissa yhden miehen elämä meni hieman epävarmaksi. Istahdimme nimittäin erään nuorehkon miehen pöytään kun ei ollut vapaatakaan. Mies katseli meitä hetken ja kysyi sitten: "Kuinka vanhoja te oikeen ootte?" "55 ja 58. Entäs sinä?" 36 v. kertoi olevansa. Ei siinä sitten mitään, kun perusasiat oli selvitetty, siitä kehkeytyi ihan mukava juttutuokio. Mutta oli sillä kauniit silmät...

    Äänestä

  • Miehetön nainen kirjoitti:

    On tuo parasta ennen -päivä jo niin kaukana, että mikään kaupunki ei tainnut mennä meidän takia sekaisin. Mutta ehkä viimeisessä baarissa yhden miehen elämä meni hieman epävarmaksi. Istahdimme nimittäin erään nuorehkon miehen pöytään kun ei ollut vapaatakaan. Mies katseli meitä hetken ja kysyi sitten: "Kuinka vanhoja te oikeen ootte?" "55 ja 58. Entäs sinä?" 36 v. kertoi olevansa. Ei siinä sitten mitään, kun perusasiat oli selvitetty, siitä kehkeytyi ihan mukava juttutuokio. Mutta oli sillä kauniit silmät...

    Olin vappujuhlissa, joissa homopari 20-30 v, me vanhemmat naiset n. 55 ja uuspari 40 molemmin puolin... ei se ikä vaikuttanut, vaan tunnelma. Haikeata tietenkin että kaikki loppuu aikanaan, nyt ollaan muisteltu niitä ihmisiä jotka olivat mukana vielä muutama vuosi sitten. Ihanaa silti että ollaan jaksettu pitkä surullinen vuosi ja nyt on kevät!

    Äänestä

  • semmonen.. kirjoitti:

    mummomallinen,että ylen lihava ja tallustelee mahdollisimman matalakorkoisilla kengillä(sämpylät),pukeutuu hyvin löysiin vaatteisiin ettei läskit näkyisi ym, semmonen on minun mielestä mummomallinen.

    sanonko mistä?
    Mie olen hukkapätkä 156cm,tukka on pitkä,ei nutturalla"ettei kiristä".Painoa on just senverran ,että jaksan ite kantaa,sämpylöitä en omista,mutta en kyllä rotantappokenkiäkään,sellaset välimallit o hyvät.

    Äänestä

  • Leelian lepotuoli kirjoitti:

    Olin vappujuhlissa, joissa homopari 20-30 v, me vanhemmat naiset n. 55 ja uuspari 40 molemmin puolin... ei se ikä vaikuttanut, vaan tunnelma. Haikeata tietenkin että kaikki loppuu aikanaan, nyt ollaan muisteltu niitä ihmisiä jotka olivat mukana vielä muutama vuosi sitten. Ihanaa silti että ollaan jaksettu pitkä surullinen vuosi ja nyt on kevät!

    On virkistävää olla tekemisissä monenikäisten ihmisten kanssa. Minullakin on työkavereina pääasiassa nuoria. Heillä on oikein hieno suhtautuminen meihin kahteen vanhempaan rouvaan, kutsuvat meitä "varttuneiksi". Heidän mukanaan on tullut tutustuttua monenlaisiin elämänilmiöihin. Koskaan ei ole diskattu pois porukasta iän perusteella. Ehkä siinä onkin nuorekkuuteni salaisuus...

    Äänestä

Näitä tällaisia vappuja olisi saanut olla aina, suurimman osan elämästään saanut katsoa humalassa höntyilevää ukkoaan, josta ei ollut takeita millä päällä sattuu olemaan, ts. oliko vaimo herralle mielinkielin.

Siis jotain hyvääkin on seurannut hänen sairaudestaan, jos niin voi sanoa.

Äänestä
  • kävin maksamassa laskut (14000 €) ja ostamassa 2 litraa keskikaljaa. Iltapäivällä join sen kaljan ja vähän kasasin pappamopon moottoria. Sitten roikuin täällä netissä, saunoin ja menin nukkumaan.
    Mitä sitä akaton mies muutakaan?
    Kapakoissa en ole notkunut koskaan. Ne muutamat kaljat saatan juoda kämpälläkin.

    Äänestä

  • Vanahapoika 63 v kirjoitti:

    kävin maksamassa laskut (14000 €) ja ostamassa 2 litraa keskikaljaa. Iltapäivällä join sen kaljan ja vähän kasasin pappamopon moottoria. Sitten roikuin täällä netissä, saunoin ja menin nukkumaan.
    Mitä sitä akaton mies muutakaan?
    Kapakoissa en ole notkunut koskaan. Ne muutamat kaljat saatan juoda kämpälläkin.

    laskut teikäläisellä, miulla jäi sentäs "vain" kahteen tonniin, - tänä aamuna makselin.

    Äänestä

Edessäni olevaa "euroviisu" kisojen pistelistaa.
Jonka nuorison nuoriso järjesti kotisohvalla esitettynä.
Paras esitys näyttää saaneen jopa 22000:a pistettä.

Joten siinä tämän vapun anti.

Kertomuksestasi ihan tulee mieleen ne ihanat vaput
tanssi lavoilla kaikkine poski tansseineen.:)))

Niinhän ne nuoret,niinhän ne nuoret.!!!!

Äänestä
  • Omia vai lasten lapsiako hoivailet? Kyllähän ne vaput olivat parhaita silloin kun lapset olivat pieniä. Käytiin vapputorilla, oli pallot ja muuta krääsää. Tavattiin tuttuja, mentiin jonkun kotiin katselemaan Uunoa. Lapset leikkivät keskenään, pienimmät tuhisivat saman viltin päällä. Se oli täyttä elämää. Mutta ehkä niitä lapsivappujakin vielä tulee, jos tuo nuoriso innostuu lisääntymään...

    Äänestä

  • Miehetön nainen kirjoitti:

    Omia vai lasten lapsiako hoivailet? Kyllähän ne vaput olivat parhaita silloin kun lapset olivat pieniä. Käytiin vapputorilla, oli pallot ja muuta krääsää. Tavattiin tuttuja, mentiin jonkun kotiin katselemaan Uunoa. Lapset leikkivät keskenään, pienimmät tuhisivat saman viltin päällä. Se oli täyttä elämää. Mutta ehkä niitä lapsivappujakin vielä tulee, jos tuo nuoriso innostuu lisääntymään...

    Tarkoitti että oman lapsen lapsia oli,yksi ulkopuolinen siinä mukana ja menokin oli tietty sen mukaista.
    Onneksi lähiseinä naapurit oli mökeillään,eivätkä päässeet kuuntelemaan euroviisujen kantaesitystä.:)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miehetön nainen kirjoitti:

Minulla meni oikein hauskasti. Ystävä toisesta kaupungista oli käymässä, tehtiin ihan kunnon baarikierros. Eräässä baarissa viihdyttiin oikein pitkään kun nuori rokkibändi soitti ihan just oikeita biisejä. Me vanhat rouvatkin innostuttiin jammailemaan muiden mukana. Ja kun myöhästyttiin bussista niin vielä piti käydä ottamassa oluset. Ja sitten "juoppojunassa" kotiin. Kyllä oli hauskaa. Ikä ei painanut lainkaan. Nyt odottelen että tuo nuorempi rouva tuolta heräilee. Sit mennään katsomaan kaupungin hulinaa. Aurinkokin paistaa täysillä vaikka ei pitänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu