tämä ei vielä välttämättä ole suurikaan ongelma koska pentu on ns. hyvissä lihoissa, mutta asia huolestuttaa silti. pentu ei suostu syömään kunnolla . kasvattajan antamien ohjeiden mukaan pentu tulisi ruokkia 4 kertaa päivässä 1-2 dl per kerta. suositeltavvin ruoka olisi kasvattajalta saadut raksut kuivana tai turrvotettuna. pentu syö ehkä 1-2 dl koko päivän aikana kun määrän pitäisi olla laskujeni mukaan 4-8 dl. pentu särppii vaikuttaa siltä niinkuin sitä ei voisi vähempää kiinnostaa. olen ottanut ruoat pois tarjoamisen jälkeen ja ollut kovaa kovaa vasten. pentu ei siltikään syö. olen antanut ruokaa olla tarjolla, mutta silti ei.olen ollut kasvattajaan yhteudessä ja hänen ohjeiden mukaan ruokaa on tarjottu nakkien tonnikalan, piimän maitorahkan, raejuuston ym. kera mutta silti ei. pentu ei vaikuta sairaalat ja on erittäin vilkas ja eloisa. olisiko jollain jotain ässää hiassa tai vastaavaa kokemusta ko.aiheesta. kasvattajan mukaan asiasta on huolestuttava viikon kuluttua jos ruokahaluttomuus jatkuu... pentu on nyt 8 viikkoa ja viihtynyt meillä kotona noin viikon.uuden paikan vierastamisesta ei luultavasti ole kyse koska pentu on kotiutunut muuten todella hyvin.
Kun PENTU EI syö!!???
6
3627
Vastaukset
- annu1
Jos pentu on ruokahaluton kannattaa antaa Nutri-Plus geelia.Se on ravintolisä ja vitamiinivalmiste jota saa apteekeista.Usein kun pentu tulee uuteen kotiin sen ruokahalu pienenee aluksi;ei ole enää kilpailua ruoasta sisarusten kanssa,paikka on uusi jne.Syitä on monia,painoa kannattaa seurata ja jos se kovin laskee sitten eläinlääkäriin.Ruoan liiallinen tuputtaminenkin saattaa saada pennun hermostumaan,jos uusi omistaja kovin on itse hermostunut siitä että koira ei tunnu syövän,voi pentua alkaa vierastamaan syömistä.Kaikessa rauhassa vain,annat sitä nutri-plussaa ja tarkkailet painoa.Jos paino laskee ja pentu kuivuu (nosta sormilla pennun nahkaa niskasta,jos se ei siliä takaisin vaan jää ikäänkuin ruttuun,on pentu kuivunut ja vaatii eläinlääkärissä käynnin)voit olla huolissasi mutta jos pentu vaikuttaa virkeältä eikä paino laske ja pentu kumminkin syö,älä hätäänny,saat vain pennunkin hätääntyyn.
- Lotta....
siis onko tämä nutri plus jokin ravinne/vitamiini valmiste? uskaltaako sitä antaa kun kasvattaja nimenomaan kielsi kaiken ravinnelisän jos koira syö edes vähän. pentu juo kuitenkin ihan reippaasti joten kuivumisesta tuskin on vaaraa. kiitos kovasti lohdutuksen sanoista... huomaankin nyt kun ajattelen että ruokalu taitaa olla minullekkin aikamoin stressin aihe ja koira varmastikkin sen aistii... elikkäs nyt itseä niskasta kiinni ja omat hermot kuriin.
- on aika takuuvarma
ruokahalun herättäjä. oma koirani sairastui kohta meille tultuaan ripuliin (ympäristönvaihdos stressi, ei parvo) 8 viikkoisena. kyseessä on kääpiörotu, joten kovin pian jo huolestuin. ruokahalukin oli mennyttä. juotin ruiskulla pennulle keitettyä, jäähdytettyä vettä ja osmopet.iä, muistaakseni pennun nesteentarve vuorokaudessa on puoli desiä per elopainokilo. osmopetin voimalla sain pentuni sitten ripulin hellitettyä syömään riisiä,jne (vaikka pienet kivet olisi menneet!). myöhemmin sain toisen, jo vanhemman koiramme, (joka suhtautuu iän tuomalla viisaalla epäluulolla lääkkeisiin) syömään matolääkkeensä kuin pastillin lautaselta, kun se oli kuorrutettu nutri-plussalla. suosittelen lämpimästi, se tod. näk. pelasti pentumme.no, tuli tässä samalla kirjoitettua asiasta ja sen vierestä, mutta muista tosiaan huolehtia myös pennun nesteensaannista.
- pakkaus
Suht normaalia. Kasvattajan luona oli useita pentuja, ja pennut oppi että on syötävä tai jää ilman. Nyt ei ole kilpailua ruuasta, nyt voi nirsoilla.
Jatka samaan malliin, ruoka pois jos ei syö. Kyllä se jossain vaiheessa rupeaa syömään.
Seuraa pennun painoa, tai pikemminkin sen vyötäröä. Ei haittaa vaikka pentu on vähän hoikahko, kunhan se ei hirmu laihaksi mene. Parempi kehitykselle hoikka pentu kun pallero.- Lotta....
pennun paino ei ole pudonnut ollenkaan meillä asumisen aikana. pentueessa oli vain kolme pentua joten neiti on nyt jo 5kg. rodultaan pentu walesi joten kokoisekseen aika isohko ottaen huomioon ikä joka on 8 viikkoa. kiitos siitä tiedosta että tämä on kait ihan normaalia toimintaa.
- Pumplepii
Lotta.... kirjoitti:
pennun paino ei ole pudonnut ollenkaan meillä asumisen aikana. pentueessa oli vain kolme pentua joten neiti on nyt jo 5kg. rodultaan pentu walesi joten kokoisekseen aika isohko ottaen huomioon ikä joka on 8 viikkoa. kiitos siitä tiedosta että tämä on kait ihan normaalia toimintaa.
Luin juuri Jan Fennell:in kirjan Kuuntelen koiraani ja siinä oli myös nirsoilusta. Lueppa se! Perusidea on että syöt itse mukamas ensin pennun kupista, laita vaikka joku voileipäkeksin pala pennun ruuan päälle ja otat sen pennun nähden kupista ja näyttävästi rouskuttelet keksin ja annat sitten ruuan pennulle. Ei ehkä tee taikatemppua heti yhtenä päivänä, mutta jatkappa pari viikkoa niin tilanne voikin olla jo toinen. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2633281Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201819Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241489- 811324
- 1371028
- 81974
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61778Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86736Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.60658Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50626